Yöjuttu 5/1989: Pirun riivaama

Takakansi: Mies astui muotiliikkeeseen juuri ennen sulkemisaikaa. Isabella Norton oli jo ottanut avaimet käteensä mennäkseen lukitsemaan lasisen ulko-oven. Hän aikoi huomauttaa, että liike oli jo suljettu, mutta sanat kirjaimellisesti juuttuivat hänen kurkkuunsa. Miehen läpitunkeva tuijotus alkoi pelottaa Isabellaa ja hän tunsi olevansa kuin alaston tuon katseen edessä. Kylmät väreet vilistivät pitkin hänen selkäänsä.
Tuo ei ollut mikään asiakas – ei koskaan!
Isabella aavisti oikein, sillä mies oli – PIRUN RIIVAAMA!

Arvio: Pirun saapuminen kenen tahansa elämään sekoittaisi arjen täydellisesti. Isabella Nortonin se vie ensin hermoromahdukseen, mutta pimeän puolelle siirtymisen jälkeen hän huomaa uuden elämän alkaneen. Isabellan epäonneksi muuan John Sinclair ystävineen ei aio katsoa moista hyvällä, heidän mielestään Asmodiksesta on riittävästi harmia ilman uusia uhrejakin.

Hyvin mitättömistä lähtökohdista alkava tarina kasvaa edetessään ihastuttavan toimivaksi tarinaksi, vaikka mitään tavanomaista syvällisempää onkin turha odottaa – piru vain yksinkertaisesti haluaa juuri Isabella Nortonin sielun itselleen. Miellyttävää on sen sijaan linkitys ensimmäiseen Suomessa julkaistuun Yöjuttuun (Kauhun yö, 1/82), josta tutulla henkilöllä on tärkeä osa tapahtumien kulussa. Myös toisessa ulottuvuudessa seikkaileminen toimii tällä kertaa tavallista paremmin. Lukijoiden lähettämiä kuvia ei tällä kertaa lehdessä ole kuin yksi, kömpelöstä Hellrider-piirroksesta on vastannut nimimerkki M. E -89. Alkuperäisen Yöjuttu-klubin toinen pääsykoekierros huipentuu tähän lehteen.

Lainaus: Itse piru korkeassa persoonassaan tarkkaili nukkuvaa naista. Hän oli ”luvannut” ottaa tämän itselleen ja aikoi myös pitää ”lupauksensa”.
Tällä kertaa sielunvihollinen näytti todelliset kasvonsa kaikessa inhottavuudessaan ja vastenmielisyydessään. Niiden luihua kolmiomaista muotoa korostivat korkeassa otsassa sojottavat pukinsarvet, leveä ohuthuulinen suu ja pitkä kapea kyömynenä.
Siinä oli Asmodis, ja hän oli tullut ottamaan sen, minkä oli luvannutkin ottaa.

Lukijan novelli: Piinattu sotilas
Lukijan novellissa on tällä kertaa historiallista näkökulmaa, sillä sen tapahtumaketju alkaa Suomen sodasta. Tuolloin suonsilmäkkeeseen heitetyt sotilaat palaavat suomalaissotilaiden avuksi Talvisodassa, onnistuen tekemään tyhjiksi venäläissotilaiden tarkoin suunnitteleman ja suomalaisille tuhoisan hyökkäyssuunnitelman. Tarina kulkee paikoin aivan mallikkaasti, mutta nimettömäksi jääneellä kirjoittajalla on jostain syystä ollut tarve kiirehtiä loppuratkaisua, joka jää näin ollen todelliseksi antikliimaksiksi. Hyvän yön toivottaminen loppukommenttina on ollut kirjoittajan mielestä kenties hauska lopetus, omasta mielestäni vitsi on turhan kulunut.

Lainaus: Kun sotilaat kauhunhuudon hälyttäminä saapuivat paikalle, löysivät he mustanahkaisen, miltei luurangonnäköisen olennon syömässä alikersantti Makarovin päätä. Samalla tuo helvetin syvyyksistä noussut huitoi ruosteisella miekallaan sivaltaen joka iskulla raajan tai kaksi, ja pian ilman täytti veren haju. Ampuminen oli turhaa, luodit vain lävistivät suoasukin ruumiin tai lohkaisivat siitä pieniä palasia. Vääjäämättömästi se kävi jokaisen kimppuun purren ja kynsien sekä huitoen miekallaan, kunnes uhrista ei ollut jäljellä muuta kuin kasa lihaa ja luuta sekä muutama verinen riepu…


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Vom Teufel besessen (GJS Nr. 261)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.5.1989
Hinta: 12,50 mk

Yöjuttu 4/1989: Kiitosuhri

Takakansi: John Sinclairin risti oli ikivanha, ja monet ihmiset ovat aikojen kuluessa kerskuneet omistaneensa sen. Tarun mukaan muuan viisas osasi tulkita ristin merkkejä, ja hänestä tuli mahtava mies. Nunna Clarissa otti ristin häneltä ja saavutti eräänlaisen kuolemattomuuden. Kun risti myöhemmin varastettiin myös Clarissalta, nunna vaipui pitkään uneen, josta hänen oli määrä herätä vasta sitten, kun risti olisi jälleen hänen käsissään. Clarissa oli ennen uneen vaipumistaan luvannut tuoda susille kiitollisuutensa osoituksena ihmisuhrin, jos herääminen vielä joskus toteutuisi. Herätessään hän tiesi heti, että kyseinen uhri tulisi olemaan John Sinclair!

Arvio: John Sinclair oli pulassa, sillä hänen oma ristinsä oli siirtynyt muinaisten makkabealaisten taikapappien haltuun ja tehnyt aaveidenmetsästäjästä lähes tavallisen kuolevaisen, jonka olisi mahdotonta kestää mustaveristen iskuja. John saa onnekseen apua Karalta ja Myxiniltä ja liittyypä mukaan vielä Nadine Bergerkin. Onnistuvatko he palauttamaan asiat oikealle tolalleen ja tuhoamaan siinä sivussa vielä kuolleista herätetyn Clarissan, ristiä aikoinaan hallussa pitäneen nunnan?

Innostavasti alkava Kiitosuhri valottaa taas hieman John Sinclairin mahtavinta asetta ja sen taustoja. Sitä ei tehdä kuitenkaan kiinnostavasti, sillä tarina on pitkälti eri henkilöiden välistä tyhjänpäiväistä vuoropuhelua. Magia on syrjäyttänyt toiminnan, jota on oikeastaan vain ensimmäisillä ja viimeisillä sivuilla. Mukana kulkevalla ihmisroistolla ei ole oikeastaan muuta tehtävää kuin sysätä koko tapahtumasarja käyntiin. Lehdessä on taas aukeaman verran lukijain piirroksia, joista mainittavimpana Jurga Jobeazin piirtämä amatsonimainen Kara.

Lainaus: Costa Taridis tuijotti otusta sekavien ja hieman pelokkaiden tunteiden vallassa. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä muita salaisuuksia tuo pimeä holvi kätki sisäänsä sen yhden ainoan salaisuuden lisäksi, jota hän oli tavoittelemassa. Nyt hän pelkäsi herättäneensä iät ja ajat pimeässä onkalossaan uinuneet kauhut jälleen eloon.
Hän tiesi ehtivänsä vielä paeta, jos kääntyisi heti paikalla pois, eikä tunkeutuisi maan uumeniin. Mutta ahneus sai hänestä yliotteen.

Lukijan novelli: Erehdyksen hinta
Lukijan novelli on tällä kertaa epätavallisen pitkä, yli kuuden sivun mittainen. Se kertoo rikkaasta James Thinthorpe II:sta, joka matkustaa Skotlantiin tutustumaan perimäänsä linnaan. Läheisessä kylässä hän saa kuulla linnassa asuvasta kummituksesta ja tapaakin tämän ennen pitkää. Sukulaiseksi osoittautuva kummitus ei ole kuitenkaan vieraalle pahansuopa, vaan kertoo tälle vuosisatojen takaisen tarinan Thinthorpen suvun verisestä menneisyydestä.

Sami Tolvasen kynäilemä Erehdyksen hinta on kunnianhimoinen yritys luoda vakavampaa kauhutarinaa. Lopputulos ei ole kuitenkaan kaksinen, sillä kokonaisuus on sekava ja kauhuelementeiltään horjuva. Viimeistelyyn olisi kannattanut kiinnittää enemmän huomiota, sillä tarinan kliseisiä kauhuelementtejä roiskitaan sinne tänne ilman järjen häivää. Avoimeksi jätetty loppu on saattanut kirjoitettaessa tuntua hyvältä ratkaisulta, mutta ei todellakaan ole sitä.

Lainaus: Kyläläiset palasivat tyytyväisinä kotiinsa. He juhlivat kylänsä pelastumista hirviön kammottavalta kostolta. Ihmisuhri oli ainoa, joka esti sitä tulemasta kylään ja tappamasta ihmisiä niin kuin sen kerrottiin kerran kauan sitten tehneen. Palatessaan kyläläiset olivat yhtä rauhallisia kuin koska tahansa muulloinkin. Kukaan ei surrut miestä, joka oli kuollut, kukaan ei tuntenut myötätuntoa. Uhraaminen oli vuosisatojen ajan ollut rituaali ja nykyään ihmiset pitivät sitä enemmänkin sääntönä kuin poikkeuksena kylän elämässä. Se oli tapa ja välttämättömyys heille, jos he halusivat elää rauhassa ja he halusivat. Eivätkä he muuta sitten halunneetkaan. Tuollaiset ohikulkijat olivat juuri sopivia uhreja.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Ein Totenopfer für Clarissa (GJS Nr. 260)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.4.1989
Hinta: 12,50 mk

Yöjuttu 3/1989: Liikkuva ruumisarkku

Takakansi: Muutos käynnistyi. Barbara vääntelehti tuskissaan. Hänen suupieliinsä kohosi valkeaa vaahtoa ja hän voihki hiljaa.
Minun täytyy päästä pois tästä vaunuosastosta, hän ajatteli. Muut matkustajat eivät saaneet huomata mitään. He eivät saaneet nähdä kuinka nuori ja viehättävä neitonen muuttui raatelevaksi pedoksi.
Vihdoin hän pääsi junan käymälään ja lukitsi oven. Hänen iholleen oli jo ilmestynyt untuvaista karvaa, joka tiheni nopeasti turkiksi. Kädet muuttuivat käpäliksi ja kasvot ihmistiikerin naamaksi. Barbara oli kohta valmis levittämään kauhua ja kuolemaa junamatkustajien keskuuteen…

Arvio: Kun John Sinclair ystävineen surmasi Hampuria terrorisoivan ihmistiikerin (ks. Ihmistiikeri, Yöjuttu 9/1984), he eivät voineet aavistaa kirouksen jatkavan eloaan. Niin kuitenkin kävi, sillä demonin hyökkäyksen seurauksena sairastuneet uhrit alkoivat myöhemmin kokea outoja tuntemuksia ja ennen pitkää murhaaminen oli heidän ainoa intohimonsa. John, Suko ja Will Mallmann joutuivat toistamaan takavuosien urotyön pysäyttäessään pikajunassa riehuvan hirviön.

Suoraviivainen ja ripeä toimintakauhistelu on juuri sellainen, jota alkuvuoden numeroiden parissa tylsistynyt Yöjuttu-fani kaipaa. Tässä tarinassa ei liikoja pysähdellä, vaan meno on jopa räväkämpää kuin esiosassaan. Ainoa moite koskee tarinan hirviötä, joka toisinaan toimii typerämmin kuin olisi sallittua, antaen näin verivihollisilleen mahdollisuuden iskeä. Kansikuvalla ei ole mitään tekemistä sisällön kanssa, vaan se oli alkujaan piirretty Suomessa numerolla 6/85 (Lontoon ruumisvankkurit) julkaistuun tarinaan. Lukijoiden lähettämiä piirroksia ei ollut tällä kertaa kuin yksi, Juri Kovaljeffin ”No Axes Here Mister, Did You Get It?”

Lainaus: Sami Sorgen suu avautui ja ihmistiikeri sai pahanhajuisen krapulahenkäyksen vasten kuonoaan. Se ei kuitenkaan häirinnyt sitä tippaakaan. Hirviö oli aikonut surmata kulkurin ja toteutti aikomuksensa.
Käpälä kohosi ja sivalsi. Ensimmäistä sivallusta seurasi toinen ja kolmas. Suusta kuului kammottavaa sähähtelyä. Ihmistiikeri tutisi ja vapisi kiihkosta. Tyhjässä tavaravaunussa tapahtui hirveä rikos.
Kulkuri ei kyennyt puolustautumaan hirmuisia käpäläniskuja vastaan. Hänen hapuilevat liikkeensä hidastuivat isku iskulta ja lakkasivat kohta kokonaan…

Lukijan novelli: Genesis
Arto Laatikaisen kirjoittama Genesis vie lukijansa Joensuuhun, hotelli Kimmelin alakerran yökerhoon, jonka seksiä tihkuva tarjoilijatar sekoittaa paikallisen nuorukaisen pään. Erikoisen loppuratkaisun sisältävä tarina on muulta osaltaan peruskauraa, eikä nouse kuin niukin naukin lukijoiden kirjoittamien novellien parhaimpaan kolmannekseen.

Lainaus: Joenpinta heijasti kuun kelmeää valoa. Muhkurainen ajopuu, josta kaarna oli hankautunut pois, niin että nilakerros hohti valkoisena, lipui verkalleen yhä kauemmas rannasta. Sitten kurimus pyöräytti sen ympäri ja (HYVÄ LUOJAI!!!) imaisi pohjavirtauksen mukana syvyyksiin.
”Genesis, tule takaisin! Et saa jättää minua!”


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Ich stürmte den rollenden Sarg (GJS Nr. 259)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.3.1989
Hinta: 12,50 mk

Yöjuttupokkari 7: Demonos

Takakansi: Kaksi jäntevää miestä hiiviskeli pimeällä hautausmaalla. Kummallakin oli tumma, vartalonmyötäinen asu yllään ja suurikokoinen, käyrä tikari leveän nahkavyönsä alla. He etenivät ruumishuonetta kohti.
Siellä makasi kolme vainajaa, jotka oli määrä haudata seuraavana päivänä.
Yöllisten hiiviskelijöitten jäljiltä löytyi kuitenkin kolme vainajaa, joissa tapahtunutta muutosta lääkäritkin väittivät mahdottomaksi.
Oli aika kutsua Scotland Yardin erikoismies apuun…

Arvio: Ruumiiden löytäminen ei ole Lontoon kokoisessa suurkaupungissa mitenkään erikoista, eikä näihinkään kuolleisiin olisi kenties kiinnitetty mitään huomiota, ellei niiden joukossa olisi ollut muuan yksityisetsivä. Mainittavaa oli myös uhrien reunojaan myöten täysin mustuneet silmät, joten Scotland Yardin poliisijohto päätti antaa tehtävän yliluonnollisiin tapahtumiin erikoistuneelle John Sinclairille. Ei aikaakaan, kun John oli päätynyt jumalatar Li Ten Saita palvovan salaseuran jäljille.

Yöjuttu-pokkarisarjan seitsemäs osa vie lukijansa edellisten numeroiden tavoin aaveidenmetsästäjän uran alkuvaiheille. Tarinaltaan ja tyyliltään Demonos on aivan yhtä yksinkertainen ja suoraviivainen kuin edeltäjänsäkin, yliluonnollisten juonenkäänteiden vain värittäessä muuten hyvin tavanomaista rikostarinaa. Tarinan toimintakohtauksista tuleekin nopeasti mieleen kovaksikeitetyt dekkaripätkät. Tuonpuoleiseen yhteydessä oleva naamio on kekseliäs oivallus, kun taas loppuhuipentuma jättää reilusti toivomisen varaa - aivan kuin kirjoittaja ei olisi keksinyt mitään kunnollista tapaa päästä roistosta eroon. Demonos on alun perin julkaistu Länsi-Saksassa vuonna 1974.

Lainaus: John yritti käynnistää moottorin, mutta hyökkääjät roikkuivat jo auton kimpussa kuin takiaiset. Kammottavan näköiset irvinaamat kurkistelivat Bentleyn ikkunoiden takaa ja maiskuttelivat suutaan. Mielipuolinen hihitys täytti ilman ja ensimmäiset lonkerokädet kurottuivat avatusta sivuikkunasta auton sisään.
John yritti hädissään etsiä pakotietä, mutta totesi olevansa auttamattomasti loukussa.
Oli vain ajan kysymys, milloin hän joutuisi tuon verenhimoisen demonilauman raadeltavaksi…


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Dämonos (Gespenster-Krimi nr. 49)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 1.2.1989
Hinta: 18,50 mk

Yöjuttu 2/1989: Pääkalloprikaati

Takakansi: Isaac McLellan julisti hartioilleen siirtyneen noidan pääkallon suulla ylpeänä, että hän oli lukenut esi-isänsä testamentin ja tunsi sen tarkalleen. Pääkalloprikaati otti hänet nyt riveihinsä…
Suko ja minä olimme jo ehtineet kuulla Mustan kuoleman perillisten muodostamasta pääkalloprikaatista. Nyt seisoimme kuuntelemassa Isaac McLellanin ivallisia sanoja.
Yritin mielessäni arvioida välimatkaamme. Ehkäpä hopealuoti tehoaisi McLellanin uuteen luomukseen niin kuin muihinkin pääkalloihin?
Samassa vieressäni seisova Suko ilmoitti yrittävänsä sauvalla…

Arvio: Skotlantilaisten klaanien välisestä välienselvittelystä vastuussa oleva Isaac McLellan pakenee kalloarmeijoineen vuoristoon, jossa John ja Suko yhyttävät heidät ja tuhoavat ryhmän täydellisesti. Tapaus ei ole silti vielä selvitetty, sillä paikalle saapuu neljän Glasgow’ssa majaansa pitävän miehen ryhmä, joka on saanut Mustalta kuolemalta käskyn tulla tapaamaan ikiaikaista demonia. Luolan seinään vangittu mustaverinen on valmis palaamaan takaisin maan päälle, mutta onneksi ystävillämme on siihen sananen sanottavanaan.

Noidan pääkallon tarinaa jatkava Pääkalloprikaati ei tee juuri parannusta esiosaan. Pääkallojen kiroukseen keskittyvä alkuosa on yhtä tylsä kuin edellinenkin osa ja koko komeus lähtee edes hieman vauhtiin vasta Mustan kuoleman vankityrmässä. Jakso on vain harmillisen lyhyt, siinä olisi nimittäin ollut ainesta vaikka omaankin tarinaan. Lisäksi Johnin ja hänen demonivihollisensa välinen yhteenotto on hyvin heiveröisesti toteutettu, pystyyhän aaveidenmetsästäjä tekemään ristillään selvää lähestulkoon kenestä tahansa mustaverisestä. Tästä jatkotarinasta ei jää lopulta käteen juuri mitään, mieleenpainuvimpana kenties kohtaus, jossa Kummitus on viedä Sukon varjojen valtakuntaan. Lukijoiden lähettämien piirrosten joukossa oli yksi kohtalaisen tyylikäs kuva, Juri Kovaljeffin ”…And so Death Got Christ”.

Lainaus: Kaamea iljetys ei ollut muuttunut tippaakaan kahdessakymmenessä vuodessa. Miehet erottivat sen jo selvemmin seinän vieressä, johon se näytti kasvaneen kiinni. Demoni säteili ympärilleen kummallista tummaa valoa.
Miehet näkivät sen luiset jalkaterät ja varpaat, luurankokädet, paljaan lihattoman rintakehän ja päässä ammottavan reiän, jonka piti olla jonkinlainen suu.
Sellainen hän oli ja sellainen hän oli ollut ennenkin. Kookas, paljon kookkaampi kuin tavallisen mittainen ihminen. Hän oli kasvanut kiinni kallioon, ja jokainen mies tiesi kuka hän oli.
Siinä seisoi heidän herransa ja mestarinsa – Musta kuolema!

Lukijan novelli: Pelon lähettiläs
Angeline Venuksen kirjoittama novelli on todella lyhyt, ainoastaan yhden aukeaman mittainen. Sisällöltään se on aivan liian tiivis ja tavanomainen kertomus syrjäisellä mökillä viikonloppua viettävästä nuorisoryhmästä, joka joutuu pihalla kuljeskelevan susilauman hampaisiin.

Lainaus: Äkkiä hiljaisuus kuitenkin loppui. Nyyhkyttävä tyttö katsoi sattumalta ikkunaan ja näki veriset torahampaat ja ahnaat keltaiset silmät ikkunalasin läpi. Tyttö kirkaisi. Muut katsoivat ikkunaan, mutta kasvot olivat jo hävinneet. Nuorten ei kuitenkaan tarvinnut odottaa kauan. Olento hyökkäsi ikkunaa päin ja pääsikin ensimmäisellä yrittämällä sisään.

Sen perässä seurasivat sen heimolaiset. Nuoret perääntyivät seinää vasten, mutta se ei heitä auttanut. Heidän huutoaan ei kuullut kukaan…

Lukijapostiin oli lähetetty runo, joka oli tällä kertaa Boy -75:n käsialaa.
Eräänä yönä se tapahtuu,
silloin kuu muuttuu vereksi,
maa repeilee ja imee kirkot syvyyksiinsä.
Kuolleet nousevat haudoistaan levittämään kauhua ihmisille
ja kalman haju leviää kaikkialle.
Ihmiset pakenevat kauhuissaan
osa tekee itsemurhan
osa yrittää pakoon
mutta eivät pääse.
Ihmisistä tulee heidän orjiaan,
vihdoinkin he saavat vallan.
Se on aika jolloin demonit hallitsevat…


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Der Totenkopf-Brigade (GJS Nr. 258)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.2.1989
Hinta: 12,50 mk

Yöjuttu 1/1989: Noidan pääkallo

Takakansi: John Sinclair ystävineen on vuosien varrella osallistunut monen demonin takaa-ajoon ja tuhoamiseen. Hän ja hänen ystävänsä ovat karvain mielin joutuneet toteamaan, kuinka monikerroksisia ja mielikuvituksellisen suuria mustaveristen valtakunnat ovat.
Demonit keksivät jatkuvasti uusia keinoja saadakseen vedetyksi ihmiset omalle puolelleen.
Seuraavassa tarinassa huutava pääkallo johdattaa aaveidenmetsästäjän Skotlantiin ja Mustan Kuoleman jäljille…

Arvio: Johnin ollessa Saksassa ratkaisemassa tyrmälinnan zombien tapausta (ks. Yöjuttu 12/1988), saa kotiin jäänyt Suko erikoisen tehtävän hoidettavakseen. Häneen ottaa nimittäin yhteyttä eräs taidemaalari, jolla on hallussaan salaperäinen pääkallo. Pääkallo on aikoinaan kuulunut noituudesta syytetylle viskikeisarille ja nyt se on varastettu hänen sukunsa hautaholvista ja tuotu maalarin luo uudelleen ehostamista varten. Tämä ei kuitenkaan sovi hänen suvulleen, joka tulee hakemaan kallon takaisin ja uhkaa listiä kaikki, jotka asettuvat poikkiteloin heitä vastaan.

Väsynyttä, kovin väsynyttä – se lienee paras kuvaus Noidan pääkallon tarinasta, joka tosin jatkuu heti seuraavassa numerossa. Kahden skotlantilaisen klaanin välienselvittelystä ei saada irti mitään tavallisuudesta poikkeavaa, eivätkä vanhan hautaholvin hyllyiltä vastustajiensa kimppuun lennähtelevät pääkallot ainakaan lisää tarinan jännittävyyttä. Yliluonnolliset elementit ovat kaikin puolin väkisin keksityn oloisia ja mikäli meno ei tästä seuraavaan osaan parane, voi kyseessä olla jopa tähän mennessä heikoin Yöjutun jatkotarina. Kansikuva ei ole alkuperäinen, vaikka lehden toimittajakunta sitä edellisessä numerossa vakuuttelikin. Lehteen tulivat tämän numeron myötä lukijoiden lähettämät piirrokset, mutta ainakaan ensimmäinen anti ei ollut kovin kaksinen.

Lainaus: Kallot syöksähtelivät ilmaan kuin komennosta. Silmänräpäyksen kuluttua ne kieppuivat katonrajassa kirkuen ja rääkyen yhtä inhottavasti kuin ennenkin. Vain noidan pääkallo jäi entiselle paikalleen.
Sukon hyökätessä muiden pääkallojen kimppuun ruoskansa ja Berettansa turvin, minä harppasin piirin keskellä olevaa noidan kalloa kohti. Se alkoi huutaa.

Lukijan novelli: Iso paha juttu
Lehden lukijanovelli herätti aikoinaan runsaasti keskustelua, sillä nimimerkki Viktorin kynäilemä tarina oli suora ja häpeilemätön kopio Stephen Kingin novellista Lautta (ilm. 1982, suom. 1985). Viktorin tarinassa tapahtumat sijoittuvat Itä-Suomeen ja yhteen sen monista järvistä. Toisin kuin King, Viktor ei yritäkään luoda mitään jännitettä millekään saralle, vaan vyöryttää toiminnan yhtä kyytiä lukijan silmille. Vaikka alkua onkin muutettu, ei Iso paha juttu poikkea edes loppuratkaisun osalta originaalista, joten ei ihme, että Yöjuttu-fanit polttivat aikoinaan päreensä.

Lainaus: Pelosta ja surusta nyyhkien Sami lähti raivokkaasti kauhomaan rantaa kohti. Hän ei enää uskaltanut katsoa taakseen, sillä hän oli varma, että olio seurasi häntä täyttä vauhtia. Pelko antoi hänelle uskomattomat voimat. Ranta oli jo aivan lähellä. Hän kokeili jaloillaan – kyllä! Ne tapasivat pohjan! Kaikki voimansa ponnistaen hän kahlasi rantaan ja heittäytyi maahan makaamaan. Läähätyksensä seasta hän huusi keuhkojensa täydeltä: – Voitinpas sinut, pask…


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Der Schädel des Hexers (GJS Nr. 257)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.1.1989
Hinta: 12,50 mk

Yöjuttu 12/1988: Tyrmälinnan zombie

Takakansi: Komisario Mallmann veti pistoolinsa esiin. Hänet oli vallannut omituinen, epäilyttävä tunne, vaikka kaikki oli ollut kunnossa hänen astuessaan sisään. Tunnelma muuttui muutaman metrin etenemisen jälkeen. Hän aavisti vaaran!
Komisario Mallmann pysähtyi portaiden kohdalle. Talo oli ollut aikoinaan valtaajien hallussa, mutta nämä olivat myöhemmin luopuneet siitä. Nyt sitä käyttivät rikolliset tilapäisenä piilopaikkanaan.
Poliisille tulleen vihjeen mukaan rakennuksessa oli nähty vakoojia. Liittotasavallan salainen palvelu oli pyytänyt rikospoliisilta virka-apua, ja niin komisario Mallmann oli lähtenyt Trieriin tutkimaan asiaa…

Arvio: John Sinclairin hyvä ystävä Will Mallmann joutuu pahaan pinteeseen ja näkee jotain sellaista, jota ei kenties pitäisi olla olemassakaan. Jäljet viittaavat erääseen vanhaan linnaan, jonka muureja ympäröi kaamea salaisuus. Kun linnaa entisöitiin, siellä asuva paha vapautettiin. Tämä on koitua Mallmannin kohtaloksi, jonka onnistuu kuitenkin paeta viime hetkellä ja hälyttää Sinclair avukseen. Linnan uumenissa asuva pahuus ei ole kuitenkaan helposti kukistettavissa.

Kaikkien aikojen rumimpien Yöjuttu-kansien joukossa korkealle sijoittuva Tyrmälinnan zombie on itse asiassa ihastuttavan tunnelmallinen kummitusjuttu, joka lukeutuu ilmestymisvuotensa kolmen parhaan Yöjutun joukkoon. Itse näkisin tarinassa aineksia pidempäänkin hurjasteluun, mutta valitettavasti kirjoittaja on päättänyt kuolleen linnanrouvan kertomuksen olleen yhden lehden arvoinen. Usein kritisoimani loppuratkaisut saavuttavat tässä tarinassa aallonpohjan, sillä kliimaksi on muuhun menoon verrattuna todella heikko. Positiivista on sen sijaan Mallmanin sijoittaminen tapahtumien keskipisteeseen. Tyrmälinnan zombien kansi jäi viimeiseksi valokuvakanneksi, tästä eteenpäin Yöjutussa oli nimittäin tarkoitus käyttää alkuperäisiä saksalaisia kansikuvia. Tulevat numerot kuitenkin todistivat, ettei näin tapahtunut.

Lainaus: Kauhu uhkasi tehdä Christan aivan sekopäiseksi. Hyödyttikö hänenkään enää jäädä henkiin, jos kerran muut…
- Värttinä langat kehrää…
Aavenaisen laulu havahdutti hänet ajatuksistaan. Hän kohotti katseensa ja näki elävän vainajan laskeutuvan kellariin viimeistelemään kaamean työnsä hulmuavilla hiuksillaan…

Lukijan novellit: Kettu & Perjantai tuomion päivä
Tällä kertaa lukijoita ilahdutetaan kahdella novellilla. Ensimmäinen on SARIn kirjoittama fantasiakertomus suuresta ketusta, joka lumoaa pimeänä syysyönä vuokraamalleen kesämökille saapuneen yksinäisen naisen. Tiivis ja hyvin kirjoitettu tarina on tunnelmallinen, mutta ei millään muotoa jännittävä. Sitä ei ole myöskään Pet Shop Girlin apokalyptinen Perjantai tuomion päivä, jossa maailmaa uhkaavasta tuhosta selviytyy vain yksi, ikiaikaista japanilaista korua kantava tyttö.

Lainaus: Kettu
Kettu istui talon kulmalla ja tuijotti keittiön ikkunasta tulvivaa kynttilänvaloa. Vanha talo natisi ja notkui tuulen kieppuessa sen rakenteissa. Suuret koivut talon takapihalla piiskasivat vihaisesti toisiaan. Kettu oli tyytyväinen. Aika tuntui koittaneen. Se maiskutti suutaan ja haroi käpälällään korvansa taustaa lähtien lopulta varovaisesti liikkeelle.

Lainaus: Perjantai tuomion päivä
Olento oli jo melkein luonani. Halusin vaipua maan alle, mutta pelosta sekaisin lähdin juoksemaan olentoa kohti, ja muutaman sekunnin ajan näin sen kitaan. Siellä avautui aivan toisenlainen maailma. Maailma, jossa ihmiset kituivat ja huusivat tuskissaan. Yllättäen kaikki musteni, ja tunsin, kuinka paineaalto tarttui minuun ja paiskasi minut pois!


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Der Zombie aus dem Kerkerschloß (GJS Nr. 256)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.12.1988
Hinta: 11,50 mk