Yöjuttu 12/1984: Tappajakalat

Takakansi: Aika ei merkitse demoneille mitään. Siinä suhteessa ne ovat erilaisia kuin ihmiset. Ne pystyvät odottamaan kauan, hyvinkin kauan, mutta sopivan hetken koittaessa ne iskevät siekailematta.
Niin tapahtui myös Skotlannissa. Siellä vaani muuan ammoin unhoon painunut hirviö meren pohjalla, kostonsa hetkeä odottaen. Odotettu päivä koitti ja Frankensteinhirviö heräsi sen myötä…

Arvio: Pian sen jälkeen kun John, Suko ja armeijan väki toimittavat radioaktiivisen säteilyn vuoksi lähes kuolemattomaksi muuttuneen Fjodor Rankinin lyijyarkussa valtameren pohjaan, skotlantilaisen kalastajakylän vesille uiskentelee oudonnäköisiä ja verenhimoisia tappajakaloja. Eikä siinä kaikki, meren syövereistä nousee myös Johnin vanha vihollinen, Frankensteinhirviö, joka päättää tehdä tilit selviksi ystävämme kanssa. Kuinka ystävämme pärjäävät kahden uhkaavan vihollisen kanssa, selviää Tappajakalojen sivuilta.

Miellyttävän vinksahtaneella kansikuvalla varustettu Tappajakalat on kauttaaltaan vaatimaton seikkailu, jossa ei ole jännitystä juuri nimeksikään. Radioaktiivisen säteilyn saastuttamat kalat on ideana kyllä toimiva, mutta olisi tarvinnut tarinaansa kokonaisen murhanhimoisen parven, eikä vain muutamaa monsteria, joiden tuhoaminen käy ystäviltämme hieman liian helposti. Kirjoittaja tuntuu yrittäneen kompensoida muuten latteaa tarinaa ylimääräisellä hirviöllä, joka tuntuu kuitenkin vain päälleliimatulta. Kansikuva on Robert Fuestin ohjaamasta elokuvasta The Devil’s Rain (1975).

Lainaus: Frankensteinhirviöllä oli aikaa. Sen ei tarvinnut kiirehtiä, ja ennen kaikkea se halusi odottaa pimeän tuloa. Pimeyden suojassa se pystyi hiipimään aaveidenmetsästäjän lähelle. Tosin se ei tiennyt hänen olinpaikkaansa, mutta sen selville ottaminen oli pikkujuttu.
Sitten alkoi hämärtää ja hämärä toi mukanaan hienoisen lumisateen. Frankensteinhirviö katsoi, että nyt oli sopiva hetki lähteä liikkeelle.
Sinclair houkutteli.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Die Killerfische (GJS Nr. 208)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.12.1984
Hinta: 7,90 mk

Yöjuttu 11/1984: Kuolematon mies

Takakansi: Kun maailmankaikkeuden helvetillinen tervehdys kiiti maata kohden ja iskeytyi Siperian lakeudelle, tieteellisten laitosten mittauslaitteet rekisteröivät tapahtuman, mutta ihmiset eivät siitä paljon piitanneet.
Yksi ihminen joutui kuitenkin maahan syöksyneen meteoriitin välittömään vaikutuspiiriin ja koki muutoksen. Hän muuttui ihmiseksi, joka ei voinut kuolla.
Siitä kehittyi juttu, joka saattoi meidät lähes epätoivon partaalle…

Arvio: Siperiassa asuva maanviljelijä Fjodor Rankin saa pudonneesta meteoriitista valtavan säteilyannoksen. Hän ei yllätyksekseen kuole, vaan muuttuu päinvastaiseksi ihmiskummajaiseksi. Elämä jatkuu omia ratojaan aikansa, kunnes mies saa kuulla Lontoossa asuvasta upporikkaasta sukulaisesta ja päättää kiristää puolet tämän omaisuudesta itselleen.

Kuolematon mies on hienoinen parannus kahteen edelliseen numeroon, mutta ei tämänkään kohdalla voida puhua mistään unohtumattomasta neronleimauksesta. Lennokas alku ja kuolemattoman miehen Lontoossa järjestämä attentaatti antaa odottaa vaikka kuinka paljon, mutta sitten taso alkaa laskea. Epäloogisuudet vaivaavat liiaksi ja loppuratkaisu on selviö siitä alkaen, kun John paljastaa aselaukkunsa sisällön. Kansikuva on tuttuun tapaan kaikkea muuta kuin tarinalle uskollinen, vaikka hahmon ympärille kyhätty ”säteilykehä” hieman sitä parantaakin.

Lainaus: Kaikki alkoi aivan viattomasti. Kuljettaja jähmettyi kesken liikettään ennen kuin ehti avata oven, mutta sitten auton sisällä pääsi helvetti irti.
Mies alkoi huitoa vimmatusti, ja näin hänen vääristyneiden kasvojensa häilähtävän tummennetun sivuikkunan takana. Seuraavassa hetkessä suunnaton voima tempaisi hänet istuimeltaan. Voima oli niin mahtava, ettei kuljettaja voinut sille mitään. Tässä ei ollut kuitenkaan vielä kaikki. Rollsin katto halkesi etuistuimen kohdalta kuin banaaninkuori, metallinkappaleet lentelivät joka suuntaan ja kuljettaja lennähti repaleisesta autosta korkeuteen kuin raketti.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Das Mann, der nicht sterben konnte (GJS Nr. 207)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.11.1984
Hinta: 7,90 mk

Yöjuttu 10/1984: Vampyyrinpesä

Takakansi: Nainen oli niin kauhuissaan, ettei kyennyt sanomaan sanaakaan. Hän tuijotti vääristynein kasvoin ja silmät muljahdellen eteensä. Hiukset olivat valahtaneet otsalle.
- Missä hän on? minä huudahdin. Nainen ei vastannut. Vasta ravisteltuani häntä olkapäästä, hän heräsi todellisuuteen.
- Kellarissa… kellarissa. Hän… on hirttäytynyt, mutta elää yhä. Niin, hän elää… nainen parkaisi päätään ravistellen.
Lähdimme tutkimaan asiaa ja löysimme VAMPYYRINPESÄN!

Arvio: Vaikka John ja Suko tuhosivatkin kaamean kauhufarmin, he eivät tuhonneet kaikkia siellä valmistettuja verenimijäpillereitä, sillä Lady X oli saanut kaapattua niistä osan haltuunsa. Nyt tämä entinen terroristi ja nykyinen vampyyri suunnittelee Vampiro-del-marin kanssa vampyyriarmeijan kokoamista. He saavat pillerit jakeluun rikollispomo Logan Costellon kautta, mutta juuri ennen kuin pirullinen suunnitelma laitetaan täytäntöön, John ja Suko astuvat mukaan kuvioihin. Loppuhuipentuma käydään Thamesin rannalla olevassa jokilaivassa, jonka tarkoituksena on toimia pimeyden palvelijoiden kokoontumispaikkana.

Sujuvasti kirjoitettu ja jäntevästi etenevä vampyyritarina jatkaa kuoleman mannekiinien aloittamaa seikkailua (Yöjuttu 4/83 ja 5/83), jossa laboratoriossa suunnitellut vampyyripillerit uhkaavat syöstä maailman verenimijöiden temmellyskentäksi. Vaikka en yleisesti ottaen vampyyritarinoista innostukaan, palauttaa Vampyyrinpesä uskon kirjoittajan kerrontataitoihin, jotka ovat tämän vuosikerran aikana heilahdelleet turhan paljon. Loppuratkaisu on taas hätäinen, mutta onneksi tällä kertaa kansikuva osuu kohdalleen. Vampyyrinpesä on koko Yöjuttu-sarjaa ajatellen hieman keskivertoa parempi, mutta vuoden 1984 lehdissä ehdotonta parasta kolmannesta.

Lainaus: Vampyyri oli polvillaan lattialla ja kannatteli haavoittunutta vasenta kättään oikealla kädellään. Kädestä vuotava veri tipahteli matolle ja huoneen vaalealle marmorilattialle.
Hän ei ollut vielä poissa pelistä, mutta hopea aiheutti hänelle tuskia. Hän huojui kasvot jähmeinä ja huulet yhteen puristettuina. Pystyin vilkaisemaan nopeasti hänen haavoittunutta kättään.
Se ei alkanut mädäntyä, eikä hajonnut, kuten olin nähnyt muiden vampyyreitten kohdalla käyvän.
Eikö hopea vaikuttanutkaan häneen samalla tavoin kuin muihin?


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Das Vampirnest (GJS Nr. 206)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.10.1984
Hinta: 7,90 mk

Yöjuttu 9/1984: Ihmistiikeri

Takakansi: Saksalainen ja kolme intialaista aikoivat suorittaa Himalajan vuoriston juurella Nepalissa tehtävän, jolle muut ihmiset olisivat vain nauraneet.
He aikoivat tappaa pedon.
Mutta kysymys ei ollutkaan mistä tahansa pedosta, vaan i h m i s t i i k e r i s t ä ! Se oli raivonnut seudulla jo kuukausia. Sen hampaisiin joutuneella uhrilla ei ollut toivoakaan pelastumisesta. Hirvittävällä kynnellään se tappoi uhrinsa ja jätti jälkeensä oman tunnusmerkkinsä, KULTAISEN KYNNEN.

Arvio: Helvetillisen rock-yhtye ”Kauhukoneen” kanssa käydyn yhteenoton jälkeen Johnin ja Sukon tie vie Hampuriin, jossa riehuu outo murhaaja. Muutamien salapoliisitöiden jälkeen selviää, että kyseessä on ihmisen ja tiikerin sekasikiö, joka on peruja Nepalissa saadusta tartunnasta. Ihmistiikerin kiinniottaminen ei ole suurkaupungissa järin helppoa, mutta onneksi mutantilla on selkeät suunnitelmat kenet päästää milloinkin pois päiviltä – se helpottaa ystäviämme kummasti.

Vaatimaton ja aivan liian suoraviivainen juoni hämmästyttää epäloogisuudellaan: jos onneton viruksen kantaja sai taudin toisaalla, miksi se ei leviä samalla tavalla sivistyneessä maailmassa? Muutenkaan tarinassa ei ole sen enempää jännitystä kuin yllätyksellisyyttäkään, ellei sellaiseksi halua mieltää kannen gepardinaista tiikerimiehen sijaan. Lehteä mainostettiin vielä edellisessä numerossa alkuperäisellä nimellään ”Kultainen kynsi”, mutta kenties nimi vaihdettiin myynninedistämismielessä? Ilmestymisvuotensa heikoin Yöjuttu, palkkashekki mielessä kirjoitettu.
HUOM! Ensimmäinen lehti, jossa mukana "Kysy Yöjutusta" -palsta.

Lainaus: Erna Brindalla jähmettyi kauhusta. Hänen edessään seisova olento oli jokin helvetin epäsikiö, painajaisunen hirviö keltamustien viirujen raidoittaman tiikerin ja vaaleatukkaisen miehen sekoitus.
Ihmisen ja tiikerin raja kulki pystysuunnassa täsmälleen vartalon keskellä.
Oikea eturaaja näytti erilaiselta kuin käsi. Ei pelkästään siksi, että se oli muuttunut käpäläksi, vaan siksi, että tassun etureunassa kiilteli pientä veistä muistuttava terävä kultainen kynsi.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Die goldene Kralle (GJS Nr. 205)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.9.1984
Hinta: 7,90 mk

Yöjuttu 8/1984: Kauhujen rock

Takakansi: Suurten vanhusten aikaansaannokset voivat vaipua unohduksiin, mutta eivät koskaan tuhoutua. Niillä on aikaa odottaa, sillä vuosisadat eivät merkitse niille mitään. Musta magia säilyy.

Se jatkaa uinumistaan ulottuvuuksien syvyyksissä tai merenpohjan tutkimattomissa sopukoissa.

Aikanaan se kuitenkin herätetään eloon. Hirmutöiden muisto palaa silloin mieliin ja syntyy sekasorto. Aivan kuten KAUHUJEN ROCKISSA…

 Arvio: Niitä oli neljä. Ne olivat Suurten vanhusten palvelijoita ja muodostaneet rock-yhtye ”Kauhukoneen”, jonka järjestämän suurkonsertin tarkoituksena oli uhrata mahdollisimman monta katsojaa muinaisille demoneille. Niiden epäonneksi konserttiin saapui Jane Collins ja tämän vanavedessä pian myös John Sinclair ystävänsä Sukon kanssa. Mustaveristen suunnitelmat eivät siis toteutuneet suunnitelmien mukaan, mutta siitä huolimatta ”Kauhukone” järjesti shown, joka ei hevin unohdu.

Kauhujen rock on suoraviivainen jännitysrymistely, joka alkaa tunnelmallisesti, mutta päättyy perin lepsusti. Erikoisuutena mainitaan Kuolleiden kaivo, minuutin ajan avoinna oleva pohjaton kuilu, joka toimii ulottuvuuksien välisenä porttina kadonneena pidettyyn Ruumiskaupunkiin. Sen kautta ihmiset aiotaan tunkea Atlantiksen pahojen henkien ravinnoksi. Ideaa hyödynnetään oivasti, mutta muilta osin tarina kuuluu helposti unohdettavien Yökkäreiden joukkoon – siitäkin huolimatta, että vanha suosikkini KISS mainitaan mielipuolista menoa esittävänä yhtyeenä.

Lainaus: Kun paholainen hengittää ja avaa helvetin voimin merenpohjan, niin ettei veden valtakaan pysty vastustamaan hehkuvan kuumaa laavaa, joka syöksyy ylös kuin jättiläismäisestä kidasta, niin paetkaa! Paetkaa henkenne edestä, olittepa silloin maalla, vedessä tai ilmassa, sillä helvetin henkäys tappaa teidät.

Näin kuului vanha espanjalainen sanonta. Ja kaikki Costa del Solin kalastajat tunsivat sen. Siitä tosin puhuttiin erittäin harvoin, mutta se oli kuitenkin mielessä. Kun veneet lähtivät Almerian lahdelle, moni nuorempikin kalastaja ajatteli vanhoja varoituksia.

Niitä ei lausuttu koskaan turhaan, sillä niissä oli totuuden siemen. Oli öitä, joina vanhat kalastajat kieltäytyivät lähtemästä merelle.

Nyt oli yksi sellainen yö.

Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany

Saksankielinen teos: Horror-Rock (GJS Nr. 204)

Suomentanut: Heikki Haveri

Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu

Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen

Ulkoasu: Jouko Similä

Ilmestymispvm: 15.8.1984

Hinta: 7,50 mk

Yöjuttu 7B/1984: Keskiyö hirsipuuvuorella

Takakansi: Demoneillakin on kerran ollut oma syntymänsä.
Niin myös Izzillä, jättiläismadolla ja Suurten vanhusten palvelijalla. Se luotiin yhdessä Apepin kanssa, ja molemmat syntyivät syvällä maan povessa.
Kun tohtori Kuolema surmasi Apepin, Izzi palasi takaisin synnyinpaikkaansa. Paikan nimi oli Hirsipuuvuori…

Arvio: Maailman eri kolkissa ja katastrofialueilla kiertänyt toimittaja Ty Everett saapuu Korsikaan auttamaan erästä perhettä heidän tyttärensä vapauttamiseksi kidnappaajien kynsistä. Everettin tapaaminen roistojoukon kanssa muuttuu painajaiseksi, kun yön hiljaisuudessa paikalle saapuu oudosti käyttäytyvä, matoja kuhiseva mies, joka tavoittelee toimittajan henkeä. Ei aikaakaan, kun John, Suko ja Bill Connolly matkustavat Korsikalle tutkimaan tapausta, sillä ystävämme epäilevät tapahtumalla olevan jotain tekemistä suuren Izzin kanssa.

Kolmeosaisen helvettiseikkailun jälkeen on taas mukavaa palata tämänkaltaisen, tiiviin ja toiminnantäyteisen tarinan pariin, jossa painetaan kaasu pohjassa heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Erittäin tunnelmallinen ja jäntevä tarina lukeutuu ilmestymisvuotensa parhaimmistoon ja etenkin maantierosvo Marcelin ja hänen seuranaan olevan, kidnapatun Coletten pakomatka yöllisessä vuoristossa huokuu lähes painajaismaista tunnelmaa. Kokonaisuus pysyy hyvin koossa loppuun asti, eikä lopputulosta heikennä lainkaan se, että itse helvetinmato pysyttelee taka-alalla osallistumatta tapahtumiin.

Lainaus: Colette!
Carru nauroi kääntäessään lamppuaan. Sen valonsäde siirtyi luolan aukon suuntaan, ja Marcel näki, miksi Colette oli huutanut.
Kolme hirviötä piti hänestä kiinni.
Kolme inhottavaa hirviötä, joilla oli madon pää ja ihmisen vartalo. Lapsella ei ollut mitään mahdollisuuksia päästä otusten ruuvipihtimäisten kourien puristuksesta.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Um Mitternacht am Galgenberg (GJS Nr. 203)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.7.1984
Hinta: 7,90 mk

Yöjuttu 7A/1984: Tuo minulle Asmodinan pää

Takakansi: Hänen valtakuntansa oli yhtä julma kuin laajakin. Tänne sumun, kiusattujen demonisielujen, huutojen ja valitusten labyrinttiin ei tavallisesti kukaan ihminen uskaltautunut. Olkoonkin, että hän oli liittoutunut tämän valtakunnan hallitsijan kanssa.
Tohtori Kuolema oli sen tehnyt.
Hänen oli onnistunut vetää Kummitus omalle puolelleen taistelemaan Asmodinaa, paholaisen tytärtä vastaan. Näin karmivaa tilannetta ei ollut vielä koskaan aikaisemmin syntynyt. Ihmisdemoni tohtori Kuolema nousi helvetin alkuvoimia vastaan. Hän aikoi jopa kukistaa ne!

Arvio: Kolmas ja viimeinen osa helvettisaagasta huipentuu Tohtori Kuoleman ja Asmodinan väliseen yhteenottoon Kummituksen valtakunnassa. Eeppisen taistelun ympärille sijoitettu tarina on kaikesta huolimatta tylsä, sillä vaikka välienselvittely itsessään on mallikkaasti kirjoitettu, on kaikki muu sen ympäriltä karsittu minimiin. Kukaan ei jaksa lähestulkoon lehden mittaista kuvausta siitä, mitä kaikkea mustaveriset keksivät toistensa pään menoksi ja niinpä lopputulos tuntuu aivan yhdentekevältä.

Mielenkiintoisin osuus alkaa vastaa yhteenoton jälkeen, kun voittanut osapuoli ottaa kohteekseen varjoissa piileskelevän John Sinclairin. Yllättävä loppuratkaisu pelastaa kuitenkin sankarimme juuri ratkaisevalla hetkellä, mutta tapa jolla se käy, on heikkoakin heikompi. Jos lopetukset eivät ole olleet Jason Darkin vahvinta osa-aluetta, niin kehumista ei ole kansikuvassakaan, sillä kun ei taaskaan ole mitään tekemistä itse tarinan kanssa. Kolmeosainen helvettisaaga (Helvetin portilla, Kauhun keskipisteessä ja Tuo minulle Asmodinan pää) jää lopulta mieleen vain kunnianhimoisena, joskin hyvin tylsänä yrityksenä luoda suureellista kauhutarinaa. Yöjutun ensimmäinen erikoisnumero.

Lainaus: - Siinä oli ensimmäinen, Solo Morasso. Tuhoan kätyrisi yksitellen. Maa repeili jälleen monesta kohdasta ja ihmisen korkuiset laavapatsaat purskahtivat ylös repeämistä. – Kuka haluaa olla seuraava? Ilmoittakaa toki. Tehän menette hänen puolestaan vaikka tuleen…
Jälleen ivallista naurua.
Tohtori Kuoleman sisällä raivosi helvetti. Hänen ja Asmodinan välissä kuivuivat laavageysirit, joille hän ei voinut mitään. Hän näki vaa’an kallistuvan Asmodinan hyväksi. Hän oli seurannut järkyttyneenä Mondon kuolinkamppailua. Tosin hän ei surrut itse Mondoa, vaan sitä, mitä tämä olisi voinut vielä tehdä Murhaliigan hyväksi.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Bring mir den Kopf von Asmodina (GJS Nr. 202)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.7.1984
Hinta: 7,90 mk

Yöjuttu 6/1984: Kauhun keskipisteessä

Takakansi: John Sinclairin oli onnistunut raottaa Helvetin porttia. Mikä häntä odottaisi sen takana?
Tilanteen pelottavuudesta huolimatta uteliaisuus voitti. Kysymykset piinasivat häntä. Näkisikö hän helvetintulen? Täydellisen kauhun?
John epäröi. Oikeastaan hän oli kestänyt matkan vieraaseen ulottuvuuteen hyvin sekä sielullisesti että ruumiillisesti. Miksi hän siis antaisi periksi vähän ennen päämääräänsä? John halusi taistella. Hän astui KAUHUN KESKIPISTEESEEN…

Arvio: Johnin matka helvetin kauhuihin alkoi edellisen numeron lopussa ja jatkuu täydellä vyörytyksellä heti ensimmäisistä riveistä alkaen. Paettuaan ikuisuuksien hirsipuusta hän suuntaa Asmodinan ja Asmodiksen kanssa kohti Tulimaata, jossa tohtori Kuolema lymyilee Murharyhmänsä kanssa. Ennen kuin joukko ehtii paikalle, suuruudenhullu tohtori on jo siirtynyt toiseen ulottuvuuteen, jossa hän odottaa hirviöidensä kanssa verivihollisiaan.

Tarina hyppii Johnin kamppailujen ja tohtori Kuoleman maailmanvalloitussuunnitelmien välimaastossa onnistuneesti, joskin ensin mainitun vaikeudet tuonpuoleisessa ovat huomattavasti jälkimmäisiä kiinnostavampia. Erikoista on sen sijaan se, ettei Johnin menettämästä hopeisesta rististä saada juurikaan lisäväriä tarinaan. Johnin hirsipuukoettelemukset ovat tämän numeron parasta antia. ”Helvetin kiertoajelutrilogia” huipentuu seuraavassa numerossa käytävään tohtori Kuoleman ja Asmodinan väliseen taisteluun, jossa panoksena on yhden helvetin ulottuvuuden herruus.

Lainaus: Minä roikuin hirsipuussa!
Kuinka Asmodis olikaan sanonut? Helvetti on monimuotoinen. Sitä voidaan verrata sipulin kerroksiin. Kun sipulista kuoritaan yksi kerros pois, kuorijaa odottaa jo seuraava yllätys. Aivan kuin kauhun keskipisteessäkin, sillä olin vastahakoinen käyttämään tästä paikasta nimeä helvetti.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Im Zentrum des Schreckens (GJS Nr. 201)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.6.1984
Hinta: 7,50 mk

Yöjuttu 5/1984: Helvetin portilla

Takakansi: Hänen silmiensä katse oli kylmä kuin napajäätikkö. Se kertoi miehestä kaiken.
Ihmisten halveksunta, omistamisen halu, raakuus ja sanoinkuvaamaton tunteettomuus kuvastuivat siitä.
Ne, jotka tunsivat hänet, olivat tottuneet tähän katseeseen, eivätkä he muuta odottaneetkaan Solo Morasson kaltaiselta mieheltä, joka oli antanut itselleen nimen tohtori Kuolema. Hän oli ainutlaatuinen henkilö.
Hän oli ihmispaholainen!

Arvio: Nyt kun tohtori Kuoleman ja hänen Murhaliigansa olinpaikka on saatu viimeinkin yhytettyä Tulimaasta, on tämän vallanhimoisen hullun käytävä sotaan niin John Sinclairia kuin Asmodinaakin vastaan. Liittolaisekseen hän saa Kummituksen, helvetin mahtidemonin ja tämän liskosotilaiden armeijan. Yhdessä he punovat pirullisen juonen, joka asettaa Johnin tukalampaan tilanteeseen kuin koskaan aikaisemmin.

Tuonpuoleiseen tuomitun (2/1984) tavoin myös tämä seikkailu pohjustaa seuraavan osan tapahtumia – todellisessa cliffhangerissa John matkaa helvetin portille, jonka takana häntä odottavat kaikki tuonpuoleisen kauhut. Keskivertoyökkäreitä kunnianhimoisempi tarina koostuu useista toisiinsa onnistuneesti kietoutuvasta juonenpätkästä. Toimintaa olisi saanut olla tosin enemmän ja kirjoitusvirheitä vähemmän. Kansikuva on tiettävästi piirros Jesús Francon ohjaamasta vampyyrielokuvasta Verenhimoinen Dracula (El Conde Dracula, 1970), jossa kreiviä näytteli kukas muu kuin Christopher Lee. Kuten olettaa sopii, kansikuvalla ei ole mitään tekemistä lehden sisällön kanssa.

Lainaus: Näin edessäni suuren limaisen pallon. Se oli väriltään ruskehtavanvihreä. Olento ei ollut mikään tavallinen ghouli, vaan eräänlainen ghoulin ja hirviön välimuoto, sillä kun pallo liikahti, sen kita loksahti auki.
Ja millainen kita!
Se oli yhtä suuri kuin olio itse ja hampaisto vastasi kidan kokoa. Tuo vastenmielinen, pyöreä, limainen otus oli lähes pelkkiä hampaita.
Kuvottava näky…


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Ich stiess das Tor zur Hölle auf (GJS Nr. 200)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.5.1984
Hinta: 7,50 mk

Yöjuttu 4/1984: Mustan Kuoleman perintö

Takakansi: Kun Musta Kuolema kukistui, luhistui myös hänen valtakuntansa. Demonit kukistuivat hänen mukanaan ja siirtyivät aaveiden valtakuntaan.
Asmodina astui sen seuraajaksi. Asmodina oli yhtä vallanhaluinen kuin Musta Kuolemakin ja halusi alistaa kaikki valtaansa. Mutta hän ei ajatellut erästä asiaa. Musta Kuolema oli jättänyt jälkeensä vaarallisen perinnön.
Useimpien mustaveristen kanssa se oli sattumoisin joutunut unohduksiin. Mutta eräs muisti sen. Vihreä Tshin. Se otti haltuunsa MUSTAN KUOLEMAN PERINNÖN…

Arvio: Antarktiksella on havaittu outo, vaaleanvihreä valoilmiö, jota tutkimaan lähetetyt agentit murhataan raa’asti. Valoilmiö osoittautuu Vihreäksi Tshiniksi, John Sinclairin numerossa 5/82 vapauttamaksi hengeksi, joka suuntaa nyt takaisin ihmisten maailmaan kuolemaa ja tuhoa tuoden. Aseenaan sillä on Mustan Kuoleman perintökalu, valtava viikate, ja kohteenaan pahin vihollisensa eli Sinclair.

Lapsuuteni suosikkitarinoihin lukeutuva Mustan Kuoleman perintö on toiminnantäyteinen, tiivis ja mielikuvituksellinen seikkailu, jossa tapahtuu ensimmäiseltä riviltä viimeiseen. Tunnelma kiristyy sivu sivulta, mutta valitettavasti tässäkin tapauksessa paukut loppuvat kesken kliimaksin. Johnin saaman yllättävän avun aiheuttama tunnereaktio paikannee kuitenkin tämän erheen. Kansi on hölmön näköinen, eikä liity aiheeseen millään lailla. Kirjoitusvirheitäkin on mukana enemmän kuin sallitaan. Aika on ollut kuitenkin armollinen ja siksipä Mustan Kuoleman perinnön voi huoletta laskea Yöjuttujen kymmenen parhaan tarinan joukkoon.

Lainaus: - Tätä hetkeä olen odottanut, hän jylisi. – Olen odottanut tätä kauan, sillä sinut täytyy tuhota. Sen olen velkaa Mustalle Kuolemalle. Asmodina on riemuissaan, kun hän kuulee pahimman vihamiehensä kuolleen. Et voi voittaa! Et koskaan, John Sinclair! Ne olivat hänen viimeiset sanansa, ja viikate alkoi kohota hyvin hitaasti, lähes nautinnollisesti. Minä tavoittelin oikealla kädelläni Berettaa ja tikaria.
Ne olivat lähes surkuhupaisia aseita Mustan Kuoleman perintöön verrattuna.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Das Erbe des schwarzen Tods (GJS Nr. 199)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.4.1984
Hinta: 7,50 mk

Yöjuttu 3/1984: Kuolemanlabyrintti

Takakansi: John Sinclair oli matkalla toiseen ulottuvuuteen! Hän ajelehti aikojen välillä ja ajatteli menneisyyttä. Hän ei ollut missään. Teräksenkovat kädet tempoivat häntä eteenpäin.
Värilliset putoukset syöksyivät häntä vastaan, hän kuuli hirveää pauhinaa, huutoa ja parkua.
Hän ei ollut enää kaukanakaan ASMODINAN KUOLEMANLABYRINTISTA…

Arvio: Glenda Perkinsin pelastamista miettinyt John putoaa ensin Kummituksen valtakuntaan ja sieltä vielä Asmodinan kuolemanlabyrinttiin, satojen kauhujen tyyssijaan, jota asuttavat helvetin kaikkein painajaismaisimmat olennot, kaamot. Hengenvaarallinen labyrintti on koitua Johnin ja Glendan kohtaloksi, sillä kaikkien vastoinkäymisten lisäksi sinne saapuu myös helvetinkäärme Apep.

Muistikuvani Kuolemanlabyrintistä olivat olemattomat, mutta se nykäisi vastustamattomasti mukaansa heti ensimmäisiltä riveiltä. Ripeästi etenevä juoni kaikkine käänteineen ja toinen toistaan mielikuvituksellisimpine kauhuolentoineen pitää lukijan tiukasti otteessaan. Toimintaa riittää lähes joka sivulle, joskin loppuhuipentuma on tälläkin kertaa jotenkin latistava ja yksinkertainen. Siitä huolimatta Kuolemanlabyrintti jatkaa alkuvuoden korkeaa tasoa ollen kirjoittajansa kekseliäimpiä luomuksia, eikä vähiten asujaimistonsa ansiosta.

Lainaus: Täällä majailivat eliöt, joita mitkään sanat eivät pysty kuvaamaan, painajaisolennot, joita moni mielenvikainen taiteilija on yrittänyt kuvata tauluissaan ja joutunut naurunalaiseksi.
Näistä valtakunnista olivat kotoisin kauhu, pelko, kammo ja mielipuolisuus.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Asmodinas Todeslabyrinth (GJS Nr. 198)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.3.1984
Hinta: 7,50 mk

Yöjuttu 2/1984: Tuonpuoleiseen tuomittu

Takakansi: Maddox, demonituomari, hieroi tyytyväisenä käsiään.
- Tästä hetkestä olen iloinnut jo kauan etukäteen, hän huudahti, ja hänen mahtava äänensä jylisi paholaistemppelissä.
- Minä olen syytön! Minä en ole tehnyt mitään! Glenda Perkins yritti vakuuttaa. Hänen puheensa sortui kyyneliin.
- Sinä kuulut Sinclairille, demonituomari huomautti – ja Sinclair on meidän vihollisemme. Siksi saat kärsiä saman kohtalon kuin hän…
Glenda tiesi, että nämä sanat merkitsivät hänelle kuolemantuomiota. Hänet oli tuomittu tuonpuoleiseen…

Arvio: Glenda Perkinsin jouluostokset saavat kaamean lopun, kun gangsteripäällikkö Logan Costellon palveluksessa oleva lihaskimppu kaappaa hänet. Glenda pelastuu, mutta pelastaja osoittautuu tuonpuoleisen asukiksi, joka vetää hänet Kummituksen valtakuntaan. Glendan kaappaaminen vetää myös Johnin mukaan julmaan leikkiin.

Tuonpuoleiseen tuomittu on helvettiin sijoittuvien tarinoiden ensimmäinen osa ja samalla ensimmäinen Suomessa julkaistu numero, jossa Tohtori Kuolema alias Solo Morasso nousee keskeiseen osaan – olkoonkin, että hän on edelleen sivussa itse varsinaisista tapahtumista. Glendan pelastamisen ohessa John ystävineen saa selvittää tämän mielipuolen olinpaikan, muuten kaikki on menetetty. Toiminnan vähyys on miinusta, mutta vastaavasti kirjoittaja käyttää tarmonsa ja mielikuvituksensa helvetin näkyjen kuvailuun ja mukana menossa onkin koko joukko eri ulottuvuuksien asukkeja. Alkuperäinen kansi on totuttuun tapaan tyylikkäämpi kuin kotimainen vastine.

Lainaus: Glenda näki lyhyen hetken aikana kaiken aivan kirkkaasti.
Kaikki helvetin hirviöt, epäsikiöt ja kauhukuvat näkyivät silmäkkeen kautta hänen edessään. Painajaisunista tuli nyt täyttä totta.
Hän näki jopa kolmipäisiä hirviöitä, ihmisen ja eläimen epäsikiöitä ja risteytymiä, merihirviöitä, joilla oli ihmisen pää ja valtavat tarttumakynnet, jättiläismäisiä rottia, jotka kalusivat valkeita luita ja hurjan näköisiä olentoja, joilla oli kalan pää ja suussaan valtavat tikarin terän muotoiset hampaat. Ilmassa liihotteli jättiläiskokoisia lepakoita ja ihmissudet juoksentelivat kuono verta tippuen etsimässä uutta saalista, kuten limaiset raadonsyöjä-ghoulitkin.
Kaikki oliot olivat aivan kuin eräänlaisessa kattilassa, jossa kuhisi ja kihisi kaiken aikaa. Tämä oli alastoman kauhun ja todeksi muuttuneiden painajaisunien tyyssija.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Im Jenseits verurteilt (GJS Nr. 197)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.2.1984
Hinta: 7,10 mk

Yöjuttu 1/1984: Tappajan koura

Takakansi: Seuraava tapaus vei meidät Walesiin. Sanotaan, että Wales on seutua, jossa aika on pysähtynyt.
Sellaiselta meistäkin tuntui, kun Suko, Sarah Goldwyn ja minä löysimme kummallisen hautausmaan, jollaista emme koskaan aikaisemmin olleet nähneet.
Ja me jouduimme tekemisiin druidien ikivanhan kirouksen kanssa, jonka vaikutuksesta meille näyttäytyi TAPPAJAN KOURA…

Arvio: John joutuu täysin yllättävän sattuman seurauksena keskelle tapahtumaketjua, joka kuljettaa hänet ystävineen pieneen walesilaiseen Gloran kaupunkiin. Kirotuksi väitetyn kaupungin lumotulla hautausmaalla he joutuvat ottamaan mittaa vuosisataisesta druidimagiasta ja kohtaamaan maan povesta nousevan vihreiden kourien mahdin.

Teini-iän suosikkitarinoihin lukeutunut Tappajan koura aloittaa vuoden 1984 Yöjuttu-tarinat räväkästi ollen edelleen hyvin toimivaa tavaraa. Alfred Hitchcockin Linnuista (1963) otetut lainaukset ovat heikkoja, mutta muilta osin tarina toimii moitteetta. Kirjoittaja saa vanhan druidikaupungin kuvailtua onnistuneesti ja tällä kertaa hän on panostanut loppuhuipentumaankin. Tappajan koura on kaikkien aikojen parhaita Yökkäreitä listattaessa varsin korkealla sijalla.

Lainaus: Kaksi sisarta seisoi toisiaan vastassa. Kaksi saman avioparin naispuolista jälkeläistä. Druidinainen oli lyöttäytynyt yhteen ihmisen kanssa ja avioliitosta oli syntynyt kaksi tytärtä.
Toinen hyvä, toinen paha.
Oli kestänyt kauan, ennen kuin ne hyökkäsivät toisiaan vastaan. Hyvin kauan, sillä heidän ominaisuuksiensa selkeneminen oli vaatinut oman aikansa.
Hetki oli nyt koittanut.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Die Mörderklaue (GJS Nr. 196)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.1.1984
Hinta: 7,10 mk