maanantai 20. syyskuuta 2021

Yöjuttu 4/1991: Tulinen bumerangi

Takakansi: Ted Ricker havaitsi vaaran vilkaistessaan olkansa yli. Taivas näytti syttyneen ilmiliekkiin hänen helikopterinsa takana. Sitä paitsi tuli levisi räjähdysmäisellä nopeudella.
Matkustajat puhkesivat hätähuutoihin. Hekin olivat nähneet hurjaa vauhtia lähenevän liekkiseinän.
Ted tajusi, ettei kyennyt väistämään tulista bumerangia. Helvetin liekit saavuttaisivat helikopterin joka tapauksessa. Hän ei voinut enää muuta kuin varoittaa lennonjohtoa. Radiosanoma alkoi seuraavasti: ”Tulinen bumerangi seuraa meitä. Se on talon kokoinen…” Yhteys katkesi.

Arvio: Tunisiasta zombiejahdista saapuneet John ja Suko ehtivät tuskin edes hengähtää, kun heillä on edessään uusi mysteeri. Australiassa tapahtuneen oudon lento-onnettomuuden ja Johnin maagisen bumerangin omistajaansa kohtaan suorittaman hyökkäyksen välillä on salaperäinen yhteys ja pian ystävykset ovatkin matkalla maapallon toiselle puolelle, jossa heitä vastaan asettuu maan alkuperäiskansojen uskonnon edustaja valmiina kostamaan kansalleen ja maalleen tehdyt vääryydet.

Varsin köyhistä lähtökohdista ponnistava Tulinen bumerangi kasvaa tapahtumien edetessä kiinnostavaksi hyvän ja pahan väliseksi kamppailuksi tuoden joiltain osin mieleen vuosien takaisen klassikkotarinan Punaisen helvetin herra (4/1985). Tällä kertaa juonen kulku on tosin suoraviivaisempaa ja loppuhuipentuma yksinkertaisempi, mutta kokonaisuutta tarkastellen Tulinen bumerangi on koko kestonsa ajan otteessaan pitävä ja toteutukseltaan riittävän kekseliäs jännityskertomus. Ei mikään kuolematon kauhistelu, mutta vankkaa Yöjuttujen keskitasoa.

Kahden vaatimattoman lukijapiirroksen lisäksi lehti tarjoaa osto- ja myynti-ilmoituksia, tiukkaa lukijapalautetta sekä pari kauhurunoa, joista yksi on kirjailija Hannu Salakan käsialaa.

Lainaus: Terävä sihinä voimistui. Pysähdyin ovelle ja kurkistin varovasti sisään. Samassa näin suunnilleen pääni korkeudella nopean häivähdyksen, ikään kuin jokin esine olisi singahtanut minua kohti. Vedin niskani vaistomaisesti kyyryyn, sukelsin kynnyksen yli olohuoneen lattialle ja kierähdin sivuun. Onneksi en kuitenkaan noussut heti pystyyn niin kuin yleensä vastaavanlaisissa tilanteissa, vaan katsoin ensin.
Säikähdin kuollakseni, kun tunnistin salaperäisen äänen aiheuttajan.
Se oli oma hopeinen bumerangini, ja se viuhui suoraan minua kohti!

Lukijan runo I
Voima voimaton,
sinussakin on.
Mahti mahdoton;
olet voimaton.

Vaara outo aina uhkaa
kohta olet kasa tuhkaa.

Taistella et vastaan voi,
kun pirun urut päässäs soi.

Oli elo täyttä kultaa.
Arkku kiinni, päälle multaa!
(Marjut Järvimies)


Lukijan runo II: Ei vielä
On pimeä…
H Ä N tulee taas.
Lihattomat kasvot ylleni
kumartuvat… kysyvästi.

Huoneen nurkassa hämähäkki
kutoo verkkoaan,
luiset kädet…
sivelevät poskeani.
Hiljaa H Ä N kuiskaa:
Tule…
Pian!
Vaativasti korottaa ääntään.
H Ä N avaa oven…
viitaten seuraamaan.

Joen rannalla
tumma lautta…
odottaa.

Valo syttyy huoneeseen
ja joku kelloaan katsellen
koettelee rannettani,
hymyilee…
minulle.
Lautturi.
Pettyneenä lähtee pois.
(…IT WAS DARK AND STORMY NIGHT)


Runo III
Ei tule toista aikaa, toista tilaisuutta
elää oikein,
tulee vain kuolema, hiljainen
harmaa herra vierellemme,
varova nykäisy kädestä, kutsuva katse
se ei katoa katsomalla muualle,
niin kuin ei olisikaan mitään,
se odottaa
kunnes nousemme ja
lähdemme sen kanssa mykkänä matkaseurana
hiljaista tietä pitkin
taaksemme katsomatta, pää painuneena,
verkkaisesti astellen.
(Hannu Salakka)


Lukijan novelli: Silmä silmästä
Salaiseen silmäkulttiin ajautunut nuori nainen muistelee tekemisiään Riina Pöyttiön kirjoittamassa novellissa, jossa pienen pojan välittömyys ja rakkaus riittää palauttamaan naisen hetkeksi takaisin järkiinsä ja tuhoamaan kultin sekä siihen kuuluvat toverit. Vankkaa keskitasoa tämäkin, joskin aineksia parempaankin olisi varmasti ollut.

Lainaus: Kukaan ”muista” ei huomannut elämääni. Halusin tuhota heidät. Tiesin, että vain ja ainoastaan minä pystyisin siihen. Näitä olentoja ei saanut katoamaan tappamalla. Ne olivat sen yläpuolella. Jos se ruumis, jossa he asuivat, kuihtui, he vaihtoivat ruumista. He olivat henkiä, ikuisia. Ja uskomattoman raakoja. Uhrimenoihin kuului mm. yhden uhrin harkittu ja järjestelmällinen silpominen. Uhrin veri valutettiin astiaan, josta papit ottivat kukin kulauksen. Silmät otettiin tietysti talteen.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Der Feuer-Bumerang (GJS Nr. 294)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.4.1991
Hinta: 14,50 mk


lauantai 11. syyskuuta 2021

Yöjuttu 3/1991: Zombeja taivaalta

Takakansi: Heillä oli neljäkymmentä vuotta aikaa säilöä kauhut ja pitää ne poissa ihmisten tietoisuudesta. Kukaan ei enää ajatellut heitä, sillä hiekka-aavikon kuuma tuuli säilytti heidän salaisuutensa.
Kunnes tuli se kohtalokas päivä, jona he lähtivät liikkeelle ja aloittivat kauhistuttavan sotaretkensä.
Taivaalla surisi lentokone, jollaista ei enää pitänyt olla olemassakaan ja sen neljäkymmentä vuotta sitten kuollut miehistö valmistautui hyökkäämään…

Arvio: John Sinclair ja hänen ystävänsä Suko ovat saaneet jälleen kerran oudon tarinan ratkaistavakseen. Pohjois-Afrikan autiomaassa on nähty toisen maailmansodan aikainen lentokone, jota ei enää pitäisi olla olemassakaan. Kaiken lisäksi joku onnekas oli nähnyt myös koneen sisään ja sitä näytti miehittävän vuosikymmeniä sitten koneen mukana kadonnut miehistö. Koska zombien mukanaoloa ei voinut varmuudella rajata pois, Johnin ja Sukon oli karistettava Lontoon tomut jaloistaan ja suunnattava toiselle mantereelle zombiejahtiin.

Yöjutun viime ajat ovat olleet vaatimattomat: jokaista hitusenkin mielenkiintoista tarinaa on seurannut monta tylsää ja yhdentekevää kertomusta, joiden ideoimiseen ja toteuttamiseen ei ole juuri aikaa käytetty. Näin tapahtuu myös Luisen saatanankellon jälkeen, sillä menneisyydestä saapuva zombielauma ikiaikaisine kirouksineen on niin laiskanoloinen kokonaisuus, ettei pahemmasta väliä. Jos siihen on jotain jännitystä saatukin, se karisee viimeistään siinä vaiheessa, kun John kumppaneineen alkaa lahdata zombieköntyksiä kuin liukuhihnalta.

Aukeaman kokoisella lukijapostia-palstalla fiilistellään edellisten numeroiden kuvilla ja Marjut Järvimiehen runolla sekä kaupitellaan vanhoja Yöjuttu-lehtiä. Neljästä lukijain piirroksesta yksikään ei ole mieleenpainuva.

Lainaus: Kahdeksan kaamean näköistä olentoa vaelsi jonossa aavikon halki. Ne olivat eläviä vainajia, joita mitkään esteet ja vaikeudet eivät saaneet luopumaan tavoitteestaan.
Vaisto sanoi niille, että keitaan asukkaat olivat paenneet jonnekin. Aavikkotuuli ja hiekka eivät kuitenkaan olleet kyenneet häivyttämään ihmisen hajua. Zombit vainusivat sen ja seurasivat perässä saadakseen vihdoinkin kauan kaipaamaansa saalista.
Taival jatkui. Kammottaviksi kuolemankuvatuksiksi lahonneet vainajat etenivät välillä yhtenä jonona, välillä taas useampana ryhmänä rinnatusten. Monelta näkyivät hampaat ja leukaluut, koska poskilihakset olivat mädäntyneet ja pudonneet pois. Jos ihoa oli vielä joissakin kohdin jäljellä, se oli sierettynyt ja turvonnut sinipunaiseksi tai sitä peitti vihertävänvalkoinen home.

Lukijan novelli: Demonin riivaamat
Edellisessä numerossa alkanut ja nyt päättyvä novelli kertoo vanhan talon kellariin pesiytyvästä pahasta, jonka takana on talossa aiemmin asunut saatananpalvontakolmikko. Odotukset olivat varovaisen innostuneet varsin kelvolliseksi osoittautuneen avausosan myötä, mutta valitettavasti Demonin riivaamat hyytyy nopeasti ja muuttuu pelkäksi halvaksi Yöjuttu-kopioksi hopealuoteineen, krusifikseineen ja gnostismaagisine liituineen.

Lainaus: Demonin synkkä ääni kaikui kumeana käytävissä. Näin hänet nyt selvästi. Suomuinen, tumma liskoniho peitti häntä kauttaaltaan. Hän oli verhoutunut mustaan kaapuun ja kaksi tulista kekälettä liskonpäässä hehkuivat helvetin raivoa. Hän paljasti puhuessaan naskalinterävät hammasrivinsä, jotka saivat uhrin jähmettymään kauhusta. Kesti hetken, ennen kuin heräsin toimintaan. Heilautin automaattipistoolin häntä kohden ja ammuin samaan sarjaan kolme perättäistä laukausta. Vihkihopeiset luodit upposivat demonin rintaan. Demonin keho ei edes nytkähtänyt. Liskonlihaan syntyi ammottavia aukkoja, jotka umpeutuivat melkein heti. Muuta vaikutusta ei luodeilla ollutkaan. Tajusin mahdollisuuksieni pudonneen melkoisesti kuullessani jylisevän, mahtavan pilkkanaurun demonilta.

Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Zombies, die vom Himmel fallen (GJS Nr. 293)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.3.1991
Hinta: 14,50 mk