perjantai 12. huhtikuuta 2019

Yöjuttu 5/1987: Kalmannauru

Takakansi: Kaikki tuntui olevan kunnossa, kun Maria Ketto avasi jääkaapin oven. Ravintolan keittiössä ei näkynyt mitään poikkeavaa.
Neitokainen aikoi ottaa kaapista papupurkin ja tarttui siihen jo sormillaan, kun lamauttava säikähdys ja kauhu iskivät häneen kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Säilykepurkin vieressä oli ihmisen pää!
Maria kirkaisi ja alkoi sitten huutaa suoraa huutoa…

Arvio: John ja Suko saavat hälytyksen syrjäisellä myllyllä toimivaan ravintolaan, jonka jääkaapista on löytynyt täydellinen ihmisen pään kopio. Ystävykset haistavat tilanteessa palaneen käryä ja ennen pitkää he ovat keskellä toimintaa, jossa Ruumiskaupungista maan päälle saapuneet kuolleet ovat valmiina vetämään heidät valtakuntansa varjoihin. Johtajanaan näillä onnettomilla on nahka-asuun pukeutuva demoni Belphegor, joka on valmis pilkkomaan Johnin ja Sukon kilon palasiksi.

Toukokuussa 1987 ilmestynyt Kalmannauru jatkaa vaatimattomien Yöjuttu-tarinoiden linjaa. Lähtökohdat kuolleista palanneine Ruumiskaupungin asukkaineen ovat erinomaiset, mutta kirjoittaja jättää idean puolitiehen. Eniten minua kuitenkin häiritsee kuuluisaa kauhuikonia Leatherfacea muistuttava tappaja, joka lukeutuu Yöjutun laimeimpiin pahiksiin. Plussaa ei myöskään saa loppuhuipentuma, jossa kaikki käy sankareidemme osalta turhan helposti ja kivuttomasti. Erikoisuutena mainittakoon lehden sisäsivujen Yöjuttu-kasetin mainos, joka ei lopulta koskaan toteutunut. Kansikuva on Ridley Scottin ohjaamasta elokuvasta Legenda (Legend, 1985).

Lainaus: Sahan vertahyytävä ulvonta vaikutti Sukoon kuin kannustushuuto. Hän tiesi, ettei saanut missään tapauksessa päästää vihollisen rannetta otteestaan. Vihollinen olisi heti niskan päällä, jos hän tekisi niin.
Muutamaan sekuntiin ei näyttänyt tapahtuvan mitään. Sisukas painiottelu jatkui kummankaan kamppailijan antamatta tuumaakaan periksi. Suko näki tähystysrakojen takana kiiluvat silmät vain muutaman kymmenen sentin päästä. Ne olivat kylmät, säälimättömät ja murhanhimoiset. Katse huokui avaruuden absoluuttista kylmyyttä. Samanlaisen tuijotuksen Suko oli nähnyt vain yhdellä ainoalla demonilla, nimittäin Belphegorilla.
Kummallista, että sellainen tuli mieleen näin tukalassa tilanteessa.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Mit Mörderblick und Todeslächeln (GJS Nr. 237)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.5.1987
Hinta: 10,50 mk