maanantai 6. kesäkuuta 2022

Yöjuttu 9/1993: Demonien paratiisi

Takakansi: Hän oli hulluna miestenlehtiin ja elokuvatähti Alain Delonin viileä viehätysvoima kiihotti häntä. Kuva [sic] samppanja villitsi hänet ja demonien näkeminen sai hänen verensä kiehumaan!
Kuumassa intohimossaan hän halusi puhua niiden kanssa ja näyttäytyä niiden seurassa. Eihän hänellä ollut tässä maailmassa muuta kuin rahaa ja ikävystyttävää elämää. Ehkäpä demonien paratiisissa olisi mukavampaa…
Maxi Mandix oli todella erikoinen nainen, ja kaiken lisäksi hyvin itsepäinen.

Arvio: Mandix-väkijuomien nuorella perijättärellä on elämässään kaikkea, mitä kuvitella saattaa. Silti yksi asia kammoksuttaa häntä: rahojen käyttämisen edellytyksenä on asua neljäsosa vuodesta suvun vanhassa linnassa. Murhanhimoisten demonien temmellyskenttänä pidetyn linnan salit ja käytävät huokuvat kauhua, joka on suistaa Maxi Mandixin hulluuteen. Niinpä hän pyytää aaveidenmetsästäjä John Sinclairin luokseen, sillä tietää tämän olevan ainoa, joka pystyy vapauttamaan kaunottaren suvun raskaista kahleista. Sinclair saapuukin paikalle, vain huomatakseen linnan olevan todellinen demonien temmellyskenttä.

Cluedo-murhamysteeriä, paholaisen palvontaa ja skotlantilaisen ylhäisösuvun veristä historiaa sekoitteleva Demonien paratiisi on pirteähkö, joskin korttinsa aivan liian aikaisin paljastava kauhistelu. Aikuisviihdetähden muottiin kirjoitetun Maxi Mandixin suvun merkkihenkilöiden henkien käyttö on onnistunutta ja niiden ilmestyminen hyvin ajoitettua, mutta murhaan päättyvän seurapelin toteuttaminen ontuu. Sinclairin ja henkimaailman olentojen väliset yhteenotot latistuvat liian aikaisin, mutta vastaavasti linnan palvelijana toimivan Conradin nurkissa hiiviskely tuo tapahtumiin vanhan ajan kauhuvivahteen. Huolellisemmalla toteutuksella tästäkin tarinasta olisi voinut saada pienimuotoisen kauhuhelmen. Lehdessä on kolme lukijain piirrosta.

Lainaus: Huoneessa seisoi demoni. Se oli niin hassunkurisen näköinen, että luulin ensiksi kaiken olevan vain pilaa. Seuraavassa hetkessä totesin erehtyneeni. Tuo myrkynvihreä pikku otus ei todellakaan ollut mikään muovilelu eikä pahvikuvatus, vaan helvetin epäsikiö, johon ristini reagoi heti. Siitä singahtanut kirkas säde hajotti otuksen kirjaimellisesti vesihöyryksi. Huudot katkesivat silmänräpäyksessä. Siinä, missä otus oli äsken seisonut, leijaili vihreitä höyrypilviä, jotka ajautuivat ovea kohti ja hajosivat vähitellen jäljettömiin.
Koko tapahtumasarja oli kestänyt vain muutaman sekunnin ja tuntui minusta kuin unennäöltä.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Dämonen-Paradies (GJS Nr. 326)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.9.1993
Hinta: 16 mk


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti