Yöjuttu 8/1993: Kerberos, manalan koira

Takakansi: Eläimen kidasta syöksähtänyt tulenlieska osui Porscheen niin yllättäen, ettei Bill ehtinyt toimia. Kuuma kuoleman henkäys tulvahti avoimesta ikkunasta sisään. Bill tajusi heti, että auto oli tuhoon tuomittu. Hän halusi heittäytyä ulos ja juosta karkuun. Niin hän olisi takuulla tehnytkin, ellei ovi olisi juuttunut kiinni.
Bill oli loukussa. Hän istui tuliseksi pätsiksi muuttuneessa autossaan ja alkoi laskea elämänsä viimeisiä sekunteja…

Arvio: Kun aaveidenmetsästäjä John Sinclairin hyvä ystävä, mustaverisiä vastaan itsekin kamppaileva Bill Conolly palaa kotiin ja näkee keskellä katua istuvan suurikokoisen koiran, hänellä ei ole aavistustakaan, mistä koira on tullut ja mikä se oikein on. Pian hänelle kuitenkin selviää, ettei koira ole mikään tavallinen seuralainen, vaan manalan porttia vartioiva Kerberos. Mitä ihmettä se tekee Lontoossa keskellä kirkasta päivää? Ei aikaakaan, kun Bill, John ja Suko ovat ajautuneet paholaisen palvonnan ja zombiekoirien pariin.

Erittäin lattean, Hongkongiin sijoittuvan demonitrilogian jälkeen on ilo huomata, ettei Yöjutun kirjoittajan, Jason Darkin kynä ole täydellisesti tylsynyt ja pääkopasta sinkoaa edelleen varsin toimivia juttuja. Kerberos, manalan koira ei tarjoa kauhisteluiden suhteen varsinaisesti mitään uutta, mutta zombiekoirat ja nykymaailman käyttö pahan temmellyskenttänä ovat piristäviä elementtejä. Myös 1980-luvulla huomioidut ympäristötuhot saavat muutaman huomion. Yleisilmapiiri on alakuloinen ja loppukamppailua hallitseva ukkosmyrsky luo mukavan pahaenteistä tunnelmaa.

Kolmesta lukijain piirroksesta on mainittava Kari Sihvosen koominen hautausmaakuva, jossa on hienoinen ripaus Juho Juntusen Soundi-lehteen piirtämien kuvien tyylistä. Muilta osin kuvat ovat samaa vaatimatonta tasoa mihin Yöjutussa olemme tottuneet. Kotimainen kansikuva on sen sijaan huomattavasti saksalaista tyylikkäämpi.

Lainaus: Kuolleet koirat olivat heränneet eloon. Ne seisoivat voittamattomuuden huumassa virnistelevän isäntänsä vierellä valmiina täyttämään hänen käskynsä.
Hän oli voittaja. Helvetti oli kuullut hänen pyyntönsä ja auttanut.
Nyt hän astui esiin katoksen alta kuin kuningas ja levitti kätensä kuin olisi halunnut sanoa: Katsokaa tänne! Minä ole elävien kuolleiden herra ja johtaja!
Kukaan muista läsnäolijoista ei tohtinut sanoa mitään. Kaikki tuijottivat silmät selällään koiria, joiden silmissä paloi pahaenteinen outo tuli.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Zerberus, der Höllenhund (GJS Nr. 325)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.8.1993
Hinta: 16 mk

Yöjuttu 2/1993: Tappajakykloopit

Takakansi: John Sinclair ei tiennyt, oliko mustatukkainen mies ihminen vai demoni. Ihmiseltä hän kyllä näytti, vaikkakin pienellä varauksella.
Hänellä oli ylimääräinen kolmas silmä!
Se kiilui keskellä otsaa nenänjuuren yläpuolella ja oli aivan aidon ja näkevän näköinen. Ehkä John olisi katsellut sitä hieman tarkemminkin, elleivät muut seikat olisi vaatineet hänen koko tarkkaavaisuuttaan.
Olento nimittäin heilutti miekkaa kummassakin kädessään ja hyökkäsi hänen kimppuunsa ilmiselvässä surmaamisen tarkoituksessa.

Arvio: John, Suko ja Kara ovat demoni Arkonadan hallitsemalla velhojen planeetalla, jossa tappajakykloopeista koostuva griffineiden armeija uhkaa heidän henkeään. Samassa paikassa ovat myös Bill Conolly, Jane Collins, Wikka sekä Bandor aaveidenpyydystäjä -tarinasta tuttu professori Chandler, jotka ovat puolestaan vaarassa joutua Arkonadan vastustajille tarkoitettuun hirsipuuhun. Tilanne on tukala, mutta onko Arkonadasta kuitenkaan siihen, mihin muutkaan demonit eivät ole kyenneet – tuhoamaan John Sinclairin ja hänen ystävänsä?

Kun Yöjuttu palasi vuoden tauon jälkeen uusine tarinoineen, se tehtiin typerämmin kuin olisi saattanut kuvitella. Sen sijaan, että kustantaja olisi valinnut jonkin kokonaisen tarinan, lukija heitettiin suoraan keskelle demonista temmellystä, täysin vailla tietoa aiemmista tapahtumista (tapahtumat ovat alkaneet saksalaisessa julkaisussa kahta numeroa aiemmin ja ennen Muumiot tulevat -tarinaa). Viittaukset niihin ovat ontuvia ja siksi koko roska tuntuu aivan loppua lukuun ottamatta erittäin sekavalta – sääli, sillä nimen ja kansikuvan perusteella odotin tarinalta paljon enemmän.

Lukijan piirroksia on mukana kaksi, näistä onnistuneempana nimimerkki Veksi-89:n rustaama ”Heavy Kills”, joka sopisi lähes sellaisenaan jonkin b-tason thrash-bändin demon kansikuvaksi.

Lainaus: Tämä planeetta oli varsinainen helvetti, ja täällä hallitsi Arkonada, yksi Suurista Vanhuksista. Minulla oli jo aikaisempaakin kokemusta siitä, mihin kaikkeen nämä demonit kykenivät.
Sitten näimme Sukon seisovan haamumaisena hahmona paksun savupilven keskellä ja viittilöivän meille molemmin käsin.
Kara pysähtyi. Olimme melko sopivassa paikassa, vaikka huomasimme täälläkin merkkejä vaarasta, joka voimistui pikku hiljaa maan uumenissa.
Maankamaran tärähtely ja vapina siirtyi meihinkin. Kiire ahdisti.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Arkonadas Mord-Zyklopen (GJS Nr. 311)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.2.1993
Hinta: 16 mk

Yöjuttu 8B/1991: Luurankosaari

Takakansi: Sieluttomat luurangot hiipivät pimeässä yössä tavoitteenaan vain yksi ainoa asia – tappaminen. Viattomien ruumiit viitoittavat niiden kulkeman tien. Kukaan ei kykene pysäyttämään niitä.

Viimein John Sinclair astuu näyttämölle tehdäkseen lopun Pahan armeijan voittokulusta. Taistelu ratkaisee, saako ihmiskunta enää koskaan elää rauhassa…

Arvio: Kun eräs kalastaja astuu noidutuksi väitetylle saarelle ja antautuu Asmodiksen palvelukseen, muuttuu läheisen kalastajakylän asukkaiden elämä täysin. Lopulta kirous ylettää kyntensä Lontooseenkin, jossa kaikkeen kyllästyneet miljonäärit päättävät heittäytyä mustan magian maailmaan. Seuranneet veriteot eivät jää virkavallalta huomaamatta ja ennen pitkää paikalle saapuu myös John Sinclair, joka joutuu matkaamaan pahamaineiselle Luurankosaarelle saadakseen ikiaikaisen kirouksen tuhotuksi.

Tyhjänpäiväiseltä tuntuva ja verkkaisesti käynnistyvä Luurankosaari edustaa Yöjutun vanhempaa osastoa. Alun perin vuonna 1974 julkaistua tarinaa ei pidä kuitenkaan vähätellä, sillä se osoittautuu ennakko-odotuksia paremmaksi kokonaisuudeksi ja vaikka loppuratkaisu onkin odotettu, on se silti myös onnistunut. Muutamat yllättävät juonenkäänteet piristävät tapahtumia onnistuneesti, vaikka Lontoon kaduilla toikkaroivat luurangot saavatkin lukijan suupielen kääntymään hymyyn.

Lainaus: Luurankoja oli liikaa. Kolmella luodilla ei voinut surmata kahdeksaa. Hän päästi kätensä vaipumaan ja odotti luurankojen tekevän aloitteen.
Yksi tarttui luisella kourallaan heti hänen käsivarteensa. Kammottavan näköiset sormiluut painuivat syvälle hänen lihaansa ja tekivät kipeää, mutta hän kesti tuskat hammasta purren.
Luuranko kiskoi hänet mukaansa ja muut seurasivat karmeana kuolemankulkueena perässä ja rinnalla. Ei hyödyttänyt edes yrittää pakoa, vaikka taluttaja olisikin hellittänyt hetkeksi otettaan.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Die Insel der Skelette (Gespenster-Krimi Nr. 74)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.8.1991
Hinta: 21,00 mk

Yöjuttu 2/1991: Luinen saatanankello

Takakansi: Kaameat, kuolemankauhuiset kirkaisut ylittivät liekkien kohinan ja palavien puiden paukkeen.
Roviolle pystytettyyn paaluun sidottu hahmo vääntelehti henkitoreissaan. Ahnaat liekit kasvoivat yhä korkeammiksi. Oli vain sekuntien kysymys, milloin ne polttaisivat hänen ruumiinsa karrelle ja tuhoaisivat hänet kokonaan.
Paikalle oli kokoontunut satoja töllistelijöitä, miehiä, naisia ja lapsia. Kaikki halusivat katsoa tuon julman ja raadollista ihmismieltä kiehtovan näytelmän loppuun asti. Noitavalkea paloi jälleen, ja se jos mikä toi kaivattua vaihtelua heidän yksitoikkoiseen elämäänsä…

Arvio: Edellisessä arvostelussa ihmettelemääni tapahtumaketjuun (ks. Yöjuttu 1/1991 Tappajakoirat) tulee viimeinkin selvyys, kun Saksasta Lontooseen palannut John Sinclair ottaa Sheila Conollyn katoamisen selvitettäväkseen. Ilman johtolankaa tähän asti ollut John saa erinomaista apua ystävältään, kauhumummo Sarah Goldwyniltä, jonka hankkiman videoelokuvan loppuhuipentumaan ilmestyy Sheilan kasvot. John syöksyy päätä pahkaa elokuvan tuottaneen tahon juttusille, mutta huomaa pian itsekin olevansa paholaisen kynsissä ja roikkuvansa luisen saatanankellon viisareissa odottamassa maallisen vaelluksensa päättymistä.

Erittäin laimean edellisnumeron jälkeen Yöjuttu ottaa kekseliään saatanankelloidean myötä monta harppausta eteenpäin. Uhri käy kahden viimeisen minuutin aikana elämänsä läpi syntymästä kuolemaan ja taivaallisista nautinnoista helvetillisiin tuskiin ilman, että pystyy vaikuttamaan tähän millään tavalla. Valitettavasti vain Sinclairin tapauksessa pelastuminen on taas kuin hatusta vedetty, eikä kunnon yhteenottoa pääse paholaisen kanssa syntymään. Olisihan se mukavaa, että edes joskus sankarimme voisi mitellä kunnolla voimiaan varjojen valtakunnan herran kanssa.

Lukijapostia-palstalla käsitellään jälleen kerran kopiointia (joku oli mennyt edellisvuoden viimeiseen numeroon kopioimaan Teräsmies-lehden sivuilta erään hahmon ja esittänyt sen omana piirroksenaan) ja ostetaan sekä myydään Yöjuttuja ja kauhuelokuvia. Jäsen 55 listaa suosikkikauhuelokuviaan, mutta ei osaa valitettavasti kertoa niistä juuri nimeä enempää. Lukijain piirroksissa on kaksi kesyä kuvaa ihmissudesta ja jostain nimeämättömästä demonista.

Lainaus: Saatana alkoi liikehtiä Sheilan edessä edestakaisin, eikä lähtenyt kiusallakaan pois. Se nautti tilanteesta täysin siemauksin ja tuijotti Sheilaa koko ajan pistävillä pikisilmillään. – Enkös minä tässä kerran luvannutkin viedä sinulta kasvot? Saat kokea, millaista on elää ja kuolla noitana, tyttöseni. Katsohan nyt!
Sheila tunsi yhtäkkiä kosketuksen ihollaan, vaikkei nähnyt mitään. Tuntui kuin kasvoja olisi hivelty keveästi sormenpäillä. Iho alkoi kutista ja Sheila joutui omituiseen tylsään olotilaan, jossa ajattelukyky ensin aleni ja lakkasi kohta kokonaan.
Sheila Conolly oli enää vain pelkkä ihmisen kuori. Eloton kappale, josta oli tyhjennetty kaikki sisältö.

Lukijan novelli: Demonin riivaamat
Toistaiseksi nimettömänä pysyttelevän kirjoittajan kaksiosainen tarina vie lukijansa New Yorkin Coney Islandille, jossa asuvan pariskunnan vanhassa puutalossa alkaa tapahtua kummia. Talon kellarissa on aikoinaan harjoitettu saatananpalvontaa, eivätkä aikoinaan esiin manatut henget ole jättäneet taloa rauhaan. Ensin saa kirvestä talon varsinainen omistaja ja heti tämän jälkeen asukkaiden pieni poika katoaa. Paikalle kutsutaan demonologiaa opiskellut entinen FBI:n työntekijä, joka joutuu kollegansa kanssa taisteluun talon ottanutta pahaa vastaan.

Amityvillen tarinaa ja Tobe Hooperin Poltergeistia (1982) vahvasti lainaileva Demonin riivaamat on Yöjutun historian kunnianhimoisin novellikokeilu. Yrityksen puutteesta ei sovi kirjoittajaa moittia, sillä miljöön ja henkilöiden hahmottamiseen on käytetty selvästi aikaa ja niinpä tarina onkin paikka paikoin varsin miellyttävä ja saa lukijan mielikuvitukseenkin hieman eloa. Siksi onkin valitettavaa, ettei toimintaan ole pystytty luomaan samanlaista tyyliä, vaan kohtaus toisensa perään vyörytetään lukijan silmille ilman perusteluja. Toivottavasti tarinan jälkimmäinen puolisko korjaa tämän virheen.

Lainaus: Kahden tunnin ahkeran etsinnän jälkeen oli Richard löytänyt kaipaamansa. Talon omistajista oli vain muutama sana, mutta se riitti. Kellarihuoneella oli ollut suuri merkitys saatananpalvonnassa. Richard otti paperin taskustaan ja vilkaisi sitä. Mitä arveltavimmin se esitti jotakuta demonia. Mutta hahmo oli niin epämääräinen, ettei edes mytologianprofessori Lee kyennyt sitä tunnistamaan. Hän päätti lähteä. Kirjastosta hän ei enempää tietoa löytäisi, mutta jossain oli oltava joku, joka tietää. Ja hänet aikoi Richard löytää. Oli selvitettävä, mitä piili asioiden takana.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Satans Knochenuhr (GJS Nr. 292)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.2.1991
Hinta: 14,50 mk

Yöjuttu 7A/1990: Demonin tikari

 

Takakansi: Tricia di Monti oli elämänsä ratkaisevassa käännekohdassa. Kohtalon kirjassa oli käännetty uusi sivu, johon hän halusi tutustua. Tyhjyydestä kuuluva ääni valmisti häntä uuteen elämään.
- Tricia, sinä tiedät, että voidaan tappaa monella tavalla. Olen kokeillut niitä kaikkia ja löytänyt myös yhden uuden.
- Minä olen itse valinnut sinut tähän tehtävään ja ojennan sitä varten sinulle tämän maljan ja tämän veitsen.
Tricia otti tarjotut esineet vastaan ja lakkasi samalla olemasta Tricia di Monti. Hänestä tuli nainen, jolla oli demonin tikari.

Arvio: Kuuluisa sirkus on saapunut Lontooseen vetovoimaisimpana tähtenään nuori afrikkalaisnainen, joka käsittelee viidakon pelottavia villipetoja kuin sylikoiria konsanaan. Nämä tappokoneet ovat täysin Tricia di Montin vallassa, eivätkä epäröi täyttää tämän hurjimpiakin toiveita. Trician epäonneksi hänen tielleen sattuu kuitenkin aaveidenmetsästäjä John Sinclair ystävineen ja niinpä verikekkereiksi tarkoitettu sirkusnäytös saa hänen kannaltaan epämieluisan käänteen.

Sirkus on lähtökohtaisesti hyvä tyyssija kauhulle, tarjoaahan se paitsi eksoottisia petoja, myös identiteettimuutoksia, silmänkääntötemppuja ja kuolemaa halveksuvia näytöksiä. Demonin tikarin alkuasetelmat eivät olisi siis voineet olla paremmat, mutta siitä huolimatta tarina jää täydellisesti lähtötelineisiin. Villipetonäytöksestä ei saada irti kuin muutama hurjistunut leijona, eikä Tricia di Montin salaperäisestä afrikkamagiasta senkään vertaa. Tälläkin kertaa John hoitaa hommat kotiin turhan helposti ja saa mustaveriset vastustajansa näyttämään täydellisiltä amatööreiltä.

Lukijaposti-palstalla alkanut pienimuotoinen elokuvakeskustelu jatkuu ja onpa mukaan saatu perinteisten myynti-ilmoitusten lisäksi taas muutama hassunhauska elokuva-arvostelukin. Kolmesta lukijain piirroksesta esiintyy edukseen vain nimimerkki JK:n piirtämä tapparaa kädessään pitävä kummajainen. Lukijoille suunnatussa kyselyssä pyydetään vertailemaan John Sinclairia ja Tony Ballardia sekä kertomaan, kumman seikkailuja fanit mieluummin lukisivat.

Lainaus: Pedot kyräilivät meitä pahaenteisen näköisinä. Ne halusivat meistä jotakin. Minä katselin jo pakomahdollisuutta, kun Tricia di Monti kohotti yhtäkkiä kätensä ja löi sen salamannopeasti alas kuin lähtömerkiksi.
Lähtömerkki se olikin, sillä ensimmäinen leijona loikkasi heti Marcelin tekemää aukkoa kohti.
Minun täytyi päättää silmänräpäyksessä, ottaisinko ensiksi leijonan vai Tricia di Montin.
Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon ja käskin naisen viheltää petonsa takaisin. Ääneni hukkui leijonan karjahduksen, mutta toivoin Trician kuulleen sanani siitä huolimatta. – Vihellä se takaisin, tai saat hopealuodin nahkaasi!

Lukijan novelli: Pelko tulee kello kaulassa
Nimimerkki M. M. on ideoinut hieman yli sivun mittaisen tarinan yöllisestä hautausmaareissusta, jossa pöllö sekä kirvestä heiluttava kääpiö ahdistelevat päähenkilöä. Pelko tulee kello kaulassa on aivan liian lyhyt ja ideaköyhä kynäily jäädäkseen millään tapaa mieleen.

Lainaus: Tukkani nousi pystyyn, silmissäni kieppui ja säkenöi. Huuto jähmettyi jonnekin matkalle ja ulos pääsi vain surkeaa pihinää. Kääpiö kohotti kirvestään iskuun. Silmissäni sumeni. Jostain utuisten matkojen päästä näin kuinka kääpiö jännittyi lopulliseen iskuun. Pyörryin.

Lukijan novelli: Paholaiskutsut
Tiinan käsialaa oleva Paholaiskutsut kertoo puolestaan ujosta ja koulukiusatusta Ristosta, joka päättää manata paholaisen maan päälle kostamaan häntä terrorisoiville luokkakavereilleen. Kaikki ei mene kuitenkaan suunnitelmien mukaan ja pian Riston hammasrivistöä koristavat vampyyrin torahampaat. Kiukkuinen Risto lähtee uusien ystäviensä kanssa luokkabileisiin, jotka muuttuvat juomingeista verikekkereiksi alta aikayksikön. Lopputulos on kaikkea muuta kuin kauhistuttava.

Lainaus: Make tempaisi veitsen käteensä ja upotti sen häntä ahdistelevan vampyyrin rintaan. Maken silmät levisivät kun vampyyri irrotti veitsen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ei voi olla totta! Make ajatteli. Se jäikin sitten hänen viimeiseksi ajatuksekseen, sillä vampyyri sinkosi veitsen Makeen. Make korahti kerran ja lysähti kuolleena maahan. Kuokkavieraat tekivät tuhoisaa jälkeä osa tapettiin verisesti ja osa muuttui vampyyriksi.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Die Frau mit dem Dämonendolch (GJS Nr. 275)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.7.1990
Hinta: 19,50 mk

Yöjuttu 6/1990: Nadine Bergerin salaisuus

Takakansi: Nadine Berger halusi jälleen olla vapaa ja onnellinen. Hän oli kyllästynyt elämään ihmisenä suden hahmossa. Koska kenenkään ei ollut aikaisemmin onnistunut vapautua tästä piinallisesta olotilasta, Nadine aikoi kääntyä jumalten vahtisuden puoleen ja viedä hänelle palkkioksi Lupinan kuolleena. Näissä pyrkimyksissään Nadine luisui kuitenkin yhä syvemmälle toivottomuuteensa, kun kävi ilmi, että Lupinan ja jumalten vahtisuden välillä oli eräs hyvin elävä yhdysside…

Arvio: Edellisen tarinan (Yöjuttu 5A/1990: Terrorin armoilla) toiseen aikakauteen yli miljoonan vuoden päähän tempaistu Bill Conolly yrittää päästä takaisin professori Chandlerin avulla, kun he huomaavat saaneensa seurakseen kaksi ihmissutta, Lupinan ja Nadinen. Billillä ja professorilla ei ole aavistustakaan mitä sudet heidän seurassaan tekevät ja miksi he ovat sinne ylipäätään saapuneet, mutta ennen kuin paluu nykyaikaan on mahdollista, on susien otettava toisistaan mittaa suuren Fenrisin mytologisen hahmon edessä.

Yöjutun kirjoittaja Jason Dark ei ole koskaan ollut parhaimmillaan silloin, kun hän on kuljettanut hahmonsa joko toiseen aikakauteen tai toiseen ulottuvuuteen. Darkin luomat maailmat ovat tällaisiin tarinoihin turhan tylsiä, eikä Nadine Bergerin salaisuus muodosta poikkeusta. Yksinkertaisessa, viidakon ympäröimässä savimajassa tapahtuva välienselvittely on myös liian innoton, eikä tämä tarina hienosta nimestään huolimatta paljasta mitään mullistavaa Nadine Bergeristä. Koko komeuden huikeimmassa juonenkäänteessä demoninmetsästäjä Bandor muuttuu ihmissudeksi! Se ei kuitenkaan pelasta tätä hienon ensimmäisen osan aloittamaa tarinaa, joka muuttuu sitä tylsemmäksi mitä pidemmälle matka käy.

Edellisessä numerossa tapahtuneen Gorehound-lehden avajaissanojen myötä myös lukijapalsta heräsi eloon, tällä kertaa siinä on muutakin kuin pelkkiä osto- ja myynti-ilmoituksia. Jäsenet informoivat toisiaan kauhuelokuvien leikkauksista ja lyhyissä elokuva-arvosteluissa esitellään mm. Peter Jacksonin Bad Taste (1987), Lucio Fulcin New York Ripper (1982) ja Lloyd Kaufmanin ja Michael Herzin Toxic Avenger (1984). Lukijan piirrokset alkavat noudattaa entistä huumoripitoisempaa linjaa, joskin huumorin laadusta voi olla montaa mieltä. Etukannen lupaamaa julistetta ei divarista ostamassani lehdessä ole.

Lainaus: Nyt Bill kohtasi jumalten vahtisuden Fenrisin ensimmäisen kerran silmästä silmään. Tähän saakka hän oli tiennyt sen olemassaolosta John Sinclairilta kuulemiensa juttujen perusteella. Tosin John oli kuvaillut tämän arkkisuden niin hyvin, ettei hänelle jäänyt pienintäkään epäilystä, mikä tuo kuilun pohjalta kurkisteleva otus oikein oli.
Ennen ihmisiä olivat sudet! Se palasi etsimättä Billin mieleen, kun hän katseli pedon julmia silmiä ja irvisteleviä raateluhampaita.
Tuo otus oli siis kaikkien ihmissusien kantaisä.

Lukijan novelli: Aikaportti
Jyri-Pekka Hovilan kirjoittamassa reilun kahden sivun mittaisessa tarinassa siirrytään kaupungin keskustassa olevan suihkulähteen kautta menneisyyteen, jossa samalla paikalla on sijainnut ihmisuhrien verellä värjätty temppeli. Tarinan päähenkilö tempaistaan toiseen maailmaan ja sen uhrialttarille, mutta lopputwisti on valitettavan keinotekoinen ja sammuttaa innostuneisuuden pienimmänkin liekin, jos jollekin sellainen on sattunut syttymään.

Lainaus: Äkkiä lähteen vesi alkoi suihkuta korkealle ilmaan, monta metriä pääni yläpuolelle ja satoi sitten maahan muodostaen lähteen ympärille punaisen ympyrän. Jääkylmä vesi satoi päälleni värjäten vaatteeni ja paljaana olevan ihoni verenpunaiseksi. Tuijotin lähdettä hypnoottisesti antaen veden vapaasti kastella itseni. Ja sitten, noin vain, tiesin mitä minun piti tehdä. Nousin seisomaan ja huusin niin lujaa kuin ikinä jaksoin: ”OTA MINUT!”


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Nadine Bergers Geheimnis (GJS Nr. 274)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.6.1990
Hinta: 13,50 mk

Yöjuttu 5A/1990: Terrorin armoilla

Takakansi: Hän oli odottanut Murhaliigan vähittäistä hajoamista ja murenemista. Hän iloitsi jokaisesta sitä koskevasta kuolemantapauksesta ja hykerteli mielihyvästä voidessaan todeta, että mustaveriset tuhosivat toisiaan.
Hän pysytteli taka-alalla, mutta ei kuitenkaan poissa pelistä. Sen hän näytti yllättäen toteen, joutuessaan tekemisiin ikivanhan magian kanssa. Silloin koitti Lupinan suuri hetki…

Arvio: Pitkään syrjässä ollut ihmissusien kuningatar Lupina tekee paluun parrasvaloihin ja on aiheuttaa suurta sekamelskaa Lontoossa. Onneksemme John ja Suko ovat juuri palanneet Itävallasta ja tällä kertaa heillä on mukanaan apulainen, ikiaikainen demoninmetsästäjä Bandor. Tämän tarkoitusperät saavat ystävämme tosin ymmälleen, sillä toisinaan tuntuu siltä, että kaikki niin elollinen kuin elotonkin on tämän muinaisen soturin mielestä vihamielistä ja tuhottavaa.

Toisin kuin vampyyrit, ihmissudet ovat aina mielestäni olleet verevä osa tuonpuoleisen asukeista kertovia tarinoita, sillä niiden tuhoaminen on vaikeampaa kuin voisi kuvitella. Niin tälläkin kertaa ja sen vuoksi jatko-osatarinan aloitukseksi tarkoitettu Terrorin armoilla toimiikin hyvin, vaikka mistään tuoreesta klassikosta ei olekaan syytä puhua. Lupinan tekemisiä on kiinnostavaa seurata ja Bandorkin soveltuu juonikuvioihin moitteetta. Toivoa sopii, että tarinan seuraavassakin osassa on yhtä kekseliäitä käänteitä kuin tässä.

Lehden lukijapalstalla käsiteltiin Lady X:n kuolemaa, joka oli yhtä yllätys toimitukselle kuin kaikille lukijoillekin. Lisäksi kyseltiin lukijoiden kiinnostusta suunnitteilla olevaa Gorehound-lehteä kohtaan (kuten tiedämme, Gorehoundilla on kauhukulttuuriin harrastajien keskuudessa melkoisen kova maine). Lukijain piirroksista ei mikään ole tällä kertaa mainitsemisen arvoinen.

Lainaus: Tilanne oli todella huolestuttava. Lupina oli jälleen kerran onnistunut valjastamaan maagiset voimat palvelemaan omia tarkoitusperiään. Hän pystyi sekoittamaan aikakausien järjestystä mielensä mukaan varsin yksinkertaisin keinoin. Ja miksei olisi pystynyt? Lukeutuihan hän itsekin susiin.
- En ole unohtanut, että halusit tappaa minut, John Sinclair. Nyt ovat osat vaihtuneet. Minä annan kolmen apurini surmata sinut ja seison koko ajan vieressä katselemassa. Voi olla, että haluan antaa sinulle lopullisen kuoliniskun, kun apurini ovat hoitaneet alkuvalmistelut. Katsotaan nyt.

Lukijan novelli: Soturit
Nimimerkki Magicin kirjoittama Soturit tuo joiltain osin mieleen Michael Jacksonin Thriller-videon elokuvissa käymisineen, mutta kokonaisuutena se on lähes älyvapaa susikulttikyhäelmä, joka ainoastaan sivun mittaisena jyrää toimintansa suoraan lukijan kasvoille. Mukaan ujutetut loitsunpätkät saavat lukijan hymähtämään ja miettimään, onko tässä ehkäpä jopa Yöjuttujen huonoin lukijanovelli?

Lainaus: - DRUTIMUS, I PAR TEREH SHULL!!! huutoni kaikuu kujalla. Susi kohottaa päänsä, avaa suunsa ja ulvaisee verta hyytävästi. Sitten se perääntyy. Jykä ponkaisee ylös maasta. Yhtäkkiä punainen leimahdus valaisee koko kujan. Kirkas valo sokaisee meidät hetkeksi. Kun taas näkömme palautuu, huomaamme suden taakse ilmestyneet kolme huppupäistä hahmoa.

Lukijan runo: Elämän loppu
Et näe aamua sarastavaa
pimeässä hiljaisuudessa kajahtaa.
Nuo sanat ovat tuoneet luoksesi vierailijan,
monikasvoisen kuoleman.
Miten tahansa kukin hänet kohtaa
samaan lopputulokseen se johtaa.
Joillekin hän on koti
jonne rauhaiseen lepoon voi mennä,
toisille taas kauhu,
koska sieltä kuuluu
ikuinen itku
ja tulen loimuava pauhu.
(WIIIAII)

Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany

Saksankielinen teos: Im Terrornetz der Monster-Lady (GJS Nr. 273)

Suomentanut: Heikki Haveri

Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu

Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen

Ulkoasu: Jouko Similä

Ilmestymispvm: 15.5.1990

Hinta: 19,50 mk

Yöjuttupokkari 8: Vampyyrin morsiamet

Takakansi: Rasahduksen kuullessaan Miriam käännähti säpsähtäen. Oviaukossa seisoi kookas, mustakaapuinen mies, jonka silmät hehkuivat kuin tuliset kekäleet.
- Kuka te olette? Miriam kysyi vapisevalla äänellä.
- Vampyyrien kuningas, mies vastasi. – Sinusta tulee morsiameni. Tulet hallitsemaan rinnallani elävien vainajien valtakuntaa.
Mies asteli lähemmäs Miriamia, joka alkoi vavista kuin kuumehorkassa ja vaipui polvilleen.
Omituinen vieras kumartui tytön puoleen, painoi hänen päänsä takakenoon ja avasi suunsa. Ylähuulen alta paljastui kaksi pitkää, neulanterävää kulmahammasta, jotka painuivat hitaasti tytön kaulavaltimoa kohti…

Arvio: Tohtori Boris Barow haaveilee elämästä vampyyrinä ja on sen saavuttaakseen rakentanut syrjäiseen lontoolaisrakennukseen laboratorion, jossa hän aikoo suorittaa muuntumisrituaalin tieteellisiä keinoja käyttäen. Onnistuttuaan Barow ryhtyy hankkimaan itselleen morsiamia, mutta pahaksi onnekseen erään uhrin miesystävä hälyttää John Sinclairin apuun. Toinen Barow’n kannalta epäonninen tapahtuma linkittää aaveidenmetsästäjän yhä tiukemmin tapaukseen ja ennen pitkää heidän on kohdattava toisensa kasvotusten.

Melkoisella innolla aikanaan lanseerattujen Yöjuttu-pokkareiden kiinnostus laantui fanien keskuudessa varsin nopeasti, sillä korkea hinta ei missään vaiheessa paiskannut kättä tarinoiden tason kanssa. Näin jälkikäteenkään pokkarijuttuja ei voi suositella kuin kaikkein innokkaimmille Yöjutun lukijoille, sillä sen verran ideaköyhiä niiden tarinat ovat poikkeuksetta olleet. Railakkaasti etenevä Vampyyrin morsiamet jatkaa tuttua linjaa, vaikka John onkin saanut jo uusia apuvälineitä ensimmäisen ristin ja hopeasta sulatettujen luotien muodossa. Jännitystä ei ole nimeksikään ja tarina vyöryy alusta loppuun ilman minkäänlaista pohjustusta mihinkään suuntaan. Lukijan tylsistyminen on siis taattu.

Lainaus: Päivä kului ja ilta alkoi hämärtää.
Tohtori Barow heräsi arkussaan kuin näkymättömän herätyskellon herättämänä ja nousi raottamaan ikkunaverhoja.
Aurinko oli jo laskenut ja taivaanrannalla näkyi sadetta enteileviä synkkiä pilvivuoria.
Tohtori Barow sytytti savukkeen ja keskittyi tupakoidessaan ajattelemaan seuraavaa uhria.
Brenda Porterin aika tulisi tänä yönä, ja sen jälkeen tehtävä olisi suoritettu. Vanhojen kirjoitusten mukaan vampyyrillä täytyi olla kolme morsianta ennen kuin hänestä voisi tulla kaikkien elävien vainajien johtaja.
Kolme morsianta!


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Die Bräute des Vampirs (Gespenster-Krimi nr. 57)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 1.5.1989
Hinta: 18,50 mk

Yöjuttu 5/1989: Pirun riivaama

Takakansi: Mies astui muotiliikkeeseen juuri ennen sulkemisaikaa. Isabella Norton oli jo ottanut avaimet käteensä mennäkseen lukitsemaan lasisen ulko-oven. Hän aikoi huomauttaa, että liike oli jo suljettu, mutta sanat kirjaimellisesti juuttuivat hänen kurkkuunsa. Miehen läpitunkeva tuijotus alkoi pelottaa Isabellaa ja hän tunsi olevansa kuin alaston tuon katseen edessä. Kylmät väreet vilistivät pitkin hänen selkäänsä.
Tuo ei ollut mikään asiakas – ei koskaan!
Isabella aavisti oikein, sillä mies oli – PIRUN RIIVAAMA!

Arvio: Pirun saapuminen kenen tahansa elämään sekoittaisi arjen täydellisesti. Isabella Nortonin se vie ensin hermoromahdukseen, mutta pimeän puolelle siirtymisen jälkeen hän huomaa uuden elämän alkaneen. Isabellan epäonneksi muuan John Sinclair ystävineen ei aio katsoa moista hyvällä, heidän mielestään Asmodiksesta on riittävästi harmia ilman uusia uhrejakin.

Hyvin mitättömistä lähtökohdista alkava tarina kasvaa edetessään ihastuttavan toimivaksi tarinaksi, vaikka mitään tavanomaista syvällisempää onkin turha odottaa – piru vain yksinkertaisesti haluaa juuri Isabella Nortonin sielun itselleen. Miellyttävää on sen sijaan linkitys ensimmäiseen Suomessa julkaistuun Yöjuttuun (Kauhun yö, 1/82), josta tutulla henkilöllä on tärkeä osa tapahtumien kulussa. Myös toisessa ulottuvuudessa seikkaileminen toimii tällä kertaa tavallista paremmin. Lukijoiden lähettämiä kuvia ei tällä kertaa lehdessä ole kuin yksi, kömpelöstä Hellrider-piirroksesta on vastannut nimimerkki M. E -89. Alkuperäisen Yöjuttu-klubin toinen pääsykoekierros huipentuu tähän lehteen.

Lainaus: Itse piru korkeassa persoonassaan tarkkaili nukkuvaa naista. Hän oli ”luvannut” ottaa tämän itselleen ja aikoi myös pitää ”lupauksensa”.
Tällä kertaa sielunvihollinen näytti todelliset kasvonsa kaikessa inhottavuudessaan ja vastenmielisyydessään. Niiden luihua kolmiomaista muotoa korostivat korkeassa otsassa sojottavat pukinsarvet, leveä ohuthuulinen suu ja pitkä kapea kyömynenä.
Siinä oli Asmodis, ja hän oli tullut ottamaan sen, minkä oli luvannutkin ottaa.

Lukijan novelli: Piinattu sotilas
Lukijan novellissa on tällä kertaa historiallista näkökulmaa, sillä sen tapahtumaketju alkaa Suomen sodasta. Tuolloin suonsilmäkkeeseen heitetyt sotilaat palaavat suomalaissotilaiden avuksi Talvisodassa, onnistuen tekemään tyhjiksi venäläissotilaiden tarkoin suunnitteleman ja suomalaisille tuhoisan hyökkäyssuunnitelman. Tarina kulkee paikoin aivan mallikkaasti, mutta nimettömäksi jääneellä kirjoittajalla on jostain syystä ollut tarve kiirehtiä loppuratkaisua, joka jää näin ollen todelliseksi antikliimaksiksi. Hyvän yön toivottaminen loppukommenttina on ollut kirjoittajan mielestä kenties hauska lopetus, omasta mielestäni vitsi on turhan kulunut.

Lainaus: Kun sotilaat kauhunhuudon hälyttäminä saapuivat paikalle, löysivät he mustanahkaisen, miltei luurangonnäköisen olennon syömässä alikersantti Makarovin päätä. Samalla tuo helvetin syvyyksistä noussut huitoi ruosteisella miekallaan sivaltaen joka iskulla raajan tai kaksi, ja pian ilman täytti veren haju. Ampuminen oli turhaa, luodit vain lävistivät suoasukin ruumiin tai lohkaisivat siitä pieniä palasia. Vääjäämättömästi se kävi jokaisen kimppuun purren ja kynsien sekä huitoen miekallaan, kunnes uhrista ei ollut jäljellä muuta kuin kasa lihaa ja luuta sekä muutama verinen riepu…


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Vom Teufel besessen (GJS Nr. 261)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.5.1989
Hinta: 12,50 mk

Yöjuttupokkari 6: Lasisten arkkujen arvoitus

Takakansi: John Sinclair, Scotland Yardin erikoismies on jälleen uuden tehtävän edessä.
Lontooseen on ilmestynyt mitä kammottavimpia demoneita. Ghouleja! Ruumiinsyöjiä, kuten niitä kansanomaisesti kutsutaan. Ne pyrkivät tyydyttämään iljettäviä halujaan myös Johnin välityksellä, eikä tämä voi lopulta muuta kuin toivoa nopeaa, tuskatonta loppua…

Arvio: Lontoolaisen hautaustoimiston toimitiloissa työskentelee miellyttävän oloinen herrasmies, jonka ulkokuori on kuitenkin silkkaa hämäystä. Sen saa huomata ystäväänsä viimeiselle matkalleen saattava Sheila Conolly, joka joutuu ghouliksi eli ruumiinsyöjäksi paljastuvan miehen vangiksi. Pian Sheilalle tekee seuraa hänen aviomiehensä Bill. Vangittujen onneksi myös John Sinclair on tietoinen hautaustoimistossa tapahtuvista hämäryyksistä ja ennen pitkää aaveidenmetsästäjä saapuukin paikalle tekemään hirviöistä selvää.

Yöjutun pokkarisarjaan kuuluva Lasisten arkkujen arvoitus olisi helppo sivuuttaa keskinkertaisena ja nopeasti unohdettavana kauhutarinana, ellei siinä mainittaisi uusina tulokkaina kahta keskeistä Sinclairin uraan liittyvää asiaa: ruumiita syövät ghoulit olivat Johnille aiemmin kokematon harmitus, joita hän pystyi kuitenkin tuhoamaan uudella superaseellaan, hopealuoti-Berettallaan. Muilta osin Lasisten arkkujen arvoituksessa ei enempää muisteltavaa olekaan, vaikka tarina onkin monilta osin parannus edellisiin taskukirjoihin verrattuna. Lasisten arkkujen arvoitus ilmestyi kotimaassaan alun perin jo kesällä 1974.

Lainaus: Bill Conolly sai vaivoin pidätetyksi suuhun pyrkivän oksennuksen.
Mies, luultavasti tohtori Meredith, oli raadeltu ja silvottu hirvittävän näköiseksi. Antaessaan lamppunsa valokiilan kiertää hahmoa Bill näki, että monia muitakin ruumiinosia oli järsitty ja raadeltu.
Minkähän hirviön aikaansaannosta tämä kaikki mahtoi olla?


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Das Rätsel der gläsernen Särge (Gespenster-Krimi nr. 42)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 1.11.1988
Hinta: 18,50 mk

Yöjuttupokkari 5: Helvetin tytär

Takakansi: Kaksi nuorta toimittajaa lähtee tekemään juttua hylätystä luostarista ja vanhasta linnasta. He löytävät ammoin sitten kuolleen kreivitär Barthonyn kivisen sarkofagin. Onnettomien sattumien seurauksena kreivitär herää kuolleista ja alkaa kummitella öisin linnassa. Samalla saa pöyristyttävä murhasarja alkunsa…

Arvio: Kesän 1988 Yöjuttu-pokkari oli ilmestymisvuotensa kolmas kurkistus John Sinclairin uran varhaisvaiheisiin. Englantilaisen pikkukylän pitkään vaietun salaisuuden paljastuminen johtaa Johnin saapumiseen paikalle. Tällä kertaa hänen on tultava toimeen yksin, sillä Johnin toimittajaystävä Bill Conolly jää Lontooseen pitämään seuraa tuoreelle vaimolleen Sheilalle. Billiä kyllä tarvittaisiin toisaallakin, sillä perillä Johnia odottaa hiuksia nostattava yllätys.

Länsi-Saksassa vuonna 1974 alkujaan julkaistu Helvetin tytär jatkaa sitä edeltäneiden pokkareiden ideaköyhää ja kieleltään kömpelöä linjaa – on vaikea kuvitella kenenkään kiinnostuvan Yöjutuista tällaisten tarinoiden perusteella. Elizabeth Bathoryn perintöä kaikkiin mahdollisiin kliseisiin häpeilemättömästi sekoittava Helvetin tytär on etenkin kummitusjuttuna vaatimaton, kun taas perinteisenä murhamysteerinä sillä olisi voinut olla enemmänkin annettavaa. Valitettavaa onkin todeta, että Helvetin tytär saattaa hyvinkin olla tähän mennessä julkaistuiden Yöjuttujen kaikkein pahin pohjanoteeraus.

Lainaus: Gilda Moore luuli menettäneensä viimeisenkin järjenkipinän.
Vankityrmään astunut hahmo oli iljettävän näköinen hirviö, jonka pään toinen puolisko oli pelkkä pääkallo tyhjine silmäkuoppineen ja irvistelevine suineen. Toinen puolisko kuului kauniille naiselle. Sama kaksijakoisuus koski hahmon koko ruumista. Se oli puoliksi luuranko, puoliksi nainen.
Vasemmassa kädessään, joka oli luurangon käsi, hirviö piteli kaksiteräistä miekkaa.
Gildan huulet vapisivat mykästä järkytyksestä. Hän tuijotti hirviötä kuin lumottuna, eikä kyennyt kääntämään katsettaan siitä poispäin. Sitä paitsi se lähestyi häntä verkkaisin askelin.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Die Töchter der Hölle (Gespenster-Krimi nr. 38)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 1.8.1988
Hinta: 18,50 mk

Yöjuttu 5/1988: Hauta pirunrotkossa

Takakansi: Vanha tuttavani Jane Collins oli soittanut minulle Lontooseen. Olin noudattanut hänen kutsuaan ja lähtenyt Sveitsiin.
Totesin nopeasti, että retkestäni oli hauskuus kaukana, sillä jouduin jylisevän vesiputouksen partaalle, jonka jyrkkäreunaisesta uomasta piti tuleman minun viimeinen leposijani.

Arvio: Sveitsissä sijaitseva Viamalan rotko on toiminut ammoisina aikoina vuoridemonien ja maahenkien asuinpaikkana. Pitkää unta nukkuneet demonit ovat taas heränneet, kun suurnoita Wikka on apulaisensa Jane Collinsin kanssa valjastanut ne tuhoamaan arkkivihollisensa John Sinclairin. Onneksi aaveidenmetsästäjän ei tarvitse käydä yksin vihollistensa kimppuun, sillä Suko ja Bill Conolly ovat hänen apunaan.

Heti ensimmäisiltä sivuilta täyteen vauhtiin kiihdyttävä tarina on täynnä toimintaa ja siksi Hauta pirunrotkossa on oikeastaan enemmänkin seikkailutarina kuin perinteinen kauhistelu. Telepaattisilla kyvyillä varustetut vuoridemonit ovat mukava lisä hirviögalleriaan, vaikka eivät pystykään tarjoamaan ystävillemme juuri minkäänlaista vastusta. Jane Collins ja suurnoita Wikka eivät saa tälläkään kertaa mitään aikaiseksi, mikä tuskin yllättää kaksikon tuntevia lukijoita.

Lainaus: Vuoridemoneilla oli telepaattisia kykyjä. Ne pystyivät siirtämään ajatuksia pitkienkin etäisyyksien päässä oleviin kohteisiin aivan samoin kuin voimalinjat siirtävät sähkövirtaa maiden ja merten yli kaukaisimpiinkin vuoristokyliin.
Vuoridemonien tehtävänä oli löytää keino, jonka avulla John Sinclair voitaisiin houkutella toiseen maahan.

Lukijan novelli: Todellinen painajainen
Lehdessä alkoi tämän numeron myötä ilmestyä myös lukijoiden omia kauhunovelleja, joista ensimmäisen nimi jo paljastaa mistä on kyse. Todellinen painajainen kertoo kaverista, joka viettää myrsky-yön veljensä isossa omakotitalossa, eikä tiedä, ovatko hänen yöllä kokemansa kauhut totta vai kuvittelua. Nimettömäksi jääneen kirjoittajan tarina on erittäin kliseinen ja paikoin itsensä hieman turhankin vakavasti ottava, mutta yrityksen puutteesta sitä ei voi ainakaan syyttää. Aloitus on tälle sarjalle siis aivan kelvollinen ja samaa mieltä oli muutamaa numeroa myöhemmin myös nimimerkki Cats: ”Mä luin sun juttus ja se oli tosi hyvä. Helskutti kun meinas iha pelottaa. Mä oon kans kirjotellu karmivia juttuja ja välillä pelottaa itelläki…”

Lainaus: Siinä se oli. Valtava, aivan luonnottoman isokokoinen koira, joka tuijotti minua aivan liikkumattomana vain noin viiden metrin päässä raolleen avaamastani ulko-ovesta. Eikä eläimen valtava koko ollut ainoa seikka joka herätti minussa suunnatonta pelkoa, koiran ilkeästi kiiluvat silmät saivat minut melkeinpä vapisemaan pelosta. Silmät melkeinpä salamoivat, ne olivat aivan kuin kaksi kuumaa hiilikekälettä ja nuo leimuavat valopilkut tuijottivat koko ajan armottomasti suoraan omiin, kauhuntäyteisiin silmiini.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Mein Grab in der Teufelsschlucht (GJS Nr. 249)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.5.1988
Hinta: 11,50 mk

Yöjuttu 3/1988: Pääkalloistuin

Takakansi: Demonit taistelevat demoneja vastaan.
Strigit ja punaiset vampyyrit kamppailevat ylivallasta. Taistelun ratkettua voittajat kääntyvät John Sinclairia ja hänen ystäviään vastaan.
Saadakseen paremmat menestymismahdollisuudet tässä sodassa, jossa on kyse yliherruudesta, vaikutusvallasta ja ennen kaikkea hengestä, John Sinclair matkustaa Norjaan etsimään paholaispöllöjen pääkallokoristeista valtaistuinta.

Arvio: Vampiro-del-marin johtamien punaisten vampyyrien ja demoni Striguksen hallitsemien pirunpöllöjen välinen kisailu alkoi Venetsiassa (ks. Yöjuttu 12/1986, Valkoisten arkkujen meri) ja huipentuu nyt Norjassa, jossa voittaja mittaa vielä John Sinclairin ja hänen ystäviensäkin kunnon. Arktiset olosuhteet sopivat niihin tottuneille pirunpöllöille paremmin, mutta kaikki on lopulta mahdollista valkoisen ja mustan magian ottaessa mittaa toisistaan.

Hurjalla kotimaisella kansikuvalla varustettu Pääkalloistuin on niitä Yöjuttuja, joista ei ole jäänyt mitään muistikuvaa. Se ei yllätä, koska tarinassa ei ole mitään muistettavaa: sekä punaiset vampyyrit että pirunpöllöt ovat kirjoittajan tylsimpiä luomuksia, eikä niiden yhteenotossa ole siis mitään riemuittavaa. Kolmeen henkilöön typistynyt Murhaliiga on ollut jo pitkään pelkkä vitsi ja kun pirunpöllöjen johtaja Striguskin on todella väritön ja mitätön hahmo, on tämä Yöjuttu helppo sysätä takaisin lehtinippuun ja unohtaa sinne. Kansikuva on tiettävästi Tobe Hooperin elokuvasta The Funhouse (1981).

Lainaus: Viisi saatananpöllöä istui vierekkäin orrella ja tuijotti minua tyhjillä silmäkuopillaan. Ne eivät hievahtaneetkaan paikaltaan. Vain nurkkien raoista puhaltava viima pöllytti niiden harmaata höyhenpukua.
Saatananpöllöt olivat äärimmäisen vaarallisia, sitä ei käy kiistäminen. Ne pystyivät aiheuttamaan terävällä nokallaan hirvittäviä vammoja kenelle tahansa. Ymmärsin, ettei tämä viiden otuksen lähetystö ollut paikalla suinkaan toivottaakseen minut tervetulleeksi taloon, sillä minä olin niille vihollinen.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Der Schädelthron (GJS Nr. 247)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.3.1988
Hinta: 11,50 mk

Yöjuttu 8/1987: Vampyyrisalonki

Takakansi: Kauneussalongeilla meni hyvin, koska useimmat naiset halusivat tehdä jotain ulkonäkönsä kohentamiseksi. Monet miehetkin ottivat tavakseen käyttää salonkien palveluita, eikä se suinkaan vähiten johtunut niissä työskentelevistä tytöistä. Nämä olivat nimittäin toinen toistaan upeampia kaunottaria.
Salonkien palvelut olivat kalliita, mutta muutoin ne olivat täysin harmittomia liikeyrityksiä. Vaarallisiksi ne muuttuivat vasta, kun asiakkaita eivät enää palvelleetkaan ihmiset vaan vampyyrit!

Arvio: Lontoon Sohossa on jo jonkin aikaa toiminut kuuluisa kauneussalonki Bella Cosmetics, jonka takahuoneisiin vain harvoilla on asiaa. Vapaa pääsy on oikeastaan vain gangsteripomo Logan Costellon vihollisilla, eli niillä, jotka hän haluaa pyyhkäistä huomaamatta pois bisneskentältään. Partaveitsillä ja vampyyrihampailla varustetut kaunottaret eivät jätä ketään eloon, kunnes heidän epäonnekseen muuan Sheila Conolly alkaa epäillä kauneussalongin toimintaa. Ja siellä missä on Sheila, on myös hänen aviomiehensä Bill ja heidän hyvä ystävänsä John Sinclair…

Markiisittaren marmorihauta -pokkarissa vielä Vampyyrikosmetiikkaa -nimellä mainostettu kauhutarina on laadultaan juuri ja juuri keskitasoa. Vampyyrit itsessään eivät ole kovin kiinnostavia, mutta linkki vanhoihin Yöjuttu-tarinoihin (Kauhuretki kauneusfarmille, Vampyyrinpesä) ja vampyyripillereihin nostaa mielenkiintoa kiitettävästi. Harmi vain, ettei tarina ota tästä mahdollisuudesta mitään irti, vaan jämähtää yksinkertaiseksi kissa ja hiiri -leikiksi. Hölmöä koko jutussa on puolestaan se, että miehensä Billin seikkailuja seuranneen Sheila Conollyn ei luulisi olevan aivan niin yksinkertainen kuin millaiseksi hänet on tällä kertaa kuvattu. Loppuhuipentuma on rimanalitus vailla vertaa.

Lainaus: Vampyyrit odottelivat minua. He halusivat nähdä kuinka tuoli toi minut suoraan ansaan ja nauttia näkemästään täysin siemauksin.
Bella Benson alkoi puhua. Tunneli vahvisti hänen äänensä kuin se olisi ollut suuri suppilo. Kuulin selvästi jokaisen sanan.
- Aaveidenmetsästäjä John Sinclair matkalla kuolemaan! hän pilkkasi. – Moni on toivonut näkevänsä sinut tässä tilanteessa, mutta vain minun onnistui houkutella sinut tähän ansaan. Satutko muuten tietämään, ettei kukaan ole päässyt siitä tuolista elävänä? Se on heittoistuin kuolemaan tai toiseen maailmaan. Uhriemme veri on värjännyt päällyksen aivan tummanpunaiseksi. Kohta sinunkin veresi on syventämässä sen kaunista punaa. Lupaan sen!


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Vampir-Kosmetik (GJS Nr. 240)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.8.1987
Hinta: 10,50 mk

Yöjuttu 2/1987: Tarujen mahti

Takakansi: Oikeassa kädessä olevasta haavasta tihkui verta. Oikeamielisen ihmisen verta!
Suko oli ojentanut kätensä omituisen, mutta hyvin tunnetun piirroksen ylle. Sarah Goldwyn, jonka kokoelmista löytyi melkein mitä vain, oli antanut sen käytettäväksi juuri tähän tarkoitukseen. Kuva oli löytynyt eräästä kirjasta ja sillä oli ratkaisevan tärkeä merkitys.
Lohikäärmeloitsu oli tekeillä.
Kiinalainen seisoi paikallaan liikkumatta ja silmääkään räpäyttämättä, vaikka Kara teki käteen toisen viillon. Nyt käteen oli muodostunut ristin muotoinen haava!

Arvio: Johnin aikamatkailu jatkuu Magian seitsemän sinettiä -tarinan kolmannessa ja viimeisessä osassa. Lohikäärmeen luola jää taakse, kun ulottuvuuksien välillä kulkeva pyramidi vie ystävämme kaukaisen maan ja aikakauden aavikolle, jossa kuoleva mies kertoo Johnille tämä olevan valon poika ja itse Hesekielin valmistaneen hänen ristinsä. Mies myös neuvoo Johnia ristin aktivoimisessa, mikä tulee kaiken hyvän lisäksi aiheuttamaan aaveidenmetsästäjälle myös erittäin pahan takaiskun.

Tarujen mahti on kaikin puolin edeltäjiensä kaltainen tarina. Johnin ristin historiasta ja taustoista kiinnostuneille se valottaa tapahtumia kivasti, kun taas perinteisempää Yöjuttu-seikkailua kaipaavat joutuvat kahlaamaan sen pakkopullamaisesti läpi. Lopussa kuvioita saapuu sekoittamaan vielä Jane Collinskin, joka piristää tempuillaan muuten laahaavaa tapahtumaketjua. Kansikuvassa on tyyliä ja Sinclairin ristin aktivointiloitsukin kuullaan ensimmäisen kerran: Terra pestem teneto – salus hic maneto!

Lainaus: Tässä maassa ei ollut päivää eikä yötä. Kaikki vain jatkui ilman vuorokauden- tai vuodenaikojen vaihtelua yhtenä tasapaksuna pötkönä. Siksi en tiennyt, kuinka kauan olin oleskellut luolassa.
Istuin apaattisena ja toivoni menettäneenä alttarin portailla, kun havahduin yhtäkkiä tuttuun vihreään hohteeseen, joka näytti syntyneen tyhjästä. Se oli luonani nopeasti kuin ajatus ja kietoi minut vaippaansa. Havaitsin olevani jälleen pyramidissa.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Macht und Mythos (GJS Nr. 234)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.2.1987
Hinta: 10,50 mk

Yöjuttu 1/1987: Lohikäärmeiden luolassa

Takakansi: Kauhumummo Sarah Goldwyn on pitänyt hetken hallussaan maailman vaarallisinta kirjaa. Hän on saanut sen kuolleelta vanhaintavarain kauppiaalta ja pyrkii viemään sen turvaan. Monet ovat kuitenkin kyseisen teoksen jäljillä: Lupina, Lady X, Kummitus ja John Sinclair. Pahat voimat pelkäävät katastrofia joka syntyy jos ylitarkastaja John Sinclair saa teoksen käsiinsä ja pääsee sen avulla perille ristinsä salaisuudesta. Mutta vielä ei olla niin pitkällä, sillä John on vangittuna toiseen ulottuvuuteen…

Arvio: John Sinclair on ajautunut jälleen kerran tilanteeseen, josta vain mahtavin valkoinen magia voi hänet pelastaa. Hän on pitänyt kynsin hampain kiinni saamastaan Magian seitsemän sinettiä -kirjasta, jonka seurauksena Kummitus on näyttänyt todelliset voimansa ja lähettänyt Johnin toiseen ulottuvuuteen, lohikäärmeiden maahan. Siellä hänet on tarkoitus uhrata lohikäärmeistä hirveimmälle, Neprenolle, joka on aikoinaan toiminut Atlantiksessa Mustan Kuoleman ratsuna.

Hieman turhankin eeppiset ja kunnianhimoiset mittasuhteet saava Lohikäärmeiden luolassa on suoraa jatkoa Magian seitsemälle sinetille. Oivallisesti ja toiminnantäyteisesti jatkuva tarina menettää otteensa pian ensimmäisten sivujen jälkeen. Kirjoittaja hakee selvästi aiempaa laveampia ja vaikuttavampia suuntalinjoja, mutta lohikäärmeistä ja aikamatkailusta ei ole jännityksen synnyttäjiksi. Näin ollen tuloksena on tylsä tarina, jossa ei ole kauhua nimeksikään, lohikäärme Neprenonkin jäädessä aivan statistiksi. Kotimainen kansikuva on koko sarjan vaatimattomimpia.

Lainaus: Tämä luola oli lohikäärmeen leiri, jossa se kävi lepuuttamassa lennon väsyttämiä siipiään. Tänne se palasi aina saalistusretkiltään ja täällä se paloitteli ja söi saaliinsa.
Valtavasta kidasta välkkyivät hirveät raateluhampaat ja silmät erottuivat suomuisen ihon keskeltä kahtena tummana pallona. Niskasta alkoi kummallinen kolmion muotoisista rustoista muodostunut terävä harja, joka jatkui pitkin selkää aina hännänpäähän asti.
Kun lohikäärme avasi kitansa, sieltä työntyi esiin jättiläiskokoinen, verenkarvainen kieli, jolla se pyydysti saalista lähietäisyydeltä. Yksikään elävä olento ei välttänyt tuota äkäisesti viuhahtavaa tahmeaa lihassuikaletta liian lähelle uskaltauduttuaan.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Allein in der Drachenhöhle (GJS Nr. 233)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.1.1987
Hinta: 10,50 mk

Yöjuttu 6/1986: Tokatan perintö

Takakansi: Japanilainen meren jumala Susanoo oli karkotettu valosta ja asusti nyt pimeissä syvyyksissä, jonne hän oli rakentanut hirvittävän valtakuntansa. Hän iloitsi siitä, että Emma-Hoo oli valinnut tähän tehtävään juuri hänet.
- Kyllä, Susanoo sanoi, – etsin miekan ja lähden sen jälkeen taistelemaan Kultaista samuraita vastaan. Tokatan perintö ei saa joutua hukkaan. Hän teki liikaa virheitä. Pahin erehdys oli se, että hän liittyi heihin, jotka olivat hakeneet hänet maan uumenista esiin. Meihin hänen olisi pitänyt liittyä, sillä me olemme voimakkaampia ja mahtavampia!

Arvio: Japanilaisten demonien keskinäiset välienselvittelyt tempaisevat mukaansa myös Johnin, joka saa apua yllättävältä taholta, kun Kultainen samurai saapuu Lontooseen varoittamaan ystäväämme uhkaavasta vaarasta. Ei aikaakaan, kun mahtava Susanoo-demoni seisoo Johnin edessä Tokatan miekka kädessään valmiina leikkaamaan tämän pään irti! Toisaalla Shao joutuu äärimmäiseen hengenvaaraan, josta hänet voi pelastaa vain täysin ulkopuolinen henkilö.

Hienolla japanilaisen mytologian johdattelulla alkava Tokatan perintö kuuluu niihin Yöjuttuihin, joista minulla ei ollut lainkaan mielikuvia. Vaatimaton ja täysin aiheesta poikkeava kansikuva ei niitä varsinaisesti nostanut, mutta lopputulos on silti aivan mukiinmenevä, ovathan japanilaisten demonien kanssa käydyt mittelöt piristävä poikkeus perinteisiin taisteluihin vampyyrien ja ghoulien kanssa. Lopullinen yhteenotto Susanoon kanssa on hyvin toteutettu. Kirjoitusvirheitä on lipsahtanut mukaan yllättävän paljon.

Lainaus: Kultaisen samurain suu vetäytyi hymyyn. – Tapanani ei ole tehdä mitään ilmaisia palveluksia, sillä kaikella on hintansa. Vaadin sen sinultakin. Sitä paitsi kysymyksessä on omakin etusi, koska Susanoo tahtoo tappaa sinutkin. Olithan sinäkin aikoinasi Tokatan vihollinen.
- Mitä minun pitää tehdä? minä kysyin paksulla äänellä. Olin jo ehtinyt luulla Kultaista samuraita ystäväkseni tai ainakin liittolaisekseni, mutta totesin erehtyneeni pahan kerran. Samurai ajatteli vain omaa etuaan ja teki sen tylysti selväksi.
- En halua Tokatan miekan jäävän vääriin käsiin. Ota hänen perintönsä pois Susanoolta!


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Tokatas Erbe (GJS Nr. 226)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.6.1986
Hinta: 9,50 mk

Yöjuttu 4/1986: Nelikätinen paholainen

Takakansi: Ei takakansiesittelyä, teksti poimittu edellisestä lehdestä.

Stan Willardin mielestä on ehdottoman varmaa, että Apinajumalalla on hallussaan maagisia voimia. Siksi hän lähtee tutkimusretkelle Sri Lankan viidakoihin ja aikoo palata vasta saatuaan voiton tuosta epäjumalasta, jota sanotaan myös Nelikätiseksi paholaiseksi. Monien vaiheiden ja pitkän odotuksen jälkeen Stan pääsee katsomaan Apinajumalaa silmästä silmään…

Arvio: Omahyväinen brittimiljonääri etsii Sri Lankan viidakosta apinademoni Shogg-Ra’n ja kuljettaa sen Lontooseen, eikä aikaakaan, kun helvetti pääsee valloilleen. Ystävämme John, Suko ja Bill Conolly käyvät kamppailuun hirviötä vastaan. Lisäongelmia heille aiheuttavat tämän tappamat henkilöt, ne kun palaavat pian takaisin elävien kirjoihin ja ryhtyvät Shogg-Ra’n palvelijoiksi.

Umpisurkean vampyyriseikkailun jälkeen ilmestynyt Nelikätinen paholainen palauttaa taas uskon Yöjuttuihin: turboahdettu tarina painaa kaasu pohjassa alusta loppuun vailla varikkopysähdyksiä. Tuskin kukaan ehtii vetää henkeä, kun vanha viidakkomagia ottaa haltuunsa lontoolaisen herrakerhon ja alkaa säälimättä harventaa sen henkilökuntaa. Loppuhuipentuma on silti totutun laimea, vaikka sisältääkin yhden Johnin pahimmista takaiskuista. Glenda Perkins ottaa ainakin hetkellisesti paikkansa naisasioissa vastoinkäymisiä kokeneen Sinclairin vierellä ja lopussa kaksikon välillä on ennenkokematonta intohimoa. Alkuperäisessä kansikuvassa on yritystä, kotimaisessa versiossa ei niinkään.

Lainaus: Riistäydyin äkkiä vapaaksi, mutta samalla hetkellä talonmies käännähti ympäri.

Nyt hänen muutkin ruumiinosansa alkoivat irrota vartalosta. Ensiksi irtosi oikea jalka reittä myöten. Se kävi niin hitaasti, että ehdin nähdä koko tapahtuman alusta asti ja kuinka jalka lopulta kellahti sivuun.

Toinenkaan jalka ei enää pysynyt kiinni ruumiissa, vaan irtosi omille teilleen.

Vain vartalo ja pää leijailivat enää edessäni. Jos pääkin irtoaisi erilleen, niin…

Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany

Saksankielinen teos: Satan mit vier Armen (GJS Nr. 224)

Suomentanut: Heikki Haveri

Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu

Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen

Ulkoasu: Jouko Similä

Ilmestymispvm: 15.4.1986

Hinta: 9,50 mk

Yöjuttu 4/1984: Mustan Kuoleman perintö

Takakansi: Kun Musta Kuolema kukistui, luhistui myös hänen valtakuntansa. Demonit kukistuivat hänen mukanaan ja siirtyivät aaveiden valtakuntaan.
Asmodina astui sen seuraajaksi. Asmodina oli yhtä vallanhaluinen kuin Musta Kuolemakin ja halusi alistaa kaikki valtaansa. Mutta hän ei ajatellut erästä asiaa. Musta Kuolema oli jättänyt jälkeensä vaarallisen perinnön.
Useimpien mustaveristen kanssa se oli sattumoisin joutunut unohduksiin. Mutta eräs muisti sen. Vihreä Tshin. Se otti haltuunsa MUSTAN KUOLEMAN PERINNÖN…

Arvio: Antarktiksella on havaittu outo, vaaleanvihreä valoilmiö, jota tutkimaan lähetetyt agentit murhataan raa’asti. Valoilmiö osoittautuu Vihreäksi Tshiniksi, John Sinclairin numerossa 5/82 vapauttamaksi hengeksi, joka suuntaa nyt takaisin ihmisten maailmaan kuolemaa ja tuhoa tuoden. Aseenaan sillä on Mustan Kuoleman perintökalu, valtava viikate, ja kohteenaan pahin vihollisensa eli Sinclair.

Lapsuuteni suosikkitarinoihin lukeutuva Mustan Kuoleman perintö on toiminnantäyteinen, tiivis ja mielikuvituksellinen seikkailu, jossa tapahtuu ensimmäiseltä riviltä viimeiseen. Tunnelma kiristyy sivu sivulta, mutta valitettavasti tässäkin tapauksessa paukut loppuvat kesken kliimaksin. Johnin saaman yllättävän avun aiheuttama tunnereaktio paikannee kuitenkin tämän erheen. Kansi on hölmön näköinen, eikä liity aiheeseen millään lailla. Kirjoitusvirheitäkin on mukana enemmän kuin sallitaan. Aika on ollut kuitenkin armollinen ja siksipä Mustan Kuoleman perinnön voi huoletta laskea Yöjuttujen kymmenen parhaan tarinan joukkoon.

Lainaus: - Tätä hetkeä olen odottanut, hän jylisi. – Olen odottanut tätä kauan, sillä sinut täytyy tuhota. Sen olen velkaa Mustalle Kuolemalle. Asmodina on riemuissaan, kun hän kuulee pahimman vihamiehensä kuolleen. Et voi voittaa! Et koskaan, John Sinclair! Ne olivat hänen viimeiset sanansa, ja viikate alkoi kohota hyvin hitaasti, lähes nautinnollisesti. Minä tavoittelin oikealla kädelläni Berettaa ja tikaria.
Ne olivat lähes surkuhupaisia aseita Mustan Kuoleman perintöön verrattuna.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Das Erbe des schwarzen Tods (GJS Nr. 199)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.4.1984
Hinta: 7,50 mk

Yöjuttu 6/1983: Avaruuden paholaiset

Takakansi: Avaruuden paholaiset seuraavat kenenkään huomaamatta kahden astronautin mukana avaruuteen. Kokeneet avaruuslentäjät Bernie ja Jake huolestuvat, kun laite toisensa jälkeen lakkaa toimimasta. – Tämä on pahojen henkien työtä, Jake sanoo puoliksi leikillään. Ja leikki osoittautuu todeksi. Katastrofi pääsee valloilleen…

Arvio: Julkaistuja Yöjuttuja varhaisemmasta ajasta alkava tarina esittelee Kultaisen samurain ja Emma-Hoon, jigokun eli Helvetin valtiaan. Esinäytöksen jälkeen siirrytään nykyhetkeen, jossa amerikkalaisen avaruusaseman turvallisuusmiesten vuosikymmeniä aiemmin tekemät ajattelemattomuudet saattavat koko ihmiskunnan vaaraan.

Muistikuvani Avaruuden paholaisista olivat erittäin hatarat, lähes olemattomat. Siksi yllätyinkin ensi alkuun positiivisesti, koska Cape Canaveralin, Evergladesin, avaruuslentojen ja muinaisen mytologian maailmoihin sijoittuva juoni on idealtaan mainio ja kerronnaltaan vauhdikas. Valitettavasti se ei ole kuitenkaan kovin jännittävä. Kultaisen samurain kirous ei pääse missään vaiheessa oikein oikeuksiinsa ja vaikka hopealuodein varustetusta Beretasta ei olekaan ystävillemme apua, selviävät he vihollisistaan liiankin helposti. Lopputuloksena on keskinkertainen kauhistelu.

Lainaus: Helvetin valtias Emma-Hoo raivosi. Hän tahtoi saada puolelleen kaksi palvelijaa, Tokatan ja Kultaisen samurain. Mutta vain toinen tahtoi ryhtyä hänen palvelijakseen. Emma-Hoo haastoi Kultaisen samurain taisteluun. Hän sylki kidastaan tulisia kiviä ja sinkosi ne päin vastustajaansa. Kultainen samurai vain nauroi ja iski miekallaan kivet kappaleiksi, ennen kuin ne ehtivät vahingoittaa häntä.
- Toinen meistä on liikaa! hän huusi. – Tuhoan Tokatan vielä jonakin päivänä, Emma Hoo!
Sen sanottuaan hän katosi. Tämä kaikki tapahtui jo kauan ennen ajanlaskumme alkua kauhun ulottuvuuksissa…

Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Dämonen im Raketencamp (GJS Nr. 189)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.6.1983
Hinta: 6,70 mk