lauantai 9. kesäkuuta 2018

Yöjuttu 9/1985: Noitasaari

Takakansi: Ei takakansiesittelyä, teksti poimittu edellisestä lehdestä.

Edessäni seisovan Janen silmissä oli kiilto, jollaista en ollut nähnyt niissä koskaan ennen. Se oli jäätävän kylmä, julma ja verenhimoinen.
- Älä koske minuun, senkin kirottu hylkiö!  hän huusi äänellä, joka nostatti kylmät väreet selkäpiihini. Sanat kuuluivat hänen suustaan synkkinä ja uhkaavina. Ääni ei kuitenkaan ollut hänen omansa vaan Viiltäjä-Jackin ääni.
Viiltäjän turmiollinen henki oli valinnut tyttöystäväni asuinpaikakseen ja ottanut hänet täysin valtaansa. Jane ei ollut enää oma itsensä!
NOITASAARI oli hänen päämääränsä, ja sinne menin minäkin…

Arvio: Mitä tehdä, kun läheinen joutuu paholaisen tai jonkun pienempiarvoisen demonin valtaan? Tätä saa pohtia John Sinclair menettäessään naisystävänsä Jane Collinsin Viiltäjän hengelle ja sitten suurnoita Wikkan joukkoihin. Yllättävää kyllä, kirjoittaja ei saa hyvästä ideasta irti kuin muutamia päähenkilölle kirjoitettuja tuskallisia mietteitä ja näin ollen tarinoiden pitkästä aikaa kiinnostavin juonenkäänne jää lähestulkoon käsittelemättä – se, että pohdintaan ja tuskailuun otetaan mukaan niin Suko, Shao kuin Sir James Powellkin, ei muuta asiaa mihinkään suuntaan.

Viiltäjän paluun jatko-osa Noitasaari on lähtökohdiltaan erittäin kiinnostava juttu, mutta siihenpä se jääkin. Viiltäjän tarinaa vimmaisesti jatkava alku lupaa paljon, mutta Wikkan saapumisen ja Janen paon jälkeen kaikki latistuu hämmentävän nopeasti. Suurnoidan kiehtovaan hahmoon ei saada lainkaan otetta ja etukäteen innostavalta tuntuva, noitavainojen aikana kuolemantuomioiden täytäntöönpanopaikkana toiminut saariryhmäkin osoittautuu kivilohkarekasaksi. Kaiken lisäksi sen taivaalla käydään yksi Yöjuttu-tarinoiden pahimmista antikliimakseista, jonka ratkaisu on halpaakin halvempi. Alkuperäinen kansikuva spoilaa liikaa, kotimaisella ei puolestaan ole mitään tekemistä lehden sisällön kanssa.

Lainaus: Peräseinän vieressä lojui luurankoja mitä erilaisimmissa asennoissa. Osa luista oli katkeillut ja muuttunut tomuksi, kun taas muutamat olivat vielä aivan ehjiä ja valkeita. Kokonaiset luurangot olivat lysähtäneet istualleen seinää vasten ja tuijottivat luolaan tunkeutujia mustilla silmäkuopillaan ja auki loksahtaneet leuat kaameasti virnottaen. Lattialla lojui irronneita pääkalloja, rintakehän osia ja raajojen luita. Kaikki jäännökset näyttivät taskulampun kirkkaassa valossa kelmeän valkoisilta.
Voimme vain arvailla, kuinka monen ihmisen jäännökset olivat saaneet tässä luolassa viimeisen leposijansa. Tiesimme kuitenkin, minne olimme tulleet ja minä puin yhteisen havaintomme ensimmäisenä sanoiksi.
- Noitien kuolinpaikka! Lausuin sanat kuiskaten ja ääni värähtäen.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Die Hexeninsel (GJS Nr. 217)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.9.1985
Hinta: 9,00 mk


keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Yöjuttu 8/1985: Viiltäjän paluu

Takakansi: Ei takakansiesittelyä, teksti poimittu edellisestä lehdestä.

Nokkelalla liikemiehellä oli loistoajatus!
Hän loi kaupungin keskustan ulkopuolelle, mutta kuitenkin sopivan etäisyyden päähän uuden huvipuiston ja pani sen nimeksi KAUHUJEN MAA.
Kauhujutut ovat ”in”, hän kuuli puhuttavan ja toimi sen mukaan. Hän hankki puistoonsa kaiken mahdollisen kauhua herättävän tarpeiston kuten vampyyrejä, ihmissusia, hirviöitä, demoneja ja muta vastaavaa. Ne olivat kaikki tietenkin pelkkiä jäljennöksiä, mutta eräänä päivänä huvipuistoon ilmaantui myös oikea demoni: Viiltäjä-Jack!
Katastrofi oli valmis…

Arvio: Paul Lenin ekspressionistisen mykkäelokuvan Vahakabinetti (Das Wachsfigurenkabinett, 1924) päätösjaksoa muistuttava kauhistelu tuo Johnin, Sukon ja Jane Collinsin tielle ihmispedon aikojen takaa. Suomennettujen Yöjuttujen sivuilla jo kertaalleen esiintynyt Viiltäjä-Jackin perinteen vaalija, siviiliammatiltaan toimittajana työskennellyt Ernie Shane (nro. 9/1982) ei suostu lepäämään haudassaan, vaan aloittaa veriteot uudelleen. Tulilinjalla on tällä kertaa eritoten Collins, jota Viiltäjä jahtasi jo edellisellä tapaamiskerralla.

Vaikka Yöjutun tarinat ovat tulvillaan tuonpuoleisen asukkeja ja muita mustaverisiä, ovat aaveet ja kaikenlaiset henkimaailman olennot varsin harvassa. Viiltäjän paluu tekee poikkeuksen sääntöön ja jo pelkästään siksi tarina tuntuu kiinnostavammalta kuin monet muut. Lisäksi se on kirjoitettu vauhdikkaaksi, ollen silti tasapainoinen kokonaisuus: Viiltäjän teoilla ja motiiveilla on tarkoituksensa, eikä tämän tuntema kostonhimo Jane Collinsia kohtaa tunnu mitenkään irralliselta. Loppuun ujutettu äkillinen juonenkäänne pitää huolen, että lukija tarttuu mielenkiinnolla myös seuraavaan numeroon.

Lainaus: Kauhulla ei ollut mittaa eikä määrää.
- Kaikki ei ole täälläkään keinotekoista. Viiltäjän sanat vahvistivat Janen otaksuman.
Vaaleatukkainen yksityisetsivä kokosi itsensä. – Mi…mitä kaikkea sinä olet oikein suunnitellut minun varalleni? hän änkytti.
- Vien sinut sellaiseen paikkaan, jossa sinusta on minulle huvia.
- Missä se paikka on?
- Luolassani, jossa säilytän arkkuja. Yksi niistä on sinua varten!


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Der Ripper kehrt zurück (GJS Nr. 216)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.8.1985
Hinta: 8,60 mk

perjantai 1. kesäkuuta 2018

Yöjuttu 7B/1985: Noidan yö

Takakansi: Ei takakansiesittelyä. Spesiaalitarina tuplanumerossa, jonka esittelyteksti on varattu Öljyhirviölle.

Arvio: Tästä kaikki alkoi, pienestä skotlantilaisesta Middlesburyn kaupungista, josta hämäräperäinen professori Ivan Orgow osti itselleen yli viisisataa vuotta vanhan linnan. Sen kätköissä Orgow alkoi tehdä kammottavia kokeita, joiden tarkoituksena oli herättää pikkukaupungin hautausmaalla maanneet vainajat henkiin. Kokeilut sujuivat onnistuneesti ja kaikki olisi mennyt kuten oli tarkoituskin, ellei Middlesburyn konstaapeli Jones olisi kääntynyt Scotland Yardin puoleen ja pyytänyt aaveidenmetsästäjä John Sinclairia tutkimaan tapausta.

Kaikkien aikojen ensimmäinen John Sinclair -tarina Noidan yö on turboahdettu ja suoraviivainen kauhistelu kaikkine kliseineen: vanha ja rapistunut linna, mieleltään vinksahtanut tiedemies, pikkukaupunki taikauskoisine asukkaineen, hautausmaa, eläviä ruumiita… Tämän kaiken kestäisi helposti, jos juoneen olisi lisätty edes jonkinlaisia koukkuja tai kiemuroita, mutta kun tapahtumien kehittely on ontuvaa ja hahmot paperinohuita, ei lopputulos innosta minkään vertaa. Tässä vaiheessa Johnilla ei ole vielä edes yliluonnollisia aseita apunaan – hän listiikin zombieita nyrkeillä, kirveellä ja työkalupakin antimilla. Teksti on suoraviivaista ja väritöntä, loppuhuipentuman ollessa niin tavanomainen kuin vain olla voi. Tarina ilmestyi alun perin vuonna 1973 toisenlaisessa kauhutrillerisarjassa kuin mitä ”Geisterjäger John Sinclair” oli tunnetuimmillaan.

Lainaus: John ampui. Kerran, ja toisenkin.
Hän näki kuinka luodit läpäisivät vainajien ruumiit kuin ne olisivat olleet paperia, ja samassa hän oli jo itsekin lähimpien vainajien luona.
Hän kuuli professorin karjuvan, tunsi niljakkaan, taikinamaisen käsivarren kietoutuvan kaulaansa, sujautti pistoolin nopeasti koteloon ja kiskaisi puolimätää vainajankättä, vapautuakseen sen otteesta.
Hän parahti inhosta huomatessaan pitelevänsä irronnutta vihertävän- ja violetinkirjavaa löyhkäävää käsivartta käsissään.
Kauhunsekunti ei ollut kuitenkaan pitkä, ja hän viskasi raajan syrjään kuin se olisi ollut punahehkuinen rautatanko.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Die Nacht des Hexers (Gespenster-Krimi Nr. 1)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 16.7.1985
Hinta: 9,90 mk