Yöjuttu 12/1987: Sielunsyöjä

Takakansi: Hän oli elänyt jo kauan ja liikkunut ihmisten keskuudessa levittämässä pelkoa ja kauhua.
Jotkut sanoivat häntä vampyyriksi, toiset sielunsyöjäksi. Meidän kannaltamme katsoen hän oli molempia.
Kukaan ei kuitenkaan aavistanut häneen liittyvää salaisuutta. Hän imi uhrinsa tyhjiksi pimeissä käytävissä ja onkaloissa ja vei heidän sielunsa. Hänet kohdatessaan jouduimme toteamaan, että juuri selvitetyksi luulemamme juttu alkoikin toden teolla vasta tästä…

Arvio: Cornwallin tuulenpieksämällä rannikolla asustelee ikiaikainen paha, romanialainen sielunsyöjävampyyri Tarrasco. Hän loihtii taioillaan pienissä kylissä asuvia ihmisiä sairaiksi ja odottaa sen jälkeen heidän kuolemaansa. Toisin kuin vampyyrit yleensä, Tarrasco ei juo verta vaan imee uhriensa sielut saaden niistä elinvoimaa itselleen. Nyt Tarrasco on saanut lisää pahuutta rinnalleen, sillä Lady X on tullut Vampiro-del-marin kanssa tekemään kauppoja hänen kanssaan.

Kaksiosaisen vampyyritarinan avauksena toimiva Sielunsyöjä on rutiinityö, joka antaa alun sähköisten juonenkäänteiden ansiosta odottaa itsestään paljon, mutta joka taantuu nopeasti varsin tavanomaiseksi Yökkäriksi. Tarrascokin hiipuu pelottavasta yön kulkijasta haavoittuvaksi, lopussa lähes säälittäväksi vampyyrinkuvatukseksi. Viimeiset hetket rahtilaivalla arkussa makaavine vampyyrineitosineen ovat tällaisten tarinoiden peruskauraa ja mikäli koko juttu olisi jäänyt tähän, olisi lukija joutunut pettymään ties monennenko kerran.

Lainaus: Tarrasco seisoi kammiossaan kuin suuri voittaja. Ja voittaja hän itse asiassa olikin. Olihan hän voittanut kuoleman. Sielu ei enää päässyt livahtamaan pakoon, sillä se oli joutunut hänen maagisten voimiensa vangiksi.
Hänen kätensä olivat yhä ojossa ja sormet puristivat tiukasti kuolleen tytön vartaloa. Tarrasco tuijotti tytön ammottavaa suuta ja siitä nousevaa valkoista pilveä.
Siinä oli tytön sielu. Vaikka se oli tavallisesti silmälle näkymätön, sielunsyöjän loitsu oli tehnyt sen näkyväksi. Pilvi ei jäänyt leijailemaan samaan muotoon kuin mitä se oli ollut suusta ylös noustessaan. Se paisui yhä suuremmaksi ja muotoutui ihmishahmoksi kuin näkymättömien käsien muovaamana.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Der Seelen-Vampir (GJS Nr. 244)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.12.1987

Yöjuttu 11/1987: Pääkalloketju

Takakansi: Eteläafrikkalaisessa timanttikaivoksessa tapahtuu onnettomuus. Viisi kaivosmiestä hautautuu kivimassojen alle, mutta tuhansien tonnien painoinen vyöry paljastaa samalla demonisen aarteen, PÄÄKALLOKETJUN!
Pääkalloja koristavat jättiläiskokoiset timantit, joista jo yksikin on miljoonien arvoinen. Kaivoksen omistaja Peter van Dyck ottaa pääkallot itselleen heti raivaustöiden päätyttyä. Se jälkeen hän ei enää olekaan tyytyväinen elämäänsä.

Arvio: Kuuden afrikkalaisen noitapapin kalloista valmistettu ketju muuttaa timanttimiljonäärin elämän peruuttamattomasti. Se tekee hänestä ensi alkuun sankarin, mutta pian ketjussa piilevä paha alkaa muuttaa miehen elämää, eikä paluuta entiseen enää ole. Hänen kannaltaan on kuitenkin valitettavaa, etteivät tapahtumat pysy piilossa, sillä ne herättävät varsin nopeasti myös John Sinclairin ja Sukon mielenkiinnon.

Pääkalloketju on idealtaan erikoinen, mutta toteutukseltaan hyvin vaatimaton Yöjuttutarina. Tämä johtuu toiminnan vyöryttämisestä ja lopun suoraviivaisuudesta: Afrikan tapahtumat vievät valtaosan koko tarinasta, eikä Lontooseen sijoittuvalle loppuhuipentumalle ole varattu kestoa kuin nimeksi. Jännitystä saati jännitettä ei ole juuri lainkaan, sillä pimeyden voimien puolelle hypänneen miljonäärin nappaaminen käy ystäviltämme aivan liian helposti. Myös hänen muodonmuutoksensa käärmeen, leijonan ja hyeenan sekasikiöksi pistää ajattelemaan, kuinka huumorimielessä Jason Dark on näitä juttuja oikein kirjoitellut.

Lainaus: van Dyck seisoi peilin edessä ja tarkasteli pääkalloketjua. Hän oli jo tottunut pitämään sitä kaulassaan. Sitä paitsi se antoi hänelle voimaa ja oli muuttanut hänet aivan toiseksi ihmiseksi.
Voiko hän oikeastaan sanoa itseään enää ihmiseksi?
van Dyck oli tarpeeksi rehellinen kysyäkseen sitä itseltään. Yhtä rehellisesti hän saattoi myös todeta, että vastaus oli kielteinen. Hän ei todellakaan ollut enää mikään ihminen, sillä ketju oli aikaansaanut hänessä täydellisen sisäisen muutoksen – ulkonaisesti hän oli edelleen ihmisen kaltainen.
Ehkäpä hän kuului nyt itse pirulle?


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Die Schädelkette (GJS Nr. 243)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.11.1987
Hinta: 10,50 mk

Yöjuttu 10/1987: Ihmissusi riehuu Sohossa

Takakansi: Marraskuu – Lontoon sumuisin ja sateisin kuukausi. Tuulettomina päivinä hernerokkasumu lepää kujien ja aukioiden yllä ja ryöstäjät, taskuvarkaat ja murtomiehet käyttävät sen tarjoamaa suojaa häikäilemättä hyväkseen. Mutta sumussa eivät viihdy ainoastaan rikoksen poluille eksyneet ihmiset. Sumuisen, aavemaisen harmauden keskellä voi kohdata jotain vielä pahempaa…

Arvio: Juuri Kiinasta palanneiden Johnin ja Sukon elämä jatkuu hektisenä, kun heidän kollegansa näkevät Lupinan liikuskelevan Sohossa. Ystävämme alkavat selvittää tapahtumien taustoja ja törmäävät Lupinan ohella myös hänen poikaansa Luparoon. Kukaan ei ole turvassa näiltä kahdelta verenhimoiselta pedolta, joiden suuruudenhulluna suunnitelmana on murtautua Buckingham Palaceen ja tehdä kuningattaresta liittolaisensa eli muuttaa tämä ihmissudeksi!

Viihdyttävän ja näppärän Shanghain ruttokukkulan jälkeen Yöjuttu palaa omalle tasolleen, suoraviivaisten kauhutarinoiden maailmaan. Tällä(kään) kertaa pudotus ei ole kovin hallittu, sen verran karvaan maun Ihmissusi riehuu Sohossa jättää. Juonessa ei ole kuningataridean lisäksi mitään muuta muistettavaa, eli tämäkin juttu katoaa kuin luurangot Ruumiskaupungin kaivoon. Kansikuvan kaunis irvistys kuuluu tv-sarja Pulmusistakin tutulle Amanda Bearselle, tosin tämä kuva on otettu Tom Hollandin ohjaamasta vampyyrielokuvasta Kauhun yö (Fright Night, 1985).

Lainaus: Sumu nielaisi aseeni suuliekin, mutta näin luodin osuvan ja pirstovan ihmissuden pään mäsäksi.
Ampuminen ei ollut minulle helppo juttu. Olinhan vasta äsken nähnyt tuon otuksen vielä hahmossa – pahasti haavoittuneena. Valitettavasti minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin hirviön tuhoaminen. Siltikin vaikka mies menetti näin mahdollisuutensa palata viettämään normaalia ihmiselämää. Tuhoamalla pedon, tuhosin samalla miehenkin lopullisesti.
Hirviö nytkähti. Olemassaolonsa viimeisellä hetkellä eläin avasi kitansa ammolleen ja päästi hermoja raastavan ulvonnan, joka kuvasti ääretöntä tuskaa ja lohduttomuutta. Ulina lakkasi nopeasti, sillä vihkihopea teki tehtävänsä. Pedolla ei ollut pienintäkään mahdollisuutta kestää sen vaikutusta.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Werwolf-Terror in Soho (GJS Nr. 242)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.10.1987
Hinta: 10,50 mk

Yöjuttu 9/1987: Shanghain ruttokukkula

Takakansi: Maassa riehuva rutto kaatoi tuhansia ihmisiä hautaan. Keisari ja hänen uskottunsa yrittivät keksiä, kuinka tauti saataisiin taltutetuksi ja surman leviäminen estetyksi. Ruumiit määrättiin poltettaviksi. Ne kerättiin kaikkialla maassa suuriin kasoihin ja sytytettiin tuleen. Kaikkia ei kuitenkaan poltettu. Monet ruttoon sairastuneet heitettiin elävinä suonsilmäkkeisiin. Sellainen julmuus ja epäinhimillisyys ei voinut jäädä kostamatta!

Arvio: John ja Suko kaapataan Kiinaan, jossa erään pienen kylän ympärillä oleva suo on paljastamassa synkkää salaisuuttaan. Kaksisataa vuotta aiemmin suohon upotetut ruttotautiset ovat nousemassa kosteista haudoistaan tarkoituksenaan pyyhkäistä kylä ja sen asukkaat pois maan päältä. Ainoastaan John ja Suko voivat pysäyttää pimeyden voimien työn, vielä kun he tietäisivät, kuinka se tulee tehdä.

Shanghain ruttokukkula on suoraviivainen ja ennalta-arvattava, mutta myös hengästyttävän intensiivinen kauhistelu, joka nappaa mukaansa ensimmäiseltä sivulta alkaen. Aiheessa olisi ainesta elokuvaankin, mutta tiettävästi sellaista ei ole tehty. Suohirviöiden aikaansaama tuho on liioittelemattomasti kuvattu ja niiden synnyttämä uhka hyvin esitetty. Kokonaisuus pysyy hyvin koossa ja niinpä lukuelämys on oikein mieluisa. Kansikuvalla ei ole juurikaan tekemistä aiheen kanssa, mutta silti se on jollain tapaa onnistunut.

Lainaus: Ruskea suo poreili ja kupli. Se oli herännyt eloon, mutta kyseessä ei ollut mikään normaali luonnon kiertokulku eikä vuodesta vuoteen toistuva uudistuminen.
Kauan, monia vuosisatoja mustassa mudassa muhineet voimat olivat valmiit paluuseen. Ne olivat jo ottaneet ensimmäisen uhrinsa.
Jos ihmiset luulivat kaiken maan sisään joutuneen elollisen olevan kuollut, he erehtyivät pahan kerran. Ruttosairaat oli aikoinaan paiskattu hetteisiin ja suonsilmäkkeisiin, mutta nyt kuolleet aikoivat kostaa kärsimänsä vääryyden. Heidän suuri hetkensä oli koittanut.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Der Pesthügel von Shanghai (GJS Nr. 241)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.9.1987
Hinta: 10,50 mk

Yöjuttu 8/1987: Vampyyrisalonki

Takakansi: Kauneussalongeilla meni hyvin, koska useimmat naiset halusivat tehdä jotain ulkonäkönsä kohentamiseksi. Monet miehetkin ottivat tavakseen käyttää salonkien palveluita, eikä se suinkaan vähiten johtunut niissä työskentelevistä tytöistä. Nämä olivat nimittäin toinen toistaan upeampia kaunottaria.
Salonkien palvelut olivat kalliita, mutta muutoin ne olivat täysin harmittomia liikeyrityksiä. Vaarallisiksi ne muuttuivat vasta, kun asiakkaita eivät enää palvelleetkaan ihmiset vaan vampyyrit!

Arvio: Lontoon Sohossa on jo jonkin aikaa toiminut kuuluisa kauneussalonki Bella Cosmetics, jonka takahuoneisiin vain harvoilla on asiaa. Vapaa pääsy on oikeastaan vain gangsteripomo Logan Costellon vihollisilla, eli niillä, jotka hän haluaa pyyhkäistä huomaamatta pois bisneskentältään. Partaveitsillä ja vampyyrihampailla varustetut kaunottaret eivät jätä ketään eloon, kunnes heidän epäonnekseen muuan Sheila Conolly alkaa epäillä kauneussalongin toimintaa. Ja siellä missä on Sheila, on myös hänen aviomiehensä Bill ja heidän hyvä ystävänsä John Sinclair…

Markiisittaren marmorihauta -pokkarissa vielä Vampyyrikosmetiikkaa -nimellä mainostettu kauhutarina on laadultaan juuri ja juuri keskitasoa. Vampyyrit itsessään eivät ole kovin kiinnostavia, mutta linkki vanhoihin Yöjuttu-tarinoihin (Kauhuretki kauneusfarmille, Vampyyrinpesä) ja vampyyripillereihin nostaa mielenkiintoa kiitettävästi. Harmi vain, ettei tarina ota tästä mahdollisuudesta mitään irti, vaan jämähtää yksinkertaiseksi kissa ja hiiri -leikiksi. Hölmöä koko jutussa on puolestaan se, että miehensä Billin seikkailuja seuranneen Sheila Conollyn ei luulisi olevan aivan niin yksinkertainen kuin millaiseksi hänet on tällä kertaa kuvattu. Loppuhuipentuma on rimanalitus vailla vertaa.

Lainaus: Vampyyrit odottelivat minua. He halusivat nähdä kuinka tuoli toi minut suoraan ansaan ja nauttia näkemästään täysin siemauksin.
Bella Benson alkoi puhua. Tunneli vahvisti hänen äänensä kuin se olisi ollut suuri suppilo. Kuulin selvästi jokaisen sanan.
- Aaveidenmetsästäjä John Sinclair matkalla kuolemaan! hän pilkkasi. – Moni on toivonut näkevänsä sinut tässä tilanteessa, mutta vain minun onnistui houkutella sinut tähän ansaan. Satutko muuten tietämään, ettei kukaan ole päässyt siitä tuolista elävänä? Se on heittoistuin kuolemaan tai toiseen maailmaan. Uhriemme veri on värjännyt päällyksen aivan tummanpunaiseksi. Kohta sinunkin veresi on syventämässä sen kaunista punaa. Lupaan sen!


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Vampir-Kosmetik (GJS Nr. 240)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.8.1987
Hinta: 10,50 mk

Yöjuttupokkari 2: Markiisittaren marmorihauta

Takakansi: Kun markiisi Istvan Laduga yllättää vaimonsa rakastajattaren sylistä, viha sumentaa hänen järkensä.
Hän suunnittelee vaimolleen hirvittävän rangaistuksen, joka myös pannaan täytäntöön: kartanoon rakennetaan ruumishuone, jonka seinään uskoton markiisitar muurataan elävältä!
Kuitenkin, ennen kuin viimeinen kivi lopullisesti loksahtaa paikalleen, kuolemaantuomittu markiisitar ehtii lausua julki kaamean kirouksen.
Pelko leviää koko seudulle. Ja vuosien kuluessa kirous näyttää käyvän toteen…

Arvio: Vuosisatojen takaiset erikoiset tapahtumat riivaavat pientä englantilaiskylää, jonka asukkaita katoaa tietyin väliajoin oudoilla tavoilla. Paikalliset uskovat kyseessä olevan miehensä mestauttaman lady Ladugan haamun, mutta koska yliluonnollisia asioita ei nykyaikaisessa maailmassa ole, on arvoitukselle mahdotonta saada selvyyttä. Lopulta kyläläisten hätähuuto tavoittaa Scotland Yardissa työskentelevän John Sinclairin ja hänen ystävänsä Bill Conollyn. He saapuvat paikalle ottamaan selvää, ovatko Hillsiden asukkaat vain taikauskoisia vai onko lady Laduga todellakin palannut haudan takaa kostamaan kauhean kohtalonsa kyläläisille.

Kesällä 1987 lanseerattujen Yöjuttu-pokkareiden toinen nimike, elokuun alussa ilmestynyt Markiisittaren marmorihauta on aivan yhtä mielikuvitukseton kuin sarjan ensimmäinenkin teos – on tietysti syytä muistaa, että tarina on vuodelta 1974, eikä John Sinclairilla ole läheskään yhtä monipuolista aseistusta apunaan tai värikästä vihollislaumaa vastuksenaan kuin meidän tuntemissamme tarinoissa. Pienen kylän ympärillä leijuva kirous ei ole tarinana mitenkään kekseliäs ja oikeastaan ainoat kiinnostavat yksityiskohdat koko jutussa ovat markiisittaren viimeinen leposija kaikkine siellä majaansa pitävine demoneineen sekä se, ettei Sir James Powellin sihteerinä toimikaan Glenda Perkins vaan kaikkitietävä ja supertehokas rouva Bruns. Suomalainen oikoluku on tehty vasemmalla kädellä, sillä tekstissä on tällä kertaa hävyttömän paljon kirjoitus- ja merkkivirheitä, kuten alla olevasta lainauksestakin voi huomata.

Lainaus: Äänet tuntuivat tulevan kaikista suunnista ja kaikkialta. ne paisuivat vaimeaksi kohinaksi ja muuttuivat ähinäksi ja vaikerrukseksi.,
Johnista tuntui yhtäkkiä, ettei hän enää ollutkaan holvissa yksinään vampyyrien kanssa. Pimeydestä huolimatta hän aisti varjomaiset häilähdykset. Jokin lehahti hänen niskansa taitse ja yritti painaa hänet matalaksi.
Hän sytytti lampun uudelleen ja näki vilahduksen kammottavista epäsikiöistä. Ne olivat helvetin perillisiä.
Demoneja oli siis sittenkin olemassa!


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Das Leichenhaus der Lady L (Gespenster-Krimi nr. 25)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 1.8.1987
Hinta: 18,50 mk

Yöjuttu 7/1987: Helvetinmato

Takakansi: Madame Tanith, Montmartren taiteilijakorttelissa asuva selvänäkijä oli suunnattoman masentunut. Hän ei halunnut tavata ketään, ei vastata puhelimeen eikä avata ovea. Ei edes John Sinclairille ja Sukolle.
Kristallipallo oli pettänyt!
Vielä koskaan hänelle ei ollut käynyt näin. Ja asian teki poikkeuksellisen sietämättömäksi se, että nyt olivat kyseessä todella suuret asiat. Suunnaton vaara uhkasi Pariisia, eikä hän voinut tehdä mitään estääkseen tulossa olevia kaameita tapahtumia…

Arvio: Kalmannaurusta alkanut ja Belphégorin paluun kautta kolmikon viimeiseen osaan eli Helvetinmatoon edennyt tarina kertoo ikiaikaisen demonin, maan sisällä asuvan Izzin paluusta kuolevaisten maailmaan. Apunaan hänellä on toiminut demoni Belphégor, joka on tehnyt parhaansa rekrytoidakseen Izzille palvelijoita ihmisten keskuudessa. Murhaliiga on tarkkaillut tilannetta sivusta, sillä sen johtaja Lady X haluaa lähes epätoivoisesti Izzin hallussa olevan maagisen heilurin haltuunsa. Nyt siihen on viimeinkin mahdollisuus, mutta ensin Murhaliigan on tehtävä selvää vihollisistaan.

Ridley Scottin Legendasta (Legend, 1985) napatun komean kotimaisen kansikuvan omaava Helvetinmato on vauhdikas, tosin enemmän seikkailutarinaa kuin kunnon kauhujuttua muistuttava Yöjuttu-rykäisy. Tarina kulkee vääjäämättömästi kohti loppuhuipentumaa ja tarjoaa lukijoille ikiaikaisten demonien hurjan lopputaistelun, jonka kaltaisia ei lehdessä ole nähty aikoihin. Valitettavaa on ainoastaan siinä, kuinka helposti John ja Suko omilla tahoillaan taas kerran selviävät. Siitä huolimatta kyseessä on pitkään aikaan ylivoimaisesti paras Yöjuttu-tarina, jollaisia toivoisi jatkossa olevan enemmän.

Lainaus: Kraaterista ryöpsähteli vielä tonneittain rapaa, liejua ja kiviä, ennen kuin helvetinmato työnsi iljettävän liman peittämän päänsä esiin.
Helvetinmadon ihoa peitti suomukerros, joka oli samalla kuitenkin niin läpinäkyvä, että päästä hännännipukkaan asti ulottuvat verisuonet erottuivat selvästi punaisina paljaalla silmälläkin.
Izzi muistutti ylisuurta mustekalan lonkeroa ja kasvoi koko ajan suuremmaksi. Muinaishirviö oli valtava lima-, suomu- ja nahkamuodostuma, johon kätkeytyvää voimaa tuskin kukaan pystyi mittaamaan. Se olisi voinut tuhota yhdellä iskulla kaiken, mikä oli sen ulottuvilla.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Der Höllenwurm (GJS Nr. 239)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.7.1987
Hinta: 10,50 mk

Yöjuttu 6/1987: Belphégorin paluu

Takakansi: Ensin kuului vain voimakasta huminaa. Sitten pimeydestä erkani jättiläismäinen varjo. Se liukui voimakkain siiveniskuin lähemmäksi, laskeutui ja vilkuili hehkuvilla silmillään pimeyteen, ennen kuin päästi vihaisen sähähdyksen.

- Olet myöhässä! mustaan nahka-asuun pukeutunut nainen huomautti.
- Vampiro-del-marille ei aika merkitse mitään, kuului kopea vastaus.
- Minä olen murhaliigan johtaja, ja sinä saat luvan totella määräyksiäni kuten kaikki muutkin, nainen kivahti.
- Älä kuvittele itsestäsi liikoja! jättiläislepakko ärähti.
- Toistaiseksi olen sietänyt kukkoiluasi, mutta jos yrität hiostaa meitä, tuhoan sinut armotta!

Arvio: Mikromaailmasta palannut ja lontoolaisesta majatalosta Sukon kanssa käymänsä kamppailun jälkeen paennut demoni Belphégor suuntaa Pariisiin, jossa lumoaa satoja elokuvateatterin katsojia kätyreikseen. Johnin ja Sukon onneksi heidän hyvä ystävänsä, meedio Tanith on myös samassa näytöksessä. Tanith pystyy vastustamaan liekkiruoskademoninakin tunnetun Belphégorin valtaa ja hälyttää ystävämme apuun ennen kuin helvetti pääsee Pariisissa valloilleen.

Taas yksi maailmanvalloituksesta haaveileva demoni joutuu taistelemaan John Sinclairia vastaan ja aivan kuin tässä ei olisi aaveidenmetsästäjälle tarpeeksi vastusta, paikalle ovat saapumassa myös helvetinmato Izzi ja Lady X:n johtama Murhaliiga. Belphégorin paluun tehtävänä on toimia pohjustuksena sarjan kolmannelle osalle, seuraavaksi ilmestyvälle Helvetinmadolle, joten kerronnallisesti tässä lehdessä ei ole juurikaan kiinnostavia juttuja – ellei sellaiseksi lasketa Pink Floydin elokuvan The Wall aikana tapahtunutta välikohtausta sekä kirjoittajan pohdintoja eri heavyporukoiden voimainmittelöistä. ”Volyymistä päätellen Kiss tuntui olevan hieman voitolla Genesiksestä.”

Lainaus: Jos katse olisi voinut tappaa, olisi noiden silmien tuijotus tehnyt sen hetkessä.
Luultavasti kukaan ei enää seurannut elokuvaa. Mahdotonta se olisi ollutkin, koska musta nahkanaamio täytti lähes koko valkokankaan. Silmikon rakosista tuijottavat silmät lumosivat katsojat, niin vaaralliselta kuin niiden katse vaikuttikin.
Näiden ihmisten sielu oli kuitenkin jo salaperäisen tuijottajan armoilla. He eivät voineet enää muuta kuin tuijottaa haltioituneina takaisin.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Belphégors Rückkehr (GJS Nr. 238)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.6.1987
Hinta: 10,50 mk

Yöjuttupokkari 1: Mestatun miehen mysteerio

Takakansi: Nainen painoi vimmatusti kyläpoliisin ovenpielessä olevaa soittokellon nappia. Hän joutui soittamaan kolmesti ennen kuin sisältä kuului liikettä.
- Jumaliste, tiedättekö te, paljonko kello on! miesääni jylisi ovea lähestyessään.
Hetken kuluttua Alice Jackson näki edessään konstaapeli Brownin punakat kasvot.
- Mitä asiaa?
- Mi… minä löysin pään, ihmisen pään! Se oli tiellä pahvilaatikossa.
Avasin laatikon… ja ja… ja… näin sen itse!

Arvio: Englannin Cornwallissa sijaitsevan Blytonin kylän ympäristössä on kadonnut jo kahdeksan ihmistä. Poliisi on ymmällään, sillä johtolankoja ei ole. Kunnes muuan vanha rouva löytää irti leikatun pään kylään johtavalta maantieltä. Kylän poliisi ottaa yhteyttä lopulta aina Scotland Yardiin, josta lähetetään paikalle heidän paras etsivänsä John Sinclair. Lontoolaispoliisi ei ehdi olla kylässä kuin hetken, kun hänet jo tempaistaan keskelle toimintaa.

Kesällä 1987 lanseerattujen Yöjuttu-pokkareiden avausnimikkeenä toiminut Mestatun miehen mysteerio on väritön ja mielikuvitukseton, suorastaan laiska muunnelma Frankensteinin tarinasta. Irti leikatuilla ihmisruumiin osilla kokeita tekevä tohtori ja hänen kyttyräselkäinen apurinsa ovat niin tavanomainen kaksikko, ettei kirjoittaja saa heistä mitään uutta saati kiinnostavaa irti. Kun kielikin on töksähtelevää ja oikoluku jäänyt selvästi tekemättä, on Mestatun miehen mysteerion arvo sen asemassa ensimmäisenä pokkarina. Tarina on alun perin vuodelta 1974.

Lainaus: John Sinclair oli paikalla kolmen minuutin kuluttua ja päällikkö tarjosi hänelle tuolia.
John kiitti ja istuutui.
Häntä olisi voinut luulla ennemmin huippu-urheilijaksi kuin rikospoliisiksi. Ikää oli noin kolmekymmentä vuotta ja hän oli pitkä, vaaleatukkainen ja jäntevä. Hän hallitsi kaikki tärkeimmät itämaiset kamppailulajit, kuten judon, karaten ja kung-fun, ja oli erinomainen ampuja. Takana olivat niinikään kriminologian ja psykologian yliopisto-opinnot. Psykologian puolella erityisesti parapsykologia oli ollut hänen erikoisalaansa. Parin lukukauden mittaiset oppikurssit fysiikassa ja kemiassa oli myös tullut suoritettua.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Dr. Satanos (Gespenster-Krimi nr. 17)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 1.6.1987
Hinta: 18,50 mk

Yöjuttu 5/1987: Kalmannauru

Takakansi: Kaikki tuntui olevan kunnossa, kun Maria Ketto avasi jääkaapin oven. Ravintolan keittiössä ei näkynyt mitään poikkeavaa.
Neitokainen aikoi ottaa kaapista papupurkin ja tarttui siihen jo sormillaan, kun lamauttava säikähdys ja kauhu iskivät häneen kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Säilykepurkin vieressä oli ihmisen pää!
Maria kirkaisi ja alkoi sitten huutaa suoraa huutoa…

Arvio: John ja Suko saavat hälytyksen syrjäisellä myllyllä toimivaan ravintolaan, jonka jääkaapista on löytynyt täydellinen ihmisen pään kopio. Ystävykset haistavat tilanteessa palaneen käryä ja ennen pitkää he ovat keskellä toimintaa, jossa Ruumiskaupungista maan päälle saapuneet kuolleet ovat valmiina vetämään heidät valtakuntansa varjoihin. Johtajanaan näillä onnettomilla on nahka-asuun pukeutuva demoni Belphegor, joka on valmis pilkkomaan Johnin ja Sukon kilon palasiksi.

Toukokuussa 1987 ilmestynyt Kalmannauru jatkaa vaatimattomien Yöjuttu-tarinoiden linjaa. Lähtökohdat kuolleista palanneine Ruumiskaupungin asukkaineen ovat erinomaiset, mutta kirjoittaja jättää idean puolitiehen. Eniten minua kuitenkin häiritsee kuuluisaa kauhuikonia Leatherfacea muistuttava tappaja, joka lukeutuu Yöjutun laimeimpiin pahiksiin. Plussaa ei myöskään saa loppuhuipentuma, jossa kaikki käy sankareidemme osalta turhan helposti ja kivuttomasti. Erikoisuutena mainittakoon lehden sisäsivujen Yöjuttu-kasetin mainos, joka ei lopulta koskaan toteutunut. Kansikuva on Ridley Scottin ohjaamasta elokuvasta Legenda (Legend, 1985).

Lainaus: Sahan vertahyytävä ulvonta vaikutti Sukoon kuin kannustushuuto. Hän tiesi, ettei saanut missään tapauksessa päästää vihollisen rannetta otteestaan. Vihollinen olisi heti niskan päällä, jos hän tekisi niin.
Muutamaan sekuntiin ei näyttänyt tapahtuvan mitään. Sisukas painiottelu jatkui kummankaan kamppailijan antamatta tuumaakaan periksi. Suko näki tähystysrakojen takana kiiluvat silmät vain muutaman kymmenen sentin päästä. Ne olivat kylmät, säälimättömät ja murhanhimoiset. Katse huokui avaruuden absoluuttista kylmyyttä. Samanlaisen tuijotuksen Suko oli nähnyt vain yhdellä ainoalla demonilla, nimittäin Belphegorilla.
Kummallista, että sellainen tuli mieleen näin tukalassa tilanteessa.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Mit Mörderblick und Todeslächeln (GJS Nr. 237)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.5.1987
Hinta: 10,50 mk

Yöjuttu 4/1987: Voodoo-samba

Takakansi: Macomba – arvoituksellinen kuin Brasilian maa.
Macomba – salamyhkäinen ja kaamea, kun rummut alkavat kumista.
Macomba – merkitsee julmuutta, kun taika alkaa vaikuttaa täydellä voimallaan.
Kuulimme macombasta Lontoossa, mutta vasta Rioon matkustettuamme saimme kokea sen hirvittävän voiman. Valitettavasti silloin alkoi olla jo myöhäistä…

Arvio: Lontoon Eastendissä toimii salaperäinen, macomba-voodoomagiaa harjoittava ryhmä. John ja Suko saavat vihiä asiasta ja rientävät paikalle tutkimaan tapausta. Tapahtumat vievät heidät Rio de Janeiroon, jossa rikkaan kahviplantaasin leskiomistajalla on edessään yhteenotto verenhimoisten voodoopalvelijoiden kanssa.

Ensimmäinen voodoota käsittelevä suomalainen Yöjuttu ilmestyi niinkin myöhään kuin 1987. Takakansi lupaa paljon enemmän kuin mitä tarina lopulta antaa, sillä Voodoo-samba on kaikin puolin yllätyksetön, suoraviivainen ja jopa tylsä Yöjuttu-seikkailu. Eksoottisesta tapahtumaympäristöstä ja voodoorituaaleista plussaa, mutta muuten tässä ei muistettavaa olekaan - paitsi kirjoittajan jonkinasteinen mieltymys irrallisiin ihmispäihin, jotka palasivat kuvioihin heti seuraavassa numerossa nimeltään Kalmannauru.

Lainaus: Luultavasti mies oli ollut kuolleena jo monta kuukautta. Joka tapauksessa ruumis oli kaamean näköinen. Trooppisessa ilmanalassa mätäneminen on nopeaa. Iho ei ollut vielä hajonnut, mutta siinä näkyi muutamin paikoin ruskehtavia ja kellertäviä läiskiä.
Silmät olivat painuneet syvälle kuoppiinsa ja nenänpää oli jo alkanut lahota. Kynnet olivat hirvittävän pitkät kuin viidakon pedolla, mutta nehän kasvavatkin vielä jonkin aikaa kuoleman jälkeen. Samoin kun parta. Suu oli loksahtanut auki ja hirveä mätänevän ruumiin löyhkä iski meitä vasten kasvoja kuin laho tiskirätti. Miksikähän Inez del Bosque oli niin hullu, että kävi joka päivä kokemassa saman inhottavuuden kuin me nyt?


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Voodoo-Samba (GJS Nr. 236)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.4.1987
Hinta: 10,50 mk

Yöjuttu 3/1987: Ilta Jane Collinsin seurassa

Takakansi: Jane Collins oli Lontoossa!
Hän oli pitänyt lupauksensa. Epäonnistuttuaan Karan miekan sieppaamisessa ja ulottuvuuksien välille juuttuneen John Sinclairin paluun estämisessä, hän yritti iskeä aaveidenmetsästäjän ystäväpiiriin toisin keinoin.
Jane ei ollut turhaan kehuttu suurnoita Wikkan etevimmäksi oppilaaksi. Hän oli painanut tämän opit tarkoin mieleensä ja kävi nyt niitä hyväksi käyttäen ihmisten kimppuun.
Uhrikseen hän oli valinnut John Sinclairin lähimmät työtoverit ja ystävät…

Arvio: Johnin henkeä vakavasti tämän aikamatkailun aikana uhannut Jane Collins päättää jäädä Lontooseen ja kostaa vanhat kaunat eräälle Sinclair-ryhmän jäsenelle. Johnin ja Sukon sihteerillä, Glenda Perkinsillä, on ollut rakkaudentäyteinen yö aaveidenmetsästäjän kanssa (Yöjuttu 4/1986), joka saa Johnin entisen naisystävän, pahan puolelle siirtyneen Collinsin kihisemään raivosta. Hän ottaa kohteekseen Perkinsin tarkoituksenaan tehdä tälle mahdollisimman paljon pahaa.

Ilta Jane Collinsin seurassa on yllättävän synkkä tarina, aivan kuin kirjoittaja olisi halunnut osoittaa pystyvänsä verevänkin tekstin kynäilemiseen laahaavien aikamatkaseikkailuiden jälkeen. Collinsin muuttunutta hahmoa kuvaillaan mainiosti, vaikkakin hänen ja Sinclairin yhteistä menneisyyttä ja riipaisevaa eroa käsitellään tälläkin kertaa hieman liikaa. En myöskään täysin vakuutu loppuhuipentumasta, Wikkan ja noitakorppien saapumisesta, sillä episodi tuntuu pelkältä palstantäytteeltä. Kyseessä on kuitenkin keskivertoa vahvempi kokonaisuus, jollaisia viimeisimpiin Yöjuttuihin on päätynyt harmillisen vähän.

Lainaus: Huoneeseen oli lennähtänyt musta lintu – suurikokoinen korppi.
Ei kuitenkaan mikään tavallinen korppi, vaan pahan hengen lähettämä punasilmäinen otus. Se avasi nokkansa ammolleen ja raakkui ihmisääntä muistuttavalla äänellä niin voimallisesti, että vihreä luinen kieli vilahteli.
- Me saamme teidät. Noitien aika koittaa!
Sanoja seurasi käheä räkättävä nauru, jonka jälkeen korppi kääntyi ja liihotteli pois.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Hexenabend mit Jane Collins (GJS Nr. 235)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.3.1987
Hinta: 10,50 mk

Yöjuttu 2/1987: Tarujen mahti

Takakansi: Oikeassa kädessä olevasta haavasta tihkui verta. Oikeamielisen ihmisen verta!
Suko oli ojentanut kätensä omituisen, mutta hyvin tunnetun piirroksen ylle. Sarah Goldwyn, jonka kokoelmista löytyi melkein mitä vain, oli antanut sen käytettäväksi juuri tähän tarkoitukseen. Kuva oli löytynyt eräästä kirjasta ja sillä oli ratkaisevan tärkeä merkitys.
Lohikäärmeloitsu oli tekeillä.
Kiinalainen seisoi paikallaan liikkumatta ja silmääkään räpäyttämättä, vaikka Kara teki käteen toisen viillon. Nyt käteen oli muodostunut ristin muotoinen haava!

Arvio: Johnin aikamatkailu jatkuu Magian seitsemän sinettiä -tarinan kolmannessa ja viimeisessä osassa. Lohikäärmeen luola jää taakse, kun ulottuvuuksien välillä kulkeva pyramidi vie ystävämme kaukaisen maan ja aikakauden aavikolle, jossa kuoleva mies kertoo Johnille tämä olevan valon poika ja itse Hesekielin valmistaneen hänen ristinsä. Mies myös neuvoo Johnia ristin aktivoimisessa, mikä tulee kaiken hyvän lisäksi aiheuttamaan aaveidenmetsästäjälle myös erittäin pahan takaiskun.

Tarujen mahti on kaikin puolin edeltäjiensä kaltainen tarina. Johnin ristin historiasta ja taustoista kiinnostuneille se valottaa tapahtumia kivasti, kun taas perinteisempää Yöjuttu-seikkailua kaipaavat joutuvat kahlaamaan sen pakkopullamaisesti läpi. Lopussa kuvioita saapuu sekoittamaan vielä Jane Collinskin, joka piristää tempuillaan muuten laahaavaa tapahtumaketjua. Kansikuvassa on tyyliä ja Sinclairin ristin aktivointiloitsukin kuullaan ensimmäisen kerran: Terra pestem teneto – salus hic maneto!

Lainaus: Tässä maassa ei ollut päivää eikä yötä. Kaikki vain jatkui ilman vuorokauden- tai vuodenaikojen vaihtelua yhtenä tasapaksuna pötkönä. Siksi en tiennyt, kuinka kauan olin oleskellut luolassa.
Istuin apaattisena ja toivoni menettäneenä alttarin portailla, kun havahduin yhtäkkiä tuttuun vihreään hohteeseen, joka näytti syntyneen tyhjästä. Se oli luonani nopeasti kuin ajatus ja kietoi minut vaippaansa. Havaitsin olevani jälleen pyramidissa.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Macht und Mythos (GJS Nr. 234)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.2.1987
Hinta: 10,50 mk

Yöjuttu 1/1987: Lohikäärmeiden luolassa

Takakansi: Kauhumummo Sarah Goldwyn on pitänyt hetken hallussaan maailman vaarallisinta kirjaa. Hän on saanut sen kuolleelta vanhaintavarain kauppiaalta ja pyrkii viemään sen turvaan. Monet ovat kuitenkin kyseisen teoksen jäljillä: Lupina, Lady X, Kummitus ja John Sinclair. Pahat voimat pelkäävät katastrofia joka syntyy jos ylitarkastaja John Sinclair saa teoksen käsiinsä ja pääsee sen avulla perille ristinsä salaisuudesta. Mutta vielä ei olla niin pitkällä, sillä John on vangittuna toiseen ulottuvuuteen…

Arvio: John Sinclair on ajautunut jälleen kerran tilanteeseen, josta vain mahtavin valkoinen magia voi hänet pelastaa. Hän on pitänyt kynsin hampain kiinni saamastaan Magian seitsemän sinettiä -kirjasta, jonka seurauksena Kummitus on näyttänyt todelliset voimansa ja lähettänyt Johnin toiseen ulottuvuuteen, lohikäärmeiden maahan. Siellä hänet on tarkoitus uhrata lohikäärmeistä hirveimmälle, Neprenolle, joka on aikoinaan toiminut Atlantiksessa Mustan Kuoleman ratsuna.

Hieman turhankin eeppiset ja kunnianhimoiset mittasuhteet saava Lohikäärmeiden luolassa on suoraa jatkoa Magian seitsemälle sinetille. Oivallisesti ja toiminnantäyteisesti jatkuva tarina menettää otteensa pian ensimmäisten sivujen jälkeen. Kirjoittaja hakee selvästi aiempaa laveampia ja vaikuttavampia suuntalinjoja, mutta lohikäärmeistä ja aikamatkailusta ei ole jännityksen synnyttäjiksi. Näin ollen tuloksena on tylsä tarina, jossa ei ole kauhua nimeksikään, lohikäärme Neprenonkin jäädessä aivan statistiksi. Kotimainen kansikuva on koko sarjan vaatimattomimpia.

Lainaus: Tämä luola oli lohikäärmeen leiri, jossa se kävi lepuuttamassa lennon väsyttämiä siipiään. Tänne se palasi aina saalistusretkiltään ja täällä se paloitteli ja söi saaliinsa.
Valtavasta kidasta välkkyivät hirveät raateluhampaat ja silmät erottuivat suomuisen ihon keskeltä kahtena tummana pallona. Niskasta alkoi kummallinen kolmion muotoisista rustoista muodostunut terävä harja, joka jatkui pitkin selkää aina hännänpäähän asti.
Kun lohikäärme avasi kitansa, sieltä työntyi esiin jättiläiskokoinen, verenkarvainen kieli, jolla se pyydysti saalista lähietäisyydeltä. Yksikään elävä olento ei välttänyt tuota äkäisesti viuhahtavaa tahmeaa lihassuikaletta liian lähelle uskaltauduttuaan.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Allein in der Drachenhöhle (GJS Nr. 233)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.1.1987
Hinta: 10,50 mk