Yöjuttu 12/1988: Tyrmälinnan zombie

Takakansi: Komisario Mallmann veti pistoolinsa esiin. Hänet oli vallannut omituinen, epäilyttävä tunne, vaikka kaikki oli ollut kunnossa hänen astuessaan sisään. Tunnelma muuttui muutaman metrin etenemisen jälkeen. Hän aavisti vaaran!
Komisario Mallmann pysähtyi portaiden kohdalle. Talo oli ollut aikoinaan valtaajien hallussa, mutta nämä olivat myöhemmin luopuneet siitä. Nyt sitä käyttivät rikolliset tilapäisenä piilopaikkanaan.
Poliisille tulleen vihjeen mukaan rakennuksessa oli nähty vakoojia. Liittotasavallan salainen palvelu oli pyytänyt rikospoliisilta virka-apua, ja niin komisario Mallmann oli lähtenyt Trieriin tutkimaan asiaa…

Arvio: John Sinclairin hyvä ystävä Will Mallmann joutuu pahaan pinteeseen ja näkee jotain sellaista, jota ei kenties pitäisi olla olemassakaan. Jäljet viittaavat erääseen vanhaan linnaan, jonka muureja ympäröi kaamea salaisuus. Kun linnaa entisöitiin, siellä asuva paha vapautettiin. Tämä on koitua Mallmannin kohtaloksi, jonka onnistuu kuitenkin paeta viime hetkellä ja hälyttää Sinclair avukseen. Linnan uumenissa asuva pahuus ei ole kuitenkaan helposti kukistettavissa.

Kaikkien aikojen rumimpien Yöjuttu-kansien joukossa korkealle sijoittuva Tyrmälinnan zombie on itse asiassa ihastuttavan tunnelmallinen kummitusjuttu, joka lukeutuu ilmestymisvuotensa kolmen parhaan Yöjutun joukkoon. Itse näkisin tarinassa aineksia pidempäänkin hurjasteluun, mutta valitettavasti kirjoittaja on päättänyt kuolleen linnanrouvan kertomuksen olleen yhden lehden arvoinen. Usein kritisoimani loppuratkaisut saavuttavat tässä tarinassa aallonpohjan, sillä kliimaksi on muuhun menoon verrattuna todella heikko. Positiivista on sen sijaan Mallmanin sijoittaminen tapahtumien keskipisteeseen. Tyrmälinnan zombien kansi jäi viimeiseksi valokuvakanneksi, tästä eteenpäin Yöjutussa oli nimittäin tarkoitus käyttää alkuperäisiä saksalaisia kansikuvia. Tulevat numerot kuitenkin todistivat, ettei näin tapahtunut.

Lainaus: Kauhu uhkasi tehdä Christan aivan sekopäiseksi. Hyödyttikö hänenkään enää jäädä henkiin, jos kerran muut…
- Värttinä langat kehrää…
Aavenaisen laulu havahdutti hänet ajatuksistaan. Hän kohotti katseensa ja näki elävän vainajan laskeutuvan kellariin viimeistelemään kaamean työnsä hulmuavilla hiuksillaan…

Lukijan novellit: Kettu & Perjantai tuomion päivä
Tällä kertaa lukijoita ilahdutetaan kahdella novellilla. Ensimmäinen on SARIn kirjoittama fantasiakertomus suuresta ketusta, joka lumoaa pimeänä syysyönä vuokraamalleen kesämökille saapuneen yksinäisen naisen. Tiivis ja hyvin kirjoitettu tarina on tunnelmallinen, mutta ei millään muotoa jännittävä. Sitä ei ole myöskään Pet Shop Girlin apokalyptinen Perjantai tuomion päivä, jossa maailmaa uhkaavasta tuhosta selviytyy vain yksi, ikiaikaista japanilaista korua kantava tyttö.

Lainaus: Kettu
Kettu istui talon kulmalla ja tuijotti keittiön ikkunasta tulvivaa kynttilänvaloa. Vanha talo natisi ja notkui tuulen kieppuessa sen rakenteissa. Suuret koivut talon takapihalla piiskasivat vihaisesti toisiaan. Kettu oli tyytyväinen. Aika tuntui koittaneen. Se maiskutti suutaan ja haroi käpälällään korvansa taustaa lähtien lopulta varovaisesti liikkeelle.

Lainaus: Perjantai tuomion päivä
Olento oli jo melkein luonani. Halusin vaipua maan alle, mutta pelosta sekaisin lähdin juoksemaan olentoa kohti, ja muutaman sekunnin ajan näin sen kitaan. Siellä avautui aivan toisenlainen maailma. Maailma, jossa ihmiset kituivat ja huusivat tuskissaan. Yllättäen kaikki musteni, ja tunsin, kuinka paineaalto tarttui minuun ja paiskasi minut pois!


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Der Zombie aus dem Kerkerschloß (GJS Nr. 256)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.12.1988
Hinta: 11,50 mk

Yöjuttupokkari 6: Lasisten arkkujen arvoitus

Takakansi: John Sinclair, Scotland Yardin erikoismies on jälleen uuden tehtävän edessä.
Lontooseen on ilmestynyt mitä kammottavimpia demoneita. Ghouleja! Ruumiinsyöjiä, kuten niitä kansanomaisesti kutsutaan. Ne pyrkivät tyydyttämään iljettäviä halujaan myös Johnin välityksellä, eikä tämä voi lopulta muuta kuin toivoa nopeaa, tuskatonta loppua…

Arvio: Lontoolaisen hautaustoimiston toimitiloissa työskentelee miellyttävän oloinen herrasmies, jonka ulkokuori on kuitenkin silkkaa hämäystä. Sen saa huomata ystäväänsä viimeiselle matkalleen saattava Sheila Conolly, joka joutuu ghouliksi eli ruumiinsyöjäksi paljastuvan miehen vangiksi. Pian Sheilalle tekee seuraa hänen aviomiehensä Bill. Vangittujen onneksi myös John Sinclair on tietoinen hautaustoimistossa tapahtuvista hämäryyksistä ja ennen pitkää aaveidenmetsästäjä saapuukin paikalle tekemään hirviöistä selvää.

Yöjutun pokkarisarjaan kuuluva Lasisten arkkujen arvoitus olisi helppo sivuuttaa keskinkertaisena ja nopeasti unohdettavana kauhutarinana, ellei siinä mainittaisi uusina tulokkaina kahta keskeistä Sinclairin uraan liittyvää asiaa: ruumiita syövät ghoulit olivat Johnille aiemmin kokematon harmitus, joita hän pystyi kuitenkin tuhoamaan uudella superaseellaan, hopealuoti-Berettallaan. Muilta osin Lasisten arkkujen arvoituksessa ei enempää muisteltavaa olekaan, vaikka tarina onkin monilta osin parannus edellisiin taskukirjoihin verrattuna. Lasisten arkkujen arvoitus ilmestyi kotimaassaan alun perin jo kesällä 1974.

Lainaus: Bill Conolly sai vaivoin pidätetyksi suuhun pyrkivän oksennuksen.
Mies, luultavasti tohtori Meredith, oli raadeltu ja silvottu hirvittävän näköiseksi. Antaessaan lamppunsa valokiilan kiertää hahmoa Bill näki, että monia muitakin ruumiinosia oli järsitty ja raadeltu.
Minkähän hirviön aikaansaannosta tämä kaikki mahtoi olla?


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Das Rätsel der gläsernen Särge (Gespenster-Krimi nr. 42)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 1.11.1988
Hinta: 18,50 mk

Yöjuttu 11/1988: Paholaissaaren vanki

Takakansi: Suko makasi arkussa. Hänellä ei ollut mitään käsitystä siitä, kuinka oli joutunut kellarissa olevaan mustaan arkkuun. Hän ei ollut herännyt edes arkunkannen kovaan kolahdukseen, sillä takaraivoon osunut isku oli saattanut hänet tehokkaasti unten maille.
Mutta tajuttomuustilakaan ei kestä ikuisesti, ellei ole kuolemaksi. Niinpä Sukokin alkoi heräillä, ja se oli karmea herääminen. Ympärillä oli pilkkosen pimeää, ja ilma tuntui olevan loppumaisillaan. Tähänastinen tajuttomuus oli ollut hänen pelastuksensa, sillä se oli laskenut hapenkulutuksen minimiin, eikä hän ollut tukehtunut hapenpuutteeseen. Mutta nyt hän oli tajuissaan – ja saattoi vain maata selällään, tuijottaen lamautuneena pimeyteen…

Arvio: Lady X:n tapettua viimeisenkin Ambiastro-vampyyritrion jäsenen, vaikeutui Johnin ja kumppaneiden tehtävä kuolemansumun arvoituksen ratkaisemiseksi entisestään. Onneksi vanhalla romaninaisella, Azucenalla, oli vielä muistissaan paikka, josta he vampyyriveljekset löysivät. Ongelmiksi muodostuivat vain paikan syrjäinen sijainti, sen hetkellinen olemassaolo sekä se, että saarta vartioi verenhimoinen lohikäärme. Onko tehtävä siis tuomittu epäonnistumaan vai voivatko edes Myxin ja Kara auttaa ystäviämme tässä kiperässä tilanteessa?

Yksinkertaisen oloisena seikkailuna alkava, mutta tarinan edetessä yhä eeppisempiä mittasuhteita saava kertomus tuo vahvasti mieleen vuoden 1984 trion Helvetin portilla - Kauhun keskipisteessä - Tuo minulle Asmodinan pää. Vaikka tällä kertaa ei liikutakaan eri ulottuvuuksissa, ulottaa tarina lonkeronsa aina Atlantiksen historiasta Murhaliigaan ja sen tulevaisuuteen. Jos avausosa oli heikko ja tasapaksu, on jälkimmäinen kaikessa suuruudessaan mitä mainioin. Ainoastaan loppuhuipentuma on hätäisesti kyhätyn oloinen. Kotimaisen lehden kansikuva on Tom Hollandin ohjaamasta vampyyrielokuvasta Kauhun yö (Fright Night, 1985).

Lainaus: Jouduin jälleen kerran kuolemansumun kanssa vastatusten. Pitelin kädessäni ristiä, ainoaa asetta, jonka tiesin varmasti pystyvän pysäyttämään sumun etenemisen.
Sumun sisältä kuului ääniä, ikään kuin se olisi elänyt. Häipyvät kiljahdukset, hiljainen vikinä, korvia repivä ulina ja parahdukset sekoittuivat kaukaiseksi taustahälyksi, joka tuntui kuitenkin olevan niin lähellä.
Henget, joista sumu koostui, olivat voitostaan varmoja. Ne tahtoivat muuttaa minut ja ystäväni luurangoiksi.

Lukijan novelli: Yö nummella
Tällä kertaa novellin kirjoittajana on ollut Marko. Hänen kynästään on lähtenyt loppuratkaisultaan varsin onnistunut, mutta muilta osin hyvin tavanomainen vampyyritarina. Syrjäisellä nummella kuljeskeleva yön paholainen on ottanut tähtäimeensä erään perheen pienen tyttären, joka onnistuu kuitenkin kukistamaan vampyyrin vielä haudan takaakin. Pituudeltaan normaalin Yöjuttu-novellin mittainen teksti olisi kaivannut selkeämpää jäsentelyä, sillä tällaisenaan se on turhan raskas lukea. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon vampyyrin hampaidenteroitusmenetelmä.

Lainaus: Hän näytti kaikinpuolin komealta seisoessaan myrskyn keskellä. Ainut piirre, mikä oli hänessä silmiinpistävää, oli hänen kasvojensa kalpeahko väri. Se näytti miltei sairaalloiselta. Niin myös hänen sormensa, sillä niiden kynnet olivat pitkät ja ilkeästi käyristyneet. Myös suu oli veren tahrima edellisyön ateriasta. Hänen kurkkunsa oli taas kuiva. Hän ei saanut irtoamaan edes yhtään sylkeä, vaikka hänen nälkänsä oli mahtava. Hän kumartui maahan päin. Otti sieltä pienen kiven ja pani sen suuhunsa. Hän pyöritteli sitä niin kauan, kunnes se kalahti vasten hänen pitkiä kulmahampaitaan kuin irtonainen kiila. Nyt kulmahampaat olivat ”täydessä terässä”.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Die Gefangene der Teufelsinsel (GJS Nr. 255)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.11.1988
Hinta: 11,50 mk

Yöjuttu 10/1988: Kohtauspaikkana ruumishuone

Takakansi: Ihmisillä on monenlaisia mieltymyksiä; jotkut pitävät eläimistä, toiset tuhlaavat omaisuuksia postimerkkien tai vanhojen rahojen keräilyyn. Charly oli kuitenkin toista maata, hänen mieltymyksensä oli huomattavasti epätavallisempi. Hän nimittäin viihtyi ruumiiden seurassa, oli nekrofiili. Tosin hän oli ammatiltaan ruumiiden pesijä, mutta vedettyään päänsä täyteen viskiä, hän intoutui seurustelemaan ”asiakkaidensa” kanssa. Keskustelut olivat pakostakin yksipuolisia, mutta Charly oli tyytyväinen…

Arvio: Samaan aikaan kun John ja hänen velhoystävänsä Myxin tutkivat vihjettä, joka voisi tarjota heille mahdollisuuden kuolemansumun neutralisoimiseen, astuu lontoolaisen ruumiinpesijän viinanhöyryiseen elämään vampyyri, joka alistaa hänet palvelijakseen. Onko tapahtumilla jokin yhteys, entä mitä tekemistä vanhalla romanieukolla, Myxinillä ja muinaisella Atlantiksella on keskenään? Miksi Suko päätyy ruumisarkkuun, jota vartioi salaperäinen Ambiastro?

Muutaman varsin näppärän tarinan jälkeen Yöjuttu kääntyy ohituskaistalta takaisin jo tutuksi tulleelle, tylsälle ajoradalleen tuomalla Lady X:n takaisin kuvioihin – kyseinen vampyyrikaunotar kun ei ole enää aikoihin ollut viihteen tai jännityksen tae. Vampyyrit ovat yleensäkin olleet Yöjuttujen väsähtäneimpiä ilmestyksiä, joten Kohtauspaikkana ruumishuone jää lähtötelineisiin, eikä tarinassa ole samanlaista lentoa saati kekseliäisyyttä kuin muutamassa aikaisemmassa numerossa. Toivoa sopii, että tarinan jatko-osa tuo lisää vauhtia tähän hölköttelyyn ja tuhottujen atlantislaisvampyyrien perintöä käytetään edes jotenkuten hyväksi. Se nähdään sarjan seuraavassa numerossa nimeltään Paholaissaaren vanki.

Lainaus: Myxin pysähtyi pääkallon eteen ja kumartui, mutta ei kuitenkaan koskettanut sen pintaa. Sen sijaan hän ojensi oikean kätensä ja piirsi lattiaan kolmionmuotoisen kuvion.
Maaginen liitu oli valmistettu eläinrasvoista ja erikoisvoiteista valkomaagisten loitsujen kera. Olin kiinnostunut näkemään vaikuttaisiko se tuhansia vuosia vanhaan pääkalloon.

Lukijan novelli: Kauhun kosketus
Anonyymiksi jääneen kirjoittajan novellissa päähenkilö saa veljensä kuoleman jälkeen tälle kuuluneita tavaroita, joihin lukeutuu myös hopeinen risti. Veli ei tiettävästi riisunut ristiä koskaan kaulastaan, paitsi juuri ennen itsemurhaansa. Nyt risti tuntuu elävän omaa elämäänsä ajaen uuden kantajansa ennen pitkää hulluuden porteille. Näppärä idea ei kanna aivan koko tarinaa, eikä kirjoittajan jaaritteleva ja raskas tyyli paranna tekstin nautittavuutta. Teksti on myös aiempia Yöjuttu-novelleja pidempi.

Lainaus: Alkuhämmennyksen jälkeen minut valtasi hirvittävä pelon tunne. Tunne hyökkäsi salakavalasti kimppuuni ja alkoi pikkuhiljaa levitellä lonkeroitaan kaikkialle ruumiiseeni. Hetkessä olin melkeinpä pakokauhun vallassa, valmiina ryntäämään suinpäin ulos talosta joka olikin äkkiä muuttunut sanoinkuvaamattoman ahdistavaksi rakennukseksi. Tunne siitä, että joku tarkkaili minua koko ajan, nousi jälleen esiin jostain mieleni pimennosta ja hyökkäsi kimppuuni salakavalan petoeläimen tavoin. Vilkuilin kauhusta suunniltani ympärilleni ja viimein ponkaisin ylös lattialta ja juoksin kuristavan pelon vallassa kohti ulko-ovea.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Treffpunkt Leichenhaus (GJS Nr. 254)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.10.1988
Hinta: 11,50 mk