Yöjuttu 4/1988: Hirttokoura

Takakansi: Miestä sanottiin hirttokouraksi, koska hän oli kaupungin pyöveli. Lukemattomien täytäntöönpantujen hirttotuomioiden seurauksena hänen nimensä sai kolkon ja kaamean kaiun.
Kun pyöveli kuoli, kukaan ei halunnut kantaa hänen arkkuaan hautaan. Ihmiset pelkäsivät, sillä he vaistosivat Hirttokouran tehneen liiton itsensä paholaisen kanssa…

Arvio: Oikeanlaisen hautaustoimenpiteen tekeminen on kauhutarinoissa kaiken perusta, sillä muuten kuolleen henki voi jäädä vaeltamaan ulottuvuuksien välille ja aiheuttaa harmia yhdelle jos toisellekin. Näin käy Yöjutun tarinassa Hirttokoura, jossa iäkkään pyövelin hautaajiksi valitut laitapuolen kulkijat eivät uskalla tehdä työtään kunnolla, vaan jättävät sen puolitiehen. Heidän epäonnekseen pyövelin viimeinen leposija tulee sijaitsemaan suurkaupungin sykkeessä, jossa tämän kostolle altistuvien asukkaiden määrä on lähestulkoon rajaton.

Hirttokouran tarina lähtee liikkeelle varsin näppäristä olosuhteista, mutta valitettavasti se taantuu hyvissä ajoin peruskauhisteluksi. Juonenkäänteet ovat liian ennalta-arvattavia ja toisesta ulottuvuudesta ilmaantuvan hirttosilmukan aikaansaama jännitys laimeaa. Jos kukaan ei osaa odottaa sen ilmestymistä ja ainoastaan John Sinclairilla on riittävät apuvälineet sen tuhoamiseksi, eikö pyövelin kannattaisi hyökätä useammin ja odottamatta? Toimintaa rajataan turhan paljon ja loppuhuipentuma zombiepyöveleineen on aivan liian yksinkertainen.

Lehdessä on mukana myös vampyyrivitsikilpailun parhaat sutkaukset. Taso ei ollut toimituksenkaan mielestä korkea, enkä voi olla kuin samaa mieltä heidän kanssaan.

- Mitä ”mottoa” vampyyrit kammoksuvat eniten? Jokaisella meillä on ristinsä kannettavanaan.
- Hyvä ohje vampyyreitä kammoksuville: valkosipuli päivässä pitää vampyyrit loitolla.
- Mitä demonia vastaan Johnny Conolly taistelee? Hammaspeikkoa.

Lainaus: Kaamea epäilys valtasi minut. Oliko joku ehättänyt edelleni avaamaan pyövelin kirottua hautaa? Kuka se mahtoi olla?
En kuitenkaan kääntynyt pakosalle, vaan lähdin hiipimään portaita alas pahojen aavistusten vallassa. Jos pyövelin sielu pääsisi nyt yhteyteen haudassa makaavan ruumiin kanssa, syntyisi hirveä zombie, jonka murhanhimoista riehumista ei kukaan pystyisi estämään.
Silloin tulisi ruumiita…


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Gatanos Galgenhand (GJS Nr. 248)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.4.1988
Hinta: 11,50 mk

Yöjuttu 3/1988: Pääkalloistuin

Takakansi: Demonit taistelevat demoneja vastaan.
Strigit ja punaiset vampyyrit kamppailevat ylivallasta. Taistelun ratkettua voittajat kääntyvät John Sinclairia ja hänen ystäviään vastaan.
Saadakseen paremmat menestymismahdollisuudet tässä sodassa, jossa on kyse yliherruudesta, vaikutusvallasta ja ennen kaikkea hengestä, John Sinclair matkustaa Norjaan etsimään paholaispöllöjen pääkallokoristeista valtaistuinta.

Arvio: Vampiro-del-marin johtamien punaisten vampyyrien ja demoni Striguksen hallitsemien pirunpöllöjen välinen kisailu alkoi Venetsiassa (ks. Yöjuttu 12/1986, Valkoisten arkkujen meri) ja huipentuu nyt Norjassa, jossa voittaja mittaa vielä John Sinclairin ja hänen ystäviensäkin kunnon. Arktiset olosuhteet sopivat niihin tottuneille pirunpöllöille paremmin, mutta kaikki on lopulta mahdollista valkoisen ja mustan magian ottaessa mittaa toisistaan.

Hurjalla kotimaisella kansikuvalla varustettu Pääkalloistuin on niitä Yöjuttuja, joista ei ole jäänyt mitään muistikuvaa. Se ei yllätä, koska tarinassa ei ole mitään muistettavaa: sekä punaiset vampyyrit että pirunpöllöt ovat kirjoittajan tylsimpiä luomuksia, eikä niiden yhteenotossa ole siis mitään riemuittavaa. Kolmeen henkilöön typistynyt Murhaliiga on ollut jo pitkään pelkkä vitsi ja kun pirunpöllöjen johtaja Striguskin on todella väritön ja mitätön hahmo, on tämä Yöjuttu helppo sysätä takaisin lehtinippuun ja unohtaa sinne. Kansikuva on tiettävästi Tobe Hooperin elokuvasta The Funhouse (1981).

Lainaus: Viisi saatananpöllöä istui vierekkäin orrella ja tuijotti minua tyhjillä silmäkuopillaan. Ne eivät hievahtaneetkaan paikaltaan. Vain nurkkien raoista puhaltava viima pöllytti niiden harmaata höyhenpukua.
Saatananpöllöt olivat äärimmäisen vaarallisia, sitä ei käy kiistäminen. Ne pystyivät aiheuttamaan terävällä nokallaan hirvittäviä vammoja kenelle tahansa. Ymmärsin, ettei tämä viiden otuksen lähetystö ollut paikalla suinkaan toivottaakseen minut tervetulleeksi taloon, sillä minä olin niille vihollinen.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Der Schädelthron (GJS Nr. 247)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.3.1988
Hinta: 11,50 mk

Yöjuttu 2/1988: Pelihelvetin demoni

Takakansi: Eddy Blyton oli lahjakas koulupoika, joka pärjäsi loistavasti lempiaineissaan matematiikassa ja fysiikassa. Niinpä normaali kouluopetus alkoikin pian tuntua hänestä aivan liian yksinkertaiselta ja pitkäveteiseltä. Kotioloissa hän tutki jo kuuluisan fyysikko Heisenbergin maailmanyhtälöä. Eräänä päivänä Eddy päätti ottaa yhteyttä itseensä paholaiseen. Siitä alkoi ratkaiseva muutos hänen elämässään…

Arvio: En tiedä nuoremmista, mutta minun sukupolveni muistanee vielä pelihallit ja niissä möykkäävät nuorisojoukot, kuin myös kotikoneella "koodaamisen" ja kaikki jännät jutut mitä niillä sai aikaan. Pelihelvetin demoni on matka tuohon aikakauteen ja maailmaan, tosin sillä eroavaisuudella, ettei ainakaan minun tuttavapiiriini kuulunut ketään paholaista ohjelmointikielellä esiin kutsunutta henkilöä.

Pelihelvetin demoni on lähtökohdiltaan kekseliäs ja ajoittain oikein hauska tarina koulukiusatusta nörtistä, joka haluaa kostoa kaikille häntä pilkanneille luokkatovereille. Koska nuorella miehellä hyrräävät mielessään muutkin kuin bitit, on mukaan pitänyt liittää myös hemaisevan näköinen vaihto-oppilasblondi. Puhtaana kostotarinana Pelihelvetin demonista olisi saanut infernaalisen veri-ilottelun, nyt se kuitenkin lässähtää jo hyvissä ajoin ennen loppua. Myös tarinan alkupuolen kerronnalliset huolimattomuudet häiritsevät.

Lainaus: Eddy halusi levittää kauhua. Hän oli joutunut odottamaan kostonsa toteutumista omasta mielestään jo aivan liian kauan. Viimeinkin oli hänen vuoronsa nauttia. Valitettavasti hän ei voinut nähdä, mitä pelihallissa tapahtui, vaan joutui vain noudattamaan paholaisen antamia ohjeita. Niiden mukaan Eddyn piti keskittää vihansa johonkin tiettyyn henkilöön voidakseen olla varma tahtonsa toteutumisesta.
Tämä henkilö oli Didier la Grange. Jos Eddy onnistuisi tuhoamaan hänet, hän olisi voittanut jo paljon. Hän suorastaan himoitsi nähdä sen öykkärin kuolleena jalkojensa juuressa. Sen jälkeen, kun oltaisiin niin pitkällä, hän voisi hoidella sen ihanan vaihto-oppilastytön, joka ei ollut vielä vastannut hänen tunteisiinsa.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Der Spielenhöllen-Dämon (GJS Nr. 246)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.2.1988
Hinta: 11,50 mk