Yöjuttu 3/1993: Atlantislainen kuolinnaamio

Takakansi: Myxin veti kaapunsa kätköistä esiin salamyhkäisen vihreän esineen ja siveli kunnioittavasti sen pintaa kädellään. Esine oli atlantislainen kuolinnaamio, jota käyttäen voitiin suorittaa uskomattomia ihmetekoja. Kerrottiin, että jopa mahtavista mahtavin demoni Arkonadakin voitiin syöstä valtaistuimeltaan sen avulla.

Arvio: Johnin ja hänen ystäviensä tukalaksi muuttunut tilanne velhojen planeetalla saa yllätyskäänteen, kun Tappajakyklooppien lopussa viritetyn hirsipuun juurelle saapuu yllättävä vieras. Tämä sattuu vielä kaiken lisäksi kääntymään Arkonadaa vastaan, mikä muuttaa asetelman täysin päinvastaiseksi kuin kukaan osasi odottaa. Ennen kuin ystävämme voivat tuntea olevansa turvassa, yhden jos toisenkin on kuoltava – heidän epäonnekseen yksi päävihollisista pääsee kuitenkin pakoon mukanaan jotain kultaakin kalliimpaa.

Saksassa neliosaiseksi, mutta meillä Suomessa kahteen käännettyyn numeroon jäänyt seikkailueepos tavoittelee vuoden 1984 helvettitrilogian (Helvetin portilla – Kauhun keskipisteessä – Tuo minulle Asmodinan pää) toimivuutta ollen monin paikoin kunnianhimoisempi kuin fanien lämmöllä muistelema suurseikkailu. Valitettavasti vain kokonaisuus jää edeltäjästään, sillä muutamaa varsin mielenkiintoista yllätystä lukuun ottamatta kaikki on kovin suoraviivaista ja väritöntä. Toimintaa ei ole nimeksikään, eikä Arkonadan synnyttämä uhka ole kuin ohimenevää. Viimeisillä metreillä tapahtuvat juonenkäänteet ovat puolestaan tarinoiden tulevaisuutta ajatellen ymmärrettäviä, mutta silti kovin halpahintaisia.

Lukijain piirroksia on tälläkin kertaa kaksi ja molemmat niistä esittävät viikatemiestä. Piirrokset ovat sinällään varsin tyylikkäitä, mutta lehden huono kopiointi tekee niistä pakostakin hieman suttuisen näköisiä.

Lainaus: Mandraka ravisteli itseään. Peitsen kärki oli repäissyt mustaan kaapuun ison reiän ja tunkeutunut syvälle verenimijän laihaan ruumiiseen, muttei ollut työntynyt selästä ulos.
Mustaverinen ei antanut periksi, vaan kiskaisi peitsen rinnastaan ja päästi ivallisen röhönaurun.
Bill jähmettyi. Eikö tuota kirottua hirviötä saatu lainkaan hengiltä!
Mandraka nautti vastustajansa järkytyksestä ja lähti tulemaan kohti. – Ei se näin käy. Et sinä onnistu


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Die Totenmaske aus Atlantis (GJS Nr. 312)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.3.1993
Hinta: 16 mk

Yöjuttu 2/1993: Tappajakykloopit

Takakansi: John Sinclair ei tiennyt, oliko mustatukkainen mies ihminen vai demoni. Ihmiseltä hän kyllä näytti, vaikkakin pienellä varauksella.
Hänellä oli ylimääräinen kolmas silmä!
Se kiilui keskellä otsaa nenänjuuren yläpuolella ja oli aivan aidon ja näkevän näköinen. Ehkä John olisi katsellut sitä hieman tarkemminkin, elleivät muut seikat olisi vaatineet hänen koko tarkkaavaisuuttaan.
Olento nimittäin heilutti miekkaa kummassakin kädessään ja hyökkäsi hänen kimppuunsa ilmiselvässä surmaamisen tarkoituksessa.

Arvio: John, Suko ja Kara ovat demoni Arkonadan hallitsemalla velhojen planeetalla, jossa tappajakykloopeista koostuva griffineiden armeija uhkaa heidän henkeään. Samassa paikassa ovat myös Bill Conolly, Jane Collins, Wikka sekä Bandor aaveidenpyydystäjä -tarinasta tuttu professori Chandler, jotka ovat puolestaan vaarassa joutua Arkonadan vastustajille tarkoitettuun hirsipuuhun. Tilanne on tukala, mutta onko Arkonadasta kuitenkaan siihen, mihin muutkaan demonit eivät ole kyenneet – tuhoamaan John Sinclairin ja hänen ystävänsä?

Kun Yöjuttu palasi vuoden tauon jälkeen uusine tarinoineen, se tehtiin typerämmin kuin olisi saattanut kuvitella. Sen sijaan, että kustantaja olisi valinnut jonkin kokonaisen tarinan, lukija heitettiin suoraan keskelle demonista temmellystä, täysin vailla tietoa aiemmista tapahtumista (tapahtumat ovat alkaneet saksalaisessa julkaisussa kahta numeroa aiemmin ja ennen Muumiot tulevat -tarinaa). Viittaukset niihin ovat ontuvia ja siksi koko roska tuntuu aivan loppua lukuun ottamatta erittäin sekavalta – sääli, sillä nimen ja kansikuvan perusteella odotin tarinalta paljon enemmän.

Lukijan piirroksia on mukana kaksi, näistä onnistuneempana nimimerkki Veksi-89:n rustaama ”Heavy Kills”, joka sopisi lähes sellaisenaan jonkin b-tason thrash-bändin demon kansikuvaksi.

Lainaus: Tämä planeetta oli varsinainen helvetti, ja täällä hallitsi Arkonada, yksi Suurista Vanhuksista. Minulla oli jo aikaisempaakin kokemusta siitä, mihin kaikkeen nämä demonit kykenivät.
Sitten näimme Sukon seisovan haamumaisena hahmona paksun savupilven keskellä ja viittilöivän meille molemmin käsin.
Kara pysähtyi. Olimme melko sopivassa paikassa, vaikka huomasimme täälläkin merkkejä vaarasta, joka voimistui pikku hiljaa maan uumenissa.
Maankamaran tärähtely ja vapina siirtyi meihinkin. Kiire ahdisti.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Arkonadas Mord-Zyklopen (GJS Nr. 311)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.2.1993
Hinta: 16 mk

Yöjuttu 1/1993: Muumiot tulevat

Takakansi: Kun kulta, demonit ja veri yhdistetään sopivilla loitsuilla ja muilla maagisilla keinoilla, on tuloksena ikuinen elämä!
Muinaisessa Perussa aikoinaan vaikuttanut mahtava velho oli toiminut päätelmänsä mukaisesti ja jähmettänyt itsensä kuoleman kaltaiseen maagiseen horrokseen luottaen siihen, että jonakin päivänä tulevaisuudessa joku olisi herättävä hänet takaisin elämään.
Se päivä koitti runsaan 2000 vuoden kuluttua, kun muuan tiedemies oivalsi löytäneensä täsmälleen oikean kohteen käytettäväksi hämäräperäisissä kokeissaan.
Muumioiden kostoretki alkoi…

Arvio: Yöjuttu-lehti oli kokenut melkoisen muutoksen vuoden 1992 alussa, joka ainakin näin jälkikäteen tuntui jo lopun alulta. Lukijapalsta oli lakkautettu, eikä lukijoiden novellejakaan enää julkaistu. Vuoden ensimmäistä numeroa lukuun ottamatta kaikki muut vuoden lehdet olivat vanhojen tarinoiden kierrättämistä, joten Johnin, Sukon ja Mandra Korabin Yöjutussa 10/1991 aloittama seitsemän maagisen tikarin etsintäretki jäi hämmentävästi kesken, mutta kaikkien Yöjuttu-fanien onneksi siihen palattiin vielä vuoden 1993 julkaisujen puitteissa.

Sitä ennen oli kuitenkin toisenlaisten seikkailuiden vuoro. Yöjutun viimeisen vuosikerran ensimmäisen tarinan tapahtumat sijoittuvat Lontoon liepeille, erääseen toisen maailmansodan aikaiseen bunkkeriin, jonka maaperässä uinuu suurempi pahuus kuin kukaan osaa odottaa. Ensimmäisenä siihen tutustuu nuori brittipoika, joka kertoo nähneensä bunkkerissa kultaisia kyyneleitä itkevän hirviön. Vanhempien epäusko muuttuu kauhuksi, kun kyseinen hirviö saapuu heidän luokseen vieraisille. Onneksi konstaapelina toimiva perheenisä tietää Scotland Yardissa työskentelevästä aaveidenmetsästäjäkaksikosta, eikä aikaakaan, kun John ja Suko saapuvat selvittämään mysteeriä.

Lennokkaasti nimetty tarina ei ole aivan sitä mitä se antaa odottaa, sillä kelpo mysteeristä ei ole tällä kertaa tietoakaan. Toiminnan rajaaminen lähes täysin yhteen ainoaan bunkkeriin on ratkaisuna epäonnistunut, sillä siten ikuiseen elämään kirottujen muumioiden synnyttämä uhka jää minimaaliseksi. Jane Collinsin mukanaolo tuntuu irralliselta ja kun loppujen lopuksi takakannessa luvattua tiedemiestäkään ei näy eikä kuulu, jää Muumiot tulevat täydelliseksi väliinputoajaksi, jossa ainoastaan kansikuva edustaa jotain onnistunutta – kolme lukijain piirrostakin unohtuvat nopeasti mielestä.

Lainaus: Muumiot kuoriutuivat esiin mullan alta verkalleen ja kiirettä pitämättä. Ne nauttivat tilanteesta omalla tavallaan. Uhri ei enää pääsisi pakoon, ja ne itse saattoivat toteuttaa mielihalujaan täysin siemauksin, koska selustatukena ja suojelijana oli olento, joka oli suunnitellut kaiken valmiiksi.
Kauhun lamauttama mies seurasi silmiensä edessä esitettävää kaameaa näytelmää kykenemättä kääntämään katsettaan pois. Muumiot seisoivat enää vyötäröään myöten maassa löystyneet ja likaantuneet käärinliinat ainoana verhonaan.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Die Mumien kommen (GJS Nr. 313)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.1.1993
Hinta: 16 mk

Yöjuttu 1/1992: Lomasaaren kääpiöpirut

Takakansi: Mandra Korab oli omistanut seitsemän tikarin kokoelman. Helvetin ylin valtias Lusifer oli kuitenkin kokenut sen uhkaksi itselleen ja kaapannut sen katalalla tempulla haltuunsa.
Sen jälkeen oli paikonut [sic] kaikki seitsemän tikaria eli puolille maailmaa mahdollisimman kauas toisistaan. Siten hän sai ne työskentelemään puolestaan sen sijaan, että ne olisivat uhanneet hänen valtansa säilymistä.
Ystäväni ja minä olimme löytäneet tikareista jo kolme. Neljättä etsiessämme jouduimme pohjoissaksalaiselle Syltin saarelle kääpiöpirujen joukkoon…

Arvio: Jokaisella lomapaikalla on salaisuutensa, joiden kanssa paikallisten on elettävä ja joita satunnaisten matkailijoiden ei sovi kyseenalaistaa saati tonkia sen enempää. Ongelmaksi asia muodostuu siinä vaiheessa, kun salaisuudet palautetaan päivänvaloon ja mahdollisesti vieläpä siten, ettei niihin osata varautua tai niitä ei edes uskota. Näin tapahtuu pienessä saksalaisessa lomakylässä, jossa yksi Mandra Korabin maagisista tikareista tekee tuhojaan.

Rantahietikossa asuvien murhanhimoisten kääpiöiden tarina on lähtökohtaisesti kekseliäs. Hautajaisissa tapahtuva välienselvittely on tyypillistä Yöjuttu-huttua, mutta rannalle sijoittuvassa kliimaksissa on yritystä – sitäkin olisi tosin voinut huomattavasti kasvattaa ja tuoda tappajakääpiöitä maan päälle moninkertaisesti nyt nähtyä enemmän, näin oltaisi saatu todella huikeat verikekkerit joulupyhien kunniaksi. Valitettavinta kaikessa on kuitenkin se, että Kolmiokirja päätti lopettaa hetkellisesti uusien tarinoiden julkaisemisen, joten viimeisen kolmen tikarin seikkailut jäävät suomalaisilta lukijoilta ikiajoiksi kokematta.

Lukijain piirroksia on lehdessä kaksi ja molemmat vieläpä aivan onnistuneita. Kolmesivuisen lukijapalstan asiallisin kirjoitus on Sami Hernesahon käsialaa, siinä hän kyseenalaistaa lukijoiden keskinäiset nokittelut ja päänaukomiset. Myynti-ilmoitusten lisäksi mukana on myös Marjut Järvimiehen runo ja sen perään Yöjutun toimituksen ilmoitus lukijapalstan ja novellien julkaisemisen lopettamisesta. Tämä on vähintäänkin erikoista, sillä vielä edellisessä numerossa lukijoita pyydettiin lähettämään tekstejään julkaistavaksi.

Lainaus: Hiekasta työntyi esiin jotain. Ensiksi tuli näkyviin pieni käsi. Pitkät ruskeat sormet ojentuivat ja koukistuivat muutaman kerran, puristuivat nyrkkiin ja avautuivat jälleen. Ulapalta hyökyvät vaahtopäiset aallot eivät ulottuneet niin kauas rannalle, että olisivat voineet kastella käden.
Käsivarsi näytti ohuelta ja laihalta, mutta sitkeältä. Viimein työntyi esiin pää hörökorvineen ja hehkuvine silmineen.
Ensimmäinen kääpiö oli noussut ihmisten ilmoille. Vielä se ei kuitenkaan noussut hiekasta aivan kokonaan, vaan katseli huolellisesti ympärilleen.

Lukijan runo
Neidolla on iso pulma,
hän ryhtyy itsesyytökseen:
Hän kun on niin ruma, julma,
kukaan ei käy pyydykseen.

Sarvipäinen nahkasiipi
kiinnostuikin neidosta.
Neidon viereen yöllä hiipi,
hurmaantuisko keitosta?

Neito ken ei ketään säästä
ääressä on kattiloiden.
Turvallisen matkan päästä
katso häntä pahoinvoiden.

Jostain syystä itsekkäästä
kädessään on lihakirves!
Kaivaa sillä silmät päästä,
kallolla on hampaat irves!

Lehmän silmä lautaselle,
syksyn ilta hämärtyy.
Soppa jäähtyy parvekkeella,
kyllä kulta yllättyy!
(Marjut Järvimies)

Lukijan novelli: Uhrilahja
Johanna Kaipiaisen kynäilemä tarina on epäuskottavuudestaan ja kömpelyydestään huolimatta erikoinen, mustalla huumorilla silattu luostarikertomus, jonka loppuhuipentumassa nähdään kuinka nunnat antavat Herralleen uhrilahjoja syntisten pakanoiden muodossa.

Lainaus: - Herra, ota vastaan tämä uhrimme, syntinen pakana ja armahda meidät helvetin tulesta. Aamen, vanha nainen lausui tuolla samalla kammottavalla äänellään, mikä oli neuvonut minut tänne kuoleman kehtoon.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Die Satans-Zwerge von Sylt (GJS Nr. 303)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.1.1992
Hinta: 15 mk

Yöjuttu 12/1991: Hirviö

Takakansi: Se oli pitkien puukkojen yö! Taivas kaartui sinisenmustana yhtä sinisenmustan veden yllä. Meidän veneemmekin oli maalattu mustalla naamiointivärillä.
Kun katsoin taivaalle, kuu näytti kirkkaalta pyöreältä reiältä kaiken pimeyden keskellä.
Mandra ja Suko soutivat. Olimme sammuttaneet perämoottorin, ettei kukaan olisi kuullut meidän liikkuvan vesillä.
Kuu virnisteli minulle julkeasti päin naamaa, mutta minusta tuntui kuin se olisi samanaikaisesti yrittänyt varoittaa minua jostakin vaarasta, jota en vielä tajunnut. En voinut tietää hirviön olevan liikkeellä…

Arvio: Napolin slummit eivät ole turvallinen paikka tavalliselle turistillekaan, joten kuinka ne voisivat olla sitä poliiseille ja vieläpä tilanteessa, jossa sen hämärillä kujilla kuljeskelee viattomia ihmisiä tappava salaperäinen hirviö? Johnin, Sukon ja intialaisen Mandra Korabin ei auta tätä kuitenkaan liiemmälti miettiä, sillä heidän on tuhottava tuo helvetin epäsikiö ja löydettävä samalla Mandralta varastettu tikari.

Yksinkertaisesti Hirviöksi nimetty seikkailu jatkaa Seitsemän tikaria pirulle -tarinasta käynnistynyttä sarjaa, ollen nyt kolmas perättäinen tarina, jossa tärkeitä tikareita metsästetään ympäri Eurooppaa. Edellislehden tavoin tämäkin kertomus heijastelee Yöjutun kultakauden tunnelmia, minkä ansiosta monilta osin kovin simppeli juttu ylipäätään toimii. Napolista ja etenkin sen yöllisistä kaduista olisi voinut kieltämättä ottaa enemmänkin irti. Loppuhuipentuma on tuttuun tapaan heikko, Johnin selvitessä pedosta aivan liian helposti.

Lukijapostipalstalla myydään Yöjuttu-lehtiä ja arvostellaan kauhu- ja toimintaelokuvia muutaman rivin sepustuksilla. Ville Pynnösen kahdesta tatuointiaiheeksikin sopivasta kuvasta toinen on poliittishenkinen Neuvostoliitto vs. USA -piirros, toinen on syntynyt Joe Danten Ulvonta-elokuvan innoittamana. Plussaksi mainittakoon, että lehteen on printattu kaikkien Suomessa julkaistujen Yöjuttujen nimet ilmestymisnumeroineen. Miinusta on annettava siitä, ettei Tony Ballardin tarinoita mainita kyseisessä listauksessa lainkaan.

Lainaus: Hirviö ei hievahtanutkaan. Se seisoi oviaukossa hajasäärin ja tuijotti miestä marmorikuulamaisen pyöreillä silmillään ikään kuin ei olisi nähnyt hänenlaistaan olentoa koskaan aikaisemmin.
Suupielistä tippui kellertävää kuolaa ja korvat liikkuivat valppaasti kuin koiralla. Hampaat olivat erikoistuneet saaliin raatelemiseen. Ne olivat niin isot ja terävät, että ihmisen kaula katkesi varmaan helposti yhdellä puraisulla.

Lukijan novelli: Riidan tähden
Jaanan kirjoittama kaksisivuinen novelli on veikeillä juonenkäänteillä varustettu kertomus yöllisestä uintiretkestä ja sen kauhistuttavista seurauksista. Väärään joukkoon ajautuminen voi todellakin käydä hengelle vaaralliseksi, etenkin jos he osoittautuvat vielä kannibaaleiksikin.

Lainaus: Etsin katseellani muilta apua, mutta heillä näytti olevan keskenään hauskaa, ja he näyttivät selvästi kuin humaltuvansa pikkuhiljaa. ”Hei, elkee viittikö enee leikkiä, lähetää…”, mutta en saanutkaan enää sanotuksi, koska tunsin että vesi alkoi kummasti tarrautua minuun. Se piti minua paikoillaan, en päässyt sen paremmin taakse kuin eteenkään. Olin jumissa.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Der Unhold (GJS Nr. 302)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.12.1991
Hinta: 14,50 mk

Yöjuttu 11/1991: Druidien kosto

Takakansi: Tekniikka muuttaa ihmisten elämää yhä kiihtyvällä vauhdilla. Monien keksintöjen ansiosta meidän ei tarvitse enää tehdä yhtä paljon ja yhtä raskaita töitä kuin esi-isämme. Elämä on helpottunut, mutta samalla se on muuttunut myös vaarallisemmaksi. Ihmiset rakentavat yhä tehokkaampia joukkotuhoaseita.
Kun neljä ammattisotilasta räjäyttää uusia laserkiväärejä testatessaan kokonaisen vuoren tomuksi, suuttuneet druidit aloittavat taistelun. Tuhottu vuori oli heidän kotinsa…

Arvio: Seitsemän maagisen tikarin etsintäretki vie Johnin, Sukon ja heidän kanssaan matkustavan Mandra Korabin Cornwallin jylhänkauniisiin maisemiin, jossa armeijan salaiseen operaatioon palkatut sotilaat herättävät pitkään uinuneet druidien henget. Nämä eivät katso hyvällä muinaisen pyhän paikkansa tuhoamista, vaan päättävät antaa säälimättömästi takaisin.

Yksinkertaisista asetelmista ponnistava Druidien kosto on aavistuksen parempi kuin edeltäjänsä, seitsemän tikarin etsintäpartion matkaan sysännyt Seitsemän tikaria pirulle. Ammattisotilaiden luonteenpiirteiden tavanomaisuudesta ei kannata liikaa mieltään pahoittaa, kuten ei heidän kuvailuistaankaan, mutta muilta osin heidän salaisen operaatiomatkansa käänteet on toteutettu mainiosti vanhojen Yöjuttujen henkeä mukaillen. Loppuhuipentumakaan ei ole aivan hatusta vedetyn oloinen, joskin Sinclairin hentomielisyys latistaa sitä hieman.

Lukijaposti on kahta runoa lukuun ottamatta pelkkä osto- ja myyntipalsta. Lukijain piirroksiakaan ei ole mukana kuin yksi.

Lainaus: Miehet käänsivät selkänsä kristallivuorelle ja katsoivat eteensä. Hämärä oli vasta alkamassa, joten he kykenivät näkemään kaiken vielä aivan selvästi.
Kukkulat ja heidän edessään levittäytyvä maasto oli muuttunut yhtä läpinäkyväksi kuin kristalli. Miehet kykenivät näkemään maan sisään, jonne oli haudattu aikojen kuluessa lukemattomia druideja.
Siellä oli luurankoja ja irvokkaan näköisiksi lahonneita ruumiita mätänemisen eri asteissa. Silti yksikään näistä elottoman näköisistä druideista ei ollut todella kuollut.
Jokainen niistä oli elossa.

Lukijan runo I
Mies peilissä
tuijottaa
läpi sormuksen
joka ei valehtele.
Minne menisin – piiloon?
Halkopinojen alle
hautautuisin loppuiäkseni
missä ei ole kuin
hiljaisuus – ikuinen.
Veitsi
joka tulee viiltämään ranteeni
on tylsä.
(SARA)

Lukijan runo II
Kävin juuri helvetissä
tapoin äitini
murhasin isäni
surmasin muutkin sukulaiseni.
Lampaan verta
join ahneesti
silmät –
viiltelin partaveitsellä
söin ne siivuttain.
Saatana seivästi minut –
olen kuollut!
Nautin –
ja itken…
(SARA)

Lukijan novelli: Verinen kosto
Mary Wilson ei pääse kahdeksanvuotiaan poikansa kuolemasta millään yli, kunnes eräänä sateisena yönä kotioveen kolkuttaa yllättävä vieras. Novellin kirjoittanut Vesa V. lainailee vähän turhankin innokkaasti Stephen Kingin Uinu, uinu lemmikkini -romaanin loppuhuipentumaa.

Lainaus: Ukkonen jyrisi ylhäällä mahtavana herrana ja vettä satoi kaatamalla. Silloin tällöin näkyi välähdys.
Mutta Mary ei piitannut liiemmälti riehuvasta luonnonmittelöstä, vaan hänellä oli tärkeämpää tekemistä. Hän halusi vain mennä lapsensa kuolinkohdalle…


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Druiden-Rache (GJS Nr. 301)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.11.1991
Hinta: 14,50 mk