Yöjuttu 7/1987: Helvetinmato

Takakansi: Madame Tanith, Montmartren taiteilijakorttelissa asuva selvänäkijä oli suunnattoman masentunut. Hän ei halunnut tavata ketään, ei vastata puhelimeen eikä avata ovea. Ei edes John Sinclairille ja Sukolle.
Kristallipallo oli pettänyt!
Vielä koskaan hänelle ei ollut käynyt näin. Ja asian teki poikkeuksellisen sietämättömäksi se, että nyt olivat kyseessä todella suuret asiat. Suunnaton vaara uhkasi Pariisia, eikä hän voinut tehdä mitään estääkseen tulossa olevia kaameita tapahtumia…

Arvio: Kalmannaurusta alkanut ja Belphégorin paluun kautta kolmikon viimeiseen osaan eli Helvetinmatoon edennyt tarina kertoo ikiaikaisen demonin, maan sisällä asuvan Izzin paluusta kuolevaisten maailmaan. Apunaan hänellä on toiminut demoni Belphégor, joka on tehnyt parhaansa rekrytoidakseen Izzille palvelijoita ihmisten keskuudessa. Murhaliiga on tarkkaillut tilannetta sivusta, sillä sen johtaja Lady X haluaa lähes epätoivoisesti Izzin hallussa olevan maagisen heilurin haltuunsa. Nyt siihen on viimeinkin mahdollisuus, mutta ensin Murhaliigan on tehtävä selvää vihollisistaan.

Ridley Scottin Legendasta (Legend, 1985) napatun komean kotimaisen kansikuvan omaava Helvetinmato on vauhdikas, tosin enemmän seikkailutarinaa kuin kunnon kauhujuttua muistuttava Yöjuttu-rykäisy. Tarina kulkee vääjäämättömästi kohti loppuhuipentumaa ja tarjoaa lukijoille ikiaikaisten demonien hurjan lopputaistelun, jonka kaltaisia ei lehdessä ole nähty aikoihin. Valitettavaa on ainoastaan siinä, kuinka helposti John ja Suko omilla tahoillaan taas kerran selviävät. Siitä huolimatta kyseessä on pitkään aikaan ylivoimaisesti paras Yöjuttu-tarina, jollaisia toivoisi jatkossa olevan enemmän.

Lainaus: Kraaterista ryöpsähteli vielä tonneittain rapaa, liejua ja kiviä, ennen kuin helvetinmato työnsi iljettävän liman peittämän päänsä esiin.
Helvetinmadon ihoa peitti suomukerros, joka oli samalla kuitenkin niin läpinäkyvä, että päästä hännännipukkaan asti ulottuvat verisuonet erottuivat selvästi punaisina paljaalla silmälläkin.
Izzi muistutti ylisuurta mustekalan lonkeroa ja kasvoi koko ajan suuremmaksi. Muinaishirviö oli valtava lima-, suomu- ja nahkamuodostuma, johon kätkeytyvää voimaa tuskin kukaan pystyi mittaamaan. Se olisi voinut tuhota yhdellä iskulla kaiken, mikä oli sen ulottuvilla.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Der Höllenwurm (GJS Nr. 239)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.7.1987
Hinta: 10,50 mk

Yöjuttu 7B/1984: Keskiyö hirsipuuvuorella

Takakansi: Demoneillakin on kerran ollut oma syntymänsä.
Niin myös Izzillä, jättiläismadolla ja Suurten vanhusten palvelijalla. Se luotiin yhdessä Apepin kanssa, ja molemmat syntyivät syvällä maan povessa.
Kun tohtori Kuolema surmasi Apepin, Izzi palasi takaisin synnyinpaikkaansa. Paikan nimi oli Hirsipuuvuori…

Arvio: Maailman eri kolkissa ja katastrofialueilla kiertänyt toimittaja Ty Everett saapuu Korsikaan auttamaan erästä perhettä heidän tyttärensä vapauttamiseksi kidnappaajien kynsistä. Everettin tapaaminen roistojoukon kanssa muuttuu painajaiseksi, kun yön hiljaisuudessa paikalle saapuu oudosti käyttäytyvä, matoja kuhiseva mies, joka tavoittelee toimittajan henkeä. Ei aikaakaan, kun John, Suko ja Bill Connolly matkustavat Korsikalle tutkimaan tapausta, sillä ystävämme epäilevät tapahtumalla olevan jotain tekemistä suuren Izzin kanssa.

Kolmeosaisen helvettiseikkailun jälkeen on taas mukavaa palata tämänkaltaisen, tiiviin ja toiminnantäyteisen tarinan pariin, jossa painetaan kaasu pohjassa heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Erittäin tunnelmallinen ja jäntevä tarina lukeutuu ilmestymisvuotensa parhaimmistoon ja etenkin maantierosvo Marcelin ja hänen seuranaan olevan, kidnapatun Coletten pakomatka yöllisessä vuoristossa huokuu lähes painajaismaista tunnelmaa. Kokonaisuus pysyy hyvin koossa loppuun asti, eikä lopputulosta heikennä lainkaan se, että itse helvetinmato pysyttelee taka-alalla osallistumatta tapahtumiin.

Lainaus: Colette!
Carru nauroi kääntäessään lamppuaan. Sen valonsäde siirtyi luolan aukon suuntaan, ja Marcel näki, miksi Colette oli huutanut.
Kolme hirviötä piti hänestä kiinni.
Kolme inhottavaa hirviötä, joilla oli madon pää ja ihmisen vartalo. Lapsella ei ollut mitään mahdollisuuksia päästä otusten ruuvipihtimäisten kourien puristuksesta.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Um Mitternacht am Galgenberg (GJS Nr. 203)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.7.1984
Hinta: 7,90 mk

Yöjuttu 2/1983: Kuoleman sanansaattajat

Takakansi: Kara tunsi mustan magian voimien riepottelevan häntä rajun tuulenpuuskan tavoin. Hento, mutta voimakas käsi tarttui määrätietoisesti kultaisen miekan kahvaan. Ajatuksen nopeudella hän tempasi aseen esiin ja heilautti sitä kaaressa, kärjen osoittaessa keskelle magian ydintä, joka ei kuitenkaan kuulunut tänne, liekehtivien kivien keskelle.
Ase tähtäsi tulipunaisten hiusten kehystämiin kasvoihin joiden iho oli kuin kylmää marmoria ja otsaan, josta kasvoi kaksi pirunsarvea. Se oli Asmodina, paholaisen tytär. – Aiotko sinä tappaa minut? Asmodina ivasi.
Kara, Atlantiksen tytär tuijotti Asmodinaa silmät salamoiden. – Toivoisinpa voivani tehdä sen…

Arvio: Kara ja Myxin saavat tietää, että ensin mainitun kauan kaipaama maaginen heiluri on Los Angelesissa majaa pitävien Kuoleman sanansaattajien hallussa. Karan ja Myxinin epäonneksi sanansaattajat ovat ryhtyneet etsiviksi ja nauttivat vaarallisten roistojen listijöinä kaupunkilaisten suurta suosiota. Etsiväsankareiden kimppuun ei siis noin vain käydäkään, joten ystävämme pyytävät Johnin ja Sukon mukaan ratkaisemaan tilanteen.

Murhamiesten lisäksi ryhmällä on toinenkin ongelma. Helvetinmato ja epäjumala Izzi on tekemässä paluuta maan päälle ja Kuoleman sanansaattajat ovat onnistuneet värväämään joukkoonsa kymmeniä suurkaupungin asukkaita, jotka ovat Izzin puolesta valmiit vaikka veritekoihin. Toiminnantäyteinen loppuhuipentuma käydään kaupungin suurimmalla baseballstadionilla.

Tässä tarinassa ei turhia jaaritella, vaan tilanteet vyöryvät lukijan eteen hyökyaallon lailla. Demoniosasto maahisineen ja helvetinmatoineen on runsas ja sopivan monipuolinen, etenkin kun myös Asmodina valjastetaan leikkiin mukaan. Maaginen heiluri ja Desteron miekka ovat muutakin kuin rekvisiittaa, eivätkä pääpahikset kuole pelkkään ristin vilauttamiseen. Viihdyttävä ja napakka lukupaketti on täyskäännös mielikuvituksettomaan edellisnumeroon. Alkuperäinen suomalaiskansi on koko sarjan hienoimpia. Tarina julkaistiin uudelleen numerona 9/1992.

Lainaus: Hän saapui. Reiästä tuli esiin valtavan suuren madon pää, jossa kaksi silmää kiilui tulipunaisena kuin kekäleet. Hetkessä se oli kohonnut muutaman metrin korkeuteen ja alkoi huojua edestakaisin kuin jättiläismäinen heiluri.
Sumusta huolimatta kykenin näkemään Izzin ihon, koska makasin aivan lähellä. Se näytti hilseilevältä, mutta kuitenkin samanaikaisesti läpinäkyvältä. Ohuet punaiset juonteet kulkivat sen pinnan alla kuin verisuonet ylhäältä alas saakka. Izzi kasvoi yhä.

Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Die Totenpriester (GJS Nr. 185)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.2.1983
Hinta: 6,70 mk