Yöjuttu 4/1993: Perjantai - murhapäivä

Takakansi: Moninkertainen murhamies virui pilkkopimeässä sellissään.
- Hetki on koittanut, ääni kuiskasi. – Olet pian vapaa. Pidin lupaukseni.
- Milloin? tappaja henkäisi kiihdyksissään.
- Vielä tänä yönä. Uhrisi on valmiina ja odottaa jo kuolemaansa…
Hieman myöhemmin murhaaja todellakin oli vapaa. Hän ei suinkaan ollut kuka tahansa väkivaltarikollinen, joka tekee tekonsa useimmiten sattumalta, vaan kaikilla hänen tekemillään murhilla oli yksi yhteinen piirre. Ne oli aina tehty perjantaina ja 13. päivänä. Kuinka ollakaan, hänen vapauttamispäivänsäkin oli perjantai, 13. päivä…

Arvio: Mandra Korabilta varastettujen tikareiden etsintä jatkuu ja vieläpä Johnin ja Sukon kotinurkilla Lontoossa! Tällä kertaa ystävykset vedetään mukaan eriskummalliseen murhamysteeriin, jonka salaisuudet paljastuvat heille vasta toiminnan keskipisteessä. Eikä mikään ole ollut siten, kuten kaksikko on ounastellut. Mukaan liittyy nimittäin myös druidimagiaa sekä salaperäinen Aibonin valtakunta, jonka olemassaolo on putkahtanut viime aikoina esiin vallan useasti.

Lähtökohdiltaan kovin vaatimattomalta tuntuva Perjantai – murhapäivä kääntyy heti ensimmäisen mutkan jälkeen odottamattomaan suuntaan ja lähtee paahtamaan kohti tuntematonta. Jo aivan liian pitkään alavireisiä tarinoita suoltaneen Jason Darkin ideariihestä on päässyt putkahtamaan aidosti kiinnostava ja mukaansa tempaava tarina, joskin murhamiehen jäljille pääseminen on toteutettu turhan kliseisesti. Siitäkin huolimatta tunnelma säilyy jännittävänä elokuvamaiseen loppuhuipentumaan asti. Yllättävää on ainoastaan tarinan valinta: tämän ja Atlantislaisen kuolinnaamion väliin jäi seitsemän julkaisematonta tarinaa, joita suomalaiset Yöjuttu-fanit eivät päässeet koskaan lukemaan.

Mika Tukiaisen ja Jari Ylä-Keron piirtämiä kuvia kiinnostavampaa on huomata Yöjutun sisäsivuilta Portti-lehden vampyyrinumeron 1/1993 mainos, kyseinen aviisi kun sattui olemaan itselleni yksi tärkeimmistä kauhuelokuviin liittyvistä julkaisuista. Vähemmän innostavaa on niin ikään sisäsivuille sijoitettu SinäMinä-henkinen kirjeenvaihtoilmoitus – jos lukijapalsta piti kerran lakkauttaa, miksi tällaisia ilmoituksia kuitenkin julkaistiin?

Lainaus: - Kuka tarkalleen ottaen on se mies, jota tarkoitatte?
- Muuan luopio.
- Joku aibonilainenko?
- Kyllä vain, Aaveidenmetsästäjä. Hänen suonissaan virtaa druidien veri, mutta hän on saanut myös paholaisen mahdin. Lusifer on saanut entisen druidiolennon täydellisesti valtaansa annettuaan hänelle tikarin, jonka oli aikaisemmin paiskannut meidän valtakuntaamme. Se on muuttunut heti kuin toiseksi tikariksi jouduttuaan helvetin ruhtinaan valvontaan. Sinun täytyy estää enemmät tihutyöt.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Freitag - Mordtag (GJS Nr. 321)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.4.1993
Hinta: 16 mk

Yöjuttu 11/1991: Druidien kosto

Takakansi: Tekniikka muuttaa ihmisten elämää yhä kiihtyvällä vauhdilla. Monien keksintöjen ansiosta meidän ei tarvitse enää tehdä yhtä paljon ja yhtä raskaita töitä kuin esi-isämme. Elämä on helpottunut, mutta samalla se on muuttunut myös vaarallisemmaksi. Ihmiset rakentavat yhä tehokkaampia joukkotuhoaseita.
Kun neljä ammattisotilasta räjäyttää uusia laserkiväärejä testatessaan kokonaisen vuoren tomuksi, suuttuneet druidit aloittavat taistelun. Tuhottu vuori oli heidän kotinsa…

Arvio: Seitsemän maagisen tikarin etsintäretki vie Johnin, Sukon ja heidän kanssaan matkustavan Mandra Korabin Cornwallin jylhänkauniisiin maisemiin, jossa armeijan salaiseen operaatioon palkatut sotilaat herättävät pitkään uinuneet druidien henget. Nämä eivät katso hyvällä muinaisen pyhän paikkansa tuhoamista, vaan päättävät antaa säälimättömästi takaisin.

Yksinkertaisista asetelmista ponnistava Druidien kosto on aavistuksen parempi kuin edeltäjänsä, seitsemän tikarin etsintäpartion matkaan sysännyt Seitsemän tikaria pirulle. Ammattisotilaiden luonteenpiirteiden tavanomaisuudesta ei kannata liikaa mieltään pahoittaa, kuten ei heidän kuvailuistaankaan, mutta muilta osin heidän salaisen operaatiomatkansa käänteet on toteutettu mainiosti vanhojen Yöjuttujen henkeä mukaillen. Loppuhuipentumakaan ei ole aivan hatusta vedetyn oloinen, joskin Sinclairin hentomielisyys latistaa sitä hieman.

Lukijaposti on kahta runoa lukuun ottamatta pelkkä osto- ja myyntipalsta. Lukijain piirroksiakaan ei ole mukana kuin yksi.

Lainaus: Miehet käänsivät selkänsä kristallivuorelle ja katsoivat eteensä. Hämärä oli vasta alkamassa, joten he kykenivät näkemään kaiken vielä aivan selvästi.
Kukkulat ja heidän edessään levittäytyvä maasto oli muuttunut yhtä läpinäkyväksi kuin kristalli. Miehet kykenivät näkemään maan sisään, jonne oli haudattu aikojen kuluessa lukemattomia druideja.
Siellä oli luurankoja ja irvokkaan näköisiksi lahonneita ruumiita mätänemisen eri asteissa. Silti yksikään näistä elottoman näköisistä druideista ei ollut todella kuollut.
Jokainen niistä oli elossa.

Lukijan runo I
Mies peilissä
tuijottaa
läpi sormuksen
joka ei valehtele.
Minne menisin – piiloon?
Halkopinojen alle
hautautuisin loppuiäkseni
missä ei ole kuin
hiljaisuus – ikuinen.
Veitsi
joka tulee viiltämään ranteeni
on tylsä.
(SARA)

Lukijan runo II
Kävin juuri helvetissä
tapoin äitini
murhasin isäni
surmasin muutkin sukulaiseni.
Lampaan verta
join ahneesti
silmät –
viiltelin partaveitsellä
söin ne siivuttain.
Saatana seivästi minut –
olen kuollut!
Nautin –
ja itken…
(SARA)

Lukijan novelli: Verinen kosto
Mary Wilson ei pääse kahdeksanvuotiaan poikansa kuolemasta millään yli, kunnes eräänä sateisena yönä kotioveen kolkuttaa yllättävä vieras. Novellin kirjoittanut Vesa V. lainailee vähän turhankin innokkaasti Stephen Kingin Uinu, uinu lemmikkini -romaanin loppuhuipentumaa.

Lainaus: Ukkonen jyrisi ylhäällä mahtavana herrana ja vettä satoi kaatamalla. Silloin tällöin näkyi välähdys.
Mutta Mary ei piitannut liiemmälti riehuvasta luonnonmittelöstä, vaan hänellä oli tärkeämpää tekemistä. Hän halusi vain mennä lapsensa kuolinkohdalle…


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Druiden-Rache (GJS Nr. 301)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.11.1991
Hinta: 14,50 mk

Yöjuttu 11/1990: Suurnoidan paluu

Takakansi: Häikäisevän kauniit kasvot oli turmeltu. Ne olivat palaneet mustiksi, rumiksi ja inhottaviksi.
Otsasta kurkistelevat kaksi vihreää käärmettä olivat suurnoita Wikkan tavaramerkki. Hän halusi saada kauneutensa takaisin ja murtaa vihdoinkin noidankiven taian.
Pitkään mietittyään hän keksi keinon ja lähti Irlantiin, druidien ikivanhaan valtakuntaan, jonka magia ei ollut vielä nykypäivinäkään sammunut. Päinvastoin se oli vain voimistunut ja tiivistynyt salaperäisen taian muotoon.
Tämä taika oli nimeltään Aibon…

Arvio: Noidantappaja Mason Cortlandin kanssa käymässään yhteenotossa (ks. Yöjuttu 11-12/1989) kasvonsa turmellut Wikka on tullut takaisin ja tekee kaikkensa, että saisi taistelun jättämät palojäljet peitettyä. Suunnitelmat lähtevät rullaamaan, kun hän yhyttää vanhoista druiditieteistä perillä olevan museon omistajan apulaisen, joka saa maksaa kiinnostuksensa kohteesta hengellään. Sitä ennen Wikka on saanut kuitenkin selville, että salaisuuden varsinainen ratkaisu piilee pienen irlantilaisen metsän siimeksessä, jonne hän suuntaa yhdessä uskollisen apulaisensa Jane Collinsin kanssa. Heidän epäonnekseen myös John Sinclair ja Suko ovat kiinnostuneet tapauksesta.

Druidiuskomuksiin nojaavat Yöjuttu-tarinat ovat poikkeuksetta olleet varsin tunnelmallisia kauhisteluja ja etenkin Tappajan koura (1/1984) on tällä saralla täysin ylivertainen. Suurnoidan paluu kurkottelee samoihin korkeuksiin, mutta siinä missä edellä mainittu oli varsin nautittava lukupaketti aina alun kuolinkohtauksesta lopun välienselvittelyyn, hyytyy jälkimmäinen viimeistään maalisuoralla jättäen lukijansa ihmettelemään, kuinka hölmösti kaikki taas kerran oikein päättyikään. Wikkan noitakeinoista tai Janen ja Johnin jälleennäkemisestä ei kummastakaan saada mitään irti, eikä takakannessa mainittua Aiboniakaan käsitellä kuin parin rivin verran. Tappajan kouran tavoin myös tässä tarinassa on Sir Alfred Hitchcockin Linnut (1963) -elokuvaa muistuttava kohtaus, mikä ei liene sattumaa.

Lukijapostissa mainostetaan ”Roskaelokuvat” -kirjan ensimmäistä painosta, 216 sivun mittaista opasta splatter-, gore-, turkey-, trash- ja lättäyselokuvien maailmaan. Lukijan piirroksia on tällä kertaa kaikkiaan kuusi kappaletta, joskaan yksikään ei nouse kuvallisten tuotosten kärkipäähän.

Lainaus: Hän ryhtyi toimeen ja kumartui suutelemaan kaavun reunaa. Näin hän tahtoi osoittaa druidille nöyryyttään.
Suoristauduttuaan hän tarttui kaapuun toisella kädellään ja keskittyi. Hän tiesi päässeensä manauksessaan tärkeään vaiheeseen, jossa mikään ei saanut epäonnistua. Pienikin virhe, väärä sana, äänensävy ja väärä ele saattoi pilata kaiken.
– Druiditaika, noitamahti, ottakaa nyt sama tahti!

Lukijan novelli: Rapistelijat
Lehden ainoan novellin virkaa toimittaa Kimmo Tiaisen kirjoittama kaksisivuinen Rapistelijat, jossa perjantai-iltapäivän viimeiset työntekoon tarkoitetut hetket muuttuvat kamppailuksi elämästä ja kuolemasta. Tiiviiksi kirjoitettu tarina on kaikin puolin amatöörimäinen, eikä herätä lukijassa minkäänlaista innostusta – tällaisia juttuja on kirjoitettu jo aivan tarpeeksi.

Lainaus: Olento katseli pimeässä toimiston nurkassa ympärilleen, muttei kyennyt näkemään mitään. Sen voimat olivat jo heikentyneet. Se kuuli vaimeita ääniä ympäriltään, mutta ei voinut ymmärtää niiden merkitystä. Vain yksi asia merkitsi sille jotakin, veri. Sen täytyisi saada pian tuoretta, vielä lämmintä verta, voidakseen jatkaa kirottua olemassaoloaan.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Hexenkraft und Druidenzauber (GJS Nr. 279)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.11.1990
Hinta: 13,50 mk

Yöjuttu 5/1989: Pirun riivaama

Takakansi: Mies astui muotiliikkeeseen juuri ennen sulkemisaikaa. Isabella Norton oli jo ottanut avaimet käteensä mennäkseen lukitsemaan lasisen ulko-oven. Hän aikoi huomauttaa, että liike oli jo suljettu, mutta sanat kirjaimellisesti juuttuivat hänen kurkkuunsa. Miehen läpitunkeva tuijotus alkoi pelottaa Isabellaa ja hän tunsi olevansa kuin alaston tuon katseen edessä. Kylmät väreet vilistivät pitkin hänen selkäänsä.
Tuo ei ollut mikään asiakas – ei koskaan!
Isabella aavisti oikein, sillä mies oli – PIRUN RIIVAAMA!

Arvio: Pirun saapuminen kenen tahansa elämään sekoittaisi arjen täydellisesti. Isabella Nortonin se vie ensin hermoromahdukseen, mutta pimeän puolelle siirtymisen jälkeen hän huomaa uuden elämän alkaneen. Isabellan epäonneksi muuan John Sinclair ystävineen ei aio katsoa moista hyvällä, heidän mielestään Asmodiksesta on riittävästi harmia ilman uusia uhrejakin.

Hyvin mitättömistä lähtökohdista alkava tarina kasvaa edetessään ihastuttavan toimivaksi tarinaksi, vaikka mitään tavanomaista syvällisempää onkin turha odottaa – piru vain yksinkertaisesti haluaa juuri Isabella Nortonin sielun itselleen. Miellyttävää on sen sijaan linkitys ensimmäiseen Suomessa julkaistuun Yöjuttuun (Kauhun yö, 1/82), josta tutulla henkilöllä on tärkeä osa tapahtumien kulussa. Myös toisessa ulottuvuudessa seikkaileminen toimii tällä kertaa tavallista paremmin. Lukijoiden lähettämiä kuvia ei tällä kertaa lehdessä ole kuin yksi, kömpelöstä Hellrider-piirroksesta on vastannut nimimerkki M. E -89. Alkuperäisen Yöjuttu-klubin toinen pääsykoekierros huipentuu tähän lehteen.

Lainaus: Itse piru korkeassa persoonassaan tarkkaili nukkuvaa naista. Hän oli ”luvannut” ottaa tämän itselleen ja aikoi myös pitää ”lupauksensa”.
Tällä kertaa sielunvihollinen näytti todelliset kasvonsa kaikessa inhottavuudessaan ja vastenmielisyydessään. Niiden luihua kolmiomaista muotoa korostivat korkeassa otsassa sojottavat pukinsarvet, leveä ohuthuulinen suu ja pitkä kapea kyömynenä.
Siinä oli Asmodis, ja hän oli tullut ottamaan sen, minkä oli luvannutkin ottaa.

Lukijan novelli: Piinattu sotilas
Lukijan novellissa on tällä kertaa historiallista näkökulmaa, sillä sen tapahtumaketju alkaa Suomen sodasta. Tuolloin suonsilmäkkeeseen heitetyt sotilaat palaavat suomalaissotilaiden avuksi Talvisodassa, onnistuen tekemään tyhjiksi venäläissotilaiden tarkoin suunnitteleman ja suomalaisille tuhoisan hyökkäyssuunnitelman. Tarina kulkee paikoin aivan mallikkaasti, mutta nimettömäksi jääneellä kirjoittajalla on jostain syystä ollut tarve kiirehtiä loppuratkaisua, joka jää näin ollen todelliseksi antikliimaksiksi. Hyvän yön toivottaminen loppukommenttina on ollut kirjoittajan mielestä kenties hauska lopetus, omasta mielestäni vitsi on turhan kulunut.

Lainaus: Kun sotilaat kauhunhuudon hälyttäminä saapuivat paikalle, löysivät he mustanahkaisen, miltei luurangonnäköisen olennon syömässä alikersantti Makarovin päätä. Samalla tuo helvetin syvyyksistä noussut huitoi ruosteisella miekallaan sivaltaen joka iskulla raajan tai kaksi, ja pian ilman täytti veren haju. Ampuminen oli turhaa, luodit vain lävistivät suoasukin ruumiin tai lohkaisivat siitä pieniä palasia. Vääjäämättömästi se kävi jokaisen kimppuun purren ja kynsien sekä huitoen miekallaan, kunnes uhrista ei ollut jäljellä muuta kuin kasa lihaa ja luuta sekä muutama verinen riepu…


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Vom Teufel besessen (GJS Nr. 261)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.5.1989
Hinta: 12,50 mk