Yöjuttu 1/1986: Kuoleman järvi

Takakansi: Ei takakansiesittelyä, teksti poimittu edellisestä lehdestä.

- Sanon vain, että Kuoleman järven syvyyksiin kätkeytyy hirveä salaisuus!
Ukko alensi äänensä lähes kuiskaukseksi pienen leirinuotion loimun leikitellessä salaperäisen näköisesti hänen uurteisilla kasvoillaan.
Tyttöjen heleä nauru sai ukon säpsähtämään.
- Mitä nyt?
- Emme me usko tuollaisiin satuihin, Jill Livingstone sanoi, pudistellen päätään niin että pitkät vaaleat hiukset hulmusivat.
- Ja tarinat Loch Nessin hirviöstäkin ovat pelkkää puppua, Karen White tokaisi. -Ne, jotka väittävät nähneensä hirviön, puhuvat täyttä soopaa ja yrittävät vain päästä julkisuuteen…

Arvio: Pienen skotlantilaisen Darkwaterin viereisessä järvessä asuu kammottava ja salaperäinen hirviö, jonka syömien turistien rannalle huuhtoutuvat ruumiinosat herättävät kiinnostusta aina Scotland Yardin erikoisosastoa myöten. Paikalle saapuvat John ja Suko saavat pian itse kokea hirviön verenhimon, kun he käyvät pienestä soutuveneestä kamppailuun sitä vastaan. Aivan kuin yhdessä hirviössä ei olisi tarpeeksi, samalla järvellä liikuskelee myös sinistä valoa hohtava luuranko, jolla on avain salaperäiseen Ruumiskaupunkiin.

Muistikuvani tästä tarinasta olivat olemattomat, joten Kuoleman järvi pääsi yllättämään positiivisesti. Klassisena hirviötarinana se olisi ollut nopeasti kuitattu, mutta luurangon ja Ruumiskaupungin liittäminen mukaan tuo kokonaisuuteen onnistuneesti lisää vivahteita. Myös keskiössä olevat hahmot – rikkauksia tavoitteleva kadunmies, ystävänsä hirviölle menettävä opiskelija - ovat tavallista paremmin hahmoteltuja. Lopun juonenkäänteet eivät ole turhan ilmeisiä, sillä tarina jatkuu Yöjutun seuraavassa numerossa Mykkien jumalten rotko, jossa Darkwaterin taivaalle saapuu uusi, luurankoakin vaarallisempi demoni.

Lainaus: Järvi lepäsi heidän edessään tummana ja salaperäisenä. Hiljainen tuulenvire pani sen pinnan paikoitellen väreilemään, mutta muutoin se oli lähes tyyni. Jos tuijotti vedenpinnan väreilyjä kovin pitkään, saattoi helposti alkaa nähdä erilaisia varjoja ja hahmoja. ne eivät kuitenkaan olleet mitään ennen vedenpaisumusta eläneitä hirviöitä, vaan rannalla kasvavien puiden kuvajaisia.
Järven vesi ei ollut koskaan, edes auringonpaisteella, kirkasta. Soistuneet rannat ja turvepohja värjäsivät veden samean ruskeaksi. Siitä syystä paikallinen väestö olikin antanut järvelle lisänimen ”Musta vesi”.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Der Todessee (GJS Nr. 221)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.1.1986
Hinta: 9,50 mk

Yöjuttu 3/1985: Henkien hauta

Takakansi: SCOTLAND YARD ja CIA toimivat tiiviissä yhteistyössä.
Yardia edusti ylitarkastaja John Sinclair ja CIA:ta salainen asiamies Frazer virkaveljineen.
Kiperä tehtävä vie pelottomat taistelijamme sosialistiseen leiriin, mutta kuinka kilpajuoksu uudesta elektronisesta ohjausjärjestelmästä viimein päättyy, selviää kaksiosaisesta tarinasta, jonka ensimmäisen osan nimi on HENKIEN HAUTA.

Arvio: Johnin ja Sukon matka vie tällä kertaa Itä-Saksan rajavyöhykkeellä sijaitsevalle hautausmaalle, jonne muuan CIA-agentti on kadonnut suorittaessaan erittäin salaista tehtävää. Will Mallmannilla täydennetty kolmikko pääsee perille ja selvittävät tapauksen, johon liittyy merkittävästi myös Ruumiskaupunki ja sitä vartioivat kolme luurankoa. Demonien kanssa kamppailevat ystävämme saavuttavat komean voiton, mutta joutuvat maksamaan siitä kovan hinnan: Suko menettää paholaisruoskansa Punaisen helvetin herralle, demonille, jonka nahasta se on valmistettu.

Muistikuvani Henkien haudasta olivat kaksijakoiset. Toisaalta muistin pitäneeni sen jännityselementeistä, mutta tuskastelleeni hidasta kerrontaa ja vähäisiä tapahtumia. Muistini teki tälläkin kertaa tepposet, sillä Henkien hauta osoittautui ripeävauhtiseksi toimintatarinaksi, joka peittoaa mennen tullen sitä edeltäneen puolen vuoden numerot. Nostalgiapisteitä tarina saa Itä-Saksaan sijoittumisesta, myös uuden demonin astuminen kuvioihin on aina iloinen asia.

Lainaus: Punaisen helvetin herra!
Jälleen uusi demoni. Vai olisiko paremminkin pitänyt sanoa vanha demoni?
Se oli kertonut kuuluvansa Suurten Vanhusten joukkoon, demonisukupolveen, joka oli vaikuttanut maan päällä jo ennen ihmisen syntymää. Laskin samaan joukkoon myös Izzin, jättiläismadon, joka oli Suurten Vanhusten käskyläinen. Oliko Punaisen helvetin herra samanlainen? Ja missä moinen paikka mahtoi sijaita, jos se ylipäätään oli olemassa?


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Das Geistergrab (GJS Nr. 211)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.3.1985
Hinta: 8,60 mk

Yöjuttu 8/1984: Kauhujen rock

Takakansi: Suurten vanhusten aikaansaannokset voivat vaipua unohduksiin, mutta eivät koskaan tuhoutua. Niillä on aikaa odottaa, sillä vuosisadat eivät merkitse niille mitään. Musta magia säilyy.

Se jatkaa uinumistaan ulottuvuuksien syvyyksissä tai merenpohjan tutkimattomissa sopukoissa.

Aikanaan se kuitenkin herätetään eloon. Hirmutöiden muisto palaa silloin mieliin ja syntyy sekasorto. Aivan kuten KAUHUJEN ROCKISSA…

 Arvio: Niitä oli neljä. Ne olivat Suurten vanhusten palvelijoita ja muodostaneet rock-yhtye ”Kauhukoneen”, jonka järjestämän suurkonsertin tarkoituksena oli uhrata mahdollisimman monta katsojaa muinaisille demoneille. Niiden epäonneksi konserttiin saapui Jane Collins ja tämän vanavedessä pian myös John Sinclair ystävänsä Sukon kanssa. Mustaveristen suunnitelmat eivät siis toteutuneet suunnitelmien mukaan, mutta siitä huolimatta ”Kauhukone” järjesti shown, joka ei hevin unohdu.

Kauhujen rock on suoraviivainen jännitysrymistely, joka alkaa tunnelmallisesti, mutta päättyy perin lepsusti. Erikoisuutena mainitaan Kuolleiden kaivo, minuutin ajan avoinna oleva pohjaton kuilu, joka toimii ulottuvuuksien välisenä porttina kadonneena pidettyyn Ruumiskaupunkiin. Sen kautta ihmiset aiotaan tunkea Atlantiksen pahojen henkien ravinnoksi. Ideaa hyödynnetään oivasti, mutta muilta osin tarina kuuluu helposti unohdettavien Yökkäreiden joukkoon – siitäkin huolimatta, että vanha suosikkini KISS mainitaan mielipuolista menoa esittävänä yhtyeenä.

Lainaus: Kun paholainen hengittää ja avaa helvetin voimin merenpohjan, niin ettei veden valtakaan pysty vastustamaan hehkuvan kuumaa laavaa, joka syöksyy ylös kuin jättiläismäisestä kidasta, niin paetkaa! Paetkaa henkenne edestä, olittepa silloin maalla, vedessä tai ilmassa, sillä helvetin henkäys tappaa teidät.

Näin kuului vanha espanjalainen sanonta. Ja kaikki Costa del Solin kalastajat tunsivat sen. Siitä tosin puhuttiin erittäin harvoin, mutta se oli kuitenkin mielessä. Kun veneet lähtivät Almerian lahdelle, moni nuorempikin kalastaja ajatteli vanhoja varoituksia.

Niitä ei lausuttu koskaan turhaan, sillä niissä oli totuuden siemen. Oli öitä, joina vanhat kalastajat kieltäytyivät lähtemästä merelle.

Nyt oli yksi sellainen yö.

Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany

Saksankielinen teos: Horror-Rock (GJS Nr. 204)

Suomentanut: Heikki Haveri

Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu

Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen

Ulkoasu: Jouko Similä

Ilmestymispvm: 15.8.1984

Hinta: 7,50 mk