Yöjuttu 7/1993: Demonin rakastettu

Takakansi: Irvinaama kuoli!
Auringonjumalatar Amaterasun mahtavat voimat saanut Shao oli tehnyt työn. Hän ei kuitenkaan voinut aavistaa, että demonien kuolema oli alkuna uudelle kammottavalle elämälle.
Sinclair-teamin tietoisuuteen pulpahti uusi nimi: Kataya!
Jokainen, joka kuuli sen, joutui hänen valtaansa. Se oli lopputulos Irvinaaman kostosta. Shaokin joutui omalta osaltaan maksamaan siitä Katayalle kalliin hinnan. Hänestä tuli demonin rakastettu…

Arvio: Jos Irvinaaman nimen mainitseminenkin sai kiinalaiset kauhun valtaan, Kataya sai heidät joko mykistymään tai riehaantumaan. Jälkimmäisellä tavalla käy Sukolle, joka hakkaa Johnin henkihieveriin tämän kysellessä liikaa Shaon uudeksi rakkaudeksi osoittautuvasta Katayasta. Potkut ja lyönnit eivät kuitenkaan ystäviensä turvallisuudesta huolestunutta Johnia lannista, vaan hän päättää tehdä kaksinverroin enemmän pelastaakseen heidät.

Kolmiosaiseksi venyneen Irvinaama-tarinan päätösjakso jatkaa erittäin tyylikkäästä alusta huolimatta samaa latteaa linjaa kuin edeltäjänsäkin. Maailman hurjimpiin demoneihin lukeutuva Kataya ei ole minkään veroinen ja hänen synnyttämänsä sielunliikkeet pikemminkin huvittavat kuin pelottavat. Lopputulos on yhtä mitättömyyttä, sillä liian suurten henkimaailman edustajien mukaantulo tekee kliimaksista halvan ja helpon oloisen. Suomalainen kansikuva paljastaa enemmän tästä hektisestä tuokiosta, jossa Suko on menettämässä Shaon pysyvästi mustaveristen puolelle.

Demonin rakastettu on ensimmäinen Yöjuttu-lehti vuosiin, jossa ei ole ainoatakaan lukijain piirrosta.

Lainaus: - Hän on rakastettuni.
- Sellaista hänestä ei tule sinulle koskaan. Pakotit hänet. Hän ei olisi ikinä tullut vapaaehtoisesti luoksesi.
Katayan naurahdus tihkui häijyyttä: - Tietysti hän tuli vapaaehtoisesti ja omasta halustaan. Hän surmasi yhden suurista apulaisistani. Nähtyäni Irvinaaman lakanneen olemasta päätin kostaa hänen surmaajalleen. En kuitenkaan halunnut tappaa häntä heti muitta mutkitta, sillä Kataya on enemmän. Ihmiset sanovat hänen olevan Rakkaus ja Viha, ja se onkin totta. Olisin voinut saada Shaon vihaamaan itseäni, mutta silloin tämä leikki ei olisi enää ollut mielenkiintoista. Siispä taivutin hänet rakastamaan itseäni. Ja nyt hän rakastaa. Rakkaus on nuorelle naiselle aivan luonnollinen tunne.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Die Geliebte des Dämons (GJS Nr. 324)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.7.1993
Hinta: 16 mk

Yöjuttu 6/1993: Kuolemankallioon kahlittuna

Takakansi: Alla hornankattilana vaahtoava meri ja ympärillä maagisten voimien myllerrys.
Kuolemankallioon kahlehditun John Sinclairin toiveet pelastautumisesta ovat sammuneet. Jokainen hyökyaalto kuluttaa hänen nopeasti uupuvia voimanrippeitään, mutta voimakas tahto pakottaa nääntyneen ruumiin karkottamaan myrkyn lailla hiipivän lamaannuksen yhä uudelleen ja uudelleen. Herpaantumisesta seuraisi varma hukkumiskuolema. Elämänhalu on toistaiseksi voimakkaampi kuin tuonen hengettärien seireenilaulu, mutta kuinka kauan?
Onko apu sittenkin tulossa ja ehtiikö se pelastamaan John Sinclairin hukkumiskuolemalta?

Arvio: Irvinaaman kätyrit ovat erottaneet ystävämme toisistaan. Samaan aikaan kun John kamppailee elämästään Vampyyrien teatterissa, makaavat Suko, Shao ja heidän seurassaan oleva poliisi huumattuna odottamassa kuolemaa. Mutta kun hätä on suurin, astuu esiin muuan henki, joka pelastaa ystävämme ja saa seikkailun taas jatkumaan.

Irvinaama-tarinan toinen osa ei juuri paranna kokonaisuutta, jossa on enemmän toimintaa kuin jännitystä. Juonenkäänteet ovat yhtä innottomia kuin edeltäjässään, päädemonin vampyyriarmeijassa ei ole rahtuakaan pelottavuutta ja Shaon menneisyydestä paljastuvat maagiset taidot ovat kiusallisen yliampuvia vesittäen koko komeuden. Loppuun jätetty juonenkäänne saattaa tuoda uutta toimivuutta seuraavaan numeroon, mutta sen varaan ei kannata kuitenkaan laskea – Jason Dark kun on viime aikoina osannut lässäyttää tarinan kuin tarinan.

Tekstausvirheitä on edelleen aivan liikaa ja ne vaikuttavat kielteisesti vähäiseenkin lukunautintoon. Kahdesta lukijain piirroksesta ei ole Yöjutussa esiteltyjen laatutussausten haastajaksi.

Lainaus: Suu avautui hyvin hitaasti ja pitkät vampyyrinhampaat paljastuivat. Se oli intialaiselle lopullinen vahvistus äskeisen kamppailun lopputuloksesta.
Nyt tuokin miespolo oli joutunut vasten tahtoaan liitetyksi vampyyrien loputtomaan ketjuun. Lajikumppanit tulivat onnittelemaan häntä uudesta ”saavutuksesta” ja taputtelivat häntä olalle kuin jalkapallojoukkueen jäsenet voittomaalin tekijää.
Uhrin herättyä kaikki poistuivat ruumasta lajilleen ominaisin verkkaisin askelin. Aika ei merkinnyt verenimijöille mitään. Ne ottivat joka tapauksessa kaiken tarvitsemansa – ennemmin tai myöhemmin.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Gefangen am Todesfelsen (GJS Nr. 323)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.6.1993
Hinta: 16 mk

Yöjuttu 5/1993: Irvinaama

Takakansi: John tilasi puhelun Intiaan keskustellakseen kadonneista tikareista ystävänsä Mandra Korabin kanssa… Kun yhteys lopulta saatiin monen tunnin odottelun jälkeen, puhelimessa ei ollutkaan Mandra, vaan hänen palvelijansa, joka vaikutti hyvin järkyttyneeltä.
- Isäntäni Mandra Korab on kadonnut, hän sopersi särkyneellä äänellä. – Irvinaama on tappanut hänet.
John ei aikaillut hetkeäkään, vaan tilasi siltä istumalta lentolipun Intiaan. Mandra Korab oli löydettävä tai ainakin hänen kohtalostaan oli saatava täysi selko…

Arvio: Kun kiinalaiselle henkilölle mainitsee Irvinaaman, pahimmista pahimman demonin nimen, hän muuttuu kasvoiltaan kalmankalpeaksi eikä saa sanaa suustaan. Näin käy jopa Sukolle, joka on kuitenkin taistellut kaikkein hirveimpiä mustaveristen edustajia vastaan ja ollut useasti menettää näissä yhteenotoissa henkensäkin. Hänellä ja Johnilla ei siis todellakaan ole helppo tehtävä jäljittää Irvinaamaa, jonka epäillään palanneen maan päälle ja koonneen ympärilleen palvelijoita, jotka ovat herransa nimissä valmiita mihin tahansa.

Itämaista mystiikkaa on useasti käytetty kauhutarinoiden pohjana ja toisinaan varsin onnistuneestikin. Irvinaaman jatko-osatarinassa se ei ainakaan toistaiseksi toimi, sillä itse päädemoni on ulkoiselta olemukseltaan kaikkea muuta kuin pelottavan oloinen, eikä miltään osin pysty luomaan samaa olotilaa ympärilleen kuin vaikkapa Johnia jouluaattona noutamaan tullut Musta Kuolema (kts. Yöjuttu 4/1984), johon ystävämme tätä kiinalaispirulaista vertaavat. Lukuisat kirjoitusvirheet ovat häiritseviä, eikä takakannen esittelytekstissä ole totuutta kuin nimeksi: John ystävineen ei suinkaan matkusta Intiaan, vaan Hongkongiin. Huomionarvoisena seikkana mainittakoon yllättävä tieto Sukon naisystävän, Shaon, menneisyydestä.

Lukijain piirroksia on mukana neljä ja niistä kahta voisi joku kenties harkita halpistatuointina.

Lainaus: Nähdessään sumun ja sen sisästä kuoriutuvan hahmon Mandra Korab tajusi epäilystensä olleen sittenkin perusteltuja. Irvinaama oli todella olemassa ja ilmestyi nyt hänelle!
Hahmo oli vain pelkkä pää vailla muuta ruumista, ja juuri se teki sen niin kammottavaksi.
Se oli monta kertaa suurempi kuin täysikasvuisen ihmisen pää, ja kaiken lisäksi kaksikasvoinen.
Januksen pää!


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Das Fratzengesicht (GJS Nr. 322)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.5.1993
Hinta: 16 mk

Yöjuttu 4/1993: Perjantai - murhapäivä

Takakansi: Moninkertainen murhamies virui pilkkopimeässä sellissään.
- Hetki on koittanut, ääni kuiskasi. – Olet pian vapaa. Pidin lupaukseni.
- Milloin? tappaja henkäisi kiihdyksissään.
- Vielä tänä yönä. Uhrisi on valmiina ja odottaa jo kuolemaansa…
Hieman myöhemmin murhaaja todellakin oli vapaa. Hän ei suinkaan ollut kuka tahansa väkivaltarikollinen, joka tekee tekonsa useimmiten sattumalta, vaan kaikilla hänen tekemillään murhilla oli yksi yhteinen piirre. Ne oli aina tehty perjantaina ja 13. päivänä. Kuinka ollakaan, hänen vapauttamispäivänsäkin oli perjantai, 13. päivä…

Arvio: Mandra Korabilta varastettujen tikareiden etsintä jatkuu ja vieläpä Johnin ja Sukon kotinurkilla Lontoossa! Tällä kertaa ystävykset vedetään mukaan eriskummalliseen murhamysteeriin, jonka salaisuudet paljastuvat heille vasta toiminnan keskipisteessä. Eikä mikään ole ollut siten, kuten kaksikko on ounastellut. Mukaan liittyy nimittäin myös druidimagiaa sekä salaperäinen Aibonin valtakunta, jonka olemassaolo on putkahtanut viime aikoina esiin vallan useasti.

Lähtökohdiltaan kovin vaatimattomalta tuntuva Perjantai – murhapäivä kääntyy heti ensimmäisen mutkan jälkeen odottamattomaan suuntaan ja lähtee paahtamaan kohti tuntematonta. Jo aivan liian pitkään alavireisiä tarinoita suoltaneen Jason Darkin ideariihestä on päässyt putkahtamaan aidosti kiinnostava ja mukaansa tempaava tarina, joskin murhamiehen jäljille pääseminen on toteutettu turhan kliseisesti. Siitäkin huolimatta tunnelma säilyy jännittävänä elokuvamaiseen loppuhuipentumaan asti. Yllättävää on ainoastaan tarinan valinta: tämän ja Atlantislaisen kuolinnaamion väliin jäi seitsemän julkaisematonta tarinaa, joita suomalaiset Yöjuttu-fanit eivät päässeet koskaan lukemaan.

Mika Tukiaisen ja Jari Ylä-Keron piirtämiä kuvia kiinnostavampaa on huomata Yöjutun sisäsivuilta Portti-lehden vampyyrinumeron 1/1993 mainos, kyseinen aviisi kun sattui olemaan itselleni yksi tärkeimmistä kauhuelokuviin liittyvistä julkaisuista. Vähemmän innostavaa on niin ikään sisäsivuille sijoitettu SinäMinä-henkinen kirjeenvaihtoilmoitus – jos lukijapalsta piti kerran lakkauttaa, miksi tällaisia ilmoituksia kuitenkin julkaistiin?

Lainaus: - Kuka tarkalleen ottaen on se mies, jota tarkoitatte?
- Muuan luopio.
- Joku aibonilainenko?
- Kyllä vain, Aaveidenmetsästäjä. Hänen suonissaan virtaa druidien veri, mutta hän on saanut myös paholaisen mahdin. Lusifer on saanut entisen druidiolennon täydellisesti valtaansa annettuaan hänelle tikarin, jonka oli aikaisemmin paiskannut meidän valtakuntaamme. Se on muuttunut heti kuin toiseksi tikariksi jouduttuaan helvetin ruhtinaan valvontaan. Sinun täytyy estää enemmät tihutyöt.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Freitag - Mordtag (GJS Nr. 321)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.4.1993
Hinta: 16 mk

Yöjuttu 1/1992: Lomasaaren kääpiöpirut

Takakansi: Mandra Korab oli omistanut seitsemän tikarin kokoelman. Helvetin ylin valtias Lusifer oli kuitenkin kokenut sen uhkaksi itselleen ja kaapannut sen katalalla tempulla haltuunsa.
Sen jälkeen oli paikonut [sic] kaikki seitsemän tikaria eli puolille maailmaa mahdollisimman kauas toisistaan. Siten hän sai ne työskentelemään puolestaan sen sijaan, että ne olisivat uhanneet hänen valtansa säilymistä.
Ystäväni ja minä olimme löytäneet tikareista jo kolme. Neljättä etsiessämme jouduimme pohjoissaksalaiselle Syltin saarelle kääpiöpirujen joukkoon…

Arvio: Jokaisella lomapaikalla on salaisuutensa, joiden kanssa paikallisten on elettävä ja joita satunnaisten matkailijoiden ei sovi kyseenalaistaa saati tonkia sen enempää. Ongelmaksi asia muodostuu siinä vaiheessa, kun salaisuudet palautetaan päivänvaloon ja mahdollisesti vieläpä siten, ettei niihin osata varautua tai niitä ei edes uskota. Näin tapahtuu pienessä saksalaisessa lomakylässä, jossa yksi Mandra Korabin maagisista tikareista tekee tuhojaan.

Rantahietikossa asuvien murhanhimoisten kääpiöiden tarina on lähtökohtaisesti kekseliäs. Hautajaisissa tapahtuva välienselvittely on tyypillistä Yöjuttu-huttua, mutta rannalle sijoittuvassa kliimaksissa on yritystä – sitäkin olisi tosin voinut huomattavasti kasvattaa ja tuoda tappajakääpiöitä maan päälle moninkertaisesti nyt nähtyä enemmän, näin oltaisi saatu todella huikeat verikekkerit joulupyhien kunniaksi. Valitettavinta kaikessa on kuitenkin se, että Kolmiokirja päätti lopettaa hetkellisesti uusien tarinoiden julkaisemisen, joten viimeisen kolmen tikarin seikkailut jäävät suomalaisilta lukijoilta ikiajoiksi kokematta.

Lukijain piirroksia on lehdessä kaksi ja molemmat vieläpä aivan onnistuneita. Kolmesivuisen lukijapalstan asiallisin kirjoitus on Sami Hernesahon käsialaa, siinä hän kyseenalaistaa lukijoiden keskinäiset nokittelut ja päänaukomiset. Myynti-ilmoitusten lisäksi mukana on myös Marjut Järvimiehen runo ja sen perään Yöjutun toimituksen ilmoitus lukijapalstan ja novellien julkaisemisen lopettamisesta. Tämä on vähintäänkin erikoista, sillä vielä edellisessä numerossa lukijoita pyydettiin lähettämään tekstejään julkaistavaksi.

Lainaus: Hiekasta työntyi esiin jotain. Ensiksi tuli näkyviin pieni käsi. Pitkät ruskeat sormet ojentuivat ja koukistuivat muutaman kerran, puristuivat nyrkkiin ja avautuivat jälleen. Ulapalta hyökyvät vaahtopäiset aallot eivät ulottuneet niin kauas rannalle, että olisivat voineet kastella käden.
Käsivarsi näytti ohuelta ja laihalta, mutta sitkeältä. Viimein työntyi esiin pää hörökorvineen ja hehkuvine silmineen.
Ensimmäinen kääpiö oli noussut ihmisten ilmoille. Vielä se ei kuitenkaan noussut hiekasta aivan kokonaan, vaan katseli huolellisesti ympärilleen.

Lukijan runo
Neidolla on iso pulma,
hän ryhtyy itsesyytökseen:
Hän kun on niin ruma, julma,
kukaan ei käy pyydykseen.

Sarvipäinen nahkasiipi
kiinnostuikin neidosta.
Neidon viereen yöllä hiipi,
hurmaantuisko keitosta?

Neito ken ei ketään säästä
ääressä on kattiloiden.
Turvallisen matkan päästä
katso häntä pahoinvoiden.

Jostain syystä itsekkäästä
kädessään on lihakirves!
Kaivaa sillä silmät päästä,
kallolla on hampaat irves!

Lehmän silmä lautaselle,
syksyn ilta hämärtyy.
Soppa jäähtyy parvekkeella,
kyllä kulta yllättyy!
(Marjut Järvimies)

Lukijan novelli: Uhrilahja
Johanna Kaipiaisen kynäilemä tarina on epäuskottavuudestaan ja kömpelyydestään huolimatta erikoinen, mustalla huumorilla silattu luostarikertomus, jonka loppuhuipentumassa nähdään kuinka nunnat antavat Herralleen uhrilahjoja syntisten pakanoiden muodossa.

Lainaus: - Herra, ota vastaan tämä uhrimme, syntinen pakana ja armahda meidät helvetin tulesta. Aamen, vanha nainen lausui tuolla samalla kammottavalla äänellään, mikä oli neuvonut minut tänne kuoleman kehtoon.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Die Satans-Zwerge von Sylt (GJS Nr. 303)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.1.1992
Hinta: 15 mk

Yöjuttu 12/1991: Hirviö

Takakansi: Se oli pitkien puukkojen yö! Taivas kaartui sinisenmustana yhtä sinisenmustan veden yllä. Meidän veneemmekin oli maalattu mustalla naamiointivärillä.
Kun katsoin taivaalle, kuu näytti kirkkaalta pyöreältä reiältä kaiken pimeyden keskellä.
Mandra ja Suko soutivat. Olimme sammuttaneet perämoottorin, ettei kukaan olisi kuullut meidän liikkuvan vesillä.
Kuu virnisteli minulle julkeasti päin naamaa, mutta minusta tuntui kuin se olisi samanaikaisesti yrittänyt varoittaa minua jostakin vaarasta, jota en vielä tajunnut. En voinut tietää hirviön olevan liikkeellä…

Arvio: Napolin slummit eivät ole turvallinen paikka tavalliselle turistillekaan, joten kuinka ne voisivat olla sitä poliiseille ja vieläpä tilanteessa, jossa sen hämärillä kujilla kuljeskelee viattomia ihmisiä tappava salaperäinen hirviö? Johnin, Sukon ja intialaisen Mandra Korabin ei auta tätä kuitenkaan liiemmälti miettiä, sillä heidän on tuhottava tuo helvetin epäsikiö ja löydettävä samalla Mandralta varastettu tikari.

Yksinkertaisesti Hirviöksi nimetty seikkailu jatkaa Seitsemän tikaria pirulle -tarinasta käynnistynyttä sarjaa, ollen nyt kolmas perättäinen tarina, jossa tärkeitä tikareita metsästetään ympäri Eurooppaa. Edellislehden tavoin tämäkin kertomus heijastelee Yöjutun kultakauden tunnelmia, minkä ansiosta monilta osin kovin simppeli juttu ylipäätään toimii. Napolista ja etenkin sen yöllisistä kaduista olisi voinut kieltämättä ottaa enemmänkin irti. Loppuhuipentuma on tuttuun tapaan heikko, Johnin selvitessä pedosta aivan liian helposti.

Lukijapostipalstalla myydään Yöjuttu-lehtiä ja arvostellaan kauhu- ja toimintaelokuvia muutaman rivin sepustuksilla. Ville Pynnösen kahdesta tatuointiaiheeksikin sopivasta kuvasta toinen on poliittishenkinen Neuvostoliitto vs. USA -piirros, toinen on syntynyt Joe Danten Ulvonta-elokuvan innoittamana. Plussaksi mainittakoon, että lehteen on printattu kaikkien Suomessa julkaistujen Yöjuttujen nimet ilmestymisnumeroineen. Miinusta on annettava siitä, ettei Tony Ballardin tarinoita mainita kyseisessä listauksessa lainkaan.

Lainaus: Hirviö ei hievahtanutkaan. Se seisoi oviaukossa hajasäärin ja tuijotti miestä marmorikuulamaisen pyöreillä silmillään ikään kuin ei olisi nähnyt hänenlaistaan olentoa koskaan aikaisemmin.
Suupielistä tippui kellertävää kuolaa ja korvat liikkuivat valppaasti kuin koiralla. Hampaat olivat erikoistuneet saaliin raatelemiseen. Ne olivat niin isot ja terävät, että ihmisen kaula katkesi varmaan helposti yhdellä puraisulla.

Lukijan novelli: Riidan tähden
Jaanan kirjoittama kaksisivuinen novelli on veikeillä juonenkäänteillä varustettu kertomus yöllisestä uintiretkestä ja sen kauhistuttavista seurauksista. Väärään joukkoon ajautuminen voi todellakin käydä hengelle vaaralliseksi, etenkin jos he osoittautuvat vielä kannibaaleiksikin.

Lainaus: Etsin katseellani muilta apua, mutta heillä näytti olevan keskenään hauskaa, ja he näyttivät selvästi kuin humaltuvansa pikkuhiljaa. ”Hei, elkee viittikö enee leikkiä, lähetää…”, mutta en saanutkaan enää sanotuksi, koska tunsin että vesi alkoi kummasti tarrautua minuun. Se piti minua paikoillaan, en päässyt sen paremmin taakse kuin eteenkään. Olin jumissa.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Der Unhold (GJS Nr. 302)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.12.1991
Hinta: 14,50 mk

Yöjuttu 11/1991: Druidien kosto

Takakansi: Tekniikka muuttaa ihmisten elämää yhä kiihtyvällä vauhdilla. Monien keksintöjen ansiosta meidän ei tarvitse enää tehdä yhtä paljon ja yhtä raskaita töitä kuin esi-isämme. Elämä on helpottunut, mutta samalla se on muuttunut myös vaarallisemmaksi. Ihmiset rakentavat yhä tehokkaampia joukkotuhoaseita.
Kun neljä ammattisotilasta räjäyttää uusia laserkiväärejä testatessaan kokonaisen vuoren tomuksi, suuttuneet druidit aloittavat taistelun. Tuhottu vuori oli heidän kotinsa…

Arvio: Seitsemän maagisen tikarin etsintäretki vie Johnin, Sukon ja heidän kanssaan matkustavan Mandra Korabin Cornwallin jylhänkauniisiin maisemiin, jossa armeijan salaiseen operaatioon palkatut sotilaat herättävät pitkään uinuneet druidien henget. Nämä eivät katso hyvällä muinaisen pyhän paikkansa tuhoamista, vaan päättävät antaa säälimättömästi takaisin.

Yksinkertaisista asetelmista ponnistava Druidien kosto on aavistuksen parempi kuin edeltäjänsä, seitsemän tikarin etsintäpartion matkaan sysännyt Seitsemän tikaria pirulle. Ammattisotilaiden luonteenpiirteiden tavanomaisuudesta ei kannata liikaa mieltään pahoittaa, kuten ei heidän kuvailuistaankaan, mutta muilta osin heidän salaisen operaatiomatkansa käänteet on toteutettu mainiosti vanhojen Yöjuttujen henkeä mukaillen. Loppuhuipentumakaan ei ole aivan hatusta vedetyn oloinen, joskin Sinclairin hentomielisyys latistaa sitä hieman.

Lukijaposti on kahta runoa lukuun ottamatta pelkkä osto- ja myyntipalsta. Lukijain piirroksiakaan ei ole mukana kuin yksi.

Lainaus: Miehet käänsivät selkänsä kristallivuorelle ja katsoivat eteensä. Hämärä oli vasta alkamassa, joten he kykenivät näkemään kaiken vielä aivan selvästi.
Kukkulat ja heidän edessään levittäytyvä maasto oli muuttunut yhtä läpinäkyväksi kuin kristalli. Miehet kykenivät näkemään maan sisään, jonne oli haudattu aikojen kuluessa lukemattomia druideja.
Siellä oli luurankoja ja irvokkaan näköisiksi lahonneita ruumiita mätänemisen eri asteissa. Silti yksikään näistä elottoman näköisistä druideista ei ollut todella kuollut.
Jokainen niistä oli elossa.

Lukijan runo I
Mies peilissä
tuijottaa
läpi sormuksen
joka ei valehtele.
Minne menisin – piiloon?
Halkopinojen alle
hautautuisin loppuiäkseni
missä ei ole kuin
hiljaisuus – ikuinen.
Veitsi
joka tulee viiltämään ranteeni
on tylsä.
(SARA)

Lukijan runo II
Kävin juuri helvetissä
tapoin äitini
murhasin isäni
surmasin muutkin sukulaiseni.
Lampaan verta
join ahneesti
silmät –
viiltelin partaveitsellä
söin ne siivuttain.
Saatana seivästi minut –
olen kuollut!
Nautin –
ja itken…
(SARA)

Lukijan novelli: Verinen kosto
Mary Wilson ei pääse kahdeksanvuotiaan poikansa kuolemasta millään yli, kunnes eräänä sateisena yönä kotioveen kolkuttaa yllättävä vieras. Novellin kirjoittanut Vesa V. lainailee vähän turhankin innokkaasti Stephen Kingin Uinu, uinu lemmikkini -romaanin loppuhuipentumaa.

Lainaus: Ukkonen jyrisi ylhäällä mahtavana herrana ja vettä satoi kaatamalla. Silloin tällöin näkyi välähdys.
Mutta Mary ei piitannut liiemmälti riehuvasta luonnonmittelöstä, vaan hänellä oli tärkeämpää tekemistä. Hän halusi vain mennä lapsensa kuolinkohdalle…


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Druiden-Rache (GJS Nr. 301)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.11.1991
Hinta: 14,50 mk

Yöjuttu 10/1991: Seitsemän tikaria pirulle

Takakansi: Syvänsinisestä pimeydestä sujahti esiin vielä tummempi karvainen käsi, joka tarrasi nukkuvan miehen kurkkuun erehtymättömän varmasti.
Nukkujan pää painui tyynyyn ja kurkkua kuristava ahdistava tunne herätti hänet. Silmät rävähtivät auki ja suu loksahti ammolleen. Hän ei nähnyt paljon mitään, ehkä korkeintaan jonkin tumman varjon kasvojensa yllä. Henki ei kulkenut, vaikka hän yritti vimmatusti haukkoa ilmaa. Kurkkua kuristava tunne kasvoi sietämättömäksi. Pelko valtasi mielen.
Ensin hän luuli näkevänsä unta, mutta tajusi kohta, että hapenpuute oli todellinen. Pelko muuttui kuolemankauhuksi!

Arvio: Intialaisella Mandra Korabilla on hallussaan kuolevien demonien käsivarsista valmistetut seitsemän tikaria, joiden avulla hän on käynyt mustaveristen vastaista taistelua jo kauan. Eräänä yönä joku tai jokin kuitenkin murtautuu hänen palatsiinsa, tappaa hänen uskollisen palvelijansa ja varastaa tikarit. Ryöstäjä jakaa tikarit seitsemälle eri pahan palvelijalle, joten Johnin ja Sukon on autettava ystäväänsä saamaan kallisarvoiset tikarit takaisin.

Varsin pitkän oloisen jatkosarjan perään heitetään uusi sellainen, sillä ainakin ensituntumalta vaikuttaa siltä, että Seitsemän tikaria pirulle tulee kestämään sen seitsemän kertomuksen verran. Toivoa sopii, että tulevat numerot ovat avausosaa kekseliäämpiä, sillä ihmetikarillaan kirurgisia toimenpiteitä toimittavan lääkärin tarina ei ole kovinkaan kaksinen. Tuhoa ja toimintaa tässä on kyllä riittämiin, mutta varsinaista kauhua – saati edes jännitystä – saa kaivaa todella syvältä ja silloinkin lopputulos on korkeintaan tyydyttävä. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon Johnin ja Palermon mafiapäällikön Luigi Bergamon kohtaaminen, he kun ovat vanhoja tuttuja tarinasta Hulluus iskee yöllä (8/1989).

Kolmesivuisella lukijapalstalla ihmetellään Yöjutun julkaisutahtia, saksalaisista lehdistä jäi nimittäin suomentamatta numerot 281-290. Pakollisten osto- ja myynti-ilmoitusten lisäksi lehteen on päätynyt myös seuranhakuilmoitus, kun kaksi Juku-Jukumaassa vieraillutta nuorta neitoa kyselevät kiinnostavan pojan perään. Lukijain piirroksia on mukana kaksin kappalein.

Lainaus: Ruumis oli yhä istuvassa asennossa. Tohtori Varese oli odottanut vainajan muuttuvan eläväksi ruumiiksi, zombiksi, mutta ei kuitenkaan tuollaiseksi olennoksi, joka istui nyt hänen edessään. Zombi pyyhkäisi robottimaisen jäykällä huitaisulla käärinliinan pois päältään, niin että Varese näki sen nyt kokonaan.
Näky oli hänelle järkytys, sillä ruumiin jaloissa oli tapahtunut kammottava muodonmuutos.
Ihosta kasvoi nopeassa tahdissa esiin vihreitä suomuja, jotka vahvistuivat kovaksi panssarikuoreksi, kuten joillakin liskoilla. Muutos eteni huimaa vauhtia. Se hyppäsi ylävartalon yli ja jatkui kasvoissa. Poskiin ja otsaankin kasvoi suomuja. Samalla pää muutti muotoaan.

Lukijan novelli: Kirje rajan takaa
Marko Parviaisen kirjoittama novelli vie lukijansa Englantiin, hylätylle kaivostyömaalle, jonka käytävissä asuu jotain sanoin kuvaamattoman pahaa. Novellien parhaaseen kolmannekseen lukeutuva Kirje rajan takaa on sopivan tiivis ja tutuista lähtöasetelmistaan huolimatta toimiva. Loppunäytökseenkin on saatu ujutettua miellyttävää jännitystä.

Lainaus: Nyt on otollinen hetki. Yö on synkkä ja pilvinen. Katulamput ja valot ovat yksi toisensa jälkeen sammuneet. Ensin kauempana, mutta pimeys etenee koko ajan kohti minua. Nyt viereinen katu sammui kokonaisuudessaan. Huomenna puhutaan varmasti laajasta sähkökatkoksesta, mutta minä tiedän paremmin…


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Sieben Dolche für den Teufel (GJS Nr. 299)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.10.1991
Hinta: 14,50 mk