Yöjuttu 7/1989: Lasinen kauhu

Takakansi: Näin ajovalot taustapeilissäni ja tajusin heti, että takanani tulevan autonkuljettaja [sic] ajoi aivan liian kovaa. Ajorata oli sateen liukastama ja täynnä lätäköitä, joista liian vauhdikkaasti ajava auto voi helposti nousta vesiliirtoon ja syöksyä ulos tieltä.
Koukkasin pientareelle, koska en halunnut Bentleyni saavan tarpeettomasti lisää kolhuja entisten lisäksi. Seuraavassa hetkessä takaa tullut auto ohitti minut ja roiskautti mahtavan vesiryöpyn ajokkini kylkeen ja sivuikkunoihin. Rekisterikilpi peittyi vesisumuun ja paksuun pakokaasupilveen.
Ajattelin, ettei noin edesvastuuttomasti ajava kuljettaja voinut olla muuta kuin hullu tai humalassa. Joka tapauksessa hän saattoi muut tiellä liikkujat hengenvaaraan..

Arvio: Muutaman vuoden kestänyt Yöjuttu-fanitukseni oli taantunut keväällä 1989 siihen vaiheeseen, että yhä useampi lehti tuli vain selailtua läpi ilman sen kummempaa perehtymistä. Vauhtiin päässyt nuoruus oli yksi merkittävä syy tähän, mutta myös juttujen jatkuva keskinkertaisuus vieraannutti minut John Sinclairin ja kumppaneiden maailmasta. Lopullinen sinetti taisi tulla heinäkuussa ilmestyneen Lasisen kauhun myötä, koska sen kansikuva oli kaikkea muuta kuin Yöjutulle sopiva – saksalaisia Yökkäreitä jonkin verran keräilleenä epäilin myös alkuperäiseksi väitetyn kansikuvan aitoutta, mikä suututti minua entisestään.

Lasisen kauhun sivuuttaminen ei tuntunut suurelta menetykseltä vuonna 1989, eikä se olisi ollut sitä nytkään. Kekseliäästä aiheesta huolimatta juoni on laimeaa peruskauraa, jossa omaperäisyys loistaa poissaolollaan. Lasi-ihmisten ympärilleen luoma uhka on olematon ja lopussa John selviää henkeään uhanneesta tukalasta paikasta taas kerran kuin ihmeen kaupalla. Lehdessä on mukana myös kaksi lukijapiirrosta, joista on tällä kertaa vaikea valita parempaa, eikä suinkaan niiden korkean laadun vuoksi.

Lainaus: Poliisin virkapukuun pukeutunut olento makasi edessäni. Kätensä pois heittäneen suunnalta kuului matalaa murinaa. Vilkaisin äänen suuntaan ja otin edessäni makaavalta mieheltä aseen pois, ennen kuin kävin ääntelijän kimppuun risti kourassani.
Olin kietaissut ketjun sormieni ympärille ja päästin ristin putoamaan alas miehen kasvoille.
Mitään ei tapahtunut.

Lukijan novelli: Pysy haudassasi
Nimettömäksi jääneen kirjoittajan Yöjuttu-standardein mitattuna pitkähkö novelli kertoo humoristisen tarinan sedästä, joka palaa haudan takaa kostamaan kuolemansa. Kieli poskessa kynäilty novelli edustaa lukijoiden tuotosten parhaimmistoa.

Lainaus: Ruumis lähti hoippumaan lähes äänettömästi pitkin katuja, vain sininen hautausvaate yllään. Se käveli suoraan Terencen talolle, otti leipäveitsen ja jatkoi tällä kertaa suoraan matkaansa määrätietoisesti ja nopeasti, niin että heidän täytyi seurata sitä autolla. Pian selvisi, että Simon Striperin, vanhan sedän, joka ei halunnut levätä rauhassa, määränpää oli sama sairaala jossa hän oli kuollut.

Lukijan novelli: Kauhistuttava kokemus
J. S. Miehtanoffin kirjoittama lyhyt tarina kertoo syksyisellä mökillä koetusta hirvittävästä painajaisesta, jossa päähenkilö matkaa saunareissunsa päätteeksi suoraan helvetin lieskoihin. Ideaköyhä tarina huipentuu lopetukseen, joka ei onnistu olemaan niin hauska saati nokkela, millaiseksi se lienee tarkoitettu.

Lainaus: Vaivun syvään tajuttomuuteen. Demoni nostaa minut käsivarsilleen ja kantaa minut kiukaan yläpuolelle. Se hehkuu punaisena, kuin itse helvetti. Putoan tulikuumaan kiukaaseen, huudan kuin sisälmyksiä revittäisiin irti… Vajoan syvään, tulikuumaan kuiluun… Putoan… Huudan…


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Das gläserne Grauen (GJS Nr. 263)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.7.1989
Hinta: 12,50 mk

Yöjuttu 6/1989: Helvetintunneli

Takakansi: Miehen kauhu vaikutti jo hänen ajotapaansakin. Kaasupoljin painui rajusti alas, renkaat sutivat asfalttia niin että harmaa savu pöllysi, ja Lancia ampaisi liikkeelle. Jean Leduc puristi rattia hikisin kourin, kiitäessään hurjaa vauhtia rantatiellä. Suojakaitein varustetut äkkijyrkät serpentiinimutkat ja pimeys teettivät hänellä paljon töitä. Leduc pani kaikki yhden kortin varaan, sillä takaa-ajajat olivat hänen kannoillaan ja hän halusi päästä seuraavaksi päiväksi Italiaan. Taustapeiliin vilkaistessaan hän totesi takaa-ajajien valonheittimien häilähtelevän jo vaarallisen lähellä ja yritti lisätä jo muutoinkin mielipuolista nopeuttaan…

Arvio: Cannes on muutakin kuin elokuvakaupunki, vaikka se sellaisena tunnetaankin. Nyt sinne on asettunut mustaverinen, jonka ei pitäisi missään nimessä olla elävien kirjoissa, onhan John Sinclair jo ainakin kertaalleen tuhonnut sen. Pahan voima on kuitenkin mahtava ja sen saavat ystävämmekin taas huomata, kun he joutuvat uuteen taisteluun liekkiruoskademonin eli Belphégorin kanssa.

Maahisten henkiin herättämän Belphégorin toinen tuleminen on rutiininomainen kauhistelu, jonka tehtävä lienee ennemmin iljettää kuin pelottaa – tästä esimerkkinä hallitsijaansa joka paikkaan seuraavat valtavat matolaumat. Jopa John on aseeton niiden edessä, mutta saa tarpeen tullen yllättävää apua ulkopuoliselta ystävältään, jonka kanssa hän käy fantastisen mielikuvitusrikkaaseen yhteenottoon matoja vastaan. Myös Suko joutuu pahaan hengenvaaraan, mutta ratkaisevalla hetkellä mahtavan Belphégorin kostonhimo sotkee demonin pasmat. Lehdessä on kaksi lukijan piirrosta, joista toista on innoittanut Metallican uunituore albumi ”…and Justice for All”, sillä kuva on nimetty levyllä olevan Eye of the Beholder -kappaleen mukaan.

Lainaus: Vieraiden edessä seisova olento ei ollut enää ihminen, vaan vaarallinen hirviö; Belphégor.
Nyt läsnäolijat näkivät hänen todellisen hahmonsa. Hän koostui – madoista!
Tuhannet toisiinsa liimautuneet ja kietoutuneet mustat madot muodostivat hänen lihaksistonsa ja koko hahmonsa. Syntynyt kokonaisuus oli ihmisen muotoinen olento.

Lukijan novelli: Outo taivas
Tällä kertaa lehdessä on peräti kolme lukijan novellia. Näistä ensimmäinen on nimimerkki Ilppon kirjoittama Outo taivas. Kyseessä on kuumaan kesäiltaan sijoittuva kauhistelu taivaalta tuijottavine paholaisineen, jonka murhanhimoiset apulaiset päästävät päähenkilön pois päiviltä. Torsoksi jäänyt tarina olisi saattanut toimia paremmin pidempänä.

Lukijan novelli: Sielunsa myynyt
Saska N. on kynäillyt tarinan paholaista manaavasta Akista, jolle käy moisessa leikissä tietysti huonosti. Ideaköyhän jutun viimeiset hetket selostetaan kuin urheilukisoissa, mikä ei tällaisessa tapauksessa oikein toimi. Onkin valitettavaa todeta, että tällaisia tarinoita mahtuu vähintään kolmetoista tusinaan.

Lukijan novelli: Kuoleman kartano
Viimeisen novellin kirjoittajasta ei ole tietoa. Yksisivuinen tarina kertoo Nosferatun linnasta myrsky-yönä suojaa hakevasta muukalaisesta, jonka onnistuu tappaa linnan pelottava isäntä survaisemalla tammiseiväs syvälle sen mustaan sydämeen. Tarinassa ei ole mitään omaperäistä, eikä myöskään mitään muistettavaa.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Belphégors Höllentunnel (GJS Nr. 262)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.6.1989
Hinta: 12,50 mk

Yöjuttupokkari 8: Vampyyrin morsiamet

Takakansi: Rasahduksen kuullessaan Miriam käännähti säpsähtäen. Oviaukossa seisoi kookas, mustakaapuinen mies, jonka silmät hehkuivat kuin tuliset kekäleet.
- Kuka te olette? Miriam kysyi vapisevalla äänellä.
- Vampyyrien kuningas, mies vastasi. – Sinusta tulee morsiameni. Tulet hallitsemaan rinnallani elävien vainajien valtakuntaa.
Mies asteli lähemmäs Miriamia, joka alkoi vavista kuin kuumehorkassa ja vaipui polvilleen.
Omituinen vieras kumartui tytön puoleen, painoi hänen päänsä takakenoon ja avasi suunsa. Ylähuulen alta paljastui kaksi pitkää, neulanterävää kulmahammasta, jotka painuivat hitaasti tytön kaulavaltimoa kohti…

Arvio: Tohtori Boris Barow haaveilee elämästä vampyyrinä ja on sen saavuttaakseen rakentanut syrjäiseen lontoolaisrakennukseen laboratorion, jossa hän aikoo suorittaa muuntumisrituaalin tieteellisiä keinoja käyttäen. Onnistuttuaan Barow ryhtyy hankkimaan itselleen morsiamia, mutta pahaksi onnekseen erään uhrin miesystävä hälyttää John Sinclairin apuun. Toinen Barow’n kannalta epäonninen tapahtuma linkittää aaveidenmetsästäjän yhä tiukemmin tapaukseen ja ennen pitkää heidän on kohdattava toisensa kasvotusten.

Melkoisella innolla aikanaan lanseerattujen Yöjuttu-pokkareiden kiinnostus laantui fanien keskuudessa varsin nopeasti, sillä korkea hinta ei missään vaiheessa paiskannut kättä tarinoiden tason kanssa. Näin jälkikäteenkään pokkarijuttuja ei voi suositella kuin kaikkein innokkaimmille Yöjutun lukijoille, sillä sen verran ideaköyhiä niiden tarinat ovat poikkeuksetta olleet. Railakkaasti etenevä Vampyyrin morsiamet jatkaa tuttua linjaa, vaikka John onkin saanut jo uusia apuvälineitä ensimmäisen ristin ja hopeasta sulatettujen luotien muodossa. Jännitystä ei ole nimeksikään ja tarina vyöryy alusta loppuun ilman minkäänlaista pohjustusta mihinkään suuntaan. Lukijan tylsistyminen on siis taattu.

Lainaus: Päivä kului ja ilta alkoi hämärtää.
Tohtori Barow heräsi arkussaan kuin näkymättömän herätyskellon herättämänä ja nousi raottamaan ikkunaverhoja.
Aurinko oli jo laskenut ja taivaanrannalla näkyi sadetta enteileviä synkkiä pilvivuoria.
Tohtori Barow sytytti savukkeen ja keskittyi tupakoidessaan ajattelemaan seuraavaa uhria.
Brenda Porterin aika tulisi tänä yönä, ja sen jälkeen tehtävä olisi suoritettu. Vanhojen kirjoitusten mukaan vampyyrillä täytyi olla kolme morsianta ennen kuin hänestä voisi tulla kaikkien elävien vainajien johtaja.
Kolme morsianta!


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Die Bräute des Vampirs (Gespenster-Krimi nr. 57)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 1.5.1989
Hinta: 18,50 mk