Takakansi: John Sinclair ystävineen on vuosien varrella osallistunut monen demonin takaa-ajoon ja tuhoamiseen. Hän ja hänen ystävänsä ovat karvain mielin joutuneet toteamaan, kuinka monikerroksisia ja mielikuvituksellisen suuria mustaveristen valtakunnat ovat.Demonit keksivät jatkuvasti uusia keinoja saadakseen vedetyksi ihmiset omalle puolelleen.
Seuraavassa tarinassa huutava pääkallo johdattaa aaveidenmetsästäjän Skotlantiin ja Mustan Kuoleman jäljille…
Arvio: Johnin ollessa Saksassa ratkaisemassa tyrmälinnan zombien tapausta (ks. Yöjuttu 12/1988), saa kotiin jäänyt Suko erikoisen tehtävän hoidettavakseen. Häneen ottaa nimittäin yhteyttä eräs taidemaalari, jolla on hallussaan salaperäinen pääkallo. Pääkallo on aikoinaan kuulunut noituudesta syytetylle viskikeisarille ja nyt se on varastettu hänen sukunsa hautaholvista ja tuotu maalarin luo uudelleen ehostamista varten. Tämä ei kuitenkaan sovi hänen suvulleen, joka tulee hakemaan kallon takaisin ja uhkaa listiä kaikki, jotka asettuvat poikkiteloin heitä vastaan.
Väsynyttä, kovin väsynyttä – se lienee paras kuvaus Noidan pääkallon tarinasta, joka tosin jatkuu heti seuraavassa numerossa. Kahden skotlantilaisen klaanin välienselvittelystä ei saada irti mitään tavallisuudesta poikkeavaa, eivätkä vanhan hautaholvin hyllyiltä vastustajiensa kimppuun lennähtelevät pääkallot ainakaan lisää tarinan jännittävyyttä. Yliluonnolliset elementit ovat kaikin puolin väkisin keksityn oloisia ja mikäli meno ei tästä seuraavaan osaan parane, voi kyseessä olla jopa tähän mennessä heikoin Yöjutun jatkotarina. Kansikuva ei ole alkuperäinen, vaikka lehden toimittajakunta sitä edellisessä numerossa vakuuttelikin. Lehteen tulivat tämän numeron myötä lukijoiden lähettämät piirrokset, mutta ainakaan ensimmäinen anti ei ollut kovin kaksinen.
Lainaus: Kallot syöksähtelivät ilmaan kuin komennosta. Silmänräpäyksen kuluttua ne kieppuivat katonrajassa kirkuen ja rääkyen yhtä inhottavasti kuin ennenkin. Vain noidan pääkallo jäi entiselle paikalleen.
Sukon hyökätessä muiden pääkallojen kimppuun ruoskansa ja Berettansa turvin, minä harppasin piirin keskellä olevaa noidan kalloa kohti. Se alkoi huutaa.
Lukijan novelli: Iso paha juttu
Lehden lukijanovelli herätti aikoinaan runsaasti keskustelua, sillä nimimerkki Viktorin kynäilemä tarina oli suora ja häpeilemätön kopio Stephen Kingin novellista Lautta (ilm. 1982, suom. 1985). Viktorin tarinassa tapahtumat sijoittuvat Itä-Suomeen ja yhteen sen monista järvistä. Toisin kuin King, Viktor ei yritäkään luoda mitään jännitettä millekään saralle, vaan vyöryttää toiminnan yhtä kyytiä lukijan silmille. Vaikka alkua onkin muutettu, ei Iso paha juttu poikkea edes loppuratkaisun osalta originaalista, joten ei ihme, että Yöjuttu-fanit polttivat aikoinaan päreensä.
Lainaus: Pelosta ja surusta nyyhkien Sami lähti raivokkaasti kauhomaan rantaa kohti. Hän ei enää uskaltanut katsoa taakseen, sillä hän oli varma, että olio seurasi häntä täyttä vauhtia. Pelko antoi hänelle uskomattomat voimat. Ranta oli jo aivan lähellä. Hän kokeili jaloillaan – kyllä! Ne tapasivat pohjan! Kaikki voimansa ponnistaen hän kahlasi rantaan ja heittäytyi maahan makaamaan. Läähätyksensä seasta hän huusi keuhkojensa täydeltä: – Voitinpas sinut, pask…
Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, GermanySaksankielinen teos: Der Schädel des Hexers (GJS Nr. 257)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.1.1989
Hinta: 12,50 mk
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti