Yöjuttu 12/1993: Aavepyöveli

Takakansi: - Täsmälleen tällä paikalla, hyvät naiset ja herrat, Ed Mosley surmasi kaksikymmentäyhdeksän vuotta sitten kahdeksannen ja viimeisen uhrinsa. – Tässä se tapahtui, mies lisäsi vielä kuiskaten.
T. C. Markham hallitsi hommansa. Hän osasi puhua ja herättää äänellään ihmisissä mielikuvia ja tunnelmia. Sopivassa ympäristössä hän sai kaiken kuulostamaan vielä kaksin verroin paremmalta ja karmeammalta.
Nyt oltiin oikeassa ympäristössä, vanhojen talojen ympäröimällä takapihalla. Talojen rapistuneet seinät näyttivät lohduttomilta jopa kesälläkin. Pihan päällyste oli täynnä kuoppia. Levottomuuksien aikana mielenosoittajat olivat kaivaneet täältä kiviä, joilla olivat viskelleet järjestyksenvalvojia.
Vanha mainospylväs näytti olevan jotenkin väärässä paikassa. Se olisi varmaan hävitetty jo kauan sitten, ellei olisi erään murhamiehen toimesta sattunut aikoinaan pääsemään rikoshistoriaan…

Arvio: Lontoo on lukuisten murhaajien ja murhapaikkojen kaupunki ja sen kaduilla elävistä kauhutarinoista saisi koostettua kirjan jos toisenkin. T. C. Markham elää näistä tarinoista ja tapahtumista ja järjestää halukkaille turisteille opastettuja kierroksia Lontoon veriseen historiaan. Kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, kunnes eräällä kerralla muuan turisti tapetaan. Tapahtunut aiheuttaa skandaalin ja herättää myös Scotland Yardin mielenkiinnon. Ei aikaakaan, kun turistikierrokselle osallistuu aaveidenmetsästäjäksikin kutsuttu John Sinclair kauhuelokuviin mieltyneen ystävättärensä lady Sarah Goldwynin kanssa.

Viimeiseksi Yöjuttu-tarinaksi jäänyt Aavepyöveli on suoralla toiminnalla alkava, suoraviivaisesti loppuun asti kulkeva kolmen demonin kauhutarina, joka ei valitettavasti koskaan nouse ideansa tasolle. John selviää vastustajistaan kuin leikiten, eikä lopun sinänsä jännittäviä juonenkäänteitä hyödynnetä sellaisella tavalla, kuin mitä lukija kenties haluaisi – miltä olisikaan esimerkiksi tuntunut, jos Sinclairin lähipiiriin kuuluva lady Goldwyn olisi tempaistu mustaverisen toimesta ajasta ikuisuuteen? Yöjuttu-lehden päätöstarinalta olisi toivonut paljon enemmän, sen valintaan kun on varmastikin ollut aikaa.

Lainaus: Tulijoiden katse osui ensimmäiseksi korkeaan korokkeeseen, jonka päällä seisoi hirsipuu kolkkona ja jäykkänä kuin kohtalon sormi. Taustaa hallitsi salamyhkäinen punertava valonkajo. Lattian rajasta nousevat levottomat sumu- ja savupilvet muuttivat sen värisävyä kaiken aikaa. Milloin tummemmaksi, milloin taas vaaleammaksi.
Vaikka tunnelma oli saatu aikaan keinotekoisesti, kiduttajan huumejuomaa nauttineet ihmiset kokivat sen täysin aidoksi. Kaikki tuijottivat hirsipuussa killuvaa köysisilmukkaa suorastaan lumoutuneina. Kukaan ei huomannut, kuinka T. C. Markham hiipi hiljaa pois ja jätti opastettavansa ottamaan tuntumaa tähän perimmäisen Pahan kyllästämään ilmapiiriin.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Besuch beim Geisterhenker (GJS Nr. 332)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.12.1993
Hinta: 16 mk

Yöjuttu 2/1991: Luinen saatanankello

Takakansi: Kaameat, kuolemankauhuiset kirkaisut ylittivät liekkien kohinan ja palavien puiden paukkeen.
Roviolle pystytettyyn paaluun sidottu hahmo vääntelehti henkitoreissaan. Ahnaat liekit kasvoivat yhä korkeammiksi. Oli vain sekuntien kysymys, milloin ne polttaisivat hänen ruumiinsa karrelle ja tuhoaisivat hänet kokonaan.
Paikalle oli kokoontunut satoja töllistelijöitä, miehiä, naisia ja lapsia. Kaikki halusivat katsoa tuon julman ja raadollista ihmismieltä kiehtovan näytelmän loppuun asti. Noitavalkea paloi jälleen, ja se jos mikä toi kaivattua vaihtelua heidän yksitoikkoiseen elämäänsä…

Arvio: Edellisessä arvostelussa ihmettelemääni tapahtumaketjuun (ks. Yöjuttu 1/1991 Tappajakoirat) tulee viimeinkin selvyys, kun Saksasta Lontooseen palannut John Sinclair ottaa Sheila Conollyn katoamisen selvitettäväkseen. Ilman johtolankaa tähän asti ollut John saa erinomaista apua ystävältään, kauhumummo Sarah Goldwyniltä, jonka hankkiman videoelokuvan loppuhuipentumaan ilmestyy Sheilan kasvot. John syöksyy päätä pahkaa elokuvan tuottaneen tahon juttusille, mutta huomaa pian itsekin olevansa paholaisen kynsissä ja roikkuvansa luisen saatanankellon viisareissa odottamassa maallisen vaelluksensa päättymistä.

Erittäin laimean edellisnumeron jälkeen Yöjuttu ottaa kekseliään saatanankelloidean myötä monta harppausta eteenpäin. Uhri käy kahden viimeisen minuutin aikana elämänsä läpi syntymästä kuolemaan ja taivaallisista nautinnoista helvetillisiin tuskiin ilman, että pystyy vaikuttamaan tähän millään tavalla. Valitettavasti vain Sinclairin tapauksessa pelastuminen on taas kuin hatusta vedetty, eikä kunnon yhteenottoa pääse paholaisen kanssa syntymään. Olisihan se mukavaa, että edes joskus sankarimme voisi mitellä kunnolla voimiaan varjojen valtakunnan herran kanssa.

Lukijapostia-palstalla käsitellään jälleen kerran kopiointia (joku oli mennyt edellisvuoden viimeiseen numeroon kopioimaan Teräsmies-lehden sivuilta erään hahmon ja esittänyt sen omana piirroksenaan) ja ostetaan sekä myydään Yöjuttuja ja kauhuelokuvia. Jäsen 55 listaa suosikkikauhuelokuviaan, mutta ei osaa valitettavasti kertoa niistä juuri nimeä enempää. Lukijain piirroksissa on kaksi kesyä kuvaa ihmissudesta ja jostain nimeämättömästä demonista.

Lainaus: Saatana alkoi liikehtiä Sheilan edessä edestakaisin, eikä lähtenyt kiusallakaan pois. Se nautti tilanteesta täysin siemauksin ja tuijotti Sheilaa koko ajan pistävillä pikisilmillään. – Enkös minä tässä kerran luvannutkin viedä sinulta kasvot? Saat kokea, millaista on elää ja kuolla noitana, tyttöseni. Katsohan nyt!
Sheila tunsi yhtäkkiä kosketuksen ihollaan, vaikkei nähnyt mitään. Tuntui kuin kasvoja olisi hivelty keveästi sormenpäillä. Iho alkoi kutista ja Sheila joutui omituiseen tylsään olotilaan, jossa ajattelukyky ensin aleni ja lakkasi kohta kokonaan.
Sheila Conolly oli enää vain pelkkä ihmisen kuori. Eloton kappale, josta oli tyhjennetty kaikki sisältö.

Lukijan novelli: Demonin riivaamat
Toistaiseksi nimettömänä pysyttelevän kirjoittajan kaksiosainen tarina vie lukijansa New Yorkin Coney Islandille, jossa asuvan pariskunnan vanhassa puutalossa alkaa tapahtua kummia. Talon kellarissa on aikoinaan harjoitettu saatananpalvontaa, eivätkä aikoinaan esiin manatut henget ole jättäneet taloa rauhaan. Ensin saa kirvestä talon varsinainen omistaja ja heti tämän jälkeen asukkaiden pieni poika katoaa. Paikalle kutsutaan demonologiaa opiskellut entinen FBI:n työntekijä, joka joutuu kollegansa kanssa taisteluun talon ottanutta pahaa vastaan.

Amityvillen tarinaa ja Tobe Hooperin Poltergeistia (1982) vahvasti lainaileva Demonin riivaamat on Yöjutun historian kunnianhimoisin novellikokeilu. Yrityksen puutteesta ei sovi kirjoittajaa moittia, sillä miljöön ja henkilöiden hahmottamiseen on käytetty selvästi aikaa ja niinpä tarina onkin paikka paikoin varsin miellyttävä ja saa lukijan mielikuvitukseenkin hieman eloa. Siksi onkin valitettavaa, ettei toimintaan ole pystytty luomaan samanlaista tyyliä, vaan kohtaus toisensa perään vyörytetään lukijan silmille ilman perusteluja. Toivottavasti tarinan jälkimmäinen puolisko korjaa tämän virheen.

Lainaus: Kahden tunnin ahkeran etsinnän jälkeen oli Richard löytänyt kaipaamansa. Talon omistajista oli vain muutama sana, mutta se riitti. Kellarihuoneella oli ollut suuri merkitys saatananpalvonnassa. Richard otti paperin taskustaan ja vilkaisi sitä. Mitä arveltavimmin se esitti jotakuta demonia. Mutta hahmo oli niin epämääräinen, ettei edes mytologianprofessori Lee kyennyt sitä tunnistamaan. Hän päätti lähteä. Kirjastosta hän ei enempää tietoa löytäisi, mutta jossain oli oltava joku, joka tietää. Ja hänet aikoi Richard löytää. Oli selvitettävä, mitä piili asioiden takana.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Satans Knochenuhr (GJS Nr. 292)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.2.1991
Hinta: 14,50 mk

Yöjuttu 1/1987: Lohikäärmeiden luolassa

Takakansi: Kauhumummo Sarah Goldwyn on pitänyt hetken hallussaan maailman vaarallisinta kirjaa. Hän on saanut sen kuolleelta vanhaintavarain kauppiaalta ja pyrkii viemään sen turvaan. Monet ovat kuitenkin kyseisen teoksen jäljillä: Lupina, Lady X, Kummitus ja John Sinclair. Pahat voimat pelkäävät katastrofia joka syntyy jos ylitarkastaja John Sinclair saa teoksen käsiinsä ja pääsee sen avulla perille ristinsä salaisuudesta. Mutta vielä ei olla niin pitkällä, sillä John on vangittuna toiseen ulottuvuuteen…

Arvio: John Sinclair on ajautunut jälleen kerran tilanteeseen, josta vain mahtavin valkoinen magia voi hänet pelastaa. Hän on pitänyt kynsin hampain kiinni saamastaan Magian seitsemän sinettiä -kirjasta, jonka seurauksena Kummitus on näyttänyt todelliset voimansa ja lähettänyt Johnin toiseen ulottuvuuteen, lohikäärmeiden maahan. Siellä hänet on tarkoitus uhrata lohikäärmeistä hirveimmälle, Neprenolle, joka on aikoinaan toiminut Atlantiksessa Mustan Kuoleman ratsuna.

Hieman turhankin eeppiset ja kunnianhimoiset mittasuhteet saava Lohikäärmeiden luolassa on suoraa jatkoa Magian seitsemälle sinetille. Oivallisesti ja toiminnantäyteisesti jatkuva tarina menettää otteensa pian ensimmäisten sivujen jälkeen. Kirjoittaja hakee selvästi aiempaa laveampia ja vaikuttavampia suuntalinjoja, mutta lohikäärmeistä ja aikamatkailusta ei ole jännityksen synnyttäjiksi. Näin ollen tuloksena on tylsä tarina, jossa ei ole kauhua nimeksikään, lohikäärme Neprenonkin jäädessä aivan statistiksi. Kotimainen kansikuva on koko sarjan vaatimattomimpia.

Lainaus: Tämä luola oli lohikäärmeen leiri, jossa se kävi lepuuttamassa lennon väsyttämiä siipiään. Tänne se palasi aina saalistusretkiltään ja täällä se paloitteli ja söi saaliinsa.
Valtavasta kidasta välkkyivät hirveät raateluhampaat ja silmät erottuivat suomuisen ihon keskeltä kahtena tummana pallona. Niskasta alkoi kummallinen kolmion muotoisista rustoista muodostunut terävä harja, joka jatkui pitkin selkää aina hännänpäähän asti.
Kun lohikäärme avasi kitansa, sieltä työntyi esiin jättiläiskokoinen, verenkarvainen kieli, jolla se pyydysti saalista lähietäisyydeltä. Yksikään elävä olento ei välttänyt tuota äkäisesti viuhahtavaa tahmeaa lihassuikaletta liian lähelle uskaltauduttuaan.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Allein in der Drachenhöhle (GJS Nr. 233)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.1.1987
Hinta: 10,50 mk

Yöjuttu 13/1986: Magian seitsemän sinettiä

Takakansi: Oli olemassa muuan kirja, jonka kirjoittajasta ei kenelläkään ollut tietoa. Salamyhkäisyys ympäröi tuota ikivanhaa teosta, joka oli kestänyt vuosisatojen vaikutuksen. Kirja oli vaarallinen. Siihen sisältyi seitsemän sinettiä, seitsemän lukua, joista kuusi kertoi paholaisen mahdista ja helvetin voimista. Yksi käsitteli kuitenkin vastakohtaisia asioita.
Se kertoi valon voimasta, säteilevästä kirkastuksesta ja ikivanhoista salaisuuksista, jotka oli keskitetty erääseen esineeseen: John Sinclairin ristiin!

Arvio: Maailmankirjat ovat sekaisin: Lady X:n ampuma ihmissusi Lupina (ks. Yöjuttu 11/1985) seisoo John Sinclairin edessä ja varoittaa tätä Johnin ristiä uhkaavasta vaarasta. Toisaalla kauhumummo Sarah Goldwyn saa haltuunsa kirjan, joka vetää mustaverisiä puoleensa kuin hunaja mehiläisiä. Kirjassa on tietoa Johnin rististä ja siten se pitäisi toimittaa hänen haltuunsa, mutta demonit lyövät parhaansa mukaan kapuloita rattaisiin.

Magian seitsemän sinettiä on toinen vuoden 1986 Yöjutuista, joista minulla ei ole muistikuvia. Monelta taholta kohti yhtä yhteistä päämäärää kulkeva tarina on etenkin loppukäänteiden osalta sekavahko, mutta Kummituksen mukaantulo antaa tapahtumille lisää kiinnostavuutta aivan viimeisten rivien ollessa viihdekauhua parhaimmillaan. Tarina jatkuu seuraavassa numerossa, joka on nimeltään Lohikäärmeiden luolassa.

Lainaus: Kummituskin oli vanhempi kuin normaali maailma ja maapallo. Hän sopi asumaan vain varjojen maailmassa, koska hän itsekin oli tavallaan vain varjo, vailla pysyvää hahmoa. Ääriviivat eivät pysyneet hetkeäkään paikallaan. Ne häilyivät, väreilivät ja liikkuivat, mutta eräänlainen perushahmo oli aina läsnä.
Kummitus oli kuin pitkäkaapuinen, kumaraharteinen hahmo, joka oli vetänyt kaapunsa hupun syvälle silmiensä päälle.
Hän istui luusta tehdyllä valtaistuimella. Tuhannet luut hohtivat valkoisina ja kelmeinä inhottavien sumupilvien keskellä. Varjojen maailmassa oli kauhua ja kaameita salaisuuksia, jotka vain Kummitus itse tunsi. Yksikään ihminen ei tiennyt niistä mitään.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Sieben Siegel der Magie (GJS Nr. 232)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.12.1986
Hinta: 9,50 mk

Yöjuttu 2/1985: Kolme ruumista puutarhassa

Takakansi: Kun kellarin seinä purettiin, turmion voimat ryöstäytyivät kolmen ihmisen kimppuun.
Kaamea ulvonta ja vinkuna täyttivät kellarin. Syntyi myrsky, ja murretusta seinästä tunkeutui esiin kaksi ahnasta murhamiehen koiraa.
Ne tarttuivat ensiksi naiseen. Hänen miehensä ehti kuulla vain kuolonkorahdukset, kun tämä itse oli jo vuorossa.
Tehdessään seinään aukon, hän oli herättänyt jo kauan sitten unhoon painuneet voimat ja joutunut maksamaan siitä hengellään…

Arvio: Johnin ja Sukon hyvin pitkäksi ja toiminnantäyteiseksi venähtänyt Skotlannin matka (ks. Yöjutut 12/1984 ja 1/1985) on päättymässä ja kaksikko palaamassa Lontooseen, kun heitä kuljettava matkustajajuna joutuu tekemään äkkipysähdyksen suurkaupungin rajalla. Pysähdyksen aikana John näkee läheisellä pellolla käyskentelevän luurangon ja säntää sen perään. Luuranko katoaa, mutta ystävämme tempaistaan mukaan seikkailuun, johon ottaa osaa myös Sarah ”kauhumummo” Goldwyn.

Tästä se alkoi helmikuussa 1985. Lauritsalan E-marketista ostettu lehti tempaisi kymmenvuotiaan kauhusta kiinnostuneen pojannulikan matkaansa peruuttamattomasti. Valitettavasti en enää muista silloisia reaktioitani tästä tarinasta, mutta näin vuosikymmeniä myöhemmin tarkasteltuna Kolme ruumista puutarhassa on käsittämättömän höperö tarina, jonka juonenkäänteet pikemminkin ällistyttävät kuin jännittävät. Viimeiseen yhteenottoon on tällä kertaa panostettu tavanomaista enemmän ja kansikuva on yksinkertaisen tyylikäs – lähestulkoon samaa kuvaa käytettiin Sinclairin ensimmäisen tarinan uusintapainoksessa (Noidan yö, 11/1992).

Lainaus: Lady Sarahin kasvot vääristyivät. Hän avasi suunsa ammolleen ja hänen silmänsä tuntuivat pyrkivän ulos kuopistaan. Poskille nousivat punaiset läiskät ja sydän alkoi takoa kaksi kertaa nopeammin kuin normaalisti.
Luurankokäsi oli hänelle aivan liian hirveä näky, sillä se eli! Lady Sarah näki aivan selvästi, kuinka sen sormet liikkuivat, aivan kuin ne olisivat hypähdelleet pianon koskettimilla. Hirveä kauhu puistatti lady Sarahia.
Kuka tuo kaamea salamatkustaja mahtoi olla?


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Drei Leichen im Garten (GJS Nr. 210)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.2.1985
Hinta: 8,60 mk

Yöjuttu 11/1984: Kuolematon mies

Takakansi: Kun maailmankaikkeuden helvetillinen tervehdys kiiti maata kohden ja iskeytyi Siperian lakeudelle, tieteellisten laitosten mittauslaitteet rekisteröivät tapahtuman, mutta ihmiset eivät siitä paljon piitanneet.
Yksi ihminen joutui kuitenkin maahan syöksyneen meteoriitin välittömään vaikutuspiiriin ja koki muutoksen. Hän muuttui ihmiseksi, joka ei voinut kuolla.
Siitä kehittyi juttu, joka saattoi meidät lähes epätoivon partaalle…

Arvio: Siperiassa asuva maanviljelijä Fjodor Rankin saa pudonneesta meteoriitista valtavan säteilyannoksen. Hän ei yllätyksekseen kuole, vaan muuttuu päinvastaiseksi ihmiskummajaiseksi. Elämä jatkuu omia ratojaan aikansa, kunnes mies saa kuulla Lontoossa asuvasta upporikkaasta sukulaisesta ja päättää kiristää puolet tämän omaisuudesta itselleen.

Kuolematon mies on hienoinen parannus kahteen edelliseen numeroon, mutta ei tämänkään kohdalla voida puhua mistään unohtumattomasta neronleimauksesta. Lennokas alku ja kuolemattoman miehen Lontoossa järjestämä attentaatti antaa odottaa vaikka kuinka paljon, mutta sitten taso alkaa laskea. Epäloogisuudet vaivaavat liiaksi ja loppuratkaisu on selviö siitä alkaen, kun John paljastaa aselaukkunsa sisällön. Kansikuva on tuttuun tapaan kaikkea muuta kuin tarinalle uskollinen, vaikka hahmon ympärille kyhätty ”säteilykehä” hieman sitä parantaakin.

Lainaus: Kaikki alkoi aivan viattomasti. Kuljettaja jähmettyi kesken liikettään ennen kuin ehti avata oven, mutta sitten auton sisällä pääsi helvetti irti.
Mies alkoi huitoa vimmatusti, ja näin hänen vääristyneiden kasvojensa häilähtävän tummennetun sivuikkunan takana. Seuraavassa hetkessä suunnaton voima tempaisi hänet istuimeltaan. Voima oli niin mahtava, ettei kuljettaja voinut sille mitään. Tässä ei ollut kuitenkaan vielä kaikki. Rollsin katto halkesi etuistuimen kohdalta kuin banaaninkuori, metallinkappaleet lentelivät joka suuntaan ja kuljettaja lennähti repaleisesta autosta korkeuteen kuin raketti.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Das Mann, der nicht sterben konnte (GJS Nr. 207)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.11.1984
Hinta: 7,90 mk

Yöjuttu 1/1984: Tappajan koura

Takakansi: Seuraava tapaus vei meidät Walesiin. Sanotaan, että Wales on seutua, jossa aika on pysähtynyt.
Sellaiselta meistäkin tuntui, kun Suko, Sarah Goldwyn ja minä löysimme kummallisen hautausmaan, jollaista emme koskaan aikaisemmin olleet nähneet.
Ja me jouduimme tekemisiin druidien ikivanhan kirouksen kanssa, jonka vaikutuksesta meille näyttäytyi TAPPAJAN KOURA…

Arvio: John joutuu täysin yllättävän sattuman seurauksena keskelle tapahtumaketjua, joka kuljettaa hänet ystävineen pieneen walesilaiseen Gloran kaupunkiin. Kirotuksi väitetyn kaupungin lumotulla hautausmaalla he joutuvat ottamaan mittaa vuosisataisesta druidimagiasta ja kohtaamaan maan povesta nousevan vihreiden kourien mahdin.

Teini-iän suosikkitarinoihin lukeutunut Tappajan koura aloittaa vuoden 1984 Yöjuttu-tarinat räväkästi ollen edelleen hyvin toimivaa tavaraa. Alfred Hitchcockin Linnuista (1963) otetut lainaukset ovat heikkoja, mutta muilta osin tarina toimii moitteetta. Kirjoittaja saa vanhan druidikaupungin kuvailtua onnistuneesti ja tällä kertaa hän on panostanut loppuhuipentumaankin. Tappajan koura on kaikkien aikojen parhaita Yökkäreitä listattaessa varsin korkealla sijalla.

Lainaus: Kaksi sisarta seisoi toisiaan vastassa. Kaksi saman avioparin naispuolista jälkeläistä. Druidinainen oli lyöttäytynyt yhteen ihmisen kanssa ja avioliitosta oli syntynyt kaksi tytärtä.
Toinen hyvä, toinen paha.
Oli kestänyt kauan, ennen kuin ne hyökkäsivät toisiaan vastaan. Hyvin kauan, sillä heidän ominaisuuksiensa selkeneminen oli vaatinut oman aikansa.
Hetki oli nyt koittanut.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Die Mörderklaue (GJS Nr. 196)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.1.1984
Hinta: 7,10 mk

Yöjuttu 9/1983: Kolmannen helvetin hotelli

Takakansi: Kauhufilmi oli jo viikkojen ajan aiheuttanut levotonta liikehdintää Lontoossa. Elokuvateatterit eivät enää pystyneet hillitsemään yleisöryntäystä. Kaikki näytännöt olivat loppuunmyytyjä. Jokainen katsoja tunsi, että nämä kauhuelämykset olivat jotain ainutlaatuista, mutta kukaan ei tiennyt, miksi juuri tämä filmi vaikutti voimakkaammin kuin mitkään aikaisemmat.
Vaikutuksen salaisuus oli siinä, etteivät filmin tapahtumat olleet mitään näyttelemistä. Kaikki, mitä tapahtui, oli julmaa todellisuutta. Murhien tapahtumapaikat olivat aitoja. Ja aitoja olivat myöskin hirviöt, jotka kiduttivat, purivat ja tappoivat…
John Sinclair katsoi tämän filmin KOLMANNEN HELVETIN HOTELLI. Onneksi, sillä muuten ei elämää ehkä enää olisi…

Arvio: Kaikkien aikojen parhaan Yöjuttu-nimen omaava Kolmannen helvetin hotelli tapahtuu pääasiassa Länsi-Saksan syrjäseuduilla, kauhun tyyssijassa, jossa kuvatun elokuvan jälkitunnelmat ravistelevat Eurooppaa. John ja Suko tempaistaan mukaan tapahtumien kierteeseen ja he matkustavat elokuvan kuvauspaikoille katsomaan, ovatko kaikki viihdenautinnon ympärillä pyörivät huhut totta. Samalle hotellille on saapunut myös komisario Will Mallmann, jolle kauheudet uhkaavat jäädä uran viimeisiksi.

Kolmannen helvetin hotelli kuuluu Yöjuttujen raskaaseen sarjaan. Se varioi onnistuneesti Stephen Kingin Hohtoa (ilm. 1977, suom. 1985) ja ottaa vaikutteita myös snuff-elokuvien ympärillä pyörineistä huhuista. Sankarimme seikkailevat eri ulottuvuuksissa, mutta juoni ei mene missään vaiheessa sekamelskaksi. Hotellia asuttavien kummajaisten kuvailu ei sen sijaan ole oikein toimivaa ja selitys hotellin tapahtumien taustoille on yöjuttumaisen älytön. Kansikuvassa on Aaveratsastajien (2/1982) tapaan jotain kiehtovaa, toivottavasti joku ohjaisi tästä vielä elokuvan.

Lainaus: Ne viruivat kellarin syvimmässä loukossa. Kammottavia hahmoja kaikki tyynni. Kuolleita, puoliksi lahonneita ruumiita, eläviä ruumiita…
Naisiakin.
Heidän ihonsa ei ollut vielä harmaa, mädäntynyt tai muumioitunut. Sen sijaan siinä oli kellertävä sävy ja joissakin kohdin näkyi homelaikkuja. Nämä oliot olivat vainajia, mutta niiden elämä jatkui siitä huolimatta. Kammottava murhanhimoinen olento oli puhaltanut ruumiisiin elonkipinän, jotta ne saattoivat jatkaa rauhatonta ja hirveää olemassaoloaan.
Ja kuitenkin ne olivat vielä aivan hiljattain olleet ihmisiä. Nyt ne kuuluivat kauhun valtakuntaan.

Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Hotel zur dritten Hölle (GJS Nr. 192)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.9.1983
Hinta: 7,10 mk

Yöjuttu 6/1983: Avaruuden paholaiset

Takakansi: Avaruuden paholaiset seuraavat kenenkään huomaamatta kahden astronautin mukana avaruuteen. Kokeneet avaruuslentäjät Bernie ja Jake huolestuvat, kun laite toisensa jälkeen lakkaa toimimasta. – Tämä on pahojen henkien työtä, Jake sanoo puoliksi leikillään. Ja leikki osoittautuu todeksi. Katastrofi pääsee valloilleen…

Arvio: Julkaistuja Yöjuttuja varhaisemmasta ajasta alkava tarina esittelee Kultaisen samurain ja Emma-Hoon, jigokun eli Helvetin valtiaan. Esinäytöksen jälkeen siirrytään nykyhetkeen, jossa amerikkalaisen avaruusaseman turvallisuusmiesten vuosikymmeniä aiemmin tekemät ajattelemattomuudet saattavat koko ihmiskunnan vaaraan.

Muistikuvani Avaruuden paholaisista olivat erittäin hatarat, lähes olemattomat. Siksi yllätyinkin ensi alkuun positiivisesti, koska Cape Canaveralin, Evergladesin, avaruuslentojen ja muinaisen mytologian maailmoihin sijoittuva juoni on idealtaan mainio ja kerronnaltaan vauhdikas. Valitettavasti se ei ole kuitenkaan kovin jännittävä. Kultaisen samurain kirous ei pääse missään vaiheessa oikein oikeuksiinsa ja vaikka hopealuodein varustetusta Beretasta ei olekaan ystävillemme apua, selviävät he vihollisistaan liiankin helposti. Lopputuloksena on keskinkertainen kauhistelu.

Lainaus: Helvetin valtias Emma-Hoo raivosi. Hän tahtoi saada puolelleen kaksi palvelijaa, Tokatan ja Kultaisen samurain. Mutta vain toinen tahtoi ryhtyä hänen palvelijakseen. Emma-Hoo haastoi Kultaisen samurain taisteluun. Hän sylki kidastaan tulisia kiviä ja sinkosi ne päin vastustajaansa. Kultainen samurai vain nauroi ja iski miekallaan kivet kappaleiksi, ennen kuin ne ehtivät vahingoittaa häntä.
- Toinen meistä on liikaa! hän huusi. – Tuhoan Tokatan vielä jonakin päivänä, Emma Hoo!
Sen sanottuaan hän katosi. Tämä kaikki tapahtui jo kauan ennen ajanlaskumme alkua kauhun ulottuvuuksissa…

Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Dämonen im Raketencamp (GJS Nr. 189)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.6.1983
Hinta: 6,70 mk