Yöjuttu 10A/1990: Puukottajan amokjuoksu

Takakansi: Nainen seisoi edessäni ja kirkui: – Mieheni on tullut hulluksi! Hän on menettänyt järjestään senkin vähän, mitä hänellä on ollut. Hän tappaa meidät kaikki!
En ensin tahtonut uskoa häntä, mutta aloin suhtautua häneen vakavasti, kun hän oli kertonut minulle El Diablon testamentista. El Diablo oli merirosvo suoraan helvetistä. Häntä sanottiin myös mieheksi, joka kykeni katkaisemaan kaulan yhdellä puukonsivalluksella…

Arvio: Lontoosta alkava ja Mallorcan turistirysään päättyvä Puukottajan amokjuoksu tuo tarinaltaan vahvasti mieleen vuoden 1982 päätösnumeron Luurankolaiva, jossa meren syvyyksiin jo kerran toimitetut merirosvot palaavat terrorisoimaan englantilaisen rantakaupungin asukkaita. Molempien kauhu liittyy menneisiin tekoihin ja synkkänä vellovaan öiseen mereen, joista on ammennettu kauhutarina jos toinenkin. Lähtökohdat ovat siis tuttuakin tutummat.

Vauhdikkaasti alkavan tarinan ensimmäiset käänteet ovat onnistuneita ja merirosvon ilmestyminen juuri niin hurmehenkinen kuin olla ja voi. Liian estottomasti käyttäytyvää nuorisoa lahdataan kuin teinislashereissa konsanaan ja meri värjäytyy verenpunaiseksi Tappajahain (1975) ensimmäisen uhrin tavoin, mutta valitettavasti päättömän piraatin miekka ei osu toistamiseen samaan kohtaan ja Puukottajan amokjuoksu latistuu hyvän ensimmäisen puoliskon jälkeen tavanomaiseksi rutiinikauhisteluksi. Mielikuvituksellisesti nimetty pääpirukin pyyhkäistään liian helposti manan majoille, aivan kuin demonien tappamisesta olisi tullut Johnille ja Sukolle liiankin kevyttä iltapuhdetta. Tyylikäs alkuperäiskansi päätyi onneksemme myös suomalaiseen julkaisuun.

Lukijoiden piirroksia ei ole mukana kuin kaksi, eivätkä ne ole palstan keskivertokuvia parempia. Lukijapostiin on sen sijaan tullut pitkä avautuminen, jossa nimimerkki Krypta-Kalle kertoo mielipiteensä palstan kauhuelokuva-arvosteluista ja kuin vakuudeksi omista taidoistaan heittää perään muutaman tekstin. Lopuksi hän lupaa toimittaa luettavaksi satasivuisen kirjansa ”Kentsun Kootut Kauhut”, mutta tietävästi näin ei koskaan tapahtunut. Teksti on kaikesta hölmöydestään huolimatta selkeä piristys ummehtuneeksi myyntipalstaksi muuttuneeseen lukijapostiin.

Lainaus: Angelika tuijotti kämmeniensä välissä olevaa päätä kauhun lamauttamana. Kasvot olivat niin inhottavan ja häijyn näköiset, ettei hän ollut eläissään nähnyt mitään vastaavaa.
Hän vapisi kuin horkassa, mutta ei inhostaan huolimatta kyennyt päästämään irti päästä, jonka iho tuntui pergamenttimaisen sitkeältä.
Kaulantynkä likosi yhä vedessä. Kun lasihelmiä muistuttavat silmät liikahtivat, tyttö alkoi kirkua täyttä kurkkua.

Lukijan novelli: Kostaja
Rakastunut nuoripari matkustaa Lappiin, jossa heidän lemmenlomansa tulee järkyttävään päätökseen metsässä asuvien petojen raadellessa 21-vuotiaan Helin kuoliaaksi. Puolitoista vuotta suruun ja järkytykseen ryypännyt poikaystävä saa lopulta riittävästi voimia kostaakseen tyttöystävänsä kuoleman ja lähtee kunnon asearsenaalilla varustautuneena kohti pohjoista. Siellä hän tapaa kauniin Mian, jonka kanssa käy hurjaan taisteluun metsän hirviöitä vastaan.

Midnight/Lightning -nimimerkin kirjoittamassa novellissa on kelvollisesti pituutta, eikä kirjoittajaa voi muutenkaan syyttää yrityksen puutteesta. Periaatteessa kaikki on siis ok, mutta silti jäin kaipaamaan aiheelta hieman pidempää käsittelyä – kenties tämänkaltaisen juonen siirtäminen Yöjuttuun on jo lähtökohtaisestikin tuhoon tuomittu idea, koska lehden tila ei anna tilaa juonenkäänteille. Siksi lopun infernaalinen taistelu latistuu jo varhaisessa vaiheessa, eikä tarina saavuta ansaitsemaansa huipennusta. Syytä on tosin kirjoittajassakin, joka keskittyy välillä turhankin hanakasti kostajan asearsenaalin kuvaamiseen.

Lainaus: Huomasin niiden muistuttavan ruumiinrakenteeltaan ihmisiä, mutta siihen yhtäläisyydet loppuivatkin. Tummanruskea, paikoittain musta karvoitus peitti ne päälaelta nilkkoihin, jalkapohjat olivat paljaat. Suu oli luonnottoman suuri ja täynnä raateluhampaita. Kädet olivat kuin ihmisen, lukuun ottamatta kynsiä, jotka olivat kuin karhulla. Tuijotin näkyä lamaantuneena, kunnes yksi, muita pienikokoisempi otus puri raivokkaasti hampaansa Helin reiteen.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Amoklauf der Messerstechers (GJS Nr. 278)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.10.1990
Hinta: 19,50 mk

Yöjuttu 9/1990: Kauhujen kartanossa

Takakansi: Onko helvetti irti? – Kädet kurottuvat seinistä, ruumiit leijailevat huoneen poikki, kaapista löytyy vainaja. Läsnäoleva Pahan henki huokuu seinistä. Talo elää ja hengittää.
Suko hoitaa eloonjääneiden siirron muualle, ennen kuin näidenkin täytyy kuolla. Rakennusta rasittaa kirous. Siellä riehuva maaginen kulkutauti saattaa kaiken sekasortoon.

Arvio: Kollegansa John Sinclairin paluuta odotteleva Suko lähtee tarkastamaan erästä erikoista vinkkiä, jonka mukaan lontoolaisen talon jo kuolleiksi ilmoitetut asukkaat ovat palanneet takaisin koteihinsa. Tapausta tutkiessaan hän joutuu murhanhimoisen miehen tähtäimeen, mutta pelastuu kuin ihmeen kaupalla ja tulee vedetyksi mukaan tapahtumasarjaan, jota hallitsevat ugandalaisen demonin palvelijat Shokasta-jumalineen. Sukon onneksi John ehtii apuun ja yhdessä he käyvät taisteluun viidakkodemonia vastaan.

Kauhujen kartanossa on tyhjänpäiväinen tarina, jossa ei ole sen enempää kauhua kuin kartanoakaan. Löysästi kirjoitetut juonenkäänteet, eksoottisen magian voimilla leikittely ja irvokkaiden, joskaan ei kovin kekseliäiden kauhukuvien viljely turruttaa lukijansa alta aikayksikön. Kirjoittaja ei ole saanut pieneen yhteisöön rajatusta kauhutarinastaan mitään irti ja niinpä tämän jutun parasta antia onkin takakansiteksti, joka sekin lupaa paljon enemmän kuin lopulta antaa.

Lukijoiden lähettämissä piirroksissa ei ole mitään mainitsemisen arvoista, eikä lukijapalstalla aloitettu elokuvakeskustelukaan ole kovin hedelmällistä. Jo pitkään osto- ja myyntipalstana toiminut alusta on innoittanut myös kauhufanien ulkopuolista kaupankäyntiä, nyt fanitavaraa metsästää muuan oululainen Madonna-fani. Marjut Järvimiehen kirjoittamat kauhurunot piristävät muuten latteaa fanituotantoa.

Lainaus: Shokastalta pääsi kurnuttava nauru. – Ystäväsi näkee ja kuulee tällä hetkellä kaiken, minkä sinäkin, vaikka olette aivan eri paikoissa. Minä olen kotoisin Ugandasta. Shokastaa on palvottu siellä kautta aikojen. Hän oli aikoinaan mahtava jumala ja koristi itsensä helvetinlintujen sulista tehdyllä taikakalulla. Kun hänet aikoinaan surmattiin, taikakalu jäi. Minä otin sen itselleni ja siinä piilevät voimat muuttivat minut Shokastaksi!

Lukijan novelli: Muutoksia
Kun silmälasipäistä ja syrjään vetäytyvää kaveria pyydetään koulun kovisten jengiin, se harvemmin lupaa mitään hyvää. Huonosti käy tässä Marko Parviaisenkin kirjoittamassa novellissa, jossa vihkiydytään mustan magian ja salaseuran maailmaan. Viiden sivun mittaisessa tarinassa on riittävästi pituutta, mutta lopputwisti jättää tässäkin tapauksessa vain typertyneen olotilan.

Lainaus: Olennon valtava taikinamainen ruho oli levittäytynyt syvennykseen peittäen allaolevan [sic] lattian kokonaan. Sen väritystä oli vaikea kuvailla. Se tuntui hitaasti vaihtavan väritystään ruhonsa eri alueilla saaden sen näyttämään hyvin erikoiselta. Useille väreille en keksinyt minkäänlaista nimeä, niin oudoilta ne näyttivät. Olennolla ei vaikuttanut olevan minkäänlaisia raajoja lukuunottamatta ruhosta työntyviä ohuita, tuntosarvimaisia lonkeroita, jotka huojuivat hiljaa pystyssä, ”haistellen” ympärilleen.

Lukijan runo: Kauhurunoja I
Arvoitus, salaisuus
on pelon, kauhun alaisuus.
Kolkko tuuli taivaalla
ajaa aavelaivalla.
Kuolema sua tuijottaa
et tiedä, mikä odottaa.
Kuu on kylmä kuin kuolema itse.
Katso itse ja havaitse!
(Marjut Järvimies)

Lukijan runo: Kauhurunoja II
Hän varjon lailla vainoaa
ja peilistäkin tuijottaa.
Hän tavoittaa,
hän saavuttaa…

En hetkeksikään rauhaa saa,
Minut hän vain haluaa.
Hän tavoittaa,
hän saavuttaa…

Hän silmin tyhjin tuijottaa
ja käsin kylmin koskettaa.
Hän tavoittaa,
hän saavuttaa…

Ympärillämme pirujen parvi,
päähäni kasvaa jo toinenkin sarvi.
Hän tavoitti,
hän saavutti…
(Marjut Järvimies)


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Im Penthouse der Angst (GJS Nr. 277)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.9.1990
Hinta: 13,50 mk