Yöjuttu 3/1988: Pääkalloistuin

Takakansi: Demonit taistelevat demoneja vastaan.
Strigit ja punaiset vampyyrit kamppailevat ylivallasta. Taistelun ratkettua voittajat kääntyvät John Sinclairia ja hänen ystäviään vastaan.
Saadakseen paremmat menestymismahdollisuudet tässä sodassa, jossa on kyse yliherruudesta, vaikutusvallasta ja ennen kaikkea hengestä, John Sinclair matkustaa Norjaan etsimään paholaispöllöjen pääkallokoristeista valtaistuinta.

Arvio: Vampiro-del-marin johtamien punaisten vampyyrien ja demoni Striguksen hallitsemien pirunpöllöjen välinen kisailu alkoi Venetsiassa (ks. Yöjuttu 12/1986, Valkoisten arkkujen meri) ja huipentuu nyt Norjassa, jossa voittaja mittaa vielä John Sinclairin ja hänen ystäviensäkin kunnon. Arktiset olosuhteet sopivat niihin tottuneille pirunpöllöille paremmin, mutta kaikki on lopulta mahdollista valkoisen ja mustan magian ottaessa mittaa toisistaan.

Hurjalla kotimaisella kansikuvalla varustettu Pääkalloistuin on niitä Yöjuttuja, joista ei ole jäänyt mitään muistikuvaa. Se ei yllätä, koska tarinassa ei ole mitään muistettavaa: sekä punaiset vampyyrit että pirunpöllöt ovat kirjoittajan tylsimpiä luomuksia, eikä niiden yhteenotossa ole siis mitään riemuittavaa. Kolmeen henkilöön typistynyt Murhaliiga on ollut jo pitkään pelkkä vitsi ja kun pirunpöllöjen johtaja Striguskin on todella väritön ja mitätön hahmo, on tämä Yöjuttu helppo sysätä takaisin lehtinippuun ja unohtaa sinne. Kansikuva on tiettävästi Tobe Hooperin elokuvasta The Funhouse (1981).

Lainaus: Viisi saatananpöllöä istui vierekkäin orrella ja tuijotti minua tyhjillä silmäkuopillaan. Ne eivät hievahtaneetkaan paikaltaan. Vain nurkkien raoista puhaltava viima pöllytti niiden harmaata höyhenpukua.
Saatananpöllöt olivat äärimmäisen vaarallisia, sitä ei käy kiistäminen. Ne pystyivät aiheuttamaan terävällä nokallaan hirvittäviä vammoja kenelle tahansa. Ymmärsin, ettei tämä viiden otuksen lähetystö ollut paikalla suinkaan toivottaakseen minut tervetulleeksi taloon, sillä minä olin niille vihollinen.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Der Schädelthron (GJS Nr. 247)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.3.1988
Hinta: 11,50 mk

Yöjuttu 12/1986: Valkoisten arkkujen meri

Takakansi: Vanhoissa muurinraunioissa asui onnettomuus. Rosoisia seinämiä vasten lyövien aaltojen loiske kuulosti aavemaiselta ja salamyhkäiseltä, aivan kuin äänet olisivat yrittäneet kertoa jostakin toisesta, ihmissilmälle näkymättömästä henkimaailman elämästä.
Yö oli pilkkosen pimeä ja Venetsian tunnusmerkki, rakastavaisten täysikuu loisti tällä kertaa poissaolollaan. Kaupungin yllä roikkuvat paksut pilvimassat eivät päästäneet sen kelmeää valoa lävitseen.
Venetsia nukkui.
Ei kuitenkaan aivan kokonaan, sillä tässä salaperäisessä kaupungissa eli lähes käsin kosketeltava historiallinen tunnelma. Jossain sen sokkeloissa, kanavien saastuneessa vedessä ja suuruuden ajan vanhoissa palatseissa vaani selittämätön ”jokin” sopivaa hetkeä tulemiselleen.

Arvio: Romanttinen, mutta pahoin ränsistynyt Venetsia on joutunut demonien temmellyskentäksi. Vampiro-del-marin johtamien punaisten vampyyrien lisäksi kanaalien kaupunkiin on saapunut myös Strigus, pirunpöllöjen johtaja joukkioineen. Sivullisten onneksi verenhimoiset pöllöt taistelevat ensisijaisesti vampyyrejä vastaan, joskin saavat tuhoa aikaan myös siviilien keskuudessa. John ja Suko saapuvat Venetsiaan aavistamatta heidän työmatkansa todellista laitaa.

Kaikkien aikojen hienoimmasta Yöjuttu-nimestä kisaava Valkoisten arkkujen meri jäi minulta aikoinaan lukematta, tai sitten sen jättämät mielikuvat ovat haalistuneet olemattomiin. Mistään suuresta seikkailusta ei tälläkään kertaa ole kysymys, sillä vaikka pirunpöllöt ovat pitkästä aikaa kekseliäs lisä pölyn peittämiin vihollislegiooniin, taivaalla liihottavien demonipalvelijoiden uhka on aivan liian mitätön. Yksi hieno toimintajakso on kuitenkin kirjoitettu mukaan eli se, jossa italialaiset poliisit saavat virkaintoisuutensa vuoksi pirunpöllölauman silmilleen. Kansikuva on kaikessa yksinkertaisuudessaankin loistava.

Lainaus: Kaikki vaikutti minusta jotenkin kammottavalta. Jokainen kivi tuntui mykkänäkin puhuvan kuolemasta ja katoavaisuudesta. Veden yllä lepäsi tunkkainen mätänevien jätteiden haju. Kyyhkysten lento vaikutti minusta jotenkin laiskalta ja kankealta. Muistin jälleen kuolleena löydetyt linnut.
Joidenkin talojen seinissä oli kirjoituksia. Minun oli vaikea saada niistä selvää, koska ne olivat latinankielisiä. Auringonsäteet pääsivät tunkeutumaan tänne tuskin koskaan. Ahtailla kuilumaisilla kaduilla ja kanavilla oli siitä syystä aina viileämpää kuin muualla. Rappion näkymätön aave kummitteli joka paikassa.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Meer der weissen Särge (GJS Nr. 231)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.11.1986
Hinta: 9,50 mk