Takakansi: He olivat maanneet maan povessa jo yli sata vuotta. Kukaan ei enää ajatellut heitä. Kaikki viisi kaivosmiestä olivat painuneet unohduksiin ihmisten mielissä.
Mutta toverukset eivät olleet kuolleet. Jossain vaiheessa heidän unohtajansa saivat siitä selvän muistutuksen!
Elävät ruumiit alkoivat levittää pelkoa ja kauhua Euroopan suurimmalla louhoksella…
Arvio: Mitä pidemmälle Yöjuttu sarjana on edennyt, sitä köykäisemmiksi ja ohuemmiksi sen tarinat ovat kehittyneet. Kunnollisia pohjustuksia ei ole tehty enää kuin ajoittain ja vaikka mielipiteeni ei olekaan aivan täyttä faktaa, liian usein tuntuu siltä, että kaikenlainen pahuus kumpuaa menneiden aikojen vaietuista salaisuuksista, jotka vain odottavat pääsyä nykymaailmaan. Näin käy myös Saksan hiilikaivosalueelle sijoittuvassa, sinänsä varsin toiminnallisessa tarinassa Unohdettujen vainajien laakso.
Tämäkin vaatimaton tarina alkaa räväkästi, kun keski-ikäisen kaivosmiehen kotivarastoista löytyy ikivanha käsi. Ennen pitkää käden omistaja saapuu noutamaan sitä ja teurastaa samalla perheen vanhemmat niille sijoilleen. Paikalle hälytetty komisario Will Mallmann laskee yhteen yksi plus yksi ja hälyttää John Sinclairin paikalle, eikä aikaakaan, kun he saavat ottaa yhteen viiden vuosikymmeniä haudassaan maanneen kaivosmieszombien kanssa. Valitettavasti zombiet eivät ole kaksisia vastuksia, eikä ystävillemme koidu vaikeuksia niiden listimisessä.
Lukijoiden piirroksia on mukana lähes kymmenkunta ja onpa mukaan eksynyt muutama aivan kelvollinenkin tussaus. Lukijapalstalla keskustellaan kauhuelokuvista ja etenkin jäsen nro 599 eli nimimerkki Father! Satan! osoittaa vallan edistyksellistä elokuvamakua Nekromantikeineen ja Bloodsucking Freakseineen – näiden rinnalla tavanomaiset listaukset Alieneineen ja Poltergeisteineen eivät tunnu enää miltään.
Lainaus: Tunkeilija oli kaljupäinen ja hänen ihonsa oli harmaankalpea kuin vedessä lionnut siannahka. Silmät olivat kuin kaksi pyöreää pikkukiveä. Niissä ei näkynyt mitään elonmerkkiä. Yllä roikkuvat likaisenkeltaiset paidanriekaleet olivat yhtä ryvettyneet kuin housutkin.
Olento ojenteli kädentynkäänsä Lisaa kohti, mutta ei sanonut mitään. Yhtäkkiä Lisa tajusi, mitä tunkeilija tahtoi.
Kättä!
Lukijan novelli: Kauhujen talo
Lukijoiden novellien taso on ollut vaihteleva ja ainoastaan ani harvaa novellia on voinut vuosien saatossa kutsua hyväksi. Niiden joukkoon ei nouse myöskään Ville Peltolan kynäilemä kummitusjuttu, jossa joukko lomamatkalla olevia teini-ikäisiä päättää käydä vilkaisemassa vanhaa ränsistynyttä taloa. Lähestyvästä myrskystä, taloa ympäröivästä uhkaavasta ilmapiiristä ja sen puutarhasta löytyneestä irtopäästä huolimatta nuoret päättävät jäädä sinne yöksi. Tarinan lopputwisti on yhtä hölmö kuin sitä edeltävät tapahtumatkin.
Lainaus: Samassa he kuulivat rätinää alakerrasta. Jaana ryömi katsomaan ja näki kauhukseen kuinka koko alakerta oli tulessa ja hirviö nousi tulisia portaita heitä kohti. Pekka oli tullut Jaanan viereen ja näki saman hirvittävän näyn kuin Jaanakin. Koko talo oli kohta tulessa ja niin kuuma, että he olivat enää ainoalla suojaisella paikalla. Mutta kaikki he tiesivät, että he kuolisivat kohta. Samassa rysähti suuri osa lattiaa heidän edestään, ja tuli nousi kattoon ja seinille. He olivat loukussa! He ottivat toisiaan käsistä kuin apua anoen, mutta samassa lattia romahti heidän altaan. Ennen kuin he tippuivat alas, he näkivät samat hirviön kasvot ja kuulivat: WELCOME TO HELL! Sitten kaikki pimeni. He olivat kuolleet!
Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Tal der vergessenen Toten (GJS Nr. 295)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.5.1991
Hinta: 14,50 mk
