Yöjuttu 11/1984: Kuolematon mies

Takakansi: Kun maailmankaikkeuden helvetillinen tervehdys kiiti maata kohden ja iskeytyi Siperian lakeudelle, tieteellisten laitosten mittauslaitteet rekisteröivät tapahtuman, mutta ihmiset eivät siitä paljon piitanneet.
Yksi ihminen joutui kuitenkin maahan syöksyneen meteoriitin välittömään vaikutuspiiriin ja koki muutoksen. Hän muuttui ihmiseksi, joka ei voinut kuolla.
Siitä kehittyi juttu, joka saattoi meidät lähes epätoivon partaalle…

Arvio: Siperiassa asuva maanviljelijä Fjodor Rankin saa pudonneesta meteoriitista valtavan säteilyannoksen. Hän ei yllätyksekseen kuole, vaan muuttuu päinvastaiseksi ihmiskummajaiseksi. Elämä jatkuu omia ratojaan aikansa, kunnes mies saa kuulla Lontoossa asuvasta upporikkaasta sukulaisesta ja päättää kiristää puolet tämän omaisuudesta itselleen.

Kuolematon mies on hienoinen parannus kahteen edelliseen numeroon, mutta ei tämänkään kohdalla voida puhua mistään unohtumattomasta neronleimauksesta. Lennokas alku ja kuolemattoman miehen Lontoossa järjestämä attentaatti antaa odottaa vaikka kuinka paljon, mutta sitten taso alkaa laskea. Epäloogisuudet vaivaavat liiaksi ja loppuratkaisu on selviö siitä alkaen, kun John paljastaa aselaukkunsa sisällön. Kansikuva on tuttuun tapaan kaikkea muuta kuin tarinalle uskollinen, vaikka hahmon ympärille kyhätty ”säteilykehä” hieman sitä parantaakin.

Lainaus: Kaikki alkoi aivan viattomasti. Kuljettaja jähmettyi kesken liikettään ennen kuin ehti avata oven, mutta sitten auton sisällä pääsi helvetti irti.
Mies alkoi huitoa vimmatusti, ja näin hänen vääristyneiden kasvojensa häilähtävän tummennetun sivuikkunan takana. Seuraavassa hetkessä suunnaton voima tempaisi hänet istuimeltaan. Voima oli niin mahtava, ettei kuljettaja voinut sille mitään. Tässä ei ollut kuitenkaan vielä kaikki. Rollsin katto halkesi etuistuimen kohdalta kuin banaaninkuori, metallinkappaleet lentelivät joka suuntaan ja kuljettaja lennähti repaleisesta autosta korkeuteen kuin raketti.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Das Mann, der nicht sterben konnte (GJS Nr. 207)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.11.1984
Hinta: 7,90 mk

Yöjuttu 10/1984: Vampyyrinpesä

Takakansi: Nainen oli niin kauhuissaan, ettei kyennyt sanomaan sanaakaan. Hän tuijotti vääristynein kasvoin ja silmät muljahdellen eteensä. Hiukset olivat valahtaneet otsalle.
- Missä hän on? minä huudahdin. Nainen ei vastannut. Vasta ravisteltuani häntä olkapäästä, hän heräsi todellisuuteen.
- Kellarissa… kellarissa. Hän… on hirttäytynyt, mutta elää yhä. Niin, hän elää… nainen parkaisi päätään ravistellen.
Lähdimme tutkimaan asiaa ja löysimme VAMPYYRINPESÄN!

Arvio: Vaikka John ja Suko tuhosivatkin kaamean kauhufarmin, he eivät tuhonneet kaikkia siellä valmistettuja verenimijäpillereitä, sillä Lady X oli saanut kaapattua niistä osan haltuunsa. Nyt tämä entinen terroristi ja nykyinen vampyyri suunnittelee Vampiro-del-marin kanssa vampyyriarmeijan kokoamista. He saavat pillerit jakeluun rikollispomo Logan Costellon kautta, mutta juuri ennen kuin pirullinen suunnitelma laitetaan täytäntöön, John ja Suko astuvat mukaan kuvioihin. Loppuhuipentuma käydään Thamesin rannalla olevassa jokilaivassa, jonka tarkoituksena on toimia pimeyden palvelijoiden kokoontumispaikkana.

Sujuvasti kirjoitettu ja jäntevästi etenevä vampyyritarina jatkaa kuoleman mannekiinien aloittamaa seikkailua (Yöjuttu 4/83 ja 5/83), jossa laboratoriossa suunnitellut vampyyripillerit uhkaavat syöstä maailman verenimijöiden temmellyskentäksi. Vaikka en yleisesti ottaen vampyyritarinoista innostukaan, palauttaa Vampyyrinpesä uskon kirjoittajan kerrontataitoihin, jotka ovat tämän vuosikerran aikana heilahdelleet turhan paljon. Loppuratkaisu on taas hätäinen, mutta onneksi tällä kertaa kansikuva osuu kohdalleen. Vampyyrinpesä on koko Yöjuttu-sarjaa ajatellen hieman keskivertoa parempi, mutta vuoden 1984 lehdissä ehdotonta parasta kolmannesta.

Lainaus: Vampyyri oli polvillaan lattialla ja kannatteli haavoittunutta vasenta kättään oikealla kädellään. Kädestä vuotava veri tipahteli matolle ja huoneen vaalealle marmorilattialle.
Hän ei ollut vielä poissa pelistä, mutta hopea aiheutti hänelle tuskia. Hän huojui kasvot jähmeinä ja huulet yhteen puristettuina. Pystyin vilkaisemaan nopeasti hänen haavoittunutta kättään.
Se ei alkanut mädäntyä, eikä hajonnut, kuten olin nähnyt muiden vampyyreitten kohdalla käyvän.
Eikö hopea vaikuttanutkaan häneen samalla tavoin kuin muihin?


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Das Vampirnest (GJS Nr. 206)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.10.1984
Hinta: 7,90 mk

Yöjuttu 9/1984: Ihmistiikeri

Takakansi: Saksalainen ja kolme intialaista aikoivat suorittaa Himalajan vuoriston juurella Nepalissa tehtävän, jolle muut ihmiset olisivat vain nauraneet.
He aikoivat tappaa pedon.
Mutta kysymys ei ollutkaan mistä tahansa pedosta, vaan i h m i s t i i k e r i s t ä ! Se oli raivonnut seudulla jo kuukausia. Sen hampaisiin joutuneella uhrilla ei ollut toivoakaan pelastumisesta. Hirvittävällä kynnellään se tappoi uhrinsa ja jätti jälkeensä oman tunnusmerkkinsä, KULTAISEN KYNNEN.

Arvio: Helvetillisen rock-yhtye ”Kauhukoneen” kanssa käydyn yhteenoton jälkeen Johnin ja Sukon tie vie Hampuriin, jossa riehuu outo murhaaja. Muutamien salapoliisitöiden jälkeen selviää, että kyseessä on ihmisen ja tiikerin sekasikiö, joka on peruja Nepalissa saadusta tartunnasta. Ihmistiikerin kiinniottaminen ei ole suurkaupungissa järin helppoa, mutta onneksi mutantilla on selkeät suunnitelmat kenet päästää milloinkin pois päiviltä – se helpottaa ystäviämme kummasti.

Vaatimaton ja aivan liian suoraviivainen juoni hämmästyttää epäloogisuudellaan: jos onneton viruksen kantaja sai taudin toisaalla, miksi se ei leviä samalla tavalla sivistyneessä maailmassa? Muutenkaan tarinassa ei ole sen enempää jännitystä kuin yllätyksellisyyttäkään, ellei sellaiseksi halua mieltää kannen gepardinaista tiikerimiehen sijaan. Lehteä mainostettiin vielä edellisessä numerossa alkuperäisellä nimellään ”Kultainen kynsi”, mutta kenties nimi vaihdettiin myynninedistämismielessä? Ilmestymisvuotensa heikoin Yöjuttu, palkkashekki mielessä kirjoitettu.
HUOM! Ensimmäinen lehti, jossa mukana "Kysy Yöjutusta" -palsta.

Lainaus: Erna Brindalla jähmettyi kauhusta. Hänen edessään seisova olento oli jokin helvetin epäsikiö, painajaisunen hirviö keltamustien viirujen raidoittaman tiikerin ja vaaleatukkaisen miehen sekoitus.
Ihmisen ja tiikerin raja kulki pystysuunnassa täsmälleen vartalon keskellä.
Oikea eturaaja näytti erilaiselta kuin käsi. Ei pelkästään siksi, että se oli muuttunut käpäläksi, vaan siksi, että tassun etureunassa kiilteli pientä veistä muistuttava terävä kultainen kynsi.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Die goldene Kralle (GJS Nr. 205)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.9.1984
Hinta: 7,90 mk

Yöjuttu 8/1984: Kauhujen rock

Takakansi: Suurten vanhusten aikaansaannokset voivat vaipua unohduksiin, mutta eivät koskaan tuhoutua. Niillä on aikaa odottaa, sillä vuosisadat eivät merkitse niille mitään. Musta magia säilyy.

Se jatkaa uinumistaan ulottuvuuksien syvyyksissä tai merenpohjan tutkimattomissa sopukoissa.

Aikanaan se kuitenkin herätetään eloon. Hirmutöiden muisto palaa silloin mieliin ja syntyy sekasorto. Aivan kuten KAUHUJEN ROCKISSA…

 Arvio: Niitä oli neljä. Ne olivat Suurten vanhusten palvelijoita ja muodostaneet rock-yhtye ”Kauhukoneen”, jonka järjestämän suurkonsertin tarkoituksena oli uhrata mahdollisimman monta katsojaa muinaisille demoneille. Niiden epäonneksi konserttiin saapui Jane Collins ja tämän vanavedessä pian myös John Sinclair ystävänsä Sukon kanssa. Mustaveristen suunnitelmat eivät siis toteutuneet suunnitelmien mukaan, mutta siitä huolimatta ”Kauhukone” järjesti shown, joka ei hevin unohdu.

Kauhujen rock on suoraviivainen jännitysrymistely, joka alkaa tunnelmallisesti, mutta päättyy perin lepsusti. Erikoisuutena mainitaan Kuolleiden kaivo, minuutin ajan avoinna oleva pohjaton kuilu, joka toimii ulottuvuuksien välisenä porttina kadonneena pidettyyn Ruumiskaupunkiin. Sen kautta ihmiset aiotaan tunkea Atlantiksen pahojen henkien ravinnoksi. Ideaa hyödynnetään oivasti, mutta muilta osin tarina kuuluu helposti unohdettavien Yökkäreiden joukkoon – siitäkin huolimatta, että vanha suosikkini KISS mainitaan mielipuolista menoa esittävänä yhtyeenä.

Lainaus: Kun paholainen hengittää ja avaa helvetin voimin merenpohjan, niin ettei veden valtakaan pysty vastustamaan hehkuvan kuumaa laavaa, joka syöksyy ylös kuin jättiläismäisestä kidasta, niin paetkaa! Paetkaa henkenne edestä, olittepa silloin maalla, vedessä tai ilmassa, sillä helvetin henkäys tappaa teidät.

Näin kuului vanha espanjalainen sanonta. Ja kaikki Costa del Solin kalastajat tunsivat sen. Siitä tosin puhuttiin erittäin harvoin, mutta se oli kuitenkin mielessä. Kun veneet lähtivät Almerian lahdelle, moni nuorempikin kalastaja ajatteli vanhoja varoituksia.

Niitä ei lausuttu koskaan turhaan, sillä niissä oli totuuden siemen. Oli öitä, joina vanhat kalastajat kieltäytyivät lähtemästä merelle.

Nyt oli yksi sellainen yö.

Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany

Saksankielinen teos: Horror-Rock (GJS Nr. 204)

Suomentanut: Heikki Haveri

Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu

Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen

Ulkoasu: Jouko Similä

Ilmestymispvm: 15.8.1984

Hinta: 7,50 mk

Yöjuttu 7B/1984: Keskiyö hirsipuuvuorella

Takakansi: Demoneillakin on kerran ollut oma syntymänsä.
Niin myös Izzillä, jättiläismadolla ja Suurten vanhusten palvelijalla. Se luotiin yhdessä Apepin kanssa, ja molemmat syntyivät syvällä maan povessa.
Kun tohtori Kuolema surmasi Apepin, Izzi palasi takaisin synnyinpaikkaansa. Paikan nimi oli Hirsipuuvuori…

Arvio: Maailman eri kolkissa ja katastrofialueilla kiertänyt toimittaja Ty Everett saapuu Korsikaan auttamaan erästä perhettä heidän tyttärensä vapauttamiseksi kidnappaajien kynsistä. Everettin tapaaminen roistojoukon kanssa muuttuu painajaiseksi, kun yön hiljaisuudessa paikalle saapuu oudosti käyttäytyvä, matoja kuhiseva mies, joka tavoittelee toimittajan henkeä. Ei aikaakaan, kun John, Suko ja Bill Connolly matkustavat Korsikalle tutkimaan tapausta, sillä ystävämme epäilevät tapahtumalla olevan jotain tekemistä suuren Izzin kanssa.

Kolmeosaisen helvettiseikkailun jälkeen on taas mukavaa palata tämänkaltaisen, tiiviin ja toiminnantäyteisen tarinan pariin, jossa painetaan kaasu pohjassa heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Erittäin tunnelmallinen ja jäntevä tarina lukeutuu ilmestymisvuotensa parhaimmistoon ja etenkin maantierosvo Marcelin ja hänen seuranaan olevan, kidnapatun Coletten pakomatka yöllisessä vuoristossa huokuu lähes painajaismaista tunnelmaa. Kokonaisuus pysyy hyvin koossa loppuun asti, eikä lopputulosta heikennä lainkaan se, että itse helvetinmato pysyttelee taka-alalla osallistumatta tapahtumiin.

Lainaus: Colette!
Carru nauroi kääntäessään lamppuaan. Sen valonsäde siirtyi luolan aukon suuntaan, ja Marcel näki, miksi Colette oli huutanut.
Kolme hirviötä piti hänestä kiinni.
Kolme inhottavaa hirviötä, joilla oli madon pää ja ihmisen vartalo. Lapsella ei ollut mitään mahdollisuuksia päästä otusten ruuvipihtimäisten kourien puristuksesta.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Um Mitternacht am Galgenberg (GJS Nr. 203)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.7.1984
Hinta: 7,90 mk