Yöjuttu 3/1990: Demoniloiset

Takakansi: Ne käyttivät ravinnokseen haudoissa maatuvia ruumiita ja asustivat lähinnä hautausmailla, joissa niille riitti ruokaa yllin kyllin. Suko ei ollut pitkään aikaan joutunut tekemisiin tuon inhottavan demonilajin kanssa, mutta nyt hän totesi kohdanneensa ghoulin. Kaamean näköinen otus raahautui ajoradan poikki ihonriekaleet repsottaen ja limaiset posket lommollaan, ikään kuin näkymättömät sormet olisivat puristaneet niitä kokoon. Ghouli pyrki kadun reunaa kohti. Ehkä se aikoi puikahtaa viemärikaivon kautta kaltaistensa seuraan. Suko seurasi valppaana sen etenemistä…

Arvio: Ei ole mitenkään yllättävää, että pitkälti yli vuosikymmenen Geisterjäger John Sinclair -kioskilehteä kirjoittaneen Jason Darkin ideariihi alkoi jossain vaiheessa ehtyä pahemman kerran, eikä uusistakaan tarinoista tullut enää niin vetäviä kuin aiemmin. Maaliskuussa 1990 ilmestynyt Demoniloiset on tästä hyvä esimerkki, sillä kekseliäistä lähtökohdistaan huolimatta siitä syntyi lähes tavanomainen rymistely, jossa ei ollut sen enempää toimintaa kuin jännitystäkään.

Demoniloiset alkaa kiinnostavasti. Lontooseen on jostain saapunut salaperäinen Mister X, joka on päättänyt ottaa limaa ampuvalla ja kudokset syövyttävällä pistoolillaan hengiltä itsensä John Sinclairin. Tähänpä toimivuus sitten loppuukin, sillä sen sijaan että kirjoittaja olisi tehnyt miesten yhteenotosta edes jollain tapaa onnistuvan, hän hätäilee kuten Mister X:kin. Tämän ja John Sinclairin kohtaaminen ei pääty edes kunnon laukaustenvaihtoon, vaan Sinclair tempautuu toiseen ulottuvuuteen, jossa hän saapuu ghoulien salaperäiselle kotijärvelle ja kohtaa siellä lymyilevän Xorronin. En tiedä olenko lukenut näitä juttuja silmät kiinni, mutta jossain vaiheessa huomasin ruumiinsyöjien valtiaan työskentelevän tällä kertaa yksin ja yllätyksekseni sain lukea Lady X:n kuolleen.

Kahdessa eri ulottuvuudessa kulkeva tarina ei ole onnistunut, mutta eipä sitä ole mikään muukaan tässä lehdessä. Vanha kunnon sarvipää hallitsee lukijapiirroksia, joita on tällä kertaa mukana viiden kappaleen eli kokonaisen aukeaman verran.

Lainaus: Vaara kasvoi hetki hetkeltä. Lentävät limamöykyt lipuivat meitä kohti hitaasti, mutta vääjäämättömän varmasti. Lisäksi kaikki tapahtui kammottavan äänettömästi. En kuullut edes minkäänlaista viuhinaa, vaikka otusten antennijalat liikahtelivat kiivaasti puolelta toiselle. Nyt tarvittiin nopeita päätöksiä. Minun täytyi valita, vapauttaisinko professorin kokonaan, vai puolustautuisinko hyökkääjiä vastaan.

Lukijan novelli: Sokkelo
Marjut Järvimiehen kaksisivuinen Sokkelo kertoo nimettömäksi jäävästä henkilöstä, joka astelee kesken matematiikan tunnin käytävään, vain huomatakseen sen osoittautuvan todelliseksi verkostoksi. Käytävällä olevat ovet eivät johda minnekään, mutta varsin pian tarinan päähenkilö päätyy ruumishuoneelle ja omiin hautajaisiinsa. Omaperäisessä novellissa on latteutensa, mutta lukeutuu silti Yöjuttu-suosikkeihini.

Lainaus: Ympärilläni vallitsi surutunnelma. Paikalla oli pappikin. Hitaasti minulle valkeni, että olin omissa hautajaisissani… Ikuisena pilailijana olisin tietysti pompannut ylös arkusta ja huutanut jotain vitsikästä, mutta vainajat ovat elottomia, eivätkä näin ollen myöskään liiku. Minäkään en valitettavasti ollut mikään poikkeustapaus. Olin vainaja. Kuollut kuin kivi. Vainajat eivät pompi arkuissaan tai naura. Paitsi yöllä…

Lukijan novelli: Jumalten peli
Nimimerkki Anan kirjoittamassa novellissa seikkaillaan unen ja todellisuuden rajamaastossa. Kyseessä on ihan tavallinen kaveri, joka on joutunut tietämättään pahojen voimien pelinappulaksi ja jonka kohtalo sinetöidään unessa. Jumalten peli toimii idean tasolla jotenkuten, mutta Anan kirjoitustyyli on kömpelöä ja vuoropuhelu teennäistä. Loppuhuipentumakin on moneen kertaan koettu.

Lainaus: - Tule, niin koet saman kohtalon kuin tämä narttu tässä, huusi yksi hirviöistä ja heilutteli tytön päätä edes takaisin, kunnes päästi irti, niin että pää lensi minua kohti. Se tipahti aivan jalkojeni juureen, ja säpsähdin niin, että tipautin ristini maahan. Samalla hetkellä kun risti kosketti maata, alkoi tapahtua! Häikäisevä valo leimahti rististä ja samassa se muuttui miekaksi. Nostin miekan maasta, sillä taisteltavahan minun oli, muuten en heräisi enää koskaan.

Lukijan runo: Kauhuruno I

Pimeys.
Se verhoaa utuisen maiseman mustaan vaippaansa.
Usva väistyy pimeyden tieltä.
Taivas.
Kuolemanvalkoinen täysikuu valaisee vielä tähtikirkkaalla taivaalla.
Kunnes – pimeyden varjot
vähitellen peittävät koko taivaan.
Nostan katseeni taivaalle
nähdäkseni vielä kuun kirkkauden.
Voin erottaa siitä kasvot.
Ne nauravat pirullista naurua.
Ne ovat kuoleman kasvot.
Pimeys peittää taivaan.
(Minna Anttila)

Lukijan runo: Kauhuruno II
Kaikkoa, paha henki!
Häivy, pimeyden renki!
Mene Manan majoille,
pimeyden asuinsijoille!
Siellä pysy, älä karkaa!
Älä kiusaa ihmisparkaa!
(Marjut Järvimies)

Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Ghoul-Parasiten (GJS Nr. 271)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.3.1990
Hinta: 13,50 mk

Yöjuttu 7/1988: Hengenpelastaja Xorron

Takakansi: Olin tosi hankalassa tilanteessa. Vaikka onnistuin livahtamaan luostarista kenenkään estämättä, en päässyt laina-autollani kovinkaan pitkälle. Vihollinen oli lähettänyt tielleni vaarallisen tarkkailijan, kuolemankotkan! Minun täytyi päästä siitä eroon, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty.
Polkaisin jarrut pohjaan keskellä serpentiinitietä ja nousin ajoneuvostani. Valmistauduin raivoisaan taisteluun, jossa oli vain kaksi vaihtoehtoa: voitto – tai kuolema.

Arvio: Pandoran lippaan jatko-osa heittää Johnin kamppailuun kuolemankotkan kanssa, Sukon nähdessä samaan aikaan Pandoran kaatavan vitsauksensa pienen skotlantilaiskylän päälle. Pandoran lähettämät demonit järjestävät kylässä infernaalisen tulishown, joten Sukon ja paikalle saapuneen Lady X:n ei auta kuin ryhtyä yhteistyöhön päästäkseen murhanhimoisia mustaverisiä pakoon.

Vauhdikkailla ja paikoin yllättävilläkin juonenkäänteillä varustettu Hengenpelastaja Xorron on vuoden 1988 helmiä. Pandora tuo vitsauksineen raikkaan tuulahduksen ummehtuneeseen kauhugalleriaan ollen juuri niin ilkeä, säälimätön ja vallanhimoinen kuin vanhan mytologian edustajan pitääkin olla ja kirjoittaja tuntuu ottaneen demonin suomista mahdollisuuksista kaiken irti. Juuri ennen loppua koetaan kaikkein jännittävimmät hetket ja silloin myös selviää lehden erikoisen nimen taustalla olevat tapahtumatkin.

Lainaus: Kuutio oli nyt minulla. Vihdoinkin!
Olisin halunnut nauttia tuosta upeasta tunteesta vaikka loppuelämäni, mutta nyt sellaiseen ei jäänyt aikaa. Mieleeni tulivat väistämättä kuution aikaisemmat vaiheet. Tohtori Kuolema oli saanut sen haltuunsa ja hänen kuolemansa jälkeen se oli siirtynyt Lady X:lle, joka oli käyttänyt sitä omiin pahoihin tarkoituksiinsa. Vampyyrinainen oli puolestaan menettänyt kuution Pandoralle, ja nyt se oli minun hallussani.
Kuutiota voitiin ohjailla käyttäjän tahdon mukaan. Siinä sen voima juuri olikin. Se kykeni sekä hyvään että pahaan – aina käyttäjänsä tahdon mukaan.
Aioin valjastaa sen Hyvän palvelukseen!

Lukijan novelli: Tappajavirus
Järjestyksessä kolmas lukijan kirjoittama kauhutarina on erittäin vaatimaton, ellei jopa surkea. Tiedemiehen laboratoriossaan kehittämän limahirviön tarinassa ei ole mitään omaperäistä, lisäksi se on heikosti kirjoitettu ja todella lyhyt. Aiempien tekstien tavoin myös tämän kynäilijä on jäänyt anonyymiksi.

Lainaus: Yöllä eräässä kadunkulmassa oleva viemärin kansi liikahti. Sitten se lensi syrjään ja esiin tuli iso limainen pää, jonka terävät hampaat välkehtivät katuvaloissa. Se oli nälkäinen ja himoitsi ihmislihaa.
Auto ajoi hiljalleen katua alas. Kuski jarrutti äkisti havaitessaan katuvalojen loisteessa tielle ilmestyneen läiskän, joka kiilsi kuin se olisi öljyä. Jarrutus kuitenkin myöhästyi, auto osui limaiseen kohtaan ja lähti sivuluisuun, joka päättyi rysähdykseen päin lyhtypylvästä. Kuljettaja nousi autosta katsoakseen, miten sille kävi. Samassa omituinen löyhkä tunkeutui hänen nenäänsä. Hän liukastui, kaatui selälleen ja liukui kohti viemäriaukkoa, josta nousi esiin limainen pää.

Lukijapostiin oli lähetetty myös Yöjuttu-faneille sopiva runo:
Kauhujen portti avautui:
metsä täyttyi jatkuvista äänistä;
salaperäistä kuisketta, kimeätä kirkunaa
hitaasti esiin nousevaa usvaa
ailahtelevia varjoja, kalman tuoksua
pahat henget nousevat vaivihkaa
ja levittävät ympärilleen mädänneen lemun,
maa muuttuu hiljalleen vetiseksi suoksi,
jossa vihertävä kaasu pulppuilee
jähmeä valitusten kuoro täyttää ilman
ja muuttuu sakeaksi pyörteeksi
vangiten viattomien ihmisten mielen,
johdattaen heidät suolla odottavaan
kuoleman iäiseen syleilyyn…
(kirj. PIKE)


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Xorron – mein Lebensretter (GJS Nr. 251)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.7.1988
Hinta: 11,50 mk

Yöjuttu 6/1988: Pandoran lipas

Takakansi: Myös Suko joutui tekemisiin Pandoran kanssa. Hän oli jo jonkin aikaa tarkastellut kummallista pilvimuodostelmaa, kun taivaalta yhtäkkiä ojentui kaksi kättä, jotka pitelivät kummallista esinettä, Pandoran lipasta, josta alkoi äänettömästi, sumuhaituvien seassa leijailla kaameita olentoja maan päälle. Zeus-jumalan ikivanha kirous oli toteutumassa meidän aikanamme…

Arvio: Kreikkalaisen mytologian mukaan Pandora oli sanoinkuvaamattoman kaunis nainen, jonka hallussa olevassa lippaassa olivat kaikki maailman vitsaukset, jotka Pandora myös päästi ihmisten keskuuteen. Mytologia muuttuu todeksi Skotlannissa, jossa selittämätön kulkutauti alkaa niittää ihmisiä ja eläimiä samaan aikaan kun isä Ignatius kokee pelottavan näyn. John ja Suko saapuvat paikalle juuri oikealla hetkellä, ennen kuin helvetti pääsee valloilleen.

Kolmea eri juonikuviota rinnakkain kuljettava Pandoran lipas on mytologiataustansa vuoksi kiinnostava lisä Yöjuttusarjaan. Koska kyseessä on vasta jatkosarjan ensimmäinen osa, on meno vielä melko taustoittavaa - sen verran ainakin selviää, että Pandora ja Xorron ovat vanhoja liittolaisia, mutta toistaiseksi heidän yhteistyönsä vaikutus Murhaliigaan jää avoimeksi. Toimintaa on kuitenkin riittämiin, sillä vitsausten lisäksi Johnin ja Sukon hopealuodeista huolehtiva isä Ignatius joutuu kuolemanvaaraan ja Johnin kimppuun hyökkää valtava lintu, pikimusta kuolemankotka. Toimitustyö on ollut huolimattomampaa kuin normaalisti, siitä kielivät lukuisat kirjoitusvirheet.

Lainaus: Kuulin avaruusäänien kaltaisia äännähdyksiä. Ne tuntuivat tulevan äärettömän kaukaa, vaikka tiesin niiden lähteen olevan vain kädenojennuksen päässä itsestäni. En kuitenkaan uskaltanut koskettaa näkyä. Minä epäröin.
- Xorron! ääni sanoi. – Olen löytänyt Xorronin. Hän auttaa minua. Avaan lippaani ja levitän maan päälle ruton ja muut sairaudet, jotta ihmiset näkevät Pandoran koston alkaneen…
Xorron ja Pandora olivat siis liittyneet yhteen! Tieto herätti minussa kiusallisia ja ahdistavia tuntemuksia. Mitä tekemistä Xorronilla voi olla tuon kummallisen naisen kanssa, joka väitti löytäneensä hänet? Naisen on täytynyt etsiä Xorronia. Mistähän syystä hän oli sen tehnyt?

Lukijan novelli: Yli kaikkien mielikuvituksen rajojen
Lukijan kirjoittama kauhunovelli on hyvin erikoinen, eikä sitä lukiessa osaa todellakaan sanoa, onko anonyymiksi jäänyt kirjoittaja ollut vakavissaan vai ei. Sen päähenkilö on supisuomalainen Pessi, jonka hurjaakin hurjempi kotiinpaluutarina on päättyä onnettomasti, sillä hänet tempaistaan kauhujen valtakuntaan. Töksähtelevästi ja alkeellisesti kirjoitettu tarina on sekava, minkä lisäksi se myös lainailee häpeilemättömästi Yöjutun hahmogalleriaa.

Lainaus: - Kuka täällä puhuu? Pessi kysyi.
- Minä, kuului jostain – Olen pimeyden maailmojen valtias.
Pessi katsoi taakseen, sillä ääni oli tullut sieltä. Mutta hän ei nähnyt vieläkään mitään, sitten hän näki jotain omituista. Kirjahyllyllä oleva paholaisen kannuksi nimetty astia alkoi liikkua. Kannu oli tarujen mukaan peräisin pimeiden maailmojen valtiaalta, Kummitukselta. Se tuli hyllyn reunalle ja loikkasi lattialle Pessin eteen. Sitten se jatkoi puhettaan: - Sinä, Pessi, tulet kohtaamaan pimeiden maailmojen valtiaan Kummituksen, pimeissä maailmoissa kauhun ulottuvuuksissa. Tulet kokemaan pimeiden maailmojen kauhut.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Pandoras Botschaft (GJS Nr. 250)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.6.1988
Hinta: 11,50 mk

Yöjuttu 3/1988: Pääkalloistuin

Takakansi: Demonit taistelevat demoneja vastaan.
Strigit ja punaiset vampyyrit kamppailevat ylivallasta. Taistelun ratkettua voittajat kääntyvät John Sinclairia ja hänen ystäviään vastaan.
Saadakseen paremmat menestymismahdollisuudet tässä sodassa, jossa on kyse yliherruudesta, vaikutusvallasta ja ennen kaikkea hengestä, John Sinclair matkustaa Norjaan etsimään paholaispöllöjen pääkallokoristeista valtaistuinta.

Arvio: Vampiro-del-marin johtamien punaisten vampyyrien ja demoni Striguksen hallitsemien pirunpöllöjen välinen kisailu alkoi Venetsiassa (ks. Yöjuttu 12/1986, Valkoisten arkkujen meri) ja huipentuu nyt Norjassa, jossa voittaja mittaa vielä John Sinclairin ja hänen ystäviensäkin kunnon. Arktiset olosuhteet sopivat niihin tottuneille pirunpöllöille paremmin, mutta kaikki on lopulta mahdollista valkoisen ja mustan magian ottaessa mittaa toisistaan.

Hurjalla kotimaisella kansikuvalla varustettu Pääkalloistuin on niitä Yöjuttuja, joista ei ole jäänyt mitään muistikuvaa. Se ei yllätä, koska tarinassa ei ole mitään muistettavaa: sekä punaiset vampyyrit että pirunpöllöt ovat kirjoittajan tylsimpiä luomuksia, eikä niiden yhteenotossa ole siis mitään riemuittavaa. Kolmeen henkilöön typistynyt Murhaliiga on ollut jo pitkään pelkkä vitsi ja kun pirunpöllöjen johtaja Striguskin on todella väritön ja mitätön hahmo, on tämä Yöjuttu helppo sysätä takaisin lehtinippuun ja unohtaa sinne. Kansikuva on tiettävästi Tobe Hooperin elokuvasta The Funhouse (1981).

Lainaus: Viisi saatananpöllöä istui vierekkäin orrella ja tuijotti minua tyhjillä silmäkuopillaan. Ne eivät hievahtaneetkaan paikaltaan. Vain nurkkien raoista puhaltava viima pöllytti niiden harmaata höyhenpukua.
Saatananpöllöt olivat äärimmäisen vaarallisia, sitä ei käy kiistäminen. Ne pystyivät aiheuttamaan terävällä nokallaan hirvittäviä vammoja kenelle tahansa. Ymmärsin, ettei tämä viiden otuksen lähetystö ollut paikalla suinkaan toivottaakseen minut tervetulleeksi taloon, sillä minä olin niille vihollinen.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Der Schädelthron (GJS Nr. 247)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.3.1988
Hinta: 11,50 mk

Yöjuttu 7/1987: Helvetinmato

Takakansi: Madame Tanith, Montmartren taiteilijakorttelissa asuva selvänäkijä oli suunnattoman masentunut. Hän ei halunnut tavata ketään, ei vastata puhelimeen eikä avata ovea. Ei edes John Sinclairille ja Sukolle.
Kristallipallo oli pettänyt!
Vielä koskaan hänelle ei ollut käynyt näin. Ja asian teki poikkeuksellisen sietämättömäksi se, että nyt olivat kyseessä todella suuret asiat. Suunnaton vaara uhkasi Pariisia, eikä hän voinut tehdä mitään estääkseen tulossa olevia kaameita tapahtumia…

Arvio: Kalmannaurusta alkanut ja Belphégorin paluun kautta kolmikon viimeiseen osaan eli Helvetinmatoon edennyt tarina kertoo ikiaikaisen demonin, maan sisällä asuvan Izzin paluusta kuolevaisten maailmaan. Apunaan hänellä on toiminut demoni Belphégor, joka on tehnyt parhaansa rekrytoidakseen Izzille palvelijoita ihmisten keskuudessa. Murhaliiga on tarkkaillut tilannetta sivusta, sillä sen johtaja Lady X haluaa lähes epätoivoisesti Izzin hallussa olevan maagisen heilurin haltuunsa. Nyt siihen on viimeinkin mahdollisuus, mutta ensin Murhaliigan on tehtävä selvää vihollisistaan.

Ridley Scottin Legendasta (Legend, 1985) napatun komean kotimaisen kansikuvan omaava Helvetinmato on vauhdikas, tosin enemmän seikkailutarinaa kuin kunnon kauhujuttua muistuttava Yöjuttu-rykäisy. Tarina kulkee vääjäämättömästi kohti loppuhuipentumaa ja tarjoaa lukijoille ikiaikaisten demonien hurjan lopputaistelun, jonka kaltaisia ei lehdessä ole nähty aikoihin. Valitettavaa on ainoastaan siinä, kuinka helposti John ja Suko omilla tahoillaan taas kerran selviävät. Siitä huolimatta kyseessä on pitkään aikaan ylivoimaisesti paras Yöjuttu-tarina, jollaisia toivoisi jatkossa olevan enemmän.

Lainaus: Kraaterista ryöpsähteli vielä tonneittain rapaa, liejua ja kiviä, ennen kuin helvetinmato työnsi iljettävän liman peittämän päänsä esiin.
Helvetinmadon ihoa peitti suomukerros, joka oli samalla kuitenkin niin läpinäkyvä, että päästä hännännipukkaan asti ulottuvat verisuonet erottuivat selvästi punaisina paljaalla silmälläkin.
Izzi muistutti ylisuurta mustekalan lonkeroa ja kasvoi koko ajan suuremmaksi. Muinaishirviö oli valtava lima-, suomu- ja nahkamuodostuma, johon kätkeytyvää voimaa tuskin kukaan pystyi mittaamaan. Se olisi voinut tuhota yhdellä iskulla kaiken, mikä oli sen ulottuvilla.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Der Höllenwurm (GJS Nr. 239)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.7.1987
Hinta: 10,50 mk

Yöjuttu 6/1987: Belphégorin paluu

Takakansi: Ensin kuului vain voimakasta huminaa. Sitten pimeydestä erkani jättiläismäinen varjo. Se liukui voimakkain siiveniskuin lähemmäksi, laskeutui ja vilkuili hehkuvilla silmillään pimeyteen, ennen kuin päästi vihaisen sähähdyksen.

- Olet myöhässä! mustaan nahka-asuun pukeutunut nainen huomautti.
- Vampiro-del-marille ei aika merkitse mitään, kuului kopea vastaus.
- Minä olen murhaliigan johtaja, ja sinä saat luvan totella määräyksiäni kuten kaikki muutkin, nainen kivahti.
- Älä kuvittele itsestäsi liikoja! jättiläislepakko ärähti.
- Toistaiseksi olen sietänyt kukkoiluasi, mutta jos yrität hiostaa meitä, tuhoan sinut armotta!

Arvio: Mikromaailmasta palannut ja lontoolaisesta majatalosta Sukon kanssa käymänsä kamppailun jälkeen paennut demoni Belphégor suuntaa Pariisiin, jossa lumoaa satoja elokuvateatterin katsojia kätyreikseen. Johnin ja Sukon onneksi heidän hyvä ystävänsä, meedio Tanith on myös samassa näytöksessä. Tanith pystyy vastustamaan liekkiruoskademoninakin tunnetun Belphégorin valtaa ja hälyttää ystävämme apuun ennen kuin helvetti pääsee Pariisissa valloilleen.

Taas yksi maailmanvalloituksesta haaveileva demoni joutuu taistelemaan John Sinclairia vastaan ja aivan kuin tässä ei olisi aaveidenmetsästäjälle tarpeeksi vastusta, paikalle ovat saapumassa myös helvetinmato Izzi ja Lady X:n johtama Murhaliiga. Belphégorin paluun tehtävänä on toimia pohjustuksena sarjan kolmannelle osalle, seuraavaksi ilmestyvälle Helvetinmadolle, joten kerronnallisesti tässä lehdessä ei ole juurikaan kiinnostavia juttuja – ellei sellaiseksi lasketa Pink Floydin elokuvan The Wall aikana tapahtunutta välikohtausta sekä kirjoittajan pohdintoja eri heavyporukoiden voimainmittelöistä. ”Volyymistä päätellen Kiss tuntui olevan hieman voitolla Genesiksestä.”

Lainaus: Jos katse olisi voinut tappaa, olisi noiden silmien tuijotus tehnyt sen hetkessä.
Luultavasti kukaan ei enää seurannut elokuvaa. Mahdotonta se olisi ollutkin, koska musta nahkanaamio täytti lähes koko valkokankaan. Silmikon rakosista tuijottavat silmät lumosivat katsojat, niin vaaralliselta kuin niiden katse vaikuttikin.
Näiden ihmisten sielu oli kuitenkin jo salaperäisen tuijottajan armoilla. He eivät voineet enää muuta kuin tuijottaa haltioituneina takaisin.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Belphégors Rückkehr (GJS Nr. 238)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.6.1987
Hinta: 10,50 mk

Yöjuttu 11/1986: Tohtori Kuoleman kosto

Takakansi: Saari vapisi ja maa tärähteli. Jostakin maan uumenista kuului kumeaa jylinää, mutta se oli vain pientä esimakua ennen suurta räjähdystä.
Bunkkerin betonikatto sinkoutui taivaalle kuin valtavien jättiläiskäsien paiskaamana. Se näytti kohoavan aina harmaisiin pilviin asti, ennen kuin hajosi tuhansiksi kappaleiksi, jotka syöksyivät murskaavalla voimalla takaisin saaren rantakallioille ja mereen.
Kattoa seurasi tuli.
Syntyneestä kraaterista syöksähti huikaisevan kirkas pistoliekki, joka poltti poroksi kaiken lähelleen sattuneen elollisen ja elottoman aineen. Vuosien uutteran työn tulokset tuhoutuivat muutamassa hetkessä…

Arvio: Solo Morasson eli tohtori Kuoleman aika on tullut päätökseen. John, Kara ja Myxin ovat sysänneet liikkeelle tapahtumaketjun, joka päättyy Murhaliigan turvapaikan tuhoutumiseen tohtorin itsensä päätyessä omaan piraija-altaaseensa hopealuoti päässään. Edes Xorronin apu ei auta, vaan piraijat ehtivät kaluta ihmispaholaisen lähes tunnistamattomaksi ennen kuin zombieiden ja ghoulien herra saa ongittua hänet pois altaasta. Murhaliiga on kärsinyt pahimman mahdollisen takaiskun!

Viime aikoina varsin väsyneenä näyttäytyneen Murhaliigan johtajan kukistumisen ympärille kehittyvä tarina alkaa kiinnostavasti, vetää sitten hetken aikaa henkeä ja vaihtuu erikoiseksi kissa ja hiiri -leikiksi, kun Solo Morasson ruumis jakautuu viideksi harmaapukuiseksi kääpiöksi, jotka ottavat kohteikseen Sinclair-ryhmän henkilöt. Johnilla ja Sukolla pitää kiirettä, kun he yrittävät pelastaa ystävänsä pahasta pinteestä. Omaperäistä ideaa ei hyödynnetä aivan parhaalla mahdollisella tavalla ja loppuhuipentuma on taas kuin hatusta vedetty, pikainen ja töksähtävä.

Lainaus: Kääpiöillä oli voimaa ja Burland tempaistiin nurin. Hän mätkähti raskaasti asvalttiin, mutta yritti nopeasti päästä takaisin pystyyn. Sitä kääpiöt eivät kuitenkaan sallineet.
Niiden veitsenterävät kynnet tunkeutuivat hänen vaatteidensa läpi ja viilsivät vartaloon syviä haavoja. Toiset tarrasivat häntä kurkusta ja puristivat niin, että kaulavaltimo repesi ja sisäinen verenvuoto tukehdutti hänet.
Burland koki kauhean, julman kuoleman. Ruumiin alle levisi nopeasti tummanpunainen verilammikko, joka valui edelleen pienenä purona katuviemärin säleiköstä sisään.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Dr. Tods Rache (GJS Nr. 230)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.10.1986
Hinta: 9,50 mk

Yöjuttu 10/1986: Pimeyden valtiatar

Takakansi: Alassia oli puoleensavetävä ja kaunis tyttö, varsinainen rotunainen, jollaisesta useimmat miehet voivat vain uneksia. Hän ei myöskään peitellyt kauneuttaan, vaan kuljeskeli pitkät hiukset ainoana vaatetuksenaan Regent’s Parkissa.
Pienikokoinen, finninaamainen jengin kingi Jerry Shane oli vähällä pudottaa silmänsä hänet nähdessään. – Tuon minä otan itselleni! Tuon minä isken, Jerry kähisi lähestyessään upeaa ilmestystä. Mutta hän sai maksaa tungettelustaan kalliisti, sillä Alassia oli pimeyden valtiatar…

Arvio: Pimeyden valtiatar Alassia saapuu maan päälle alistaakseen sen valtaansa. Asmodinan perilliseksi hamuava kaunotar sotkee asiaan paitsi Johnin ja Sukon, myös Karan, Myxinin ja koko Murhaliigan. Ratkaiseva kamppailu käydään Tulimaassa, tohtori Kuoleman piilopaikassa, jossa Kara on joutunut hengenvaaralliseen tilanteeseen.

Pimeyden valtiatar on vaatimattoman vuosikertansa mitättömimpiä tarinoita. Se ei lähde missään vaiheessa käyntiin, eikä tarjoa jännitystä oikein millään tavalla. Loppuhuipentuma Tulimaassa on todella laimea, kuten myös Alassian yllättävä saapuminen Lontooseenkin. Näin ollen käsiin jää pikaisesti luettava ja vielä nopeammin unohdettava tyhjänpäiväisyys.

Lainaus: Naisen silmät muuttuivat mustiksi ja koko lähiympäristö pimeni. Nuorukaiset tunsivat joutuneensa outojen voimien valtaan jotka kiskoivat ja raastoivat heitä joka suuntaan, kunnes pimeys hälveni ja päivänvalo palautui normaaliksi.
Nainen seisoi yhä paikallaan tiukka juonne suupielessään. Hänen silmiensä väri oli palautunut jälleen mustavihreäksi. Jokin oli kuitenkin muuttunut.
Jerry Shaynesta ei näkynyt enää jälkeäkään. Hän oli kadonnut, häipynyt jäljettömiin! Paikka jossa hän oli äsken seisonut, oli tyhjä.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Herrin der Dunkelwelt (GJS Nr. 229)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.9.1986
Hinta: 9,50 mk

Yöjuttu 10/1985: Hirviöklubi

Takakansi: Ei takakansiesittelyä, teksti poimittu edellisestä lehdestä.

Susinainen Lupina kiepsahti ympäri ja loikkasi etukäpälät ojossa miehen kimppuun.
Vastustaja oli hänen oma päällikkönsä! Solo Morasso. Toiselta nimeltään tohtori Kuolema.
Mies ei ollut varautunut hyökkäykseen ja kaiken lisäksi hän istui tiukasti kytkinpöytänsä takana kykenemättä nousemaan riittävän nopeasti ylös. Lupinan kynnet iskivät!
Morasso näki niiden vilahtavan silmiensä edessä ja tunsi viiltävää kipua kasvoissaan. Ihoon syntyi neljä yhdensuuntaista veriviirua. Miehen suu loksahti auki ja kasvot vääristyivät. Hänen korvansa juuresta kuului ihmissuden verenhimoinen läähätys ja hän odotti uusia raatelevia iskuja. Lupina oli suunniltaan.
Ennen kuin tohtori Kuolema ehti kunnolla suojata kasvojaan, niihin osui jo seuraava isku…

Arvio: Murhaliigan toiminta on pahassa umpikujassa, sillä yhtäällä heillä olisi mahdollisuus yhteistyöhön Lontoossa toimivan Hirviöklubin kanssa, mutta samaan aikaa ihmissusien kuningatar Lupina on täydellisen kyllästynyt tohtori Kuoleman toimintaan ja haluaa raivata tämän pois tieltään. Kun Lupina ei siinä onnistu, hän päättää jättää Murhaliigan Tulimaassa sijaitsevan tukikohdan taakseen ja alkaa toden teolla koota kauan haaveilemaansa ihmissusiarmeijaa. Apulaisekseen hän on suunnitellut Hirviöklubin johtajaa, poikaansa Ernest Orapulia.

Kaksiosaisen tarinan ensimmäinen osa alkaa räväkästi, kun Lupina päättää ottaa päällikkönsä hengiltä ja ainoastaan Lady X:n väliintulo estää tohtori Kuolemaa menettämästä henkeään. Tämän episodin jälkeen tarina haarautuu kahteen osaan, joista toisessa seurataan Lupinan suunnitelmia ja toisessa Johnin ja Sukon toimintaa Lontoossa. Vauhtia on aivan riittämiin, mutta toiminnan kuvaaminen jää tälläkin kertaa hyvin vaisuksi: edes kahdeksasta ihmissudesta ja niiden apulaisista ei ole ystäviemme nujertajiksi, hädin tuskin edes heitä haavoittamaan. Toivoa siis sopii, että jälkimmäinen puolisko on avausosaa parempi. Kansikuva on John Landisin elokuvasta Ihmissusi Lontoossa (An American Werewolf in London, 1981).

Lainaus: Gongin kumahdusten täytyi merkitä jotakin, sekä Suko että minä tiesimme sen.
Tuskin viimeinen kaiku oli vaiennut, kun kuulimme neljän suljetun oven takaa ääniä.
Kaameita ääniä. Maiskutusta, örinää, julmaa massutusta ja ähinää. Välillä kuulimme luonnottoman selvästi ja kirkkaasti onttoa mielipuolen hohotusta.
Kumistimen lyönnit olivat saaneet ovien takana kyyhöttävät olennot liikkeelle. Hirviöklubi valmistautui taisteluun.
Yhtäkkiä, kuin joku olisi antanut käskyn, kaikki neljä ovea lennähtivät auki…


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Der Monster-Club (GJS Nr. 218)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.10.1985
Hinta: 9,00 mk

Yöjuttu 6/1985: Lontoon ruumisvankkurit

Takakansi: Ei takakansiesittelyä, sillä sen paikalla on mainos ”mystistä jännitystä” tarjoavasta Yöjuttu-paidasta.

Arvio: Ne ilmestyivät Lontoon kaduille kuin toisesta ulottuvuudesta, josta ne itse asiassa olivatkin. Mafiapomo Logan Costello oli pyytänyt ystäväänsä Solo Morassoa alias Tohtori Kuolemaa auttamaan häntä epämiellyttävien kilpailijoiden raivaamisessa pois tieltä. Paikalle saapui hirvittävä Xorron raadonsyöjäystävineen, mikä tarkoitti teurastusta Lontoon alamaailmassa – Xorronin käsittelystä kun ei elävänä selviä.

Lennokas ja suoraviivainen tarina on silkkaa hurmehenkeä alusta loppuun. Tapahtumat vyöryvät eteenpäin kuin pikajuna, eikä turhanpäiväistä jaarittelua ole nimeksikään. Xorronin läsnäolo ei tosin ole jännittävyyttä ajatellen kaikkein kiinnostavinta, onhan jo todettu, ettei superdemonin tappaminen ole ystäviemme aseilla edes mahdollista. Siitä huolimatta Lontoon ruumisvankkurit on viihdyttävä lukupaketti. Erikoisuutena mainittakoon, että alkuperäistä kansikuvaa käytettiin vasta Yöjutun numerossa 3/1989 eli Liikkuva ruumisarkku.

Lainaus: Jason Frogg oli aivan liian lihava ja kömpelö ponnahtaakseen tuolistaan riittävän nopeasti. Hän tunsi sirpaleitten satavan selkäänsä, veti kasvoilleen tuskaisen ilmeen ja hapuili revolveria.
Mutta Xorronia ei voitu pysäyttää tavallisella revolverilla, sillä se oli voittamaton hirviö, joka janosi verta ja ihmishenkiä. Se kömpi sisään särjetystä ikkunasta ja ennen kuin Frogg ehti kääntyä ja vakauttaa kätensä ampuma-asentoon, hirviö oli jo toiminut. Se huitaisi gangsteripomoa molemmin nyrkein, jotka olivat kovat kuin kivi. Ylipainoinen Jason Frogg vavahti, hänen suunsa vääntyi tuskaiseen irvistykseen ja silmänräpäyksen kuluttua hän keikahti tuolilta.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Die Leichenkutsche von London (GJS Nr. 214)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.6.1985
Hinta: 8,60 mk

Yöjuttu 6/1984: Kauhun keskipisteessä

Takakansi: John Sinclairin oli onnistunut raottaa Helvetin porttia. Mikä häntä odottaisi sen takana?
Tilanteen pelottavuudesta huolimatta uteliaisuus voitti. Kysymykset piinasivat häntä. Näkisikö hän helvetintulen? Täydellisen kauhun?
John epäröi. Oikeastaan hän oli kestänyt matkan vieraaseen ulottuvuuteen hyvin sekä sielullisesti että ruumiillisesti. Miksi hän siis antaisi periksi vähän ennen päämääräänsä? John halusi taistella. Hän astui KAUHUN KESKIPISTEESEEN…

Arvio: Johnin matka helvetin kauhuihin alkoi edellisen numeron lopussa ja jatkuu täydellä vyörytyksellä heti ensimmäisistä riveistä alkaen. Paettuaan ikuisuuksien hirsipuusta hän suuntaa Asmodinan ja Asmodiksen kanssa kohti Tulimaata, jossa tohtori Kuolema lymyilee Murharyhmänsä kanssa. Ennen kuin joukko ehtii paikalle, suuruudenhullu tohtori on jo siirtynyt toiseen ulottuvuuteen, jossa hän odottaa hirviöidensä kanssa verivihollisiaan.

Tarina hyppii Johnin kamppailujen ja tohtori Kuoleman maailmanvalloitussuunnitelmien välimaastossa onnistuneesti, joskin ensin mainitun vaikeudet tuonpuoleisessa ovat huomattavasti jälkimmäisiä kiinnostavampia. Erikoista on sen sijaan se, ettei Johnin menettämästä hopeisesta rististä saada juurikaan lisäväriä tarinaan. Johnin hirsipuukoettelemukset ovat tämän numeron parasta antia. ”Helvetin kiertoajelutrilogia” huipentuu seuraavassa numerossa käytävään tohtori Kuoleman ja Asmodinan väliseen taisteluun, jossa panoksena on yhden helvetin ulottuvuuden herruus.

Lainaus: Minä roikuin hirsipuussa!
Kuinka Asmodis olikaan sanonut? Helvetti on monimuotoinen. Sitä voidaan verrata sipulin kerroksiin. Kun sipulista kuoritaan yksi kerros pois, kuorijaa odottaa jo seuraava yllätys. Aivan kuin kauhun keskipisteessäkin, sillä olin vastahakoinen käyttämään tästä paikasta nimeä helvetti.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Im Zentrum des Schreckens (GJS Nr. 201)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.6.1984
Hinta: 7,50 mk

Yöjuttu 4/1984: Mustan Kuoleman perintö

Takakansi: Kun Musta Kuolema kukistui, luhistui myös hänen valtakuntansa. Demonit kukistuivat hänen mukanaan ja siirtyivät aaveiden valtakuntaan.
Asmodina astui sen seuraajaksi. Asmodina oli yhtä vallanhaluinen kuin Musta Kuolemakin ja halusi alistaa kaikki valtaansa. Mutta hän ei ajatellut erästä asiaa. Musta Kuolema oli jättänyt jälkeensä vaarallisen perinnön.
Useimpien mustaveristen kanssa se oli sattumoisin joutunut unohduksiin. Mutta eräs muisti sen. Vihreä Tshin. Se otti haltuunsa MUSTAN KUOLEMAN PERINNÖN…

Arvio: Antarktiksella on havaittu outo, vaaleanvihreä valoilmiö, jota tutkimaan lähetetyt agentit murhataan raa’asti. Valoilmiö osoittautuu Vihreäksi Tshiniksi, John Sinclairin numerossa 5/82 vapauttamaksi hengeksi, joka suuntaa nyt takaisin ihmisten maailmaan kuolemaa ja tuhoa tuoden. Aseenaan sillä on Mustan Kuoleman perintökalu, valtava viikate, ja kohteenaan pahin vihollisensa eli Sinclair.

Lapsuuteni suosikkitarinoihin lukeutuva Mustan Kuoleman perintö on toiminnantäyteinen, tiivis ja mielikuvituksellinen seikkailu, jossa tapahtuu ensimmäiseltä riviltä viimeiseen. Tunnelma kiristyy sivu sivulta, mutta valitettavasti tässäkin tapauksessa paukut loppuvat kesken kliimaksin. Johnin saaman yllättävän avun aiheuttama tunnereaktio paikannee kuitenkin tämän erheen. Kansi on hölmön näköinen, eikä liity aiheeseen millään lailla. Kirjoitusvirheitäkin on mukana enemmän kuin sallitaan. Aika on ollut kuitenkin armollinen ja siksipä Mustan Kuoleman perinnön voi huoletta laskea Yöjuttujen kymmenen parhaan tarinan joukkoon.

Lainaus: - Tätä hetkeä olen odottanut, hän jylisi. – Olen odottanut tätä kauan, sillä sinut täytyy tuhota. Sen olen velkaa Mustalle Kuolemalle. Asmodina on riemuissaan, kun hän kuulee pahimman vihamiehensä kuolleen. Et voi voittaa! Et koskaan, John Sinclair! Ne olivat hänen viimeiset sanansa, ja viikate alkoi kohota hyvin hitaasti, lähes nautinnollisesti. Minä tavoittelin oikealla kädelläni Berettaa ja tikaria.
Ne olivat lähes surkuhupaisia aseita Mustan Kuoleman perintöön verrattuna.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Das Erbe des schwarzen Tods (GJS Nr. 199)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.4.1984
Hinta: 7,50 mk

Yöjuttu 9/1983: Kolmannen helvetin hotelli

Takakansi: Kauhufilmi oli jo viikkojen ajan aiheuttanut levotonta liikehdintää Lontoossa. Elokuvateatterit eivät enää pystyneet hillitsemään yleisöryntäystä. Kaikki näytännöt olivat loppuunmyytyjä. Jokainen katsoja tunsi, että nämä kauhuelämykset olivat jotain ainutlaatuista, mutta kukaan ei tiennyt, miksi juuri tämä filmi vaikutti voimakkaammin kuin mitkään aikaisemmat.
Vaikutuksen salaisuus oli siinä, etteivät filmin tapahtumat olleet mitään näyttelemistä. Kaikki, mitä tapahtui, oli julmaa todellisuutta. Murhien tapahtumapaikat olivat aitoja. Ja aitoja olivat myöskin hirviöt, jotka kiduttivat, purivat ja tappoivat…
John Sinclair katsoi tämän filmin KOLMANNEN HELVETIN HOTELLI. Onneksi, sillä muuten ei elämää ehkä enää olisi…

Arvio: Kaikkien aikojen parhaan Yöjuttu-nimen omaava Kolmannen helvetin hotelli tapahtuu pääasiassa Länsi-Saksan syrjäseuduilla, kauhun tyyssijassa, jossa kuvatun elokuvan jälkitunnelmat ravistelevat Eurooppaa. John ja Suko tempaistaan mukaan tapahtumien kierteeseen ja he matkustavat elokuvan kuvauspaikoille katsomaan, ovatko kaikki viihdenautinnon ympärillä pyörivät huhut totta. Samalle hotellille on saapunut myös komisario Will Mallmann, jolle kauheudet uhkaavat jäädä uran viimeisiksi.

Kolmannen helvetin hotelli kuuluu Yöjuttujen raskaaseen sarjaan. Se varioi onnistuneesti Stephen Kingin Hohtoa (ilm. 1977, suom. 1985) ja ottaa vaikutteita myös snuff-elokuvien ympärillä pyörineistä huhuista. Sankarimme seikkailevat eri ulottuvuuksissa, mutta juoni ei mene missään vaiheessa sekamelskaksi. Hotellia asuttavien kummajaisten kuvailu ei sen sijaan ole oikein toimivaa ja selitys hotellin tapahtumien taustoille on yöjuttumaisen älytön. Kansikuvassa on Aaveratsastajien (2/1982) tapaan jotain kiehtovaa, toivottavasti joku ohjaisi tästä vielä elokuvan.

Lainaus: Ne viruivat kellarin syvimmässä loukossa. Kammottavia hahmoja kaikki tyynni. Kuolleita, puoliksi lahonneita ruumiita, eläviä ruumiita…
Naisiakin.
Heidän ihonsa ei ollut vielä harmaa, mädäntynyt tai muumioitunut. Sen sijaan siinä oli kellertävä sävy ja joissakin kohdin näkyi homelaikkuja. Nämä oliot olivat vainajia, mutta niiden elämä jatkui siitä huolimatta. Kammottava murhanhimoinen olento oli puhaltanut ruumiisiin elonkipinän, jotta ne saattoivat jatkaa rauhatonta ja hirveää olemassaoloaan.
Ja kuitenkin ne olivat vielä aivan hiljattain olleet ihmisiä. Nyt ne kuuluivat kauhun valtakuntaan.

Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Hotel zur dritten Hölle (GJS Nr. 192)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.9.1983
Hinta: 7,10 mk

Yöjuttu 4/1983: Mannekiinien murhaava katse

Takakansi: Ihailijat pitivät näitä neljää mannekiinia maailman kauneimpina tyttöinä. Ranskalaiset tiedotusvälineet ylistivät kilvan heitä. Koska lehdet verhosivat juttunsa tietyllä salaperäisyydellä, asioista kiinnostuneiden ihmisten uteliaisuus kasvoi entisestään.
Pariisin muotikatselmus avattiin valtavan yleisöjoukon läsnäollessa. Mutta kaikki eivät olleet tulleet katsomaan pelkästään muotikuninkaiden uusimpia luomuksia. He halusivat nähdä myös nuo paljonpuhutut mannekiinit ilmielävinä…

Arvio: Johnin ja Sukon paluumatka Los Angelesista suuntautuu Lontoon sijaan Pariisiin, jonne Sheila Connolly, Jane Perkins ja Shao ovat saapuneet ihailemaan vuoden merkittävintä muotinäytöstä. Kukaan ei osaa kuitenkaan aavistaa, että catwalkille astelevat kauniit neidot on vain hetkeä aiemmin liitetty Murhaliigan jäseniksi.

Siellä missä on Lady X, siellä on myös toimintaa. John Sinclairin perivihollinen on päättänyt laittaa seuralaistensa avulla Pariisin sekaisin ja ensimmäinen uhri saadaankin jo ensimmäisellä sivulla. Toimintaa on ripoteltu tasaiseksi virraksi, mutta hieman yllättäen loppu jää todelliseen cliffhangeriin ja tarina jatkuu seuraavaan numeroon. Kirjoitusvirheitä on turhan paljon, eikä kansikuvakaan ole paras mahdollinen, vaikka Veriuruista parannetaankin. Hirviögalleriaan liittyy lopultakin myös Tokata, Saatanan samurai.

Lainaus: Scott ravisti päätään. - Koska te ette pysty käyttämään häntä hyväksenne, minun oli tapettava hänet! Samalla hän heitti jäätävän silmäyksen hirviöihin, jotka seisoivat vierekkäin kuin pyhäkoulutytöt, eivätkä pystyneet vastaamaan sanallakaan Lady X:n moitteisiin. – Kenraaliharjoitus epäonnistui! Pamela Scott jatkoi, – mutta ensi-ilta tulee onnistumaan, vannon sen. Pariisi on kohta meidän!

Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Mannequins mit Mörderaugen (GJS Nr. 187)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.4.1983
Hinta: 6,70 mk