Yöjuttu 12/1983: Kaamea varoitus

Takakansi: Usva piiritti kääpiömäisen olennon, joka tuijotti taloja huulillaan kaamea hymy. ”Te saatte maksaa sen”, olento supisi, ”kaiken te saatte maksaa. Tämä metsä kuuluu minulle, yksin minulle. Jokainen, joka yrittää muuttaa sen, tuhotaan. Kuten teidät!”
Kääpiö nauroi pilkallisesti, kurotti taakseen ja otti esiin päättömän luurangon. Raivoissaan Abrakim heitti sen tielle ja paiskasi pääkallon sen perään. Se oli kaamea varoitus…

Arvio: Johnin ja Sukon työtoveri murhataan Skotlannissa, joten kaksikko lähtee pieneen Esberryn kylään selvittämään tapausta. Johtolangat vievät heidät ikiaikaiseen metsikköön, kauan sitten kuolleen Abrakim-kääpiön valtakuntaan, jonka haamun uskotaan edelleen kulkevan metsässä sitä vartioiden. Puihin ripustetut luurangot ja maasta löydetyt pääkallot todistavat paikallisten uskomukset tosiksi.

Pitkään Yöjuttu-mainoksissa ollut Kaamea varoitus on näennäisen yksinkertainen metsäkauhistelu, josta on onnistuneesti kirjoitettu toimiva ja ripeävauhtinen jännäri. Abrakimin ja hänen verikoiriensa hallitsema kummitusmetsä on todellinen kauhun paratiisi, jonka teho perustuu sen uskottavuuteen: tällainen maanpäällinen helvetti voisi hyvinkin olla olemassa jossain päin maailmaa. Loppuratkaisu on taas kerran laimea, vaikka sitä pohjustetaankin huolella. Kansikuva ei luonnollisestikaan ole alkuperäisen veroinen.

Lainaus: Tämä Abrakim oli pelottava mies. Hänellä ei ollut sydäntä eikä hänen suonistossaan virrannut veri, sillä hän oli peräisin aivan toisesta maailmasta. Tosin hän oli säilyttänyt edelleenkin ihmisen hahmonsa, mutta suonistonsa veren hän oli joutunut vaihtamaan erääseen toiseen elämännesteeseen, joka kaikista vastoinkäymisistä huolimatta mahdollisti elämän jatkumisen elävänä ruumiina.
Abrakim oli salaperäisen kummitusmetsän valtias ja se, joka teki ihmisistä, perivihollisista, luurankoja. Hän oli kehittänyt sitä varten erikoismenetelmän, jonka tunsi hänen lisäkseen ainoastaan yksi olento: Mandragoro, kasvihirviöiden herra!


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Eine schaurige Warnung (GJS Nr. 195)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.12.1983
Hinta: 7,10 mk

Yöjuttu 11/1983: Tappavat kädet

Takakansi: John Sinclair teki kauhistuttavan löydön. Hän löysi eräästä arkusta kuusi kättä. Hän ei ollut vielä toipunut järkytyksestään, kun häneen tarttui kolme aavemaista olentoa. Kolme olentoa, joilla ei ollut käsiä! Aaveidenmetsästäjä ei halunnut riskeerata, vaan päätti tehdä paholaismaisesta tilanteesta lopun niin nopeasti kuin mahdollista. Hänen oikea kätensä ojentui kohti Berettaa, mutta samassa maaginen tuulenpuuska tempaisi sen sivuun. John Sinclair paiskautui puuta vasten. Sitten häneen tarttui kuusi noidankättä…

Arvio: John lähtee selvittämään Windsorin linnan kappelissa itsekseen soivien kirkonkellojen tapausta ja hänet tempaistaan keskelle vuosisatoja kestänyttä vihanpitoa. De Haivillandin aaveperhe on palaamassa kostamaan kärsimänsä vääryydet heitä vastaan rikkoneen Gormanin perheen jäsenille. Ilmassa leijuvat luurankokädet ovat valmiit murhaamaan jokaisen niiden tielle poikkiteloin asettuvan henkilön.

Tappavat kädet on napakka tarina, jonka omaperäisyys on ihailtavaa. Noitana teloitettu Madeleine de Haivilland on aaveista kaikkein kiinnostavimmin luonnosteltu, muiden perheenjäsenten jäädessä lähestulkoon statisteiksi. Toimintajaksot kappelissa ovat hyvin kirjoitettuja ja aavekäsien yhtäkkinen ilmaantuminen jännittävästi rakennettu. Omat muistikuvani tarinan suhteen olivat olemattomat, joten jo pelkästään siksi tämä Yöjuttu toimi monia muita aiempia paremmin. Loppuhuipentuma olisi tosin voinut olla pidempi. Kansikuva on tällä kertaa parempi kuin alkuperäinen ja aihetta ajatellen kohtalainen.

Lainaus: Hyytävä kauhu oli jo matkalla.
Maureen näki äkkiä käden.
Mustan, palaneen ja luisevan kouran, joka tarttui oven reunaan, epäröi hetken ja työnsi sen sitten hitaasti auki.
Jos kammo pystyy ylipäätään ryömimään peiton alle, Maureen tunsi näiden silmänräpäysten aikana, kuinka se hitaasti tarttui häneen ja hiipi yhä ylemmäksi. Hän ei kyennyt enää ajattelemaan muuta kuin pelkoaan. Kauhu lähestyi ja menneisyyden hirveydet heräsivät eloon. Tappava kosto oli alkamassa.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Wenn Hexenhände töten (GJS Nr. 194)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.11.1983
Hinta: 7,10 mk

Yöjuttu 10/1983: Keskiyön vampyyri

Takakansi: Kun vanha linna tuhottiin, se yksinkertaisesti unohdettiin. Mutta se ei unohtanut ihmisiä. Vuosien kuluttua se oli yhä elossa. Suljettuna luolan onkaloon mielipuolisena ihmisveren janosta. Se tiesi, että koittaisi aika, jolloin se jälleen voisi iskeä.
Se päivä koitti! Raskaat raivauskoneet aukaisivat sille ulospääsyn.
KESKIYÖN VAMPYYRI saattoi lähteä vankilastaan. Kuten vuosia sitten se lähti saalistamaan. Eikä se ollut unohtanut mitään oppimaansa…

Arvio: Vampyyrit ovat omasta mielestäni olleet aina kauhutarinoiden kakkosketjua, mutta siitä huolimatta Keskiyön vampyyri lukeutuu Yöjuttujen osalta suosikkitarinoihini ja toimii edelleen. Tunnelmallista, lähes harrasta alkua seuraa lyhyt, mutta intensiivinen väliosa, joka valmistelee lukijaa vampyyrin luolassa käytävään loppuhuipentumaan. Se ei tosin ole aivan muun tekstin veroinen, mutta siitä huolimatta tarinaa voi pitää kokonaisvaltaisesti onnistuneena.

Älkää kysykö miksi, mutta jostain syystä Keskiyön vampyyri on piirtynyt mieleeni erityisen saksalaisena tarinana. Kirjoittaja on saanut siirrettyä pienen kylän arkisen elämän onnistuneesti sanoiksi ja siksi tämän tarinan ensimmäiset 20 sivua lukeutuvatkin Yöjuttujen A-sarjaan ollen siten vahvaa jatkoa Kolmannen helvetin hotellista suoraan jatkuviin tapahtumiin. Kansikuva on jotenkin halvan oloinen, mutta samalla koruttomuudessaan tyylikäs.

Lainaus: Pamela Scottin oli ollut vaikea kestää muuttumistaan verenimijäksi. Hän oli vetäytynyt Murhaliigan salaiseen piilopaikkaan ja soimannut niin kauan, kunnes tohtori Kuolema oli sanonut mahtisanansa. Lady X totteli. Hän kuului nyt Vampiro-del-marin, verenimijöiden keisarin alaisuuteen. Sekin oli liikkeellä Xorronin tapaan kerätäkseen itselleen uusia alamaisia ja palvelijoita. Vanhat ajat palaisivat takaisin. Koska elävät ruumiit, ghoulit ja zombiet tottelivat Xorronia, Vampiro-del-mar halusi hallita verenimijöitä.
Se oli lähettänyt Lady X:n matkaan, jotta tämä voittaisi maailman muut vampyyrit omalle puolelleen. Näin Pamela Scott oli saapunut Saksaan ja saanut selville Morron olinpaikan.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Der Mitternachts-Vampir (GJS Nr. 193)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.10.1983
Hinta: 7,10 mk

Yöjuttu 9/1983: Kolmannen helvetin hotelli

Takakansi: Kauhufilmi oli jo viikkojen ajan aiheuttanut levotonta liikehdintää Lontoossa. Elokuvateatterit eivät enää pystyneet hillitsemään yleisöryntäystä. Kaikki näytännöt olivat loppuunmyytyjä. Jokainen katsoja tunsi, että nämä kauhuelämykset olivat jotain ainutlaatuista, mutta kukaan ei tiennyt, miksi juuri tämä filmi vaikutti voimakkaammin kuin mitkään aikaisemmat.
Vaikutuksen salaisuus oli siinä, etteivät filmin tapahtumat olleet mitään näyttelemistä. Kaikki, mitä tapahtui, oli julmaa todellisuutta. Murhien tapahtumapaikat olivat aitoja. Ja aitoja olivat myöskin hirviöt, jotka kiduttivat, purivat ja tappoivat…
John Sinclair katsoi tämän filmin KOLMANNEN HELVETIN HOTELLI. Onneksi, sillä muuten ei elämää ehkä enää olisi…

Arvio: Kaikkien aikojen parhaan Yöjuttu-nimen omaava Kolmannen helvetin hotelli tapahtuu pääasiassa Länsi-Saksan syrjäseuduilla, kauhun tyyssijassa, jossa kuvatun elokuvan jälkitunnelmat ravistelevat Eurooppaa. John ja Suko tempaistaan mukaan tapahtumien kierteeseen ja he matkustavat elokuvan kuvauspaikoille katsomaan, ovatko kaikki viihdenautinnon ympärillä pyörivät huhut totta. Samalle hotellille on saapunut myös komisario Will Mallmann, jolle kauheudet uhkaavat jäädä uran viimeisiksi.

Kolmannen helvetin hotelli kuuluu Yöjuttujen raskaaseen sarjaan. Se varioi onnistuneesti Stephen Kingin Hohtoa (ilm. 1977, suom. 1985) ja ottaa vaikutteita myös snuff-elokuvien ympärillä pyörineistä huhuista. Sankarimme seikkailevat eri ulottuvuuksissa, mutta juoni ei mene missään vaiheessa sekamelskaksi. Hotellia asuttavien kummajaisten kuvailu ei sen sijaan ole oikein toimivaa ja selitys hotellin tapahtumien taustoille on yöjuttumaisen älytön. Kansikuvassa on Aaveratsastajien (2/1982) tapaan jotain kiehtovaa, toivottavasti joku ohjaisi tästä vielä elokuvan.

Lainaus: Ne viruivat kellarin syvimmässä loukossa. Kammottavia hahmoja kaikki tyynni. Kuolleita, puoliksi lahonneita ruumiita, eläviä ruumiita…
Naisiakin.
Heidän ihonsa ei ollut vielä harmaa, mädäntynyt tai muumioitunut. Sen sijaan siinä oli kellertävä sävy ja joissakin kohdin näkyi homelaikkuja. Nämä oliot olivat vainajia, mutta niiden elämä jatkui siitä huolimatta. Kammottava murhanhimoinen olento oli puhaltanut ruumiisiin elonkipinän, jotta ne saattoivat jatkaa rauhatonta ja hirveää olemassaoloaan.
Ja kuitenkin ne olivat vielä aivan hiljattain olleet ihmisiä. Nyt ne kuuluivat kauhun valtakuntaan.

Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Hotel zur dritten Hölle (GJS Nr. 192)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.9.1983
Hinta: 7,10 mk

Yöjuttu 8/1983: Fenris, jumalten vahtisusi

Takakansi: Hänen valtakuntansa ei ollut helvetin alamaailmassa eikä myöskään maan päällä, vaan eräänlaisessa välitilassa, vanhojen jumalien ulottuvuuksissa.
Se ei kuitenkaan riittänyt hänelle. Hän oli tyytymätön elämäänsä ja halusi ulos omasta valtakunnastaan voidakseen valloittaa itselleen tukikohdan maan päältä. Pimeyden ruhtinaan avulla se onnistui.
Näin saapui Fenris, germaanisten jumalien vahtisusi maan päälle. Mutta paholainen ei anna mitään ilmaiseksi. Fenris totesi sen hyvin pian…

Arvio: John Sinclairin ystäviin lukeutuneen, murhahirviön raa’asti tappaman Nadine Bergerin (ks. Elämäni musta päivä, 7/1983) hautajaiset vietettiin Avoca-nimisessä irlantilaisessa pikkukylässä, jossa oli jo vuosikymmenten ajan kiertänyt huhu susien ikiaikaisesta kirouksesta. Ne konkretisoituivat Bergerin hautajaisissa, kun tähden arkusta hyppäsi esiin suurikokoinen susi, joka yritti riistää Johnin ja Sukon hengen. Pian koko kylää ympäröi susilauma, jonka jäljet johtivat St. Joannan nunnaluostariin.

Erittäin tunnelmallisesta alusta ja mielenkiintoisista lähtökohdista huolimatta Fenris, jumalten vahtisusi on valitettavan vaatimaton susitarina, jota ei pelasta edes lopussa tapahtumien kulkuun puuttuva Thor. Loppuhuipentuma on sarjan heikoimpia, sillä jumalten vahtisusi tuhotaan muutaman rivin mittaisessa kurinpalautuksessa. Yöllinen jakso luostarissa on sen sijaan oivaa kauhumateriaalia ja kohtaus, jossa John ja sudeksi muuttunut Nadine Berger kohtaavat viimeisen kerran, silkkaa melodraamaa. Kansikuva olisi voinut olla huomattavasti onnistuneempi.

Lainaus: Mustatukkainen nainen heittelehti rajusti vuoteessaan. Hän ei enää muistanut vuoteen reunaa, vaan vierähti sen yli lattialle, jonne hän jäi lojumaan kuumaa otsaansa kylmiin kivilaattoihin painaen. Hengitys kulki katkonaisesti ja läähättäen, ruumis vapisi kuin horkassa, kurkusta purkautui käheitä huutoja, ja veri tuntui kiehuvan suonistossa. Kuoleman hetki oli lyönyt.
Hän tiesi sen, kuten oli tiennyt sen aina. Kirous kävi toteen kammottavalla ja julmalla tavalla. Hänen täytyi antaa uhrinsa, muuta mahdollisuutta ei ollut.

Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Fenris, der Götterwolf (GJS Nr. 191)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.8.1983
Hinta: 7,10 mk

Yöjuttu 7/1983: Elämäni musta päivä

Takakansi: Violetta Valeri, Corinna Camacho ja vaarallinen myrkynvihreä hirviö. Kolme käsitettä, kolme nimeä – hengenvaarallinen kolmiyhteys. Kolmikko liittoutui keskenään. Välittäjänä toimi Logan Costello, joka niin ikään vihasi kolmikon vihollisia.
He eivät nousseet avoimesti John Sinclairia vastaan, vaan käyttivät kiertotietä. Eräs henkilö sotkettiin mukaan tapahtumien pyörteeseen. Hän oli John Sinclairin hyvä tuttu, nimeltään Nadine Berger! Hän joutui pirullisen tapahtumasarjan keskipisteeseen, josta ei ollut ulospääsyä.

Arvio: Avaruuden paholaiset oli yhden lehden mittainen syrjähyppy pois kuoleman mannekiinien tarinasta, joka huipentuu tämän lehden myötä. Kauhuretki kauneusfarmille oli päättynyt tulipaloon, jossa jokainen pahuuden kanssa tekemisissä ollut syyllinen sai surmansa – vai saiko sittenkään? Jollain ihmeen kaupalla sekä Valeri että Camacho selviävät ja suuntaavat kohti Lontoota, tarkoituksenaan tappaa Sinclair ja hänen ystävänsä. Vaikka Nadine Bergeristä päästäänkin suhteellisen helposti eroon, osoittautuu John taas kerran kovaksi pähkinäksi, jolle edes murhahirviö ei voi mitään.

Elämäni musta päivä on tasapaksu tarina, jonka toimintakohtaukset on sijoitettu alkuun ja loppuun. Nadine Bergerin kohtalon lisäksi se ei sisällä juuri mitään muuta muistettavaa, sillä filmauspaikalla tapahtuneen yhteenoton jälkeen John joutuu makailemaan sairaalan sängyssä hieman sivussa tapahtumista. Lopulta hän saa kuin saakin mannekiinit kimppuunsa, mutta siitäkin yhteenotosta tulee valitettavan lyhyt. Kaikkein heppoisin vastustajista on kuitenkin kaamea murhahirviö, josta jää ainoastaan märkä lammikko, kun Sukon paholaisruoska läjähtää sen suomuiseen ihoon.

Lainaus: Normaalisti hirviö eli kauhun maailmassa, jota ihmissilmä ei ollut milloinkaan nähnyt. Se oli vihreä, suomuinen epäsikiö, ihmisen ja matelijan välimuoto. Sillä oli samanlaiset kädet kuin ihmisellä, pitkä litteä yläruumis ja vastenmielisen näköinen pää.
Se oli verrattain kookas, ja litteä nenä teki sen kasvonpiirteet gorillamaisiksi. Otuksen silmät näyttivät suhteettoman suurilta. Niissä ei kuitenkaan ollut pupilleja, vaan lukuisia valkoisia pisteitä, jotka kimmelsivät tummissa silmäkuopissa kuin lumihiutaleet, jotka eivät ikinä sulaneet. Päässä ei ollut yhtään hiusta, mutta niiden sijasta siitä törrötti pitkiä harjaksia, jotka sojottivat suoraan ylöspäin kuin kammanpiikit.
Iho oli kova ja suomuinen, ja epäsikiöltä puuttuivat alaraajat täysin. Alaruumis oli pitkänomainen kuin krokotiilillä. Hirviö tappoi hampaillaan.

Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Ein schwarzer Tag in meinem Leben (GJS Nr. 190)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.7.1983
Hinta: 7,10 mk

Yöjuttu 6/1983: Avaruuden paholaiset

Takakansi: Avaruuden paholaiset seuraavat kenenkään huomaamatta kahden astronautin mukana avaruuteen. Kokeneet avaruuslentäjät Bernie ja Jake huolestuvat, kun laite toisensa jälkeen lakkaa toimimasta. – Tämä on pahojen henkien työtä, Jake sanoo puoliksi leikillään. Ja leikki osoittautuu todeksi. Katastrofi pääsee valloilleen…

Arvio: Julkaistuja Yöjuttuja varhaisemmasta ajasta alkava tarina esittelee Kultaisen samurain ja Emma-Hoon, jigokun eli Helvetin valtiaan. Esinäytöksen jälkeen siirrytään nykyhetkeen, jossa amerikkalaisen avaruusaseman turvallisuusmiesten vuosikymmeniä aiemmin tekemät ajattelemattomuudet saattavat koko ihmiskunnan vaaraan.

Muistikuvani Avaruuden paholaisista olivat erittäin hatarat, lähes olemattomat. Siksi yllätyinkin ensi alkuun positiivisesti, koska Cape Canaveralin, Evergladesin, avaruuslentojen ja muinaisen mytologian maailmoihin sijoittuva juoni on idealtaan mainio ja kerronnaltaan vauhdikas. Valitettavasti se ei ole kuitenkaan kovin jännittävä. Kultaisen samurain kirous ei pääse missään vaiheessa oikein oikeuksiinsa ja vaikka hopealuodein varustetusta Beretasta ei olekaan ystävillemme apua, selviävät he vihollisistaan liiankin helposti. Lopputuloksena on keskinkertainen kauhistelu.

Lainaus: Helvetin valtias Emma-Hoo raivosi. Hän tahtoi saada puolelleen kaksi palvelijaa, Tokatan ja Kultaisen samurain. Mutta vain toinen tahtoi ryhtyä hänen palvelijakseen. Emma-Hoo haastoi Kultaisen samurain taisteluun. Hän sylki kidastaan tulisia kiviä ja sinkosi ne päin vastustajaansa. Kultainen samurai vain nauroi ja iski miekallaan kivet kappaleiksi, ennen kuin ne ehtivät vahingoittaa häntä.
- Toinen meistä on liikaa! hän huusi. – Tuhoan Tokatan vielä jonakin päivänä, Emma Hoo!
Sen sanottuaan hän katosi. Tämä kaikki tapahtui jo kauan ennen ajanlaskumme alkua kauhun ulottuvuuksissa…

Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Dämonen im Raketencamp (GJS Nr. 189)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.6.1983
Hinta: 6,70 mk