sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Yöjuttu 6/1983: Avaruuden paholaiset

Takakansi: Avaruuden paholaiset seuraavat kenenkään huomaamatta kahden astronautin mukana avaruuteen. Kokeneet avaruuslentäjät Bernie ja Jake huolestuvat, kun laite toisensa jälkeen lakkaa toimimasta. – Tämä on pahojen henkien työtä, Jake sanoo puoliksi leikillään. Ja leikki osoittautuu todeksi. Katastrofi pääsee valloilleen…

Arvio: Julkaistuja Yöjuttuja varhaisemmasta ajasta alkava tarina esittelee Kultaisen samurain ja Emma-Hoon, jigokun eli Helvetin valtiaan. Esinäytöksen jälkeen siirrytään nykyhetkeen, jossa amerikkalaisen avaruusaseman turvallisuusmiesten vuosikymmeniä aiemmin tekemät ajattelemattomuudet saattavat koko ihmiskunnan vaaraan.

Muistikuvani Avaruuden paholaisista olivat erittäin hatarat, lähes olemattomat. Siksi yllätyinkin ensi alkuun positiivisesti, koska Cape Canaveralin, Evergladesin, avaruuslentojen ja muinaisen mytologian maailmoihin sijoittuva juoni on idealtaan mainio ja kerronnaltaan vauhdikas. Valitettavasti se ei ole kuitenkaan kovin jännittävä. Kultaisen samurain kirous ei pääse missään vaiheessa oikein oikeuksiinsa ja vaikka hopealuodein varustetusta Beretasta ei olekaan ystävillemme apua, selviävät he vihollisistaan liiankin helposti. Lopputuloksena on keskinkertainen kauhistelu.

Lainaus: Helvetin valtias Emma-Hoo raivosi. Hän tahtoi saada puolelleen kaksi palvelijaa, Tokatan ja Kultaisen samurain. Mutta vain toinen tahtoi ryhtyä hänen palvelijakseen. Emma-Hoo haastoi Kultaisen samurain taisteluun. Hän sylki kidastaan tulisia kiviä ja sinkosi ne päin vastustajaansa. Kultainen samurai vain nauroi ja iski miekallaan kivet kappaleiksi, ennen kuin ne ehtivät vahingoittaa häntä.
- Toinen meistä on liikaa! hän huusi. – Tuhoan Tokatan vielä jonakin päivänä, Emma Hoo!
Sen sanottuaan hän katosi. Tämä kaikki tapahtui jo kauan ennen ajanlaskumme alkua kauhun ulottuvuuksissa…

Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Dämonen im Raketencamp (GJS Nr. 189)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.6.1983
Hinta: 6,70 mk

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti