Yöjuttu 8/1989: Hulluus iskee yöllä

Takakansi: Vanha sisäoppilaitos oli alusta alkaen kammottanut häntä, mutta vanhemmat olivat pysyneet järkähtämättä päätöksessään kouluttaa hänet. Franca Mundi totteli, sillä Sisiliassa vanhempien mielipide oli laki. Pelkoaan hän ei alistumisestaan huolimatta ollut kuitenkaan onnistunut voittamaan. Se oli vain vahvistunut sitä mukaa, mitä pitemmäksi hänen oleskelunsa tässä tyttöjen sisäoppilaitoksessa venyi. Itse asiassa talo ei muistuttanut koulua vähimmässäkään määrin. Se seisoi kolkkona ja luotaantyötävänä pienen vuoren huipulla pinjapuiden keskellä ja sinne johti vain yksi ainoa tie. Huhu kertoi puutarhaan kätketyistä valvontakameroista, jotka olivat jatkuvasti toiminnassa ja näkivät kaiken. Franca oli yrittänyt etsiä niihin kytkettyjä monitoreja, mutta turhaan. Tosin talossa oli paljon oppilailta kiellettyjä huoneita, joissa sääntöjä säntillisesti noudattava Franca ei ollut tohtinut käydä.
Tämä yö oli erityisen kurja ja tuskallinen. Hän ei kyennyt enää torjumaan pelkoaan, joka puristi sydäntä kuin kiristyvä teräsvanne…

Arvio: Arvostetun sisäoppilaitoksen seinät kätkevät kauhean salaisuuden, jota tonkivat tahot päästetään armotta päiviltä. Johnin ja Sukon tie vie kyseiseen laitokseen oikeastaan sattumalta, sillä he ovat etsimässä maanalaista kristallijärveä, jonka pahuuden tartuttamiin poliiseihin he törmäsivät Lontoossa. Tilanteesta tekee erikoisen se, että ystävämme joutuvat tekemään yhteistyötä paikallisen mafiapäällikön kanssa, koska hänen tyttärensä on oppilaitoksen asukkaana vakavassa vaarassa.

Komealla kotimaisella kannella ja vielä vetävämmällä nimellä varustettu tarina muistuttaa paikoin Dario Argenton Suspiriaa (1977), olematta kuitenkaan sen veroinen. Lasisen järven synnyttämä uhka, sisäoppilaitoksen ympäristössä öisin vaaniva jättiläislintu ja Gorgoksen kosto jäävät kaikki vähän puolitiehen. Kaiken lisäksi John ja Suko selviävät taas kerran kertaa pinteistään liian helposti, joten jännitystä ei synny tälläkään saralla. Lehdessä mukana olevat lukijoiden piirustukset eivät ansaitse tämän enempää huomiota. Lehden infotaulu väittää virheellisesti tarinan olevan alkuperäiseltä nimeltään Belphégors Höllentunnel (oik. Yöjuttu 6/1989).

Lainaus: - Gorgos tulee hakemaan teidät. Pitkän odotuksen jälkeen hänen vaelluksensa on nyt lopussa. Maanjäristykset ja tulivuorenpurkaukset ovat merkkinä siitä, ettei kiven sisässä olevan järven tarvitse enää jatkaa vaellustaan. Nyt se on pysähtynyt lopulliselle paikalleen ja kristallijumala Gorgos pääsee vapauteen. Ensimmäiseksi se hankkii itselleen uusia palvelijoita naisten ja miesten keskuudesta. Te olette ensimmäisiä, jotka hän on hyväksynyt luokseen.

Lukijan novelli: Todellisen pahan palkka?
Nimimerkki ToKon kynäilemä kertomus on yöllinen hallusinaatio, jossa päähenkilö kohtaa omituisen olennon jostain toiselta planeetalta. Punainen lanka puuttuu ja lopun filosofinen toteamus todellisen pahan palkasta tuntuu vain teennäiseltä.

Lainaus: Olin todella pyörällä päästäni ja istuin vuoteelle tukevammin. Tämähän oli aivan naurettavaa! Oliko tuo muuttuva keppi, hevospää, muka totta vai metkuiliko pulveri aivoissani. Naurahdin yllättäen kammottavalla soinnilla ja ihmettelin ääneni karheutta. Mitä ihmeen timantteja ja toista tasoa? Kyllä nyt olisi paras pestä kasvot ja alkaa hipsiä töihin. Siellä kaikki muuttuisi taas normaaliksi ja raskaaksi aherrukseksi ja olisin iloinen päästessäni laskemaan tuntiansioitani. Sillä raha on hyvin tärkeätä, yhtä tärkeätä kuin pistelevä tee aamuisin kielellä.

Lukijan novelli: Valtataistelu
Pimeys laskeutuu kaupungin ylle ja joukko sen palvelijoita kokoontuu erään talon katolle ottamaan maailman lopullisesti hallintaansa. Tapahtumat eivät kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan, sillä joukossa on petturi, joka on omistanut elämänsä valolle – hän on kuningas Arthurin jälkeläinen, joka on aikeissa syöstä Excaliburin avulla pimeys lopullisesti vallasta. Lonely Writerin kirjoittama tarina on idearikas, mutta toteutukseltaan hyvin korkealentoinen.

Lainaus: Zeus ja pimeyden palvelijat käyvät pienoista taistelua keskenään ja lopulta Zeus nostattaa sellaisen myrskyn, joka vastaa aikojen alussa käytyä valtataistelua, mutta ei olisi mitään verrattuna tulevaan. He näkevät jo kuun ja auringon, jotka lipuvat kohti toisiaan. Yhtäkkiä katolla seisovat pimeyden palvelijat alkavat hohtaa sinistä valoa. Se rätisee heidän ympärillään, kuin yhdistäen heidät yhdeksi ja samaksi, suojaten valon mahdolliselta vastaiskulta. He lopettavat loitsuamisen, ja laskevat kätensä. Nyt voi vaan odottaa, mitä tuleman pitää.

Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Nachts, wenn der Wahnsinn kommt (GJS Nr. 264)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.8.1989
Hinta: 12,50 mk

Yöjuttu 7/1989: Lasinen kauhu

Takakansi: Näin ajovalot taustapeilissäni ja tajusin heti, että takanani tulevan autonkuljettaja [sic] ajoi aivan liian kovaa. Ajorata oli sateen liukastama ja täynnä lätäköitä, joista liian vauhdikkaasti ajava auto voi helposti nousta vesiliirtoon ja syöksyä ulos tieltä.
Koukkasin pientareelle, koska en halunnut Bentleyni saavan tarpeettomasti lisää kolhuja entisten lisäksi. Seuraavassa hetkessä takaa tullut auto ohitti minut ja roiskautti mahtavan vesiryöpyn ajokkini kylkeen ja sivuikkunoihin. Rekisterikilpi peittyi vesisumuun ja paksuun pakokaasupilveen.
Ajattelin, ettei noin edesvastuuttomasti ajava kuljettaja voinut olla muuta kuin hullu tai humalassa. Joka tapauksessa hän saattoi muut tiellä liikkujat hengenvaaraan..

Arvio: Muutaman vuoden kestänyt Yöjuttu-fanitukseni oli taantunut keväällä 1989 siihen vaiheeseen, että yhä useampi lehti tuli vain selailtua läpi ilman sen kummempaa perehtymistä. Vauhtiin päässyt nuoruus oli yksi merkittävä syy tähän, mutta myös juttujen jatkuva keskinkertaisuus vieraannutti minut John Sinclairin ja kumppaneiden maailmasta. Lopullinen sinetti taisi tulla heinäkuussa ilmestyneen Lasisen kauhun myötä, koska sen kansikuva oli kaikkea muuta kuin Yöjutulle sopiva – saksalaisia Yökkäreitä jonkin verran keräilleenä epäilin myös alkuperäiseksi väitetyn kansikuvan aitoutta, mikä suututti minua entisestään.

Lasisen kauhun sivuuttaminen ei tuntunut suurelta menetykseltä vuonna 1989, eikä se olisi ollut sitä nytkään. Kekseliäästä aiheesta huolimatta juoni on laimeaa peruskauraa, jossa omaperäisyys loistaa poissaolollaan. Lasi-ihmisten ympärilleen luoma uhka on olematon ja lopussa John selviää henkeään uhanneesta tukalasta paikasta taas kerran kuin ihmeen kaupalla. Lehdessä on mukana myös kaksi lukijapiirrosta, joista on tällä kertaa vaikea valita parempaa, eikä suinkaan niiden korkean laadun vuoksi.

Lainaus: Poliisin virkapukuun pukeutunut olento makasi edessäni. Kätensä pois heittäneen suunnalta kuului matalaa murinaa. Vilkaisin äänen suuntaan ja otin edessäni makaavalta mieheltä aseen pois, ennen kuin kävin ääntelijän kimppuun risti kourassani.
Olin kietaissut ketjun sormieni ympärille ja päästin ristin putoamaan alas miehen kasvoille.
Mitään ei tapahtunut.

Lukijan novelli: Pysy haudassasi
Nimettömäksi jääneen kirjoittajan Yöjuttu-standardein mitattuna pitkähkö novelli kertoo humoristisen tarinan sedästä, joka palaa haudan takaa kostamaan kuolemansa. Kieli poskessa kynäilty novelli edustaa lukijoiden tuotosten parhaimmistoa.

Lainaus: Ruumis lähti hoippumaan lähes äänettömästi pitkin katuja, vain sininen hautausvaate yllään. Se käveli suoraan Terencen talolle, otti leipäveitsen ja jatkoi tällä kertaa suoraan matkaansa määrätietoisesti ja nopeasti, niin että heidän täytyi seurata sitä autolla. Pian selvisi, että Simon Striperin, vanhan sedän, joka ei halunnut levätä rauhassa, määränpää oli sama sairaala jossa hän oli kuollut.

Lukijan novelli: Kauhistuttava kokemus
J. S. Miehtanoffin kirjoittama lyhyt tarina kertoo syksyisellä mökillä koetusta hirvittävästä painajaisesta, jossa päähenkilö matkaa saunareissunsa päätteeksi suoraan helvetin lieskoihin. Ideaköyhä tarina huipentuu lopetukseen, joka ei onnistu olemaan niin hauska saati nokkela, millaiseksi se lienee tarkoitettu.

Lainaus: Vaivun syvään tajuttomuuteen. Demoni nostaa minut käsivarsilleen ja kantaa minut kiukaan yläpuolelle. Se hehkuu punaisena, kuin itse helvetti. Putoan tulikuumaan kiukaaseen, huudan kuin sisälmyksiä revittäisiin irti… Vajoan syvään, tulikuumaan kuiluun… Putoan… Huudan…


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Das gläserne Grauen (GJS Nr. 263)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.7.1989
Hinta: 12,50 mk

Yöjuttu 6/1989: Helvetintunneli

Takakansi: Miehen kauhu vaikutti jo hänen ajotapaansakin. Kaasupoljin painui rajusti alas, renkaat sutivat asfalttia niin että harmaa savu pöllysi, ja Lancia ampaisi liikkeelle. Jean Leduc puristi rattia hikisin kourin, kiitäessään hurjaa vauhtia rantatiellä. Suojakaitein varustetut äkkijyrkät serpentiinimutkat ja pimeys teettivät hänellä paljon töitä. Leduc pani kaikki yhden kortin varaan, sillä takaa-ajajat olivat hänen kannoillaan ja hän halusi päästä seuraavaksi päiväksi Italiaan. Taustapeiliin vilkaistessaan hän totesi takaa-ajajien valonheittimien häilähtelevän jo vaarallisen lähellä ja yritti lisätä jo muutoinkin mielipuolista nopeuttaan…

Arvio: Cannes on muutakin kuin elokuvakaupunki, vaikka se sellaisena tunnetaankin. Nyt sinne on asettunut mustaverinen, jonka ei pitäisi missään nimessä olla elävien kirjoissa, onhan John Sinclair jo ainakin kertaalleen tuhonnut sen. Pahan voima on kuitenkin mahtava ja sen saavat ystävämmekin taas huomata, kun he joutuvat uuteen taisteluun liekkiruoskademonin eli Belphégorin kanssa.

Maahisten henkiin herättämän Belphégorin toinen tuleminen on rutiininomainen kauhistelu, jonka tehtävä lienee ennemmin iljettää kuin pelottaa – tästä esimerkkinä hallitsijaansa joka paikkaan seuraavat valtavat matolaumat. Jopa John on aseeton niiden edessä, mutta saa tarpeen tullen yllättävää apua ulkopuoliselta ystävältään, jonka kanssa hän käy fantastisen mielikuvitusrikkaaseen yhteenottoon matoja vastaan. Myös Suko joutuu pahaan hengenvaaraan, mutta ratkaisevalla hetkellä mahtavan Belphégorin kostonhimo sotkee demonin pasmat. Lehdessä on kaksi lukijan piirrosta, joista toista on innoittanut Metallican uunituore albumi ”…and Justice for All”, sillä kuva on nimetty levyllä olevan Eye of the Beholder -kappaleen mukaan.

Lainaus: Vieraiden edessä seisova olento ei ollut enää ihminen, vaan vaarallinen hirviö; Belphégor.
Nyt läsnäolijat näkivät hänen todellisen hahmonsa. Hän koostui – madoista!
Tuhannet toisiinsa liimautuneet ja kietoutuneet mustat madot muodostivat hänen lihaksistonsa ja koko hahmonsa. Syntynyt kokonaisuus oli ihmisen muotoinen olento.

Lukijan novelli: Outo taivas
Tällä kertaa lehdessä on peräti kolme lukijan novellia. Näistä ensimmäinen on nimimerkki Ilppon kirjoittama Outo taivas. Kyseessä on kuumaan kesäiltaan sijoittuva kauhistelu taivaalta tuijottavine paholaisineen, jonka murhanhimoiset apulaiset päästävät päähenkilön pois päiviltä. Torsoksi jäänyt tarina olisi saattanut toimia paremmin pidempänä.

Lukijan novelli: Sielunsa myynyt
Saska N. on kynäillyt tarinan paholaista manaavasta Akista, jolle käy moisessa leikissä tietysti huonosti. Ideaköyhän jutun viimeiset hetket selostetaan kuin urheilukisoissa, mikä ei tällaisessa tapauksessa oikein toimi. Onkin valitettavaa todeta, että tällaisia tarinoita mahtuu vähintään kolmetoista tusinaan.

Lukijan novelli: Kuoleman kartano
Viimeisen novellin kirjoittajasta ei ole tietoa. Yksisivuinen tarina kertoo Nosferatun linnasta myrsky-yönä suojaa hakevasta muukalaisesta, jonka onnistuu tappaa linnan pelottava isäntä survaisemalla tammiseiväs syvälle sen mustaan sydämeen. Tarinassa ei ole mitään omaperäistä, eikä myöskään mitään muistettavaa.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Belphégors Höllentunnel (GJS Nr. 262)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.6.1989
Hinta: 12,50 mk

Yöjuttupokkari 8: Vampyyrin morsiamet

Takakansi: Rasahduksen kuullessaan Miriam käännähti säpsähtäen. Oviaukossa seisoi kookas, mustakaapuinen mies, jonka silmät hehkuivat kuin tuliset kekäleet.
- Kuka te olette? Miriam kysyi vapisevalla äänellä.
- Vampyyrien kuningas, mies vastasi. – Sinusta tulee morsiameni. Tulet hallitsemaan rinnallani elävien vainajien valtakuntaa.
Mies asteli lähemmäs Miriamia, joka alkoi vavista kuin kuumehorkassa ja vaipui polvilleen.
Omituinen vieras kumartui tytön puoleen, painoi hänen päänsä takakenoon ja avasi suunsa. Ylähuulen alta paljastui kaksi pitkää, neulanterävää kulmahammasta, jotka painuivat hitaasti tytön kaulavaltimoa kohti…

Arvio: Tohtori Boris Barow haaveilee elämästä vampyyrinä ja on sen saavuttaakseen rakentanut syrjäiseen lontoolaisrakennukseen laboratorion, jossa hän aikoo suorittaa muuntumisrituaalin tieteellisiä keinoja käyttäen. Onnistuttuaan Barow ryhtyy hankkimaan itselleen morsiamia, mutta pahaksi onnekseen erään uhrin miesystävä hälyttää John Sinclairin apuun. Toinen Barow’n kannalta epäonninen tapahtuma linkittää aaveidenmetsästäjän yhä tiukemmin tapaukseen ja ennen pitkää heidän on kohdattava toisensa kasvotusten.

Melkoisella innolla aikanaan lanseerattujen Yöjuttu-pokkareiden kiinnostus laantui fanien keskuudessa varsin nopeasti, sillä korkea hinta ei missään vaiheessa paiskannut kättä tarinoiden tason kanssa. Näin jälkikäteenkään pokkarijuttuja ei voi suositella kuin kaikkein innokkaimmille Yöjutun lukijoille, sillä sen verran ideaköyhiä niiden tarinat ovat poikkeuksetta olleet. Railakkaasti etenevä Vampyyrin morsiamet jatkaa tuttua linjaa, vaikka John onkin saanut jo uusia apuvälineitä ensimmäisen ristin ja hopeasta sulatettujen luotien muodossa. Jännitystä ei ole nimeksikään ja tarina vyöryy alusta loppuun ilman minkäänlaista pohjustusta mihinkään suuntaan. Lukijan tylsistyminen on siis taattu.

Lainaus: Päivä kului ja ilta alkoi hämärtää.
Tohtori Barow heräsi arkussaan kuin näkymättömän herätyskellon herättämänä ja nousi raottamaan ikkunaverhoja.
Aurinko oli jo laskenut ja taivaanrannalla näkyi sadetta enteileviä synkkiä pilvivuoria.
Tohtori Barow sytytti savukkeen ja keskittyi tupakoidessaan ajattelemaan seuraavaa uhria.
Brenda Porterin aika tulisi tänä yönä, ja sen jälkeen tehtävä olisi suoritettu. Vanhojen kirjoitusten mukaan vampyyrillä täytyi olla kolme morsianta ennen kuin hänestä voisi tulla kaikkien elävien vainajien johtaja.
Kolme morsianta!


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Die Bräute des Vampirs (Gespenster-Krimi nr. 57)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 1.5.1989
Hinta: 18,50 mk

Yöjuttu 5/1989: Pirun riivaama

Takakansi: Mies astui muotiliikkeeseen juuri ennen sulkemisaikaa. Isabella Norton oli jo ottanut avaimet käteensä mennäkseen lukitsemaan lasisen ulko-oven. Hän aikoi huomauttaa, että liike oli jo suljettu, mutta sanat kirjaimellisesti juuttuivat hänen kurkkuunsa. Miehen läpitunkeva tuijotus alkoi pelottaa Isabellaa ja hän tunsi olevansa kuin alaston tuon katseen edessä. Kylmät väreet vilistivät pitkin hänen selkäänsä.
Tuo ei ollut mikään asiakas – ei koskaan!
Isabella aavisti oikein, sillä mies oli – PIRUN RIIVAAMA!

Arvio: Pirun saapuminen kenen tahansa elämään sekoittaisi arjen täydellisesti. Isabella Nortonin se vie ensin hermoromahdukseen, mutta pimeän puolelle siirtymisen jälkeen hän huomaa uuden elämän alkaneen. Isabellan epäonneksi muuan John Sinclair ystävineen ei aio katsoa moista hyvällä, heidän mielestään Asmodiksesta on riittävästi harmia ilman uusia uhrejakin.

Hyvin mitättömistä lähtökohdista alkava tarina kasvaa edetessään ihastuttavan toimivaksi tarinaksi, vaikka mitään tavanomaista syvällisempää onkin turha odottaa – piru vain yksinkertaisesti haluaa juuri Isabella Nortonin sielun itselleen. Miellyttävää on sen sijaan linkitys ensimmäiseen Suomessa julkaistuun Yöjuttuun (Kauhun yö, 1/82), josta tutulla henkilöllä on tärkeä osa tapahtumien kulussa. Myös toisessa ulottuvuudessa seikkaileminen toimii tällä kertaa tavallista paremmin. Lukijoiden lähettämiä kuvia ei tällä kertaa lehdessä ole kuin yksi, kömpelöstä Hellrider-piirroksesta on vastannut nimimerkki M. E -89. Alkuperäisen Yöjuttu-klubin toinen pääsykoekierros huipentuu tähän lehteen.

Lainaus: Itse piru korkeassa persoonassaan tarkkaili nukkuvaa naista. Hän oli ”luvannut” ottaa tämän itselleen ja aikoi myös pitää ”lupauksensa”.
Tällä kertaa sielunvihollinen näytti todelliset kasvonsa kaikessa inhottavuudessaan ja vastenmielisyydessään. Niiden luihua kolmiomaista muotoa korostivat korkeassa otsassa sojottavat pukinsarvet, leveä ohuthuulinen suu ja pitkä kapea kyömynenä.
Siinä oli Asmodis, ja hän oli tullut ottamaan sen, minkä oli luvannutkin ottaa.

Lukijan novelli: Piinattu sotilas
Lukijan novellissa on tällä kertaa historiallista näkökulmaa, sillä sen tapahtumaketju alkaa Suomen sodasta. Tuolloin suonsilmäkkeeseen heitetyt sotilaat palaavat suomalaissotilaiden avuksi Talvisodassa, onnistuen tekemään tyhjiksi venäläissotilaiden tarkoin suunnitteleman ja suomalaisille tuhoisan hyökkäyssuunnitelman. Tarina kulkee paikoin aivan mallikkaasti, mutta nimettömäksi jääneellä kirjoittajalla on jostain syystä ollut tarve kiirehtiä loppuratkaisua, joka jää näin ollen todelliseksi antikliimaksiksi. Hyvän yön toivottaminen loppukommenttina on ollut kirjoittajan mielestä kenties hauska lopetus, omasta mielestäni vitsi on turhan kulunut.

Lainaus: Kun sotilaat kauhunhuudon hälyttäminä saapuivat paikalle, löysivät he mustanahkaisen, miltei luurangonnäköisen olennon syömässä alikersantti Makarovin päätä. Samalla tuo helvetin syvyyksistä noussut huitoi ruosteisella miekallaan sivaltaen joka iskulla raajan tai kaksi, ja pian ilman täytti veren haju. Ampuminen oli turhaa, luodit vain lävistivät suoasukin ruumiin tai lohkaisivat siitä pieniä palasia. Vääjäämättömästi se kävi jokaisen kimppuun purren ja kynsien sekä huitoen miekallaan, kunnes uhrista ei ollut jäljellä muuta kuin kasa lihaa ja luuta sekä muutama verinen riepu…


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Vom Teufel besessen (GJS Nr. 261)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.5.1989
Hinta: 12,50 mk

Yöjuttu 4/1989: Kiitosuhri

Takakansi: John Sinclairin risti oli ikivanha, ja monet ihmiset ovat aikojen kuluessa kerskuneet omistaneensa sen. Tarun mukaan muuan viisas osasi tulkita ristin merkkejä, ja hänestä tuli mahtava mies. Nunna Clarissa otti ristin häneltä ja saavutti eräänlaisen kuolemattomuuden. Kun risti myöhemmin varastettiin myös Clarissalta, nunna vaipui pitkään uneen, josta hänen oli määrä herätä vasta sitten, kun risti olisi jälleen hänen käsissään. Clarissa oli ennen uneen vaipumistaan luvannut tuoda susille kiitollisuutensa osoituksena ihmisuhrin, jos herääminen vielä joskus toteutuisi. Herätessään hän tiesi heti, että kyseinen uhri tulisi olemaan John Sinclair!

Arvio: John Sinclair oli pulassa, sillä hänen oma ristinsä oli siirtynyt muinaisten makkabealaisten taikapappien haltuun ja tehnyt aaveidenmetsästäjästä lähes tavallisen kuolevaisen, jonka olisi mahdotonta kestää mustaveristen iskuja. John saa onnekseen apua Karalta ja Myxiniltä ja liittyypä mukaan vielä Nadine Bergerkin. Onnistuvatko he palauttamaan asiat oikealle tolalleen ja tuhoamaan siinä sivussa vielä kuolleista herätetyn Clarissan, ristiä aikoinaan hallussa pitäneen nunnan?

Innostavasti alkava Kiitosuhri valottaa taas hieman John Sinclairin mahtavinta asetta ja sen taustoja. Sitä ei tehdä kuitenkaan kiinnostavasti, sillä tarina on pitkälti eri henkilöiden välistä tyhjänpäiväistä vuoropuhelua. Magia on syrjäyttänyt toiminnan, jota on oikeastaan vain ensimmäisillä ja viimeisillä sivuilla. Mukana kulkevalla ihmisroistolla ei ole oikeastaan muuta tehtävää kuin sysätä koko tapahtumasarja käyntiin. Lehdessä on taas aukeaman verran lukijain piirroksia, joista mainittavimpana Jurga Jobeazin piirtämä amatsonimainen Kara.

Lainaus: Costa Taridis tuijotti otusta sekavien ja hieman pelokkaiden tunteiden vallassa. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä muita salaisuuksia tuo pimeä holvi kätki sisäänsä sen yhden ainoan salaisuuden lisäksi, jota hän oli tavoittelemassa. Nyt hän pelkäsi herättäneensä iät ja ajat pimeässä onkalossaan uinuneet kauhut jälleen eloon.
Hän tiesi ehtivänsä vielä paeta, jos kääntyisi heti paikalla pois, eikä tunkeutuisi maan uumeniin. Mutta ahneus sai hänestä yliotteen.

Lukijan novelli: Erehdyksen hinta
Lukijan novelli on tällä kertaa epätavallisen pitkä, yli kuuden sivun mittainen. Se kertoo rikkaasta James Thinthorpe II:sta, joka matkustaa Skotlantiin tutustumaan perimäänsä linnaan. Läheisessä kylässä hän saa kuulla linnassa asuvasta kummituksesta ja tapaakin tämän ennen pitkää. Sukulaiseksi osoittautuva kummitus ei ole kuitenkaan vieraalle pahansuopa, vaan kertoo tälle vuosisatojen takaisen tarinan Thinthorpen suvun verisestä menneisyydestä.

Sami Tolvasen kynäilemä Erehdyksen hinta on kunnianhimoinen yritys luoda vakavampaa kauhutarinaa. Lopputulos ei ole kuitenkaan kaksinen, sillä kokonaisuus on sekava ja kauhuelementeiltään horjuva. Viimeistelyyn olisi kannattanut kiinnittää enemmän huomiota, sillä tarinan kliseisiä kauhuelementtejä roiskitaan sinne tänne ilman järjen häivää. Avoimeksi jätetty loppu on saattanut kirjoitettaessa tuntua hyvältä ratkaisulta, mutta ei todellakaan ole sitä.

Lainaus: Kyläläiset palasivat tyytyväisinä kotiinsa. He juhlivat kylänsä pelastumista hirviön kammottavalta kostolta. Ihmisuhri oli ainoa, joka esti sitä tulemasta kylään ja tappamasta ihmisiä niin kuin sen kerrottiin kerran kauan sitten tehneen. Palatessaan kyläläiset olivat yhtä rauhallisia kuin koska tahansa muulloinkin. Kukaan ei surrut miestä, joka oli kuollut, kukaan ei tuntenut myötätuntoa. Uhraaminen oli vuosisatojen ajan ollut rituaali ja nykyään ihmiset pitivät sitä enemmänkin sääntönä kuin poikkeuksena kylän elämässä. Se oli tapa ja välttämättömyys heille, jos he halusivat elää rauhassa ja he halusivat. Eivätkä he muuta sitten halunneetkaan. Tuollaiset ohikulkijat olivat juuri sopivia uhreja.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Ein Totenopfer für Clarissa (GJS Nr. 260)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.4.1989
Hinta: 12,50 mk

Yöjuttu 3/1989: Liikkuva ruumisarkku

Takakansi: Muutos käynnistyi. Barbara vääntelehti tuskissaan. Hänen suupieliinsä kohosi valkeaa vaahtoa ja hän voihki hiljaa.
Minun täytyy päästä pois tästä vaunuosastosta, hän ajatteli. Muut matkustajat eivät saaneet huomata mitään. He eivät saaneet nähdä kuinka nuori ja viehättävä neitonen muuttui raatelevaksi pedoksi.
Vihdoin hän pääsi junan käymälään ja lukitsi oven. Hänen iholleen oli jo ilmestynyt untuvaista karvaa, joka tiheni nopeasti turkiksi. Kädet muuttuivat käpäliksi ja kasvot ihmistiikerin naamaksi. Barbara oli kohta valmis levittämään kauhua ja kuolemaa junamatkustajien keskuuteen…

Arvio: Kun John Sinclair ystävineen surmasi Hampuria terrorisoivan ihmistiikerin (ks. Ihmistiikeri, Yöjuttu 9/1984), he eivät voineet aavistaa kirouksen jatkavan eloaan. Niin kuitenkin kävi, sillä demonin hyökkäyksen seurauksena sairastuneet uhrit alkoivat myöhemmin kokea outoja tuntemuksia ja ennen pitkää murhaaminen oli heidän ainoa intohimonsa. John, Suko ja Will Mallmann joutuivat toistamaan takavuosien urotyön pysäyttäessään pikajunassa riehuvan hirviön.

Suoraviivainen ja ripeä toimintakauhistelu on juuri sellainen, jota alkuvuoden numeroiden parissa tylsistynyt Yöjuttu-fani kaipaa. Tässä tarinassa ei liikoja pysähdellä, vaan meno on jopa räväkämpää kuin esiosassaan. Ainoa moite koskee tarinan hirviötä, joka toisinaan toimii typerämmin kuin olisi sallittua, antaen näin verivihollisilleen mahdollisuuden iskeä. Kansikuvalla ei ole mitään tekemistä sisällön kanssa, vaan se oli alkujaan piirretty Suomessa numerolla 6/85 (Lontoon ruumisvankkurit) julkaistuun tarinaan. Lukijoiden lähettämiä piirroksia ei ollut tällä kertaa kuin yksi, Juri Kovaljeffin ”No Axes Here Mister, Did You Get It?”

Lainaus: Sami Sorgen suu avautui ja ihmistiikeri sai pahanhajuisen krapulahenkäyksen vasten kuonoaan. Se ei kuitenkaan häirinnyt sitä tippaakaan. Hirviö oli aikonut surmata kulkurin ja toteutti aikomuksensa.
Käpälä kohosi ja sivalsi. Ensimmäistä sivallusta seurasi toinen ja kolmas. Suusta kuului kammottavaa sähähtelyä. Ihmistiikeri tutisi ja vapisi kiihkosta. Tyhjässä tavaravaunussa tapahtui hirveä rikos.
Kulkuri ei kyennyt puolustautumaan hirmuisia käpäläniskuja vastaan. Hänen hapuilevat liikkeensä hidastuivat isku iskulta ja lakkasivat kohta kokonaan…

Lukijan novelli: Genesis
Arto Laatikaisen kirjoittama Genesis vie lukijansa Joensuuhun, hotelli Kimmelin alakerran yökerhoon, jonka seksiä tihkuva tarjoilijatar sekoittaa paikallisen nuorukaisen pään. Erikoisen loppuratkaisun sisältävä tarina on muulta osaltaan peruskauraa, eikä nouse kuin niukin naukin lukijoiden kirjoittamien novellien parhaimpaan kolmannekseen.

Lainaus: Joenpinta heijasti kuun kelmeää valoa. Muhkurainen ajopuu, josta kaarna oli hankautunut pois, niin että nilakerros hohti valkoisena, lipui verkalleen yhä kauemmas rannasta. Sitten kurimus pyöräytti sen ympäri ja (HYVÄ LUOJAI!!!) imaisi pohjavirtauksen mukana syvyyksiin.
”Genesis, tule takaisin! Et saa jättää minua!”


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Ich stürmte den rollenden Sarg (GJS Nr. 259)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.3.1989
Hinta: 12,50 mk