Yöjuttupokkari 3: Pyramidin paholainen

Takakansi: Tunnetun arkeologin ja tiedemiehen Earl Brandonin poika Kenneth istui siunauskappelin eturivissä. Surumarssin alkaessa soida hänen isänsä arkku alkoi hitaasti lipua kohti verhojen takana olevia teräsovia, jotka johtivat krematorion polttouuniin. Äkkiä arkusta kuuluva huuto rikkoi hartaan hiljaisuuden ja järkytti pahanpäiväisesti koko saattoväkeä.
Kenneth ryntäsi arkun luo ja yritti estää sen kulun, mutta turhaan. Juuri ennen polttokammion ovien sulkeutumista hän kuitenkin näki jotain, mikä järkytti häntä arkusta kuulunutta huutoakin pahemmin…

Arvio: Vuoden 1988 ensimmäinen Yöjuttu-pokkari vie lukijansa vuonna 1974 ilmestyneen Egypti-kauhistelun tunnelmiin. Joukko englantilaisia tiedemiehiä on tunkeutunut luvatta pyhään hautakammioon ja joutunut Sakuro-demonin kirouksen kohteeksi. Sakuron kirous ei tyypillisesti tapa uhriaan, vaan tekee tästä eräänlaisen elävän ruumiin, jonka tarkoituksena on kylvää tuhoa lähipiiriinsä. Mahtavan demonin epäonneksi John Sinclair saa vihiä tapahtumista ja ennen pitkää edessä on välienselvittely, jossa voi olla vain yksi voittaja.

Kuten aiemmatkin John Sinclairin uran alkuaikoja käsitelleet Yöjuttu-pokkarit, myös Pyramidin paholainen on tarinaltaan varsin vaatimaton. Moneen kertaan useissa eri yhteyksissä varioitu versio faaraon haudan kirouksesta ei toimi kuin ajoittain. Omaperäistä tässä on se, ettei haudan häpäisijöitä rankaise kuolleista herätetty muumio, vaan ihka oikea demoni, jonka tuhoaminen on kuitenkin hyvin keinotekoisen ja halvan oloisesti ratkaistu.  Seuranaan seikkailussa Johnilla on toimittajaystävänsä Bill Conolly, joka pelastaa Sakuron uhriksi joutuneen Sheila Hopkinsin varmalta kuolemalta – tästä alkaa Billin ja Sheilan suhde, joka tulee kestämään läpi Suomessa julkaistujen Yöjuttujen. Pokkarin kansikuva on Mel Brooksin ohjaamasta elokuvasta Avaruusboltsit (Spaceballs, 1987).

Lainaus: Sheila puisteli kauhuissaan päätään, kun luurangon lihattomat ja jänteettömät sormet koskettivat hänen olkapäätään. Toinen luukoura tarrasi kiinni tukasta ja kiskaisi pään takakenoon.
Sheila joutui tuijottamaan suoraan pääkallon mustiin silmäkuoppiin.
Irvistelevä kallo painautui lähemmäksi Sheilan kasvoja ja toinen käsi kohosi iskuun.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Sakuro, der Dämon (Gespenster-Krimi nr. 31)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 1.2.1988
Hinta: 18,50 mk

Yöjuttu 1/1988: Kirottuna haudattu

Takakansi: Kapteeni Romanescu horjahti raskaan arkunkannen osuessa hänen lonkkaansa. Viiltävä tuska sumensi hetkeksi hänen silmänsä, mutta siitä huolimatta hän yritti nähdä, mikä tämän äkillisen yllätyksen oli aiheuttanut.
Auenneesta arkusta nousi nuori nainen, oikeastaan vielä tyttö, ilkosen alastomana. Tämän vaaleat hiukset roikkuivat takkuisina kasvojen molemmin puolin ja tytön iho näytti luonnottoman kalpealta.
Pahimman järkytyksen kapteenille tuotti kuitenkin tytön suu, jonka auetessa paljastuivat yläleuasta törröttävät pitkät kulmahampaat. Vampyyrin tunnusmerkki…

Arvio: Johnin ja Sukon matka vie sielunsyöjävampyyri Tarrascon tuhoamisen jälkeen Romaniaan, pieneen Petrilan kylään, jonne heidän verivihollisensa Lady X ja Vampiro-del-mar ovat myös suunnanneet. Vampyyrikaksikon tarkoituksena on tappaa maankuulu mustaveristen vastustaja Frantisek Marek, jonka taidot ja rohkeus olivat koituneet lukuisten vampyyrien kohtaloksi. John ja Suko saapuvat paikalle juuri oikeaan aikaan ja kamppailu pimeyden voimia vastaan voi taas alkaa.

Kirottuna haudattu on dynaaminen vampyyriseikkailu, joka kestää jäntevänä koossa aina toiminnantäyteiseen loppuun asti. Lady X ja supervampyyri Vampiro-del-mar pysyttelevät pitkään taustalla Seivästäjä-Marekin käydessä omia taistojaan maaseutua terrorisoivia verenimijöitä vastaan, mikä on vain hyvä asia näin ylivertaisten vihollisten ollessa kyseessä. Kirottuna haudattu innostanee kaikkia Hammer-yhtiön vampyyritarinoiden ystäviä, sen verran läheltä tämänkertainen tarina niitä liippaa. Kansikuva on Joel Schumacherin ohjaamasta elokuvasta The Lost Boys (1987).

Lainaus: Kukaan ei nykyisin käynyt hautausmaalla. Paikkakunnan asukkaat karttoivat ja kammoksuivat sitä. Tuohon mitättömään maatilkkuun liittyi monenlaisia kauhujuttuja, joista ei verta puuttunut. von Leppen suku oli hallinnut seutua kovalla kädellä. He olivat alistaneet vuoriston talonpojat ylläpitämään linnan loistoa ja maksattivat näillä raskaat verot palkkasoturijoukkionsa tarpeisiin. Ylimystön nautintaoikeuksia vastaan niskuroivat ja kapinoivat saivat pikaisen kuolemantuomion tai heidät heitettiin virumaan linnan synkkään vankityrmään, jossa kidutus ja mielivalta rehottivat.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Verdammt und begraben (GJS Nr. 245)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.1.1988
Hinta: 11,50 mk

Yöjuttu 12/1987: Sielunsyöjä

Takakansi: Hän oli elänyt jo kauan ja liikkunut ihmisten keskuudessa levittämässä pelkoa ja kauhua.
Jotkut sanoivat häntä vampyyriksi, toiset sielunsyöjäksi. Meidän kannaltamme katsoen hän oli molempia.
Kukaan ei kuitenkaan aavistanut häneen liittyvää salaisuutta. Hän imi uhrinsa tyhjiksi pimeissä käytävissä ja onkaloissa ja vei heidän sielunsa. Hänet kohdatessaan jouduimme toteamaan, että juuri selvitetyksi luulemamme juttu alkoikin toden teolla vasta tästä…

Arvio: Cornwallin tuulenpieksämällä rannikolla asustelee ikiaikainen paha, romanialainen sielunsyöjävampyyri Tarrasco. Hän loihtii taioillaan pienissä kylissä asuvia ihmisiä sairaiksi ja odottaa sen jälkeen heidän kuolemaansa. Toisin kuin vampyyrit yleensä, Tarrasco ei juo verta vaan imee uhriensa sielut saaden niistä elinvoimaa itselleen. Nyt Tarrasco on saanut lisää pahuutta rinnalleen, sillä Lady X on tullut Vampiro-del-marin kanssa tekemään kauppoja hänen kanssaan.

Kaksiosaisen vampyyritarinan avauksena toimiva Sielunsyöjä on rutiinityö, joka antaa alun sähköisten juonenkäänteiden ansiosta odottaa itsestään paljon, mutta joka taantuu nopeasti varsin tavanomaiseksi Yökkäriksi. Tarrascokin hiipuu pelottavasta yön kulkijasta haavoittuvaksi, lopussa lähes säälittäväksi vampyyrinkuvatukseksi. Viimeiset hetket rahtilaivalla arkussa makaavine vampyyrineitosineen ovat tällaisten tarinoiden peruskauraa ja mikäli koko juttu olisi jäänyt tähän, olisi lukija joutunut pettymään ties monennenko kerran.

Lainaus: Tarrasco seisoi kammiossaan kuin suuri voittaja. Ja voittaja hän itse asiassa olikin. Olihan hän voittanut kuoleman. Sielu ei enää päässyt livahtamaan pakoon, sillä se oli joutunut hänen maagisten voimiensa vangiksi.
Hänen kätensä olivat yhä ojossa ja sormet puristivat tiukasti kuolleen tytön vartaloa. Tarrasco tuijotti tytön ammottavaa suuta ja siitä nousevaa valkoista pilveä.
Siinä oli tytön sielu. Vaikka se oli tavallisesti silmälle näkymätön, sielunsyöjän loitsu oli tehnyt sen näkyväksi. Pilvi ei jäänyt leijailemaan samaan muotoon kuin mitä se oli ollut suusta ylös noustessaan. Se paisui yhä suuremmaksi ja muotoutui ihmishahmoksi kuin näkymättömien käsien muovaamana.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Der Seelen-Vampir (GJS Nr. 244)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.12.1987

Yöjuttu 11/1987: Pääkalloketju

Takakansi: Eteläafrikkalaisessa timanttikaivoksessa tapahtuu onnettomuus. Viisi kaivosmiestä hautautuu kivimassojen alle, mutta tuhansien tonnien painoinen vyöry paljastaa samalla demonisen aarteen, PÄÄKALLOKETJUN!
Pääkalloja koristavat jättiläiskokoiset timantit, joista jo yksikin on miljoonien arvoinen. Kaivoksen omistaja Peter van Dyck ottaa pääkallot itselleen heti raivaustöiden päätyttyä. Se jälkeen hän ei enää olekaan tyytyväinen elämäänsä.

Arvio: Kuuden afrikkalaisen noitapapin kalloista valmistettu ketju muuttaa timanttimiljonäärin elämän peruuttamattomasti. Se tekee hänestä ensi alkuun sankarin, mutta pian ketjussa piilevä paha alkaa muuttaa miehen elämää, eikä paluuta entiseen enää ole. Hänen kannaltaan on kuitenkin valitettavaa, etteivät tapahtumat pysy piilossa, sillä ne herättävät varsin nopeasti myös John Sinclairin ja Sukon mielenkiinnon.

Pääkalloketju on idealtaan erikoinen, mutta toteutukseltaan hyvin vaatimaton Yöjuttutarina. Tämä johtuu toiminnan vyöryttämisestä ja lopun suoraviivaisuudesta: Afrikan tapahtumat vievät valtaosan koko tarinasta, eikä Lontooseen sijoittuvalle loppuhuipentumalle ole varattu kestoa kuin nimeksi. Jännitystä saati jännitettä ei ole juuri lainkaan, sillä pimeyden voimien puolelle hypänneen miljonäärin nappaaminen käy ystäviltämme aivan liian helposti. Myös hänen muodonmuutoksensa käärmeen, leijonan ja hyeenan sekasikiöksi pistää ajattelemaan, kuinka huumorimielessä Jason Dark on näitä juttuja oikein kirjoitellut.

Lainaus: van Dyck seisoi peilin edessä ja tarkasteli pääkalloketjua. Hän oli jo tottunut pitämään sitä kaulassaan. Sitä paitsi se antoi hänelle voimaa ja oli muuttanut hänet aivan toiseksi ihmiseksi.
Voiko hän oikeastaan sanoa itseään enää ihmiseksi?
van Dyck oli tarpeeksi rehellinen kysyäkseen sitä itseltään. Yhtä rehellisesti hän saattoi myös todeta, että vastaus oli kielteinen. Hän ei todellakaan ollut enää mikään ihminen, sillä ketju oli aikaansaanut hänessä täydellisen sisäisen muutoksen – ulkonaisesti hän oli edelleen ihmisen kaltainen.
Ehkäpä hän kuului nyt itse pirulle?


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Die Schädelkette (GJS Nr. 243)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.11.1987
Hinta: 10,50 mk

Yöjuttu 10/1987: Ihmissusi riehuu Sohossa

Takakansi: Marraskuu – Lontoon sumuisin ja sateisin kuukausi. Tuulettomina päivinä hernerokkasumu lepää kujien ja aukioiden yllä ja ryöstäjät, taskuvarkaat ja murtomiehet käyttävät sen tarjoamaa suojaa häikäilemättä hyväkseen. Mutta sumussa eivät viihdy ainoastaan rikoksen poluille eksyneet ihmiset. Sumuisen, aavemaisen harmauden keskellä voi kohdata jotain vielä pahempaa…

Arvio: Juuri Kiinasta palanneiden Johnin ja Sukon elämä jatkuu hektisenä, kun heidän kollegansa näkevät Lupinan liikuskelevan Sohossa. Ystävämme alkavat selvittää tapahtumien taustoja ja törmäävät Lupinan ohella myös hänen poikaansa Luparoon. Kukaan ei ole turvassa näiltä kahdelta verenhimoiselta pedolta, joiden suuruudenhulluna suunnitelmana on murtautua Buckingham Palaceen ja tehdä kuningattaresta liittolaisensa eli muuttaa tämä ihmissudeksi!

Viihdyttävän ja näppärän Shanghain ruttokukkulan jälkeen Yöjuttu palaa omalle tasolleen, suoraviivaisten kauhutarinoiden maailmaan. Tällä(kään) kertaa pudotus ei ole kovin hallittu, sen verran karvaan maun Ihmissusi riehuu Sohossa jättää. Juonessa ei ole kuningataridean lisäksi mitään muuta muistettavaa, eli tämäkin juttu katoaa kuin luurangot Ruumiskaupungin kaivoon. Kansikuvan kaunis irvistys kuuluu tv-sarja Pulmusistakin tutulle Amanda Bearselle, tosin tämä kuva on otettu Tom Hollandin ohjaamasta vampyyrielokuvasta Kauhun yö (Fright Night, 1985).

Lainaus: Sumu nielaisi aseeni suuliekin, mutta näin luodin osuvan ja pirstovan ihmissuden pään mäsäksi.
Ampuminen ei ollut minulle helppo juttu. Olinhan vasta äsken nähnyt tuon otuksen vielä hahmossa – pahasti haavoittuneena. Valitettavasti minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin hirviön tuhoaminen. Siltikin vaikka mies menetti näin mahdollisuutensa palata viettämään normaalia ihmiselämää. Tuhoamalla pedon, tuhosin samalla miehenkin lopullisesti.
Hirviö nytkähti. Olemassaolonsa viimeisellä hetkellä eläin avasi kitansa ammolleen ja päästi hermoja raastavan ulvonnan, joka kuvasti ääretöntä tuskaa ja lohduttomuutta. Ulina lakkasi nopeasti, sillä vihkihopea teki tehtävänsä. Pedolla ei ollut pienintäkään mahdollisuutta kestää sen vaikutusta.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Werwolf-Terror in Soho (GJS Nr. 242)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.10.1987
Hinta: 10,50 mk

Yöjuttu 9/1987: Shanghain ruttokukkula

Takakansi: Maassa riehuva rutto kaatoi tuhansia ihmisiä hautaan. Keisari ja hänen uskottunsa yrittivät keksiä, kuinka tauti saataisiin taltutetuksi ja surman leviäminen estetyksi. Ruumiit määrättiin poltettaviksi. Ne kerättiin kaikkialla maassa suuriin kasoihin ja sytytettiin tuleen. Kaikkia ei kuitenkaan poltettu. Monet ruttoon sairastuneet heitettiin elävinä suonsilmäkkeisiin. Sellainen julmuus ja epäinhimillisyys ei voinut jäädä kostamatta!

Arvio: John ja Suko kaapataan Kiinaan, jossa erään pienen kylän ympärillä oleva suo on paljastamassa synkkää salaisuuttaan. Kaksisataa vuotta aiemmin suohon upotetut ruttotautiset ovat nousemassa kosteista haudoistaan tarkoituksenaan pyyhkäistä kylä ja sen asukkaat pois maan päältä. Ainoastaan John ja Suko voivat pysäyttää pimeyden voimien työn, vielä kun he tietäisivät, kuinka se tulee tehdä.

Shanghain ruttokukkula on suoraviivainen ja ennalta-arvattava, mutta myös hengästyttävän intensiivinen kauhistelu, joka nappaa mukaansa ensimmäiseltä sivulta alkaen. Aiheessa olisi ainesta elokuvaankin, mutta tiettävästi sellaista ei ole tehty. Suohirviöiden aikaansaama tuho on liioittelemattomasti kuvattu ja niiden synnyttämä uhka hyvin esitetty. Kokonaisuus pysyy hyvin koossa ja niinpä lukuelämys on oikein mieluisa. Kansikuvalla ei ole juurikaan tekemistä aiheen kanssa, mutta silti se on jollain tapaa onnistunut.

Lainaus: Ruskea suo poreili ja kupli. Se oli herännyt eloon, mutta kyseessä ei ollut mikään normaali luonnon kiertokulku eikä vuodesta vuoteen toistuva uudistuminen.
Kauan, monia vuosisatoja mustassa mudassa muhineet voimat olivat valmiit paluuseen. Ne olivat jo ottaneet ensimmäisen uhrinsa.
Jos ihmiset luulivat kaiken maan sisään joutuneen elollisen olevan kuollut, he erehtyivät pahan kerran. Ruttosairaat oli aikoinaan paiskattu hetteisiin ja suonsilmäkkeisiin, mutta nyt kuolleet aikoivat kostaa kärsimänsä vääryyden. Heidän suuri hetkensä oli koittanut.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Der Pesthügel von Shanghai (GJS Nr. 241)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.9.1987
Hinta: 10,50 mk

Yöjuttu 8/1987: Vampyyrisalonki

Takakansi: Kauneussalongeilla meni hyvin, koska useimmat naiset halusivat tehdä jotain ulkonäkönsä kohentamiseksi. Monet miehetkin ottivat tavakseen käyttää salonkien palveluita, eikä se suinkaan vähiten johtunut niissä työskentelevistä tytöistä. Nämä olivat nimittäin toinen toistaan upeampia kaunottaria.
Salonkien palvelut olivat kalliita, mutta muutoin ne olivat täysin harmittomia liikeyrityksiä. Vaarallisiksi ne muuttuivat vasta, kun asiakkaita eivät enää palvelleetkaan ihmiset vaan vampyyrit!

Arvio: Lontoon Sohossa on jo jonkin aikaa toiminut kuuluisa kauneussalonki Bella Cosmetics, jonka takahuoneisiin vain harvoilla on asiaa. Vapaa pääsy on oikeastaan vain gangsteripomo Logan Costellon vihollisilla, eli niillä, jotka hän haluaa pyyhkäistä huomaamatta pois bisneskentältään. Partaveitsillä ja vampyyrihampailla varustetut kaunottaret eivät jätä ketään eloon, kunnes heidän epäonnekseen muuan Sheila Conolly alkaa epäillä kauneussalongin toimintaa. Ja siellä missä on Sheila, on myös hänen aviomiehensä Bill ja heidän hyvä ystävänsä John Sinclair…

Markiisittaren marmorihauta -pokkarissa vielä Vampyyrikosmetiikkaa -nimellä mainostettu kauhutarina on laadultaan juuri ja juuri keskitasoa. Vampyyrit itsessään eivät ole kovin kiinnostavia, mutta linkki vanhoihin Yöjuttu-tarinoihin (Kauhuretki kauneusfarmille, Vampyyrinpesä) ja vampyyripillereihin nostaa mielenkiintoa kiitettävästi. Harmi vain, ettei tarina ota tästä mahdollisuudesta mitään irti, vaan jämähtää yksinkertaiseksi kissa ja hiiri -leikiksi. Hölmöä koko jutussa on puolestaan se, että miehensä Billin seikkailuja seuranneen Sheila Conollyn ei luulisi olevan aivan niin yksinkertainen kuin millaiseksi hänet on tällä kertaa kuvattu. Loppuhuipentuma on rimanalitus vailla vertaa.

Lainaus: Vampyyrit odottelivat minua. He halusivat nähdä kuinka tuoli toi minut suoraan ansaan ja nauttia näkemästään täysin siemauksin.
Bella Benson alkoi puhua. Tunneli vahvisti hänen äänensä kuin se olisi ollut suuri suppilo. Kuulin selvästi jokaisen sanan.
- Aaveidenmetsästäjä John Sinclair matkalla kuolemaan! hän pilkkasi. – Moni on toivonut näkevänsä sinut tässä tilanteessa, mutta vain minun onnistui houkutella sinut tähän ansaan. Satutko muuten tietämään, ettei kukaan ole päässyt siitä tuolista elävänä? Se on heittoistuin kuolemaan tai toiseen maailmaan. Uhriemme veri on värjännyt päällyksen aivan tummanpunaiseksi. Kohta sinunkin veresi on syventämässä sen kaunista punaa. Lupaan sen!


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Vampir-Kosmetik (GJS Nr. 240)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.8.1987
Hinta: 10,50 mk