tiistai 2. heinäkuuta 2019

Yöjuttu 9/1987: Shanghain ruttokukkula

Takakansi: Maassa riehuva rutto kaatoi tuhansia ihmisiä hautaan. Keisari ja hänen uskottunsa yrittivät keksiä, kuinka tauti saataisiin taltutetuksi ja surman leviäminen estetyksi. Ruumiit määrättiin poltettaviksi. Ne kerättiin kaikkialla maassa suuriin kasoihin ja sytytettiin tuleen. Kaikkia ei kuitenkaan poltettu. Monet ruttoon sairastuneet heitettiin elävinä suonsilmäkkeisiin. Sellainen julmuus ja epäinhimillisyys ei voinut jäädä kostamatta!

Arvio: John ja Suko kaapataan Kiinaan, jossa erään pienen kylän ympärillä oleva suo on paljastamassa synkkää salaisuuttaan. Kaksisataa vuotta aiemmin suohon upotetut ruttotautiset ovat nousemassa kosteista haudoistaan tarkoituksenaan pyyhkäistä kylä ja sen asukkaat pois maan päältä. Ainoastaan John ja Suko voivat pysäyttää pimeyden voimien työn, vielä kun he tietäisivät, kuinka se tulee tehdä.

Shanghain ruttokukkula on suoraviivainen ja ennalta-arvattava, mutta myös hengästyttävän intensiivinen kauhistelu, joka nappaa mukaansa ensimmäiseltä sivulta alkaen. Aiheessa olisi ainesta elokuvaankin, mutta tiettävästi sellaista ei ole tehty. Suohirviöiden aikaansaama tuho on liioittelemattomasti kuvattu ja niiden synnyttämä uhka hyvin esitetty. Kokonaisuus pysyy hyvin koossa ja niinpä lukuelämys on oikein mieluisa. Kansikuvalla ei ole juurikaan tekemistä aiheen kanssa, mutta silti se on jollain tapaa onnistunut.

Lainaus: Ruskea suo poreili ja kupli. Se oli herännyt eloon, mutta kyseessä ei ollut mikään normaali luonnon kiertokulku eikä vuodesta vuoteen toistuva uudistuminen.
Kauan, monia vuosisatoja mustassa mudassa muhineet voimat olivat valmiit paluuseen. Ne olivat jo ottaneet ensimmäisen uhrinsa.
Jos ihmiset luulivat kaiken maan sisään joutuneen elollisen olevan kuollut, he erehtyivät pahan kerran. Ruttosairaat oli aikoinaan paiskattu hetteisiin ja suonsilmäkkeisiin, mutta nyt kuolleet aikoivat kostaa kärsimänsä vääryyden. Heidän suuri hetkensä oli koittanut.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Der Pesthügel von Shanghai (GJS Nr. 241)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.9.1987
Hinta: 10,50 mk

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Yöjuttu 8/1987: Vampyyrisalonki

Takakansi: Kauneussalongeilla meni hyvin, koska useimmat naiset halusivat tehdä jotain ulkonäkönsä kohentamiseksi. Monet miehetkin ottivat tavakseen käyttää salonkien palveluita, eikä se suinkaan vähiten johtunut niissä työskentelevistä tytöistä. Nämä olivat nimittäin toinen toistaan upeampia kaunottaria.
Salonkien palvelut olivat kalliita, mutta muutoin ne olivat täysin harmittomia liikeyrityksiä. Vaarallisiksi ne muuttuivat vasta, kun asiakkaita eivät enää palvelleetkaan ihmiset vaan vampyyrit!

Arvio: Lontoon Sohossa on jo jonkin aikaa toiminut kuuluisa kauneussalonki Bella Cosmetics, jonka takahuoneisiin vain harvoilla on asiaa. Vapaa pääsy on oikeastaan vain gangsteripomo Logan Costellon vihollisilla, eli niillä, jotka hän haluaa pyyhkäistä huomaamatta pois bisneskentältään. Partaveitsillä ja vampyyrihampailla varustetut kaunottaret eivät jätä ketään eloon, kunnes heidän epäonnekseen muuan Sheila Conolly alkaa epäillä kauneussalongin toimintaa. Ja siellä missä on Sheila, on myös hänen aviomiehensä Bill ja heidän hyvä ystävänsä John Sinclair…

Markiisittaren marmorihauta -pokkarissa vielä Vampyyrikosmetiikkaa -nimellä mainostettu kauhutarina on laadultaan juuri ja juuri keskitasoa. Vampyyrit itsessään eivät ole kovin kiinnostavia, mutta linkki vanhoihin Yöjuttu-tarinoihin (Kauhuretki kauneusfarmille, Vampyyrinpesä) ja vampyyripillereihin nostaa mielenkiintoa kiitettävästi. Harmi vain, ettei tarina ota tästä mahdollisuudesta mitään irti, vaan jämähtää yksinkertaiseksi kissa ja hiiri -leikiksi. Hölmöä koko jutussa on puolestaan se, että miehensä Billin seikkailuja seuranneen Sheila Conollyn ei luulisi olevan aivan niin yksinkertainen kuin millaiseksi hänet on tällä kertaa kuvattu. Loppuhuipentuma on rimanalitus vailla vertaa.

Lainaus: Vampyyrit odottelivat minua. He halusivat nähdä kuinka tuoli toi minut suoraan ansaan ja nauttia näkemästään täysin siemauksin.
Bella Benson alkoi puhua. Tunneli vahvisti hänen äänensä kuin se olisi ollut suuri suppilo. Kuulin selvästi jokaisen sanan.
- Aaveidenmetsästäjä John Sinclair matkalla kuolemaan! hän pilkkasi. – Moni on toivonut näkevänsä sinut tässä tilanteessa, mutta vain minun onnistui houkutella sinut tähän ansaan. Satutko muuten tietämään, ettei kukaan ole päässyt siitä tuolista elävänä? Se on heittoistuin kuolemaan tai toiseen maailmaan. Uhriemme veri on värjännyt päällyksen aivan tummanpunaiseksi. Kohta sinunkin veresi on syventämässä sen kaunista punaa. Lupaan sen!


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Vampir-Kosmetik (GJS Nr. 240)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.8.1987
Hinta: 10,50 mk

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Yöjuttupokkari 2: Markiisittaren marmorihauta

Takakansi: Kun markiisi Istvan Laduga yllättää vaimonsa rakastajattaren sylistä, viha sumentaa hänen järkensä.
Hän suunnittelee vaimolleen hirvittävän rangaistuksen, joka myös pannaan täytäntöön: kartanoon rakennetaan ruumishuone, jonka seinään uskoton markiisitar muurataan elävältä!
Kuitenkin, ennen kuin viimeinen kivi lopullisesti loksahtaa paikalleen, kuolemaantuomittu markiisitar ehtii lausua julki kaamean kirouksen.
Pelko leviää koko seudulle. Ja vuosien kuluessa kirous näyttää käyvän toteen…

Arvio: Vuosisatojen takaiset erikoiset tapahtumat riivaavat pientä englantilaiskylää, jonka asukkaita katoaa tietyin väliajoin oudoilla tavoilla. Paikalliset uskovat kyseessä olevan miehensä mestauttaman lady Ladugan haamun, mutta koska yliluonnollisia asioita ei nykyaikaisessa maailmassa ole, on arvoitukselle mahdotonta saada selvyyttä. Lopulta kyläläisten hätähuuto tavoittaa Scotland Yardissa työskentelevän John Sinclairin ja hänen ystävänsä Bill Conollyn. He saapuvat paikalle ottamaan selvää, ovatko Hillsiden asukkaat vain taikauskoisia vai onko lady Laduga todellakin palannut haudan takaa kostamaan kauhean kohtalonsa kyläläisille.

Kesällä 1987 lanseerattujen Yöjuttu-pokkareiden toinen nimike, elokuun alussa ilmestynyt Markiisittaren marmorihauta on aivan yhtä mielikuvitukseton kuin sarjan ensimmäinenkin teos – on tietysti syytä muistaa, että tarina on vuodelta 1974, eikä John Sinclairilla ole läheskään yhtä monipuolista aseistusta apunaan tai värikästä vihollislaumaa vastuksenaan kuin meidän tuntemissamme tarinoissa. Pienen kylän ympärillä leijuva kirous ei ole tarinana mitenkään kekseliäs ja oikeastaan ainoat kiinnostavat yksityiskohdat koko jutussa ovat markiisittaren viimeinen leposija kaikkine siellä majaansa pitävine demoneineen sekä se, ettei Sir James Powellin sihteerinä toimikaan Glenda Perkins vaan kaikkitietävä ja supertehokas rouva Bruns. Suomalainen oikoluku on tehty vasemmalla kädellä, sillä tekstissä on tällä kertaa hävyttömän paljon kirjoitus- ja merkkivirheitä, kuten alla olevasta lainauksestakin voi huomata.

Lainaus: Äänet tuntuivat tulevan kaikista suunnista ja kaikkialta. ne paisuivat vaimeaksi kohinaksi ja muuttuivat ähinäksi ja vaikerrukseksi.,
Johnista tuntui yhtäkkiä, ettei hän enää ollutkaan holvissa yksinään vampyyrien kanssa. Pimeydestä huolimatta hän aisti varjomaiset häilähdykset. Jokin lehahti hänen niskansa taitse ja yritti painaa hänet matalaksi.
Hän sytytti lampun uudelleen ja näki vilahduksen kammottavista epäsikiöistä. Ne olivat helvetin perillisiä.
Demoneja oli siis sittenkin olemassa!


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Das Leichenhaus der Lady L (Gespenster-Krimi nr. 25)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 1.8.1987
Hinta: 18,50 mk

sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Yöjuttu 7/1987: Helvetinmato

Takakansi: Madame Tanith, Montmartren taiteilijakorttelissa asuva selvänäkijä oli suunnattoman masentunut. Hän ei halunnut tavata ketään, ei vastata puhelimeen eikä avata ovea. Ei edes John Sinclairille ja Sukolle.
Kristallipallo oli pettänyt!
Vielä koskaan hänelle ei ollut käynyt näin. Ja asian teki poikkeuksellisen sietämättömäksi se, että nyt olivat kyseessä todella suuret asiat. Suunnaton vaara uhkasi Pariisia, eikä hän voinut tehdä mitään estääkseen tulossa olevia kaameita tapahtumia…

Arvio: Kalmannaurusta alkanut ja Belphégorin paluun kautta kolmikon viimeiseen osaan eli Helvetinmatoon edennyt tarina kertoo ikiaikaisen demonin, maan sisällä asuvan Izzin paluusta kuolevaisten maailmaan. Apunaan hänellä on toiminut demoni Belphégor, joka on tehnyt parhaansa rekrytoidakseen Izzille palvelijoita ihmisten keskuudessa. Murhaliiga on tarkkaillut tilannetta sivusta, sillä sen johtaja Lady X haluaa lähes epätoivoisesti Izzin hallussa olevan maagisen heilurin haltuunsa. Nyt siihen on viimeinkin mahdollisuus, mutta ensin Murhaliigan on tehtävä selvää vihollisistaan.

Ridley Scottin Legendasta (Legend, 1985) napatun komean kotimaisen kansikuvan omaava Helvetinmato on vauhdikas, tosin enemmän seikkailutarinaa kuin kunnon kauhujuttua muistuttava Yöjuttu-rykäisy. Tarina kulkee vääjäämättömästi kohti loppuhuipentumaa ja tarjoaa lukijoille ikiaikaisten demonien hurjan lopputaistelun, jonka kaltaisia ei lehdessä ole nähty aikoihin. Valitettavaa on ainoastaan siinä, kuinka helposti John ja Suko omilla tahoillaan taas kerran selviävät. Siitä huolimatta kyseessä on pitkään aikaan ylivoimaisesti paras Yöjuttu-tarina, jollaisia toivoisi jatkossa olevan enemmän.

Lainaus: Kraaterista ryöpsähteli vielä tonneittain rapaa, liejua ja kiviä, ennen kuin helvetinmato työnsi iljettävän liman peittämän päänsä esiin.
Helvetinmadon ihoa peitti suomukerros, joka oli samalla kuitenkin niin läpinäkyvä, että päästä hännännipukkaan asti ulottuvat verisuonet erottuivat selvästi punaisina paljaalla silmälläkin.
Izzi muistutti ylisuurta mustekalan lonkeroa ja kasvoi koko ajan suuremmaksi. Muinaishirviö oli valtava lima-, suomu- ja nahkamuodostuma, johon kätkeytyvää voimaa tuskin kukaan pystyi mittaamaan. Se olisi voinut tuhota yhdellä iskulla kaiken, mikä oli sen ulottuvilla.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Der Höllenwurm (GJS Nr. 239)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.7.1987
Hinta: 10,50 mk

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Yöjuttu 6/1987: Belphégorin paluu

Takakansi: Ensin kuului vain voimakasta huminaa. Sitten pimeydestä erkani jättiläismäinen varjo. Se liukui voimakkain siiveniskuin lähemmäksi, laskeutui ja vilkuili hehkuvilla silmillään pimeyteen, ennen kuin päästi vihaisen sähähdyksen.

- Olet myöhässä! mustaan nahka-asuun pukeutunut nainen huomautti.
- Vampiro-del-marille ei aika merkitse mitään, kuului kopea vastaus.
- Minä olen murhaliigan johtaja, ja sinä saat luvan totella määräyksiäni kuten kaikki muutkin, nainen kivahti.
- Älä kuvittele itsestäsi liikoja! jättiläislepakko ärähti.
- Toistaiseksi olen sietänyt kukkoiluasi, mutta jos yrität hiostaa meitä, tuhoan sinut armotta!

Arvio: Mikromaailmasta palannut ja lontoolaisesta majatalosta Sukon kanssa käymänsä kamppailun jälkeen paennut demoni Belphégor suuntaa Pariisiin, jossa lumoaa satoja elokuvateatterin katsojia kätyreikseen. Johnin ja Sukon onneksi heidän hyvä ystävänsä, meedio Tanith on myös samassa näytöksessä. Tanith pystyy vastustamaan liekkiruoskademoninakin tunnetun Belphégorin valtaa ja hälyttää ystävämme apuun ennen kuin helvetti pääsee Pariisissa valloilleen.

Taas yksi maailmanvalloituksesta haaveileva demoni joutuu taistelemaan John Sinclairia vastaan ja aivan kuin tässä ei olisi aaveidenmetsästäjälle tarpeeksi vastusta, paikalle ovat saapumassa myös helvetinmato Izzi ja Lady X:n johtama Murhaliiga. Belphégorin paluun tehtävänä on toimia pohjustuksena sarjan kolmannelle osalle, seuraavaksi ilmestyvälle Helvetinmadolle, joten kerronnallisesti tässä lehdessä ei ole juurikaan kiinnostavia juttuja – ellei sellaiseksi lasketa Pink Floydin elokuvan The Wall aikana tapahtunutta välikohtausta sekä kirjoittajan pohdintoja eri heavyporukoiden voimainmittelöistä. ”Volyymistä päätellen Kiss tuntui olevan hieman voitolla Genesiksestä.”

Lainaus: Jos katse olisi voinut tappaa, olisi noiden silmien tuijotus tehnyt sen hetkessä.
Luultavasti kukaan ei enää seurannut elokuvaa. Mahdotonta se olisi ollutkin, koska musta nahkanaamio täytti lähes koko valkokankaan. Silmikon rakosista tuijottavat silmät lumosivat katsojat, niin vaaralliselta kuin niiden katse vaikuttikin.
Näiden ihmisten sielu oli kuitenkin jo salaperäisen tuijottajan armoilla. He eivät voineet enää muuta kuin tuijottaa haltioituneina takaisin.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Belphégors Rückkehr (GJS Nr. 238)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.6.1987
Hinta: 10,50 mk

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Yöjuttupokkari 1: Mestatun miehen mysteerio

Takakansi: Nainen painoi vimmatusti kyläpoliisin ovenpielessä olevaa soittokellon nappia. Hän joutui soittamaan kolmesti ennen kuin sisältä kuului liikettä.
- Jumaliste, tiedättekö te, paljonko kello on! miesääni jylisi ovea lähestyessään.
Hetken kuluttua Alice Jackson näki edessään konstaapeli Brownin punakat kasvot.
- Mitä asiaa?
- Mi… minä löysin pään, ihmisen pään! Se oli tiellä pahvilaatikossa.
Avasin laatikon… ja ja… ja… näin sen itse!

Arvio: Englannin Cornwallissa sijaitsevan Blytonin kylän ympäristössä on kadonnut jo kahdeksan ihmistä. Poliisi on ymmällään, sillä johtolankoja ei ole. Kunnes muuan vanha rouva löytää irti leikatun pään kylään johtavalta maantieltä. Kylän poliisi ottaa yhteyttä lopulta aina Scotland Yardiin, josta lähetetään paikalle heidän paras etsivänsä John Sinclair. Lontoolaispoliisi ei ehdi olla kylässä kuin hetken, kun hänet jo tempaistaan keskelle toimintaa.

Kesällä 1987 lanseerattujen Yöjuttu-pokkareiden avausnimikkeenä toiminut Mestatun miehen mysteerio on väritön ja mielikuvitukseton, suorastaan laiska muunnelma Frankensteinin tarinasta. Irti leikatuilla ihmisruumiin osilla kokeita tekevä tohtori ja hänen kyttyräselkäinen apurinsa ovat niin tavanomainen kaksikko, ettei kirjoittaja saa heistä mitään uutta saati kiinnostavaa irti. Kun kielikin on töksähtelevää ja oikoluku jäänyt selvästi tekemättä, on Mestatun miehen mysteerion arvo sen asemassa ensimmäisenä pokkarina. Tarina on alun perin vuodelta 1974.

Lainaus: John Sinclair oli paikalla kolmen minuutin kuluttua ja päällikkö tarjosi hänelle tuolia.
John kiitti ja istuutui.
Häntä olisi voinut luulla ennemmin huippu-urheilijaksi kuin rikospoliisiksi. Ikää oli noin kolmekymmentä vuotta ja hän oli pitkä, vaaleatukkainen ja jäntevä. Hän hallitsi kaikki tärkeimmät itämaiset kamppailulajit, kuten judon, karaten ja kung-fun, ja oli erinomainen ampuja. Takana olivat niinikään kriminologian ja psykologian yliopisto-opinnot. Psykologian puolella erityisesti parapsykologia oli ollut hänen erikoisalaansa. Parin lukukauden mittaiset oppikurssit fysiikassa ja kemiassa oli myös tullut suoritettua.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Dr. Satanos (Gespenster-Krimi nr. 17)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 1.6.1987
Hinta: 18,50 mk



perjantai 12. huhtikuuta 2019

Yöjuttu 5/1987: Kalmannauru

Takakansi: Kaikki tuntui olevan kunnossa, kun Maria Ketto avasi jääkaapin oven. Ravintolan keittiössä ei näkynyt mitään poikkeavaa.
Neitokainen aikoi ottaa kaapista papupurkin ja tarttui siihen jo sormillaan, kun lamauttava säikähdys ja kauhu iskivät häneen kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Säilykepurkin vieressä oli ihmisen pää!
Maria kirkaisi ja alkoi sitten huutaa suoraa huutoa…

Arvio: John ja Suko saavat hälytyksen syrjäisellä myllyllä toimivaan ravintolaan, jonka jääkaapista on löytynyt täydellinen ihmisen pään kopio. Ystävykset haistavat tilanteessa palaneen käryä ja ennen pitkää he ovat keskellä toimintaa, jossa Ruumiskaupungista maan päälle saapuneet kuolleet ovat valmiina vetämään heidät valtakuntansa varjoihin. Johtajanaan näillä onnettomilla on nahka-asuun pukeutuva demoni Belphegor, joka on valmis pilkkomaan Johnin ja Sukon kilon palasiksi.

Toukokuussa 1987 ilmestynyt Kalmannauru jatkaa vaatimattomien Yöjuttu-tarinoiden linjaa. Lähtökohdat kuolleista palanneine Ruumiskaupungin asukkaineen ovat erinomaiset, mutta kirjoittaja jättää idean puolitiehen. Eniten minua kuitenkin häiritsee kuuluisaa kauhuikonia Leatherfacea muistuttava tappaja, joka lukeutuu Yöjutun laimeimpiin pahiksiin. Plussaa ei myöskään saa loppuhuipentuma, jossa kaikki käy sankareidemme osalta turhan helposti ja kivuttomasti. Erikoisuutena mainittakoon lehden sisäsivujen Yöjuttu-kasetin mainos, joka ei lopulta koskaan toteutunut. Kansikuva on Ridley Scottin ohjaamasta elokuvasta Legenda (Legend, 1985).

Lainaus: Sahan vertahyytävä ulvonta vaikutti Sukoon kuin kannustushuuto. Hän tiesi, ettei saanut missään tapauksessa päästää vihollisen rannetta otteestaan. Vihollinen olisi heti niskan päällä, jos hän tekisi niin.
Muutamaan sekuntiin ei näyttänyt tapahtuvan mitään. Sisukas painiottelu jatkui kummankaan kamppailijan antamatta tuumaakaan periksi. Suko näki tähystysrakojen takana kiiluvat silmät vain muutaman kymmenen sentin päästä. Ne olivat kylmät, säälimättömät ja murhanhimoiset. Katse huokui avaruuden absoluuttista kylmyyttä. Samanlaisen tuijotuksen Suko oli nähnyt vain yhdellä ainoalla demonilla, nimittäin Belphegorilla.
Kummallista, että sellainen tuli mieleen näin tukalassa tilanteessa.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Mit Mörderblick und Todeslächeln (GJS Nr. 237)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.5.1987
Hinta: 10,50 mk