Yöjuttu 8/1986: Stellan rottakellari

Takakansi: Jouduimme mukaan pelkästään typerän sattuman vuoksi, mutta pirullahan on sormensa monessa mukana. En ehtinyt toimia riittävän nopeasti nähdessäni tumman hahmon ilmestyvän yllättäen hopeanharmaan maantiekiitäjäni valoihin ja rojahtavan konepellille, josta se paiskautui saman tien kadun sivuun.
Vieressäni istuva Suko kysyi vain tyynesti, mikä auton nokalla rysähti.
Jarrutin kiivaasti ja Bentley pysähtyi nytkähtäen.
Jäimme istumaan autoon ja yritimme kurkistella takapeiliin nähdäksemme, mikä meihin oli törmännyt. Turhaan. Takanamme oleva katuosuus näytti pimeältä ja tyhjältä, kuten sen vieressä kulkeva hautausmaa-alueen muurikin…

Arvio: Johnin Bentleyn konepellille heitetty suurikokoinen kuollut rotta johdattaa ystävämme omituiseen seikkailuun, jonka keskipisteenä on lontoolaisessa mielisairaalassa hoidettavana oleva potilas. Piruparka on valmistautunut rottien maailmanvalloitukseen, mutta koska on itse estynyt sitä toteuttamaan, hän on värvännyt itselleen apulaisen. Hamelnin pillipiiparin legenda on valmis heräämään eloon keskellä nykyaikaista Lontoota.

Stellan rottakellari oli varmasti vuoden 1986 odotetuin Yöjuttu. Se ei ollut sitä tarinansa vuoksi, vaan koska sen sivuilla ilmoitettiin kaikki Yöjuttu-klubiin hyväksytyt jäsenet. Minäkin odotin lehteä innoissani ja muistan vieläkin sen ilon, joka hyväksymisestä seurasi. Todisteeksi kerhokelpoisuudesta sain jäsennumerolla varustetun kerhokortin, jonka olen ajat sitten jo kadottanut.

Itse tarina ei ole häävi, vaan turhankin paljon aiemmin samana vuonna ilmestyneen Tappajahyönteisten kaltainen. Jos rotat ovatkin tosielämässä todellisia iljetyksiä, niiden herättämä vastenmielisyys ei ulotu tekstiin ja koko tarinan oleellisin pointti menee kaukaa ohi. Loppuhuipentuma on kaikessa ennalta-arvattavuudessaan melkoinen antikliimaksi.

Lainaus: Nainen ei sanonut sanaakaan. Hän ei myöskään soittanut kummallista huiluaan. Riitasoinnut olivat vaienneet ja kellariin oli laskeutunut painostava hiljaisuus.
Stella sinänsä ei ollut mikään kauhunäky, mutta hänen ympäristönsä sen sijaan oli.
Kymmenet rotat juoksentelivat hänen ympärillään ja hyppivät lattialla lojuvan ihmisen luurangon päällä. Luurangon toinen jalka oli vielä koukussa ja luinen polvi sojotti kattoa kohti.
Lihava rotta kyyhötti kellertävän pääkallon sileällä pinnalla ja nuoleskeli turkkiaan.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Stellas Rattenkeller (GJS Nr. 227)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.7.1986
Hinta: 9,50 mk

Yöjuttu 7/1986: Tappaja tuonelasta

Takakansi: Viola Wayne heittäytyi vuoteelle. Hiki helmeili hänen otsallaan. Hän tunsi tukehtuvansa ja raastoi hysteerisenä pukunsa kaulusta kuin se olisi aikonut kuristaa hänet.
Hän vilkuili hätääntyneenä ympärilleen. Sattumalta hänen katseensa osui vuoteen vierellä olevaan peiliin. Ei, ei voinut olla totta! Eivät nuo olleet hänen kasvonsa! Ne olivat muuttuneet täydellisesti; tulleet harmaiksi ja ryppyisiksi. Ja hänen vartalonsa... se oli painunut kumaraan ja kuin kutistunut joka puolelta!
Ja yhtäkkiä hän näki sen. Kylmän sinisen tulen! Se ilmestyi huoneeseen ilmassa leijuen ja näytti haluavan tarttua häneen hotkaistakseen hänet!
Silloin hän kuuli jylisevän äänen: ”Sinun pitää vannoa paholaiselle! Sinun pitää totella minua, ja minä käsken sinua: Tapa, Tapa!”

Arvio: Turistijoukko matkustaa Meksikoon tarkoituksenaan tutustua maya-kulttuurin perinteisiin. Heidät houkutellaan kuitenkin ansaan ja alistetaan kuolleitten herran palvelijoiksi. Pian tämän jälkeen alkaa tapahtua outoja murhia eri puolilla maailmaa, joten John Sinclairilla on taas töitä tehtävänään. Avukseen hän saa toimittajaystävänsä Bill Conollyn ja kaksikko suuntaa matkansa pimeyden ytimeen, Jukatanin niemimaalla sijaitsevalla henkien vuorelle.

Yöjutun kesän 1986 erikoisnumero vie lukijansa Johnin seikkailuiden toiseen tarinaan, vuoteen 1973, jolloin Suko ei ollut aaveidenmetsästäjän apuna ja Bill Conolly oli naimaton, maailmaa ristiin rastiin kiertävä toimittaja. John ajeli kuuluisan Bentleyn sijaan Morrisilla, eikä hänellä ollut ristiä rinnallaan. Hän kävi pimeyden voimien kimppuun nyrkein ja tavallisin luodein varustetun pistoolin avulla.

Tappaja tuonelasta on kömpelö kokonaisuus. Lähtökohdat ovat kyllä kekseliäät ja juoni rullaa vauhdilla eteenpäin, mutta muilta osin on helppo huomata, kuinka alkupäässä ollaan. Teksti on töksähtelevää, eikä kotimaisella kirjoittajallakaan ole ollut paras päivänsä, sen verran runsaasti kirjoitusvirheitä on päätynyt lopulliseen tekstiin. Tämän lehden parasta antia onkin sen alkuperäispainoksen kansikuva, vaikka sillä ei mitään tekemistä sisällön kanssa olekaan. Tarina julkaistiin uudelleen numerona 12/1992.

Lainaus: John tuijotti kiveä kykenemättä kääntämään katsettaan pois ja tuliset pallot kieppuivat hurjasti hänen silmissään. Polvet tutisivat ja pistooli putosi kädestä.
Hän lyyhistyi lattialle. Viimeinen näköhavainto oli kuolleitten herran ivallinen naama ja intiaanien vihan vääristämät ilmeet.
Sitten sekin häipyi. John oli tajuton. Hän oli puolustuskyvyttömänä kuolleitten herran armoilla…


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Mörder aus dem Totenreich (Gespenster-Krimi Nro 2)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 1.7.1986
Hinta: 9,50 mk

Yöjuttu 6/1986: Tokatan perintö

Takakansi: Japanilainen meren jumala Susanoo oli karkotettu valosta ja asusti nyt pimeissä syvyyksissä, jonne hän oli rakentanut hirvittävän valtakuntansa. Hän iloitsi siitä, että Emma-Hoo oli valinnut tähän tehtävään juuri hänet.
- Kyllä, Susanoo sanoi, – etsin miekan ja lähden sen jälkeen taistelemaan Kultaista samuraita vastaan. Tokatan perintö ei saa joutua hukkaan. Hän teki liikaa virheitä. Pahin erehdys oli se, että hän liittyi heihin, jotka olivat hakeneet hänet maan uumenista esiin. Meihin hänen olisi pitänyt liittyä, sillä me olemme voimakkaampia ja mahtavampia!

Arvio: Japanilaisten demonien keskinäiset välienselvittelyt tempaisevat mukaansa myös Johnin, joka saa apua yllättävältä taholta, kun Kultainen samurai saapuu Lontooseen varoittamaan ystäväämme uhkaavasta vaarasta. Ei aikaakaan, kun mahtava Susanoo-demoni seisoo Johnin edessä Tokatan miekka kädessään valmiina leikkaamaan tämän pään irti! Toisaalla Shao joutuu äärimmäiseen hengenvaaraan, josta hänet voi pelastaa vain täysin ulkopuolinen henkilö.

Hienolla japanilaisen mytologian johdattelulla alkava Tokatan perintö kuuluu niihin Yöjuttuihin, joista minulla ei ollut lainkaan mielikuvia. Vaatimaton ja täysin aiheesta poikkeava kansikuva ei niitä varsinaisesti nostanut, mutta lopputulos on silti aivan mukiinmenevä, ovathan japanilaisten demonien kanssa käydyt mittelöt piristävä poikkeus perinteisiin taisteluihin vampyyrien ja ghoulien kanssa. Lopullinen yhteenotto Susanoon kanssa on hyvin toteutettu. Kirjoitusvirheitä on lipsahtanut mukaan yllättävän paljon.

Lainaus: Kultaisen samurain suu vetäytyi hymyyn. – Tapanani ei ole tehdä mitään ilmaisia palveluksia, sillä kaikella on hintansa. Vaadin sen sinultakin. Sitä paitsi kysymyksessä on omakin etusi, koska Susanoo tahtoo tappaa sinutkin. Olithan sinäkin aikoinasi Tokatan vihollinen.
- Mitä minun pitää tehdä? minä kysyin paksulla äänellä. Olin jo ehtinyt luulla Kultaista samuraita ystäväkseni tai ainakin liittolaisekseni, mutta totesin erehtyneeni pahan kerran. Samurai ajatteli vain omaa etuaan ja teki sen tylysti selväksi.
- En halua Tokatan miekan jäävän vääriin käsiin. Ota hänen perintönsä pois Susanoolta!


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Tokatas Erbe (GJS Nr. 226)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.6.1986
Hinta: 9,50 mk

Yöjuttu 5/1986: Tappajahyönteiset

Takakansi: Linda Whiteside tönäisi nukkuvaa miestään kyynärpäällä kylkeen.
- Hei Sam, tuolla on joku!
Sammy vain murahti ja käänsi kylkeään. – Kuulet varmaan harhoja kultaseni, mitä siellä nyt voisi olla? Anna minun viimeinkin nukkua. Se kirottu matka alkaa huomenna ja haluan lähteä levänneenä liikkeelle.
Tuolla tavoin puhuessaan Sam oli aidosti närkästynyt, ja Linda tiesi sen oikein hyvin. Mutta hän oli kuullut ääniä ja tiesi voivansa luottaa korviinsa, jotka olivat valppaina levottoman unenkin aikana, kuten tänä yönä oli tapahtunut.
Kuitenkaan hän ei tohtinut sytyttää valoa, vaan nousi sen sijaan istumaan vuoteessaan ja jäi kuuntelemaan pimeyden ääniä…

Arvio: Mieleltään vinksahtanut mehiläisfarmari kokeilee hyönteisillään mitä mielikuvituksellisimpia risteytyksiä, kunnes saa luotua niistä tavallista suurempia ja aggressiiviisempia tuhoajia. Suunnitelmat saavat kuitenkin äkkikäännöksen, kun yksi tappajamehiläisistä karkaa ja hyökkää naapurin perheen kimppuun. Paikalle sattuvat mehiläisfarmaria jo tarkkailleet John ja Suko, joilla on pian täysi työ pysäyttää Lontooseen karanneet mutanttimehiläiset.

Nelikätisen paholaisen tavoin tässäkään tarinassa ei turhia lörpötellä, vaan käydään heti ensi riveillä suoraan toimintaan. Edelliseen numeroon verrattuna konsepti on vain vaatimattomampi, sillä kirjoittaja ei ole pystynyt tuomaan mutanttihyönteisten tarinaan mitään uutta ja siksi Tappajahyönteiset voisi olla kuin suora käännös jostain b-luokan kauhuelokuvasta. Siksi lopputuloksena on keskitasoa vaatimattomampi Yöjuttu, josta ei jää jälkipolville muisteltavaa. Mikähän muuten ollut ideana, että tappajamehiläisistä huolimatta suomalaisen lehden kanteen on laitettu hämähäkki?

Lainaus: Paitsi tukka, Braddockissa herätti huomiota myös ihonväri, joka oli hunajankeltainen. Itse asiassa mies söi hyvin paljon hunajaa. Hän halusi olla kuten mehiläisensä ja oli myös antanut käsiteltyjen mehiläisten pistää kokeeksi itseään. Pistojen vaikutuksesta hän oli äkkiä alkanut ymmärtää eläimiä ja tuntenut vastustamatonta hunajan himoa. Ulkonaisesti hän oli yhä ihminen, mutta sisäisesti hän tunsi kuuluvansa hyönteisten joukkoon. Hän onnistui jopa ääntelemään samalla tavoin kuin ne ja ymmärtämää niiden ääntelyitä. Näin hän alkoi pitää itseään tavallaan mehiläiskuningattaren käden jatkeena.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Mord-Insekten (GJS Nr. 225)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.5.1986
Hinta: 9,50 mk

Yöjuttu 4/1986: Nelikätinen paholainen

Takakansi: Ei takakansiesittelyä, teksti poimittu edellisestä lehdestä.

Stan Willardin mielestä on ehdottoman varmaa, että Apinajumalalla on hallussaan maagisia voimia. Siksi hän lähtee tutkimusretkelle Sri Lankan viidakoihin ja aikoo palata vasta saatuaan voiton tuosta epäjumalasta, jota sanotaan myös Nelikätiseksi paholaiseksi. Monien vaiheiden ja pitkän odotuksen jälkeen Stan pääsee katsomaan Apinajumalaa silmästä silmään…

Arvio: Omahyväinen brittimiljonääri etsii Sri Lankan viidakosta apinademoni Shogg-Ra’n ja kuljettaa sen Lontooseen, eikä aikaakaan, kun helvetti pääsee valloilleen. Ystävämme John, Suko ja Bill Conolly käyvät kamppailuun hirviötä vastaan. Lisäongelmia heille aiheuttavat tämän tappamat henkilöt, ne kun palaavat pian takaisin elävien kirjoihin ja ryhtyvät Shogg-Ra’n palvelijoiksi.

Umpisurkean vampyyriseikkailun jälkeen ilmestynyt Nelikätinen paholainen palauttaa taas uskon Yöjuttuihin: turboahdettu tarina painaa kaasu pohjassa alusta loppuun vailla varikkopysähdyksiä. Tuskin kukaan ehtii vetää henkeä, kun vanha viidakkomagia ottaa haltuunsa lontoolaisen herrakerhon ja alkaa säälimättä harventaa sen henkilökuntaa. Loppuhuipentuma on silti totutun laimea, vaikka sisältääkin yhden Johnin pahimmista takaiskuista. Glenda Perkins ottaa ainakin hetkellisesti paikkansa naisasioissa vastoinkäymisiä kokeneen Sinclairin vierellä ja lopussa kaksikon välillä on ennenkokematonta intohimoa. Alkuperäisessä kansikuvassa on yritystä, kotimaisessa versiossa ei niinkään.

Lainaus: Riistäydyin äkkiä vapaaksi, mutta samalla hetkellä talonmies käännähti ympäri.

Nyt hänen muutkin ruumiinosansa alkoivat irrota vartalosta. Ensiksi irtosi oikea jalka reittä myöten. Se kävi niin hitaasti, että ehdin nähdä koko tapahtuman alusta asti ja kuinka jalka lopulta kellahti sivuun.

Toinenkaan jalka ei enää pysynyt kiinni ruumiissa, vaan irtosi omille teilleen.

Vain vartalo ja pää leijailivat enää edessäni. Jos pääkin irtoaisi erilleen, niin…

Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany

Saksankielinen teos: Satan mit vier Armen (GJS Nr. 224)

Suomentanut: Heikki Haveri

Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu

Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen

Ulkoasu: Jouko Similä

Ilmestymispvm: 15.4.1986

Hinta: 9,50 mk

Yöjuttu 3/1986: Punaisten vampyyrien kynsissä

Takakansi: Ei takakansiesittelyä, teksti poimittu edellisestä lehdestä.

Kallioluolan suuaukko ammotti synkkänä ja salamyhkäisenä. Sen yllä kasvava tiheä pensaikko näytti yrittävän estää kuunsirpin valjua valoa pääsemästä syvän onkalon pohjalle.
Puoliyö oli pian käsillä. Luonto lepäsi pimeyden hiljaisessa vaipassa. Lämmin kesäpäivä oli vaihtunut pimeäksi yöksi, ja vuoristoseudun kylien asukkaat olivat painuneet yöpuulle jo ajat sitten, mutta yksinäiset vaeltajat liikkuivat vielä patikkaretkillään.
Kaksi omituista hahmoa liikkui pimeydessä. Vaikka he olivat ulkomuodoltaan täysin erilaisia, heitä yhdisti eräs asia: Verenhimo!
Vampyyrit olivat lähteneet yölliselle saalistusretkelleen.

Arvio: Saksan Alpeilla tapahtuu kummia. Muuan professori on löytänyt syrjäisestä luolasta vuosituhansia horroksessa olleita suuria vampyyrilepakoita. Tämä houkuttelee paikalle kaksi pimeyden palvelijaa, Lady X:n ja Vampiro-del-marin, ovathan lepakot olleet aikoinaan jälkimmäisen uskollisia liittolaisia. Seudulla tapahtunut outo murha herättää puolestaan saksalaisten poliisien mielenkiinnon ja kun yhtenä tutkijoista on yliluonnollisiin tapauksiin erikoistunut Will Mallmann, ei aikaakaan, kun myös John Sinclair ja Suko saapuvat paikalle.

Ensimmäisenä A4-kokoisena Yöjuttuna muistettu Punaisten vampyyrien kynsissä on laiska ja väsynyt luolaseikkailu, jossa ei ole toimintaa eikä jännitystä edes nimeksi. Lähtökohdatkaan eivät ole otollisimmat, mutta kehuttavaa ei ole sisällössäkään: molemmat supervampyyrit hukataan lähes täysin, eikä poikkeuksellisen suurista verenimijälepakoistakaan ole ystäviemme piinaajiksi. Yhteen suureen luolaan sijoittuva valon ja pimeyden kamppailu on kaikin tavoin rutiinityö, joka on helppo siirtää takaisin lehtipinoon heti lukemisen jälkeen. Kansikuvassa on sentään yritystä. Viimeinen numero, jossa lukijan oli poimittava vastaus Yöjuttu-klubin pääsykokeisiin.

Lainaus: Painajaismaisen hirveä näky aikaan sai nuoressa naisessa rajuja puistatuksia. Hän oli kauhuissaan.
- Oletko… oletko sinä…? hän sopersi, kuullessaan miehensä kolkon naurun.
- Kyllä, olen todellakin vampyyri ja saan tästälähin ravintoni yksinomaan verestä. Lepakot ovat tehneet minusta tällaisen ja siksi olen iloinen, että tulit luokseni…
- Mitä… mitä sinä tahdot? Beate kuiskasi, vaikka tiesi vastauksen kysymättäkin.
- Sinut!


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: In den Krallen der roten Vampire (GJS Nr. 223)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.3.1986
Hinta: 9,50 mk

Yöjuttu 2/1986: Mykkien jumalten rotko

Takakansi: Ei takakansiesittelyä, teksti poimittu edellisestä lehdestä.

He olivat huutaneet häntä, ja hän saapui!
Hän lensi salaperäiseen laaksoon, joka levittäytyi kapeana mutta pitkänä hänen silmiensä eteen. Maanpäälliset mitat eivät riittäneet ilmaisemaan sen laajuutta. Se jatkui vielä kaukana horisontin takanakin, eikä sille näyttänyt olevan loppua.
Tämä laakso ei ollut sillä maapallolla, jonka me tunnemme, vaan aivan toisessa maailmassa, toisessa ulottuvuudessa ja toisena aikana.
Tuota salamyhkäistä, arvoituksellista ja käsittämätöntä laaksoa nimitettiin myös Mykkien jumalten rotkoksi…

Arvio: John ja Suko ovat vapauttaneet pienen Darkwaterin kylän sitä terrorisoineesta hirviöstä ja valmistautuvat kotimatkalle, kun taivaanrantaan ilmestyy uusi uhka: julmaakin julmempi muinainen Kalifato-demoni. Se lumoaa kylän asukkaat yksi toisensa jälkeen ja syöksee nämä kuolemaan. Myös Suko joutuu Kalifaton taian vaikutuspiiriin ja käy Johnin kimppuun. Apuun saapuu Rautaenkeli, jonka kanssa John yrittää tuhota Kalifaton ja pelastaa paitsi ystävänsä, myös Darkwaterin asukkaat.

Mykkien jumalten rotko on jäänyt mieleeni rauhallisesti etenevänä, osin tylsänäkin tarinana. Edellisessä numerossa keskeisessä osassa ollut Ruumiskaupungin vartijana toiminut sinistä valoa hohtava luuranko on tälläkin kertaa toiminnan keskipisteessä ja aiheuttaa Johnille ongelmia kerta toisensa jälkeen. Johnin ja Rautaenkelin väliset muutamat vuoropuhelut koettavat valaista näiden kahden valon puolella taistelevan ystävyksen taustoja, mutta vaatimattomalla menestyksellä. Tälläkin kertaa lopetus jää tarinan heikoimmaksi osa-alueeksi ja etenkin Sukon erikoinen kohtalo ratkeaa ilman sen kummempia selittelyjä.

Lainaus: Venevaja muuttui yhdeksi hullunmyllyksi. Ihmiset parahtelivat ja mölähtelivät, luuranko karjui käskyjään, eteeni kohosi yhä uusia ihmisiä irvistelevine naamoineen ja vieraan magian säteily tuntui aivoissani kuin pieninä neulanpistoina, yrittäessään saada minut taipumaan tahtoonsa.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Schlucht der stummen Götter (GJS Nr. 222)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.2.1986
Hinta: 9,50 mk