keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Yöjuttu 10/1986: Pimeyden valtiatar

Takakansi: Alassia oli puoleensavetävä ja kaunis tyttö, varsinainen rotunainen, jollaisesta useimmat miehet voivat vain uneksia. Hän ei myöskään peitellyt kauneuttaan, vaan kuljeskeli pitkät hiukset ainoana vaatetuksenaan Regent’s Parkissa.
Pienikokoinen, finninaamainen jengin kingi Jerry Shane oli vähällä pudottaa silmänsä hänet nähdessään. – Tuon minä otan itselleni! Tuon minä isken, Jerry kähisi lähestyessään upeaa ilmestystä. Mutta hän sai maksaa tungettelustaan kalliisti, sillä Alassia oli pimeyden valtiatar…

Arvio: Pimeyden valtiatar Alassia saapuu maan päälle alistaakseen sen valtaansa. Asmodinan perilliseksi hamuava kaunotar sotkee asiaan paitsi Johnin ja Sukon, myös Karan, Myxinin ja koko Murhaliigan. Ratkaiseva kamppailu käydään Tulimaassa, tohtori Kuoleman piilopaikassa, jossa Kara on joutunut hengenvaaralliseen tilanteeseen.

Pimeyden valtiatar on vaatimattoman vuosikertansa mitättömimpiä tarinoita. Se ei lähde missään vaiheessa käyntiin, eikä tarjoa jännitystä oikein millään tavalla. Loppuhuipentuma Tulimaassa on todella laimea, kuten myös Alassian yllättävä saapuminen Lontooseenkin. Näin ollen käsiin jää pikaisesti luettava ja vielä nopeammin unohdettava tyhjänpäiväisyys.

Lainaus: Naisen silmät muuttuivat mustiksi ja koko lähiympäristö pimeni. Nuorukaiset tunsivat joutuneensa outojen voimien valtaan jotka kiskoivat ja raastoivat heitä joka suuntaan, kunnes pimeys hälveni ja päivänvalo palautui normaaliksi.
Nainen seisoi yhä paikallaan tiukka juonne suupielessään. Hänen silmiensä väri oli palautunut jälleen mustavihreäksi. Jokin oli kuitenkin muuttunut.
Jerry Shaynesta ei näkynyt enää jälkeäkään. Hän oli kadonnut, häipynyt jäljettömiin! Paikka jossa hän oli äsken seisonut, oli tyhjä.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Herrin der Dunkelwelt (GJS Nr. 229)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.9.1986
Hinta: 9,50 mk

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti