Yöjuttu 6/1987: Belphégorin paluu

Takakansi: Ensin kuului vain voimakasta huminaa. Sitten pimeydestä erkani jättiläismäinen varjo. Se liukui voimakkain siiveniskuin lähemmäksi, laskeutui ja vilkuili hehkuvilla silmillään pimeyteen, ennen kuin päästi vihaisen sähähdyksen.

- Olet myöhässä! mustaan nahka-asuun pukeutunut nainen huomautti.
- Vampiro-del-marille ei aika merkitse mitään, kuului kopea vastaus.
- Minä olen murhaliigan johtaja, ja sinä saat luvan totella määräyksiäni kuten kaikki muutkin, nainen kivahti.
- Älä kuvittele itsestäsi liikoja! jättiläislepakko ärähti.
- Toistaiseksi olen sietänyt kukkoiluasi, mutta jos yrität hiostaa meitä, tuhoan sinut armotta!

Arvio: Mikromaailmasta palannut ja lontoolaisesta majatalosta Sukon kanssa käymänsä kamppailun jälkeen paennut demoni Belphégor suuntaa Pariisiin, jossa lumoaa satoja elokuvateatterin katsojia kätyreikseen. Johnin ja Sukon onneksi heidän hyvä ystävänsä, meedio Tanith on myös samassa näytöksessä. Tanith pystyy vastustamaan liekkiruoskademoninakin tunnetun Belphégorin valtaa ja hälyttää ystävämme apuun ennen kuin helvetti pääsee Pariisissa valloilleen.

Taas yksi maailmanvalloituksesta haaveileva demoni joutuu taistelemaan John Sinclairia vastaan ja aivan kuin tässä ei olisi aaveidenmetsästäjälle tarpeeksi vastusta, paikalle ovat saapumassa myös helvetinmato Izzi ja Lady X:n johtama Murhaliiga. Belphégorin paluun tehtävänä on toimia pohjustuksena sarjan kolmannelle osalle, seuraavaksi ilmestyvälle Helvetinmadolle, joten kerronnallisesti tässä lehdessä ei ole juurikaan kiinnostavia juttuja – ellei sellaiseksi lasketa Pink Floydin elokuvan The Wall aikana tapahtunutta välikohtausta sekä kirjoittajan pohdintoja eri heavyporukoiden voimainmittelöistä. ”Volyymistä päätellen Kiss tuntui olevan hieman voitolla Genesiksestä.”

Lainaus: Jos katse olisi voinut tappaa, olisi noiden silmien tuijotus tehnyt sen hetkessä.
Luultavasti kukaan ei enää seurannut elokuvaa. Mahdotonta se olisi ollutkin, koska musta nahkanaamio täytti lähes koko valkokankaan. Silmikon rakosista tuijottavat silmät lumosivat katsojat, niin vaaralliselta kuin niiden katse vaikuttikin.
Näiden ihmisten sielu oli kuitenkin jo salaperäisen tuijottajan armoilla. He eivät voineet enää muuta kuin tuijottaa haltioituneina takaisin.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Belphégors Rückkehr (GJS Nr. 238)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.6.1987
Hinta: 10,50 mk

Yöjuttupokkari 1: Mestatun miehen mysteerio

Takakansi: Nainen painoi vimmatusti kyläpoliisin ovenpielessä olevaa soittokellon nappia. Hän joutui soittamaan kolmesti ennen kuin sisältä kuului liikettä.
- Jumaliste, tiedättekö te, paljonko kello on! miesääni jylisi ovea lähestyessään.
Hetken kuluttua Alice Jackson näki edessään konstaapeli Brownin punakat kasvot.
- Mitä asiaa?
- Mi… minä löysin pään, ihmisen pään! Se oli tiellä pahvilaatikossa.
Avasin laatikon… ja ja… ja… näin sen itse!

Arvio: Englannin Cornwallissa sijaitsevan Blytonin kylän ympäristössä on kadonnut jo kahdeksan ihmistä. Poliisi on ymmällään, sillä johtolankoja ei ole. Kunnes muuan vanha rouva löytää irti leikatun pään kylään johtavalta maantieltä. Kylän poliisi ottaa yhteyttä lopulta aina Scotland Yardiin, josta lähetetään paikalle heidän paras etsivänsä John Sinclair. Lontoolaispoliisi ei ehdi olla kylässä kuin hetken, kun hänet jo tempaistaan keskelle toimintaa.

Kesällä 1987 lanseerattujen Yöjuttu-pokkareiden avausnimikkeenä toiminut Mestatun miehen mysteerio on väritön ja mielikuvitukseton, suorastaan laiska muunnelma Frankensteinin tarinasta. Irti leikatuilla ihmisruumiin osilla kokeita tekevä tohtori ja hänen kyttyräselkäinen apurinsa ovat niin tavanomainen kaksikko, ettei kirjoittaja saa heistä mitään uutta saati kiinnostavaa irti. Kun kielikin on töksähtelevää ja oikoluku jäänyt selvästi tekemättä, on Mestatun miehen mysteerion arvo sen asemassa ensimmäisenä pokkarina. Tarina on alun perin vuodelta 1974.

Lainaus: John Sinclair oli paikalla kolmen minuutin kuluttua ja päällikkö tarjosi hänelle tuolia.
John kiitti ja istuutui.
Häntä olisi voinut luulla ennemmin huippu-urheilijaksi kuin rikospoliisiksi. Ikää oli noin kolmekymmentä vuotta ja hän oli pitkä, vaaleatukkainen ja jäntevä. Hän hallitsi kaikki tärkeimmät itämaiset kamppailulajit, kuten judon, karaten ja kung-fun, ja oli erinomainen ampuja. Takana olivat niinikään kriminologian ja psykologian yliopisto-opinnot. Psykologian puolella erityisesti parapsykologia oli ollut hänen erikoisalaansa. Parin lukukauden mittaiset oppikurssit fysiikassa ja kemiassa oli myös tullut suoritettua.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Dr. Satanos (Gespenster-Krimi nr. 17)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 1.6.1987
Hinta: 18,50 mk

Yöjuttu 5/1987: Kalmannauru

Takakansi: Kaikki tuntui olevan kunnossa, kun Maria Ketto avasi jääkaapin oven. Ravintolan keittiössä ei näkynyt mitään poikkeavaa.
Neitokainen aikoi ottaa kaapista papupurkin ja tarttui siihen jo sormillaan, kun lamauttava säikähdys ja kauhu iskivät häneen kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Säilykepurkin vieressä oli ihmisen pää!
Maria kirkaisi ja alkoi sitten huutaa suoraa huutoa…

Arvio: John ja Suko saavat hälytyksen syrjäisellä myllyllä toimivaan ravintolaan, jonka jääkaapista on löytynyt täydellinen ihmisen pään kopio. Ystävykset haistavat tilanteessa palaneen käryä ja ennen pitkää he ovat keskellä toimintaa, jossa Ruumiskaupungista maan päälle saapuneet kuolleet ovat valmiina vetämään heidät valtakuntansa varjoihin. Johtajanaan näillä onnettomilla on nahka-asuun pukeutuva demoni Belphegor, joka on valmis pilkkomaan Johnin ja Sukon kilon palasiksi.

Toukokuussa 1987 ilmestynyt Kalmannauru jatkaa vaatimattomien Yöjuttu-tarinoiden linjaa. Lähtökohdat kuolleista palanneine Ruumiskaupungin asukkaineen ovat erinomaiset, mutta kirjoittaja jättää idean puolitiehen. Eniten minua kuitenkin häiritsee kuuluisaa kauhuikonia Leatherfacea muistuttava tappaja, joka lukeutuu Yöjutun laimeimpiin pahiksiin. Plussaa ei myöskään saa loppuhuipentuma, jossa kaikki käy sankareidemme osalta turhan helposti ja kivuttomasti. Erikoisuutena mainittakoon lehden sisäsivujen Yöjuttu-kasetin mainos, joka ei lopulta koskaan toteutunut. Kansikuva on Ridley Scottin ohjaamasta elokuvasta Legenda (Legend, 1985).

Lainaus: Sahan vertahyytävä ulvonta vaikutti Sukoon kuin kannustushuuto. Hän tiesi, ettei saanut missään tapauksessa päästää vihollisen rannetta otteestaan. Vihollinen olisi heti niskan päällä, jos hän tekisi niin.
Muutamaan sekuntiin ei näyttänyt tapahtuvan mitään. Sisukas painiottelu jatkui kummankaan kamppailijan antamatta tuumaakaan periksi. Suko näki tähystysrakojen takana kiiluvat silmät vain muutaman kymmenen sentin päästä. Ne olivat kylmät, säälimättömät ja murhanhimoiset. Katse huokui avaruuden absoluuttista kylmyyttä. Samanlaisen tuijotuksen Suko oli nähnyt vain yhdellä ainoalla demonilla, nimittäin Belphegorilla.
Kummallista, että sellainen tuli mieleen näin tukalassa tilanteessa.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Mit Mörderblick und Todeslächeln (GJS Nr. 237)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.5.1987
Hinta: 10,50 mk

Yöjuttu 4/1987: Voodoo-samba

Takakansi: Macomba – arvoituksellinen kuin Brasilian maa.
Macomba – salamyhkäinen ja kaamea, kun rummut alkavat kumista.
Macomba – merkitsee julmuutta, kun taika alkaa vaikuttaa täydellä voimallaan.
Kuulimme macombasta Lontoossa, mutta vasta Rioon matkustettuamme saimme kokea sen hirvittävän voiman. Valitettavasti silloin alkoi olla jo myöhäistä…

Arvio: Lontoon Eastendissä toimii salaperäinen, macomba-voodoomagiaa harjoittava ryhmä. John ja Suko saavat vihiä asiasta ja rientävät paikalle tutkimaan tapausta. Tapahtumat vievät heidät Rio de Janeiroon, jossa rikkaan kahviplantaasin leskiomistajalla on edessään yhteenotto verenhimoisten voodoopalvelijoiden kanssa.

Ensimmäinen voodoota käsittelevä suomalainen Yöjuttu ilmestyi niinkin myöhään kuin 1987. Takakansi lupaa paljon enemmän kuin mitä tarina lopulta antaa, sillä Voodoo-samba on kaikin puolin yllätyksetön, suoraviivainen ja jopa tylsä Yöjuttu-seikkailu. Eksoottisesta tapahtumaympäristöstä ja voodoorituaaleista plussaa, mutta muuten tässä ei muistettavaa olekaan - paitsi kirjoittajan jonkinasteinen mieltymys irrallisiin ihmispäihin, jotka palasivat kuvioihin heti seuraavassa numerossa nimeltään Kalmannauru.

Lainaus: Luultavasti mies oli ollut kuolleena jo monta kuukautta. Joka tapauksessa ruumis oli kaamean näköinen. Trooppisessa ilmanalassa mätäneminen on nopeaa. Iho ei ollut vielä hajonnut, mutta siinä näkyi muutamin paikoin ruskehtavia ja kellertäviä läiskiä.
Silmät olivat painuneet syvälle kuoppiinsa ja nenänpää oli jo alkanut lahota. Kynnet olivat hirvittävän pitkät kuin viidakon pedolla, mutta nehän kasvavatkin vielä jonkin aikaa kuoleman jälkeen. Samoin kun parta. Suu oli loksahtanut auki ja hirveä mätänevän ruumiin löyhkä iski meitä vasten kasvoja kuin laho tiskirätti. Miksikähän Inez del Bosque oli niin hullu, että kävi joka päivä kokemassa saman inhottavuuden kuin me nyt?


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Voodoo-Samba (GJS Nr. 236)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.4.1987
Hinta: 10,50 mk

Yöjuttu 3/1987: Ilta Jane Collinsin seurassa

Takakansi: Jane Collins oli Lontoossa!
Hän oli pitänyt lupauksensa. Epäonnistuttuaan Karan miekan sieppaamisessa ja ulottuvuuksien välille juuttuneen John Sinclairin paluun estämisessä, hän yritti iskeä aaveidenmetsästäjän ystäväpiiriin toisin keinoin.
Jane ei ollut turhaan kehuttu suurnoita Wikkan etevimmäksi oppilaaksi. Hän oli painanut tämän opit tarkoin mieleensä ja kävi nyt niitä hyväksi käyttäen ihmisten kimppuun.
Uhrikseen hän oli valinnut John Sinclairin lähimmät työtoverit ja ystävät…

Arvio: Johnin henkeä vakavasti tämän aikamatkailun aikana uhannut Jane Collins päättää jäädä Lontooseen ja kostaa vanhat kaunat eräälle Sinclair-ryhmän jäsenelle. Johnin ja Sukon sihteerillä, Glenda Perkinsillä, on ollut rakkaudentäyteinen yö aaveidenmetsästäjän kanssa (Yöjuttu 4/1986), joka saa Johnin entisen naisystävän, pahan puolelle siirtyneen Collinsin kihisemään raivosta. Hän ottaa kohteekseen Perkinsin tarkoituksenaan tehdä tälle mahdollisimman paljon pahaa.

Ilta Jane Collinsin seurassa on yllättävän synkkä tarina, aivan kuin kirjoittaja olisi halunnut osoittaa pystyvänsä verevänkin tekstin kynäilemiseen laahaavien aikamatkaseikkailuiden jälkeen. Collinsin muuttunutta hahmoa kuvaillaan mainiosti, vaikkakin hänen ja Sinclairin yhteistä menneisyyttä ja riipaisevaa eroa käsitellään tälläkin kertaa hieman liikaa. En myöskään täysin vakuutu loppuhuipentumasta, Wikkan ja noitakorppien saapumisesta, sillä episodi tuntuu pelkältä palstantäytteeltä. Kyseessä on kuitenkin keskivertoa vahvempi kokonaisuus, jollaisia viimeisimpiin Yöjuttuihin on päätynyt harmillisen vähän.

Lainaus: Huoneeseen oli lennähtänyt musta lintu – suurikokoinen korppi.
Ei kuitenkaan mikään tavallinen korppi, vaan pahan hengen lähettämä punasilmäinen otus. Se avasi nokkansa ammolleen ja raakkui ihmisääntä muistuttavalla äänellä niin voimallisesti, että vihreä luinen kieli vilahteli.
- Me saamme teidät. Noitien aika koittaa!
Sanoja seurasi käheä räkättävä nauru, jonka jälkeen korppi kääntyi ja liihotteli pois.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Hexenabend mit Jane Collins (GJS Nr. 235)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.3.1987
Hinta: 10,50 mk

Yöjuttu 2/1987: Tarujen mahti

Takakansi: Oikeassa kädessä olevasta haavasta tihkui verta. Oikeamielisen ihmisen verta!
Suko oli ojentanut kätensä omituisen, mutta hyvin tunnetun piirroksen ylle. Sarah Goldwyn, jonka kokoelmista löytyi melkein mitä vain, oli antanut sen käytettäväksi juuri tähän tarkoitukseen. Kuva oli löytynyt eräästä kirjasta ja sillä oli ratkaisevan tärkeä merkitys.
Lohikäärmeloitsu oli tekeillä.
Kiinalainen seisoi paikallaan liikkumatta ja silmääkään räpäyttämättä, vaikka Kara teki käteen toisen viillon. Nyt käteen oli muodostunut ristin muotoinen haava!

Arvio: Johnin aikamatkailu jatkuu Magian seitsemän sinettiä -tarinan kolmannessa ja viimeisessä osassa. Lohikäärmeen luola jää taakse, kun ulottuvuuksien välillä kulkeva pyramidi vie ystävämme kaukaisen maan ja aikakauden aavikolle, jossa kuoleva mies kertoo Johnille tämä olevan valon poika ja itse Hesekielin valmistaneen hänen ristinsä. Mies myös neuvoo Johnia ristin aktivoimisessa, mikä tulee kaiken hyvän lisäksi aiheuttamaan aaveidenmetsästäjälle myös erittäin pahan takaiskun.

Tarujen mahti on kaikin puolin edeltäjiensä kaltainen tarina. Johnin ristin historiasta ja taustoista kiinnostuneille se valottaa tapahtumia kivasti, kun taas perinteisempää Yöjuttu-seikkailua kaipaavat joutuvat kahlaamaan sen pakkopullamaisesti läpi. Lopussa kuvioita saapuu sekoittamaan vielä Jane Collinskin, joka piristää tempuillaan muuten laahaavaa tapahtumaketjua. Kansikuvassa on tyyliä ja Sinclairin ristin aktivointiloitsukin kuullaan ensimmäisen kerran: Terra pestem teneto – salus hic maneto!

Lainaus: Tässä maassa ei ollut päivää eikä yötä. Kaikki vain jatkui ilman vuorokauden- tai vuodenaikojen vaihtelua yhtenä tasapaksuna pötkönä. Siksi en tiennyt, kuinka kauan olin oleskellut luolassa.
Istuin apaattisena ja toivoni menettäneenä alttarin portailla, kun havahduin yhtäkkiä tuttuun vihreään hohteeseen, joka näytti syntyneen tyhjästä. Se oli luonani nopeasti kuin ajatus ja kietoi minut vaippaansa. Havaitsin olevani jälleen pyramidissa.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Macht und Mythos (GJS Nr. 234)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.2.1987
Hinta: 10,50 mk

Yöjuttu 1/1987: Lohikäärmeiden luolassa

Takakansi: Kauhumummo Sarah Goldwyn on pitänyt hetken hallussaan maailman vaarallisinta kirjaa. Hän on saanut sen kuolleelta vanhaintavarain kauppiaalta ja pyrkii viemään sen turvaan. Monet ovat kuitenkin kyseisen teoksen jäljillä: Lupina, Lady X, Kummitus ja John Sinclair. Pahat voimat pelkäävät katastrofia joka syntyy jos ylitarkastaja John Sinclair saa teoksen käsiinsä ja pääsee sen avulla perille ristinsä salaisuudesta. Mutta vielä ei olla niin pitkällä, sillä John on vangittuna toiseen ulottuvuuteen…

Arvio: John Sinclair on ajautunut jälleen kerran tilanteeseen, josta vain mahtavin valkoinen magia voi hänet pelastaa. Hän on pitänyt kynsin hampain kiinni saamastaan Magian seitsemän sinettiä -kirjasta, jonka seurauksena Kummitus on näyttänyt todelliset voimansa ja lähettänyt Johnin toiseen ulottuvuuteen, lohikäärmeiden maahan. Siellä hänet on tarkoitus uhrata lohikäärmeistä hirveimmälle, Neprenolle, joka on aikoinaan toiminut Atlantiksessa Mustan Kuoleman ratsuna.

Hieman turhankin eeppiset ja kunnianhimoiset mittasuhteet saava Lohikäärmeiden luolassa on suoraa jatkoa Magian seitsemälle sinetille. Oivallisesti ja toiminnantäyteisesti jatkuva tarina menettää otteensa pian ensimmäisten sivujen jälkeen. Kirjoittaja hakee selvästi aiempaa laveampia ja vaikuttavampia suuntalinjoja, mutta lohikäärmeistä ja aikamatkailusta ei ole jännityksen synnyttäjiksi. Näin ollen tuloksena on tylsä tarina, jossa ei ole kauhua nimeksikään, lohikäärme Neprenonkin jäädessä aivan statistiksi. Kotimainen kansikuva on koko sarjan vaatimattomimpia.

Lainaus: Tämä luola oli lohikäärmeen leiri, jossa se kävi lepuuttamassa lennon väsyttämiä siipiään. Tänne se palasi aina saalistusretkiltään ja täällä se paloitteli ja söi saaliinsa.
Valtavasta kidasta välkkyivät hirveät raateluhampaat ja silmät erottuivat suomuisen ihon keskeltä kahtena tummana pallona. Niskasta alkoi kummallinen kolmion muotoisista rustoista muodostunut terävä harja, joka jatkui pitkin selkää aina hännänpäähän asti.
Kun lohikäärme avasi kitansa, sieltä työntyi esiin jättiläiskokoinen, verenkarvainen kieli, jolla se pyydysti saalista lähietäisyydeltä. Yksikään elävä olento ei välttänyt tuota äkäisesti viuhahtavaa tahmeaa lihassuikaletta liian lähelle uskaltauduttuaan.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Allein in der Drachenhöhle (GJS Nr. 233)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.1.1987
Hinta: 10,50 mk