Yöjuttu 7B/1991: Näkymättömien armeija

Takakansi: Hienostoravintola oli lähes viimeistä sijaa myöten täynnä. Eräs tarjoilija ojensi ruokalistan vasta saapuneelle pariskunnalle ja aikoi juuri suositella hyvää viiniä, kun se tapahtui.
Saliin ilmestyi yhtäkkiä partaveitsi, joka liiti terä avattuna lappeellaan ilman halki ja pysähtyi muutaman millimetrin päähän tarjoilijan kurkusta. Kuin epäröiden se pysytteli paikallaan ilmassa… seuraavassa silmänräpäyksessä se viilsi miehen kaulavaltimon auki…

Arvio: Mikä onkaan kauheampaa kuin näkymättömistä julmureista koostuva joukkio, jonka johtajana toimii maailmanvalloituksesta haaveileva hullu tiedemies näkymättömyyssäteineen? Voiko tällaista kuolemaa levittävää rikollisjengiä pysäyttää mitenkään, vai onko maailman vain alistuttava heidän tahtoonsa ja toivomuksiinsa? Niin nerokasta suunnitelmaa ei kuitenkaan ole, mihin ei voitehista vanhin sopisi…

John Sinclairin uran alkuvuosille, tarkemmin ottaen vuoteen 1974 sijoittuva Näkymättömien armeija on laadultaan keskivertoa Yöjuttu-kauhistelua. Kulunutta ideaa käytetään varsin onnistuneesti ja vankien pakomatka on näppärästi toteutettu, mutta loppua kohden meno latistuu ja valitettavasti itse loppuhuipentuma on totutun heikko – kirjoittajalta olisi toivonut jotain verevämpää tapaa näkymättömyyssäteen vaikutuksen kumoamiseen, onhan hänellä ollut kaikki mielikuvituksensa työkalut käytössään.

Lainaus: Tohtori Moron oli rahdannut kymmenen näkymätöntä miestä halki puolen Englannin ja saanut heidät tuoduksi tehtaalle kenenkään estämättä.
Vankien sieppaus oli ollut mestarisuoritus vailla vertaa.
Nyt tohtori Moron istui jälleen ohjauspöytänsä takana. Näkymättömät olivat isommassa huoneessa lasin takana. He aavistivat, että pian tapahtuisi jotain, ja liikehtivät kiihdyksissään ja hermostuksissaan ympäriinsä, vaikka heitä ei voinutkaan nähdä paljaalla silmällä.
Tohtori Moron oli tietysti huomannut sen. Hän päätti sanoa suojateilleen muutaman rauhoittavan sanan ja muuttaa heidät jälleen näkyviksi.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Die Armee der Unsichtbaren (Gespenster-Krimi Nr. 70)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.7.1991
Hinta: 21,00 mk

Yöjuttu 7A/1991: Petturi

Takakansi: Piru oli kiikissä ja sitä uhkasi nopea tuho. Mustaverinen vampyyri Mandraka halusi niin. Se kuului hänen laatimaansa suunnitelmaan. Mandraka olisi kuitenkin epäonnistunut surkeasti, ellei hänen apunaan olisi ollut Myxin, velho, joka oli jälleen vaihtanut puolta. Myxin ei enää ollut tippaakaan kiinnostunut ystävistään Karasta, Johnista, Sukosta, Sheilasta ja Billistä. Hänestä oli tullut petturi!

Arvio: John Sinclair ei ollut uskoa tapahtunutta. Hänet oli tempaistu kauas kodistaan todistamaan Asmodiksen ja mustaveristen vampyyrien välistä valtataistelua ja vieläpä tilanteessa, jossa hänen pitkäaikainen ystävänsä Myxin oli valmiina lyömään häneltä pään irti Kultateräisellä miekalla. Kara oli jossain poissa, eikä Sukostakaan ollut tällä kertaa apua. Mikä pahinta, järkipuhe ei kääntänyt Myxinin päätä tämän päätettyä lopullisesta siirrostaan pimeyden voimien puolelle.

Näppärästi alkanut jatkosarja lässähtää toisessa osassa, kun Mandrakan ja Asmodiksen välinen kamppailu helvetin herruudesta kokee todellisen antikliimaksin. Mustaveristen vampyyrien uhka ei ole sen kouriintuntuvampaa kuin tavallistenkaan verenimijöiden eikä houkutuslinnun valintakaan mene oikein maaliin. Myxinin mielenmuutos on perusteluistaan huolimatta hyvin keinotekoisen oloinen, eikä tarinan toinen osa syvennä pienen velhon tilannetta juuri lainkaan. Näin ollen Petturi jää todella kauas Mustaverisen vampyyrin synnyttämistä ennakko-odotuksista.

Lukijain piirroksia on mukana kolme, joista ainoastaan M.P. -91:n piirtämä ihmissusien kuningas on mainitsemisen arvoinen. Lukijaposti-palsta on tällä kertaa yhtä postausta lukuun ottamatta pelkkiä osto- ja myynti-ilmoituksia.

Lainaus: Kaduin näinä hetkinä, että olin käännyttänyt Myxinin aikoinaan omalle puolelleni. Hän tunsi meidät ja toimintamme läpikotaisin, koska olimme luottaneet häneen yhtä paljon kuin toisiimme. Nyt hän tulisi käyttämään tietojaan meitä vastaan ja paljastaisi heikot kohtamme vihollisillemme. Todennäköisesti hän aavisti aikomukseni juuri nytkin, kun hapuilin ristiä hyppysiini.
Hän pudisti päätään ja sanoi: - Ristisi voit unohtaa, John!

Lukijan novelli I: Teloittaja
Marko P. on kirjoittanut puolipitkän novellin, jossa noituutta harjoittava kolmikko on onnistunut manaamaan demoni Morkebin maan päälle. Uhrilahjan antaminen ei suju kolmikolta kuitenkaan suunnitelmien mukaisesti ja demoni tuhoaa isäntänsä. Toivoton loppuratkaisu ei tosin säästä pakoon päässyttä uhriakaan. Liian tiiviiksi kirjoitettu tarina ei nouse oikein kunnolla siivilleen, vaikka Morkeb niin tekeekin.

Lainaus: Noita huusi tuskasta, kun demoni ojensi kätensä ja avasi kämmenensä, kuin vaatien jotakin. Noidan ruumis räjähti verisesti, kun hänen sydämensä purskahti ulos rintakehästä suoraan Morkebin avoimeen kouraan. Demoni nauroi vahingoniloisesti ja nielaisi noidan sydämen.

Lukijan novelli II: Yö
Uni ja todellisuus sekoittuvat Ben Roimolan kirjoittamassa novellissa, jossa yöllinen peto saapuu noutamaan kahta kaverusta. Hommassa on ideaa, mutta toteutus tökkii pahemman kerran ja loppuhuipentuma on turhankin kliseinen.

Lainaus: Karmeasti sähisten olento hyökkäsi Pertin kimppuun. Pertti ennätti laukaista kolme kertaa ennen kuin otus oli hänen kimpussaan. Kaikki laukaukset osuivat ja olion rintaan ilmestyi kolme suurta repeämää joista tihkui jotain mustaa, aivan kuin hyytynyttä verta. Yhdellä kouraisulla se avasi Pertin rintakehän samalla upottaen hampaansa hänen kurkkuunsa. En enää kestänyt, huusin, huusin, huusin.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Der Verräter (GJS Nr. 297)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.7.1991
Hinta: 21,00 mk

Yöjuttu 6B/1991: Ensimmäinen tapaukseni

Takakansi: eli kuinka kaikki alkoi…
JOHN SINCLAIR kertoo vihdoinkin itse, miten hänestä tuli aaveidenmetsästäjä!!

Arvio: John Sinclairin uran ensimmäistä virallista tapausta ruodittiin jo Yöjutun erikoisnumerossa 7/1985 julkaistussa tarinassa Noidan yö, jossa aaveidenmetsästäjä pelastaa skotlantilaisen pikkukylän hullun tiedemiehen vallalta. Sittemmin on tullut ilmi, että Sinclair oli ollut yliluonnollisten tapahtumien kanssa tekemisissä jo opiskeluaikoinaan. Nämä hahmon kehityksen kannalta olennaiset käänteet nostetaan esiin Ensimmäinen tapaukseni -nimisessä tarinassa, joka sekin on erikoisnumeron antia.

Ensimmäinen tapaukseni on vähän kuin sinkkujen b-puolet, lähtökohtaisesti etenkin hc-faneja kiinnostava, mutta kuitenkin selkeä väliinputoaja, jota ei ole haluttu ottaa viralliseen Yöjuttu-sarjaan. Sisällöltään se on hyvin suoraviivainen rymistely, jossa samaan vuokrataloon muuttaneet John ja hänen uudeksi ystäväkseen tuleva Bill Conolly ratkaisevat asuinkortteerinsa oudon arvoituksen. Tarina ei ole kummoinen, eikä juonenkäänteitä perustella kovinkaan syvällisesti, mutta tämän myötä lukija saa silti mukavasti tietoa Sinclairin uran varhaisimmista vaiheista – joka tosin on saksalaisten Yöjuttu-tietäjien mukaan ristiriidassa toisaalla kerrottujen uravaiheiden kanssa. Koska näitä tarinoita ei meillä Suomessa julkaistu, kotimaisten fanien tulee uskoa Sinclairin urakehityksen saaneen alkunsa tässä kertomuksessa paljastetulla tavalla.

Lainaus: Miehen yllä oli pelkkiä riepuja, riekaleisia lian ja mätänemisnesteiden kovettamia resuja, joista uhoava pyörryttävä löyhkä oli vähällä kääntää vatsani nurin.
Olento haisi kalmalle, kuolemalle ja haudalle.
Niin, voin hyvin kuvitella, että mätänevät ruumiit haisivat juuri sellaisilta.
En epäillyt enää hetkeäkään, etteikö säkistä noussut olento ollut mädäntynyt. Kummallista vain, että se liikkui. Eiväthän kuolleet kyenneet liikkumaan.
Oliko tämä sittenkin vain pahaa painajaisunta?

Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Mein erster Fall oder Wie alles begann (Hexenküsse: Das große Horror-Buch mit JOHN SINCLAIR, 1984)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.6.1991
Hinta: 21,00 mk

Yöjuttu 6A/1991: Mustaverinen vampyyri

Takakansi: Sensaatio oli täydellinen!
Paholainen tarjosi John Sinclairille yhteistyötä. Pahan valtakunnan yhtenäisyys piti palauttaa ja kiihkeät äärimmäisyysainekset ja omavaltaiset kuppikunnat syrjäyttää. Ensiksi piti julistettaman sota mustaverisiä vampyyreita vastaan. Piru vihasi niitä kuin vihkivettä, ja kaikkein eniten niitten johtajaa, Mandrakaa.

Arvio: Kun John Sinclair saa kutsun salaperäiseen tapaamiseen Lontoon laitakaupungille, hän ei osaa edes aavistaa sen toimivan johdattajana yhteen kaikkien aikojen merkittävimmistä taisteluista helvetin herruudesta. Vastakkain ovat nimittäin Myxinin jo Atlantiksessa johtamat, demonien verestä voimansa saavat mustat vampyyrit ja itse Asmodis, joka on päättänyt tehdä lopun nahkasiipien valtaannoususta. John ajautuu pahaan välikäteen, mutta helppoa ei ole Karallakaan, sillä Myxin tuntuu vaihtaneen puolta takaisin mustaveristen rinnalle.

Yöjutun parhaat jatkosarjat ovat poikkeuksetta jo vuosien takaa, mutta Mustaverinen vampyyri antaa ainakin ensimmäisen osansa osalta toivoa muutoksesta. Tapahtumia pohjustetaan maltilla, juonenkäänteet ovat kiinnostavia ja uusi demonikin tuntuu hyvin keksityltä. Myxinin mielenmuutoksen lopputulemista jää odottamaan innolla, joten tarinan kakkososalla on melkoiset paineet niskassaan.

Lukijoiden piirroksissa on alkanut esiintyä entistä enemmän komiikkaa, mikä toisinaan toimii mutta useimmiten ei. Tämänkertaisessa piirroskavalkadissa ei ole ainoatakaan merkittävää taideteosta. Lukijapostin joukossa on sen sijaan pari kiinnostavampaa puheenvuoroa, yleisilmeen ollessa kuitenkin perinteistä ostetaan ja myydään -osastoa.

Lainaus: Kumpikin minua purrut vampyyri ahnehti vertani parhaansa mukaan. Muut pitelivät minua aloillani, vaikka en olisi kahleitteni takia kyennyt muutenkaan liikkumaan kovin paljon, enkä ainakaan voinut karata mihinkään.
Yhtäkkiä kaikki muuttui. Raskas paino katosi päältäni ja molemmat vampyyrit ponnahtivat ylös yhtä aikaa kimeästi kirkuen ja kiivaasti päätään puistellen.
Jokin näytti menneen niiden mielestä vikaan.

Lukijan tarina I: Saatanallinen juttu
Ensimmäinen lukijan tarina on nimimerkki Demon 91:n käsialaa ja se kertoo uuteen kouluun saapuvasta nuorukaisesta, joka ajautuu hetimiten saatananpalvonnan piiriin. Hän päätyy saatanan alaiseksi ja alkaa tappaa kaikenlaisia uskovaisia tai ”usokkeja”, joiksi hän saatanan kanssa heitä nimittää. Toivoa sopii, ettei kirjoittaja ole tehnyt teostaan tosimielellä.

Lainaus: Tunti loppui ja ja jäin luokkaan. Opettaja pyyhki taulua ja minä tunsin kuinka aloin muuttua. Näin luokan peilistä, että silmäni olivat kadonneet ja ihoni kupli. Hiukseni olivat kadonneet ja kalloni oli halki. Halkeamasta nousi höyryä, mikä haisi aivan Helvetille. Opettaja ilmeisesti haistoi sen. Hän kääntyi minuun päin ja kiljaisi. Samassa minä sylkäisin häneen päin ja vihreä neste osui hänen otsaansa. Neste lisääntyi ja levisi ympäri opettajaa. Hetken kuluttua opettajasta ei ollut kuin luuranko jäljellä.

Lukijan tarina II: Ei edes kuolema
E. Huttu -nimimerkkiä käyttävä kirjoittajanalku on tekstannut lyhyen kertomuksen vaimonsa menettäneestä Johanneksesta, jonka yllätykseksi vaimo palaakin haudan takaa kotiin. Edellisen tarinan tavoin on suotavaa olettaa, ettei tätäkään ole tehty aivan vakavissaan, sen verran hölmöstä jutusta on kyse.

Lainaus: - Minun tuli nälkä ollessani haudassa, Anneli sanoi paljastaen kellastuneen hammasrivistönsä ja reikäiset ikenensä, jossa lukuisat pienet madot luikertelivat. Raimo tunsi vatsansa kääntyvän ylösalaisin.
- Onneksi Johannes näkee minut toisin. Hän saa hankkia minulle syötävää.
Raimo huusi viimeisen järjenrippeensä vinttihuoneeseen, kun Anneli tarrasi häneen kiinni.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Mandraka, der Schwarzblut-Vampir (GJS Nr. 296)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.6.1991
Hinta: 21,00 mk

Yöjuttu 5/1991: Unohdettujen vainajien laakso

Takakansi: He olivat maanneet maan povessa jo yli sata vuotta. Kukaan ei enää ajatellut heitä. Kaikki viisi kaivosmiestä olivat painuneet unohduksiin ihmisten mielissä.
Mutta toverukset eivät olleet kuolleet. Jossain vaiheessa heidän unohtajansa saivat siitä selvän muistutuksen!
Elävät ruumiit alkoivat levittää pelkoa ja kauhua Euroopan suurimmalla louhoksella…

Arvio: Mitä pidemmälle Yöjuttu sarjana on edennyt, sitä köykäisemmiksi ja ohuemmiksi sen tarinat ovat kehittyneet. Kunnollisia pohjustuksia ei ole tehty enää kuin ajoittain ja vaikka mielipiteeni ei olekaan aivan täyttä faktaa, liian usein tuntuu siltä, että kaikenlainen pahuus kumpuaa menneiden aikojen vaietuista salaisuuksista, jotka vain odottavat pääsyä nykymaailmaan. Näin käy myös Saksan hiilikaivosalueelle sijoittuvassa, sinänsä varsin toiminnallisessa tarinassa Unohdettujen vainajien laakso.

Tämäkin vaatimaton tarina alkaa räväkästi, kun keski-ikäisen kaivosmiehen kotivarastoista löytyy ikivanha käsi. Ennen pitkää käden omistaja saapuu noutamaan sitä ja teurastaa samalla perheen vanhemmat niille sijoilleen. Paikalle hälytetty komisario Will Mallmann laskee yhteen yksi plus yksi ja hälyttää John Sinclairin paikalle, eikä aikaakaan, kun he saavat ottaa yhteen viiden vuosikymmeniä haudassaan maanneen kaivosmieszombien kanssa. Valitettavasti zombiet eivät ole kaksisia vastuksia, eikä ystävillemme koidu vaikeuksia niiden listimisessä.

Lukijoiden piirroksia on mukana lähes kymmenkunta ja onpa mukaan eksynyt muutama aivan kelvollinenkin tussaus. Lukijapalstalla keskustellaan kauhuelokuvista ja etenkin jäsen nro 599 eli nimimerkki Father! Satan! osoittaa vallan edistyksellistä elokuvamakua Nekromantikeineen ja Bloodsucking Freakseineen – näiden rinnalla tavanomaiset listaukset Alieneineen ja Poltergeisteineen eivät tunnu enää miltään.

Lainaus: Tunkeilija oli kaljupäinen ja hänen ihonsa oli harmaankalpea kuin vedessä lionnut siannahka. Silmät olivat kuin kaksi pyöreää pikkukiveä. Niissä ei näkynyt mitään elonmerkkiä. Yllä roikkuvat likaisenkeltaiset paidanriekaleet olivat yhtä ryvettyneet kuin housutkin.
Olento ojenteli kädentynkäänsä Lisaa kohti, mutta ei sanonut mitään. Yhtäkkiä Lisa tajusi, mitä tunkeilija tahtoi.
Kättä!

Lukijan novelli: Kauhujen talo
Lukijoiden novellien taso on ollut vaihteleva ja ainoastaan ani harvaa novellia on voinut vuosien saatossa kutsua hyväksi. Niiden joukkoon ei nouse myöskään Ville Peltolan kynäilemä kummitusjuttu, jossa joukko lomamatkalla olevia teini-ikäisiä päättää käydä vilkaisemassa vanhaa ränsistynyttä taloa. Lähestyvästä myrskystä, taloa ympäröivästä uhkaavasta ilmapiiristä ja sen puutarhasta löytyneestä irtopäästä huolimatta nuoret päättävät jäädä sinne yöksi. Tarinan lopputwisti on yhtä hölmö kuin sitä edeltävät tapahtumatkin.

Lainaus: Samassa he kuulivat rätinää alakerrasta. Jaana ryömi katsomaan ja näki kauhukseen kuinka koko alakerta oli tulessa ja hirviö nousi tulisia portaita heitä kohti. Pekka oli tullut Jaanan viereen ja näki saman hirvittävän näyn kuin Jaanakin. Koko talo oli kohta tulessa ja niin kuuma, että he olivat enää ainoalla suojaisella paikalla. Mutta kaikki he tiesivät, että he kuolisivat kohta. Samassa rysähti suuri osa lattiaa heidän edestään, ja tuli nousi kattoon ja seinille. He olivat loukussa! He ottivat toisiaan käsistä kuin apua anoen, mutta samassa lattia romahti heidän altaan. Ennen kuin he tippuivat alas, he näkivät samat hirviön kasvot ja kuulivat: WELCOME TO HELL! Sitten kaikki pimeni. He olivat kuolleet!


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Tal der vergessenen Toten (GJS Nr. 295)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.5.1991
Hinta: 14,50 mk

Yöjuttu 4/1991: Tulinen bumerangi

Takakansi: Ted Ricker havaitsi vaaran vilkaistessaan olkansa yli. Taivas näytti syttyneen ilmiliekkiin hänen helikopterinsa takana. Sitä paitsi tuli levisi räjähdysmäisellä nopeudella.
Matkustajat puhkesivat hätähuutoihin. Hekin olivat nähneet hurjaa vauhtia lähenevän liekkiseinän.
Ted tajusi, ettei kyennyt väistämään tulista bumerangia. Helvetin liekit saavuttaisivat helikopterin joka tapauksessa. Hän ei voinut enää muuta kuin varoittaa lennonjohtoa. Radiosanoma alkoi seuraavasti: ”Tulinen bumerangi seuraa meitä. Se on talon kokoinen…” Yhteys katkesi.

Arvio: Tunisiasta zombiejahdista saapuneet John ja Suko ehtivät tuskin edes hengähtää, kun heillä on edessään uusi mysteeri. Australiassa tapahtuneen oudon lento-onnettomuuden ja Johnin maagisen bumerangin omistajaansa kohtaan suorittaman hyökkäyksen välillä on salaperäinen yhteys ja pian ystävykset ovatkin matkalla maapallon toiselle puolelle, jossa heitä vastaan asettuu maan alkuperäiskansojen uskonnon edustaja valmiina kostamaan kansalleen ja maalleen tehdyt vääryydet.

Varsin köyhistä lähtökohdista ponnistava Tulinen bumerangi kasvaa tapahtumien edetessä kiinnostavaksi hyvän ja pahan väliseksi kamppailuksi tuoden joiltain osin mieleen vuosien takaisen klassikkotarinan Punaisen helvetin herra (4/1985). Tällä kertaa juonen kulku on tosin suoraviivaisempaa ja loppuhuipentuma yksinkertaisempi, mutta kokonaisuutta tarkastellen Tulinen bumerangi on koko kestonsa ajan otteessaan pitävä ja toteutukseltaan riittävän kekseliäs jännityskertomus. Ei mikään kuolematon kauhistelu, mutta vankkaa Yöjuttujen keskitasoa.

Kahden vaatimattoman lukijapiirroksen lisäksi lehti tarjoaa osto- ja myynti-ilmoituksia, tiukkaa lukijapalautetta sekä pari kauhurunoa, joista yksi on kirjailija Hannu Salakan käsialaa.

Lainaus: Terävä sihinä voimistui. Pysähdyin ovelle ja kurkistin varovasti sisään. Samassa näin suunnilleen pääni korkeudella nopean häivähdyksen, ikään kuin jokin esine olisi singahtanut minua kohti. Vedin niskani vaistomaisesti kyyryyn, sukelsin kynnyksen yli olohuoneen lattialle ja kierähdin sivuun. Onneksi en kuitenkaan noussut heti pystyyn niin kuin yleensä vastaavanlaisissa tilanteissa, vaan katsoin ensin.
Säikähdin kuollakseni, kun tunnistin salaperäisen äänen aiheuttajan.
Se oli oma hopeinen bumerangini, ja se viuhui suoraan minua kohti!

Lukijan runo I
Voima voimaton,
sinussakin on.
Mahti mahdoton;
olet voimaton.

Vaara outo aina uhkaa
kohta olet kasa tuhkaa.

Taistella et vastaan voi,
kun pirun urut päässäs soi.

Oli elo täyttä kultaa.
Arkku kiinni, päälle multaa!
(Marjut Järvimies)


Lukijan runo II: Ei vielä
On pimeä…
H Ä N tulee taas.
Lihattomat kasvot ylleni
kumartuvat… kysyvästi.

Huoneen nurkassa hämähäkki
kutoo verkkoaan,
luiset kädet…
sivelevät poskeani.
Hiljaa H Ä N kuiskaa:
Tule…
Pian!
Vaativasti korottaa ääntään.
H Ä N avaa oven…
viitaten seuraamaan.

Joen rannalla
tumma lautta…
odottaa.

Valo syttyy huoneeseen
ja joku kelloaan katsellen
koettelee rannettani,
hymyilee…
minulle.
Lautturi.
Pettyneenä lähtee pois.
(…IT WAS DARK AND STORMY NIGHT)


Runo III
Ei tule toista aikaa, toista tilaisuutta
elää oikein,
tulee vain kuolema, hiljainen
harmaa herra vierellemme,
varova nykäisy kädestä, kutsuva katse
se ei katoa katsomalla muualle,
niin kuin ei olisikaan mitään,
se odottaa
kunnes nousemme ja
lähdemme sen kanssa mykkänä matkaseurana
hiljaista tietä pitkin
taaksemme katsomatta, pää painuneena,
verkkaisesti astellen.
(Hannu Salakka)


Lukijan novelli: Silmä silmästä
Salaiseen silmäkulttiin ajautunut nuori nainen muistelee tekemisiään Riina Pöyttiön kirjoittamassa novellissa, jossa pienen pojan välittömyys ja rakkaus riittää palauttamaan naisen hetkeksi takaisin järkiinsä ja tuhoamaan kultin sekä siihen kuuluvat toverit. Vankkaa keskitasoa tämäkin, joskin aineksia parempaankin olisi varmasti ollut.

Lainaus: Kukaan ”muista” ei huomannut elämääni. Halusin tuhota heidät. Tiesin, että vain ja ainoastaan minä pystyisin siihen. Näitä olentoja ei saanut katoamaan tappamalla. Ne olivat sen yläpuolella. Jos se ruumis, jossa he asuivat, kuihtui, he vaihtoivat ruumista. He olivat henkiä, ikuisia. Ja uskomattoman raakoja. Uhrimenoihin kuului mm. yhden uhrin harkittu ja järjestelmällinen silpominen. Uhrin veri valutettiin astiaan, josta papit ottivat kukin kulauksen. Silmät otettiin tietysti talteen.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Der Feuer-Bumerang (GJS Nr. 294)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.4.1991
Hinta: 14,50 mk

Yöjuttu 3/1991: Zombeja taivaalta

Takakansi: Heillä oli neljäkymmentä vuotta aikaa säilöä kauhut ja pitää ne poissa ihmisten tietoisuudesta. Kukaan ei enää ajatellut heitä, sillä hiekka-aavikon kuuma tuuli säilytti heidän salaisuutensa.
Kunnes tuli se kohtalokas päivä, jona he lähtivät liikkeelle ja aloittivat kauhistuttavan sotaretkensä.
Taivaalla surisi lentokone, jollaista ei enää pitänyt olla olemassakaan ja sen neljäkymmentä vuotta sitten kuollut miehistö valmistautui hyökkäämään…

Arvio: John Sinclair ja hänen ystävänsä Suko ovat saaneet jälleen kerran oudon tarinan ratkaistavakseen. Pohjois-Afrikan autiomaassa on nähty toisen maailmansodan aikainen lentokone, jota ei enää pitäisi olla olemassakaan. Kaiken lisäksi joku onnekas oli nähnyt myös koneen sisään ja sitä näytti miehittävän vuosikymmeniä sitten koneen mukana kadonnut miehistö. Koska zombien mukanaoloa ei voinut varmuudella rajata pois, Johnin ja Sukon oli karistettava Lontoon tomut jaloistaan ja suunnattava toiselle mantereelle zombiejahtiin.

Yöjutun viime ajat ovat olleet vaatimattomat: jokaista hitusenkin mielenkiintoista tarinaa on seurannut monta tylsää ja yhdentekevää kertomusta, joiden ideoimiseen ja toteuttamiseen ei ole juuri aikaa käytetty. Näin tapahtuu myös Luisen saatanankellon jälkeen, sillä menneisyydestä saapuva zombielauma ikiaikaisine kirouksineen on niin laiskanoloinen kokonaisuus, ettei pahemmasta väliä. Jos siihen on jotain jännitystä saatukin, se karisee viimeistään siinä vaiheessa, kun John kumppaneineen alkaa lahdata zombieköntyksiä kuin liukuhihnalta.

Aukeaman kokoisella lukijapostia-palstalla fiilistellään edellisten numeroiden kuvilla ja Marjut Järvimiehen runolla sekä kaupitellaan vanhoja Yöjuttu-lehtiä. Neljästä lukijain piirroksesta yksikään ei ole mieleenpainuva.

Lainaus: Kahdeksan kaamean näköistä olentoa vaelsi jonossa aavikon halki. Ne olivat eläviä vainajia, joita mitkään esteet ja vaikeudet eivät saaneet luopumaan tavoitteestaan.
Vaisto sanoi niille, että keitaan asukkaat olivat paenneet jonnekin. Aavikkotuuli ja hiekka eivät kuitenkaan olleet kyenneet häivyttämään ihmisen hajua. Zombit vainusivat sen ja seurasivat perässä saadakseen vihdoinkin kauan kaipaamaansa saalista.
Taival jatkui. Kammottaviksi kuolemankuvatuksiksi lahonneet vainajat etenivät välillä yhtenä jonona, välillä taas useampana ryhmänä rinnatusten. Monelta näkyivät hampaat ja leukaluut, koska poskilihakset olivat mädäntyneet ja pudonneet pois. Jos ihoa oli vielä joissakin kohdin jäljellä, se oli sierettynyt ja turvonnut sinipunaiseksi tai sitä peitti vihertävänvalkoinen home.

Lukijan novelli: Demonin riivaamat
Edellisessä numerossa alkanut ja nyt päättyvä novelli kertoo vanhan talon kellariin pesiytyvästä pahasta, jonka takana on talossa aiemmin asunut saatananpalvontakolmikko. Odotukset olivat varovaisen innostuneet varsin kelvolliseksi osoittautuneen avausosan myötä, mutta valitettavasti Demonin riivaamat hyytyy nopeasti ja muuttuu pelkäksi halvaksi Yöjuttu-kopioksi hopealuoteineen, krusifikseineen ja gnostismaagisine liituineen.

Lainaus: Demonin synkkä ääni kaikui kumeana käytävissä. Näin hänet nyt selvästi. Suomuinen, tumma liskoniho peitti häntä kauttaaltaan. Hän oli verhoutunut mustaan kaapuun ja kaksi tulista kekälettä liskonpäässä hehkuivat helvetin raivoa. Hän paljasti puhuessaan naskalinterävät hammasrivinsä, jotka saivat uhrin jähmettymään kauhusta. Kesti hetken, ennen kuin heräsin toimintaan. Heilautin automaattipistoolin häntä kohden ja ammuin samaan sarjaan kolme perättäistä laukausta. Vihkihopeiset luodit upposivat demonin rintaan. Demonin keho ei edes nytkähtänyt. Liskonlihaan syntyi ammottavia aukkoja, jotka umpeutuivat melkein heti. Muuta vaikutusta ei luodeilla ollutkaan. Tajusin mahdollisuuksieni pudonneen melkoisesti kuullessani jylisevän, mahtavan pilkkanaurun demonilta.

Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Zombies, die vom Himmel fallen (GJS Nr. 293)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.3.1991
Hinta: 14,50 mk