Takakansi: Atlantis eli!Sen tiesimme me ja sen tiesivät monet muut, eikä kukaan voinut sille mitään. Atlantiksen perintö vaani piilossa sopivaa hetkeä iskeäkseen ihmiskunnan kimppuun. Se työnsi tuntosarvensa ulos aina silloin, kun halusi saada jotakin. Suko ja minä koimme sen karvaasti omissa nahoissamme. Jouduimme toteamaan rajallisuutemme.
Samalla joutuivat myös Myxin ja Kara palaamaan kauheaan menneisyyteen, josta olivat luulleet päässeensä ikiajoiksi eroon…
Arvio: Lontoolaisessa jokiveneessä asuvalla Greggillä on hallussaan salaperäinen voima, jonka hän on saanut demoni Arkonadalta. Gregg pyrkii jatkamaan Arkonadan perintöä eräiden kaksosten avulla, mutta John Sinclair ja Suko saavat varsin nopeasti vihiä miehen suunnitelmista. Myös Kara ja Myxin liittyvät tarinaan, jonka loppuhuipentuma käydään Lontoon sijaan liekehtivillä kivillä.
Ilmestymisvuotensa heikoimpiin Yöjuttuihin lukeutuva Paholaisen tatuoija on juoneltaan sekava ja tarinankuljetukseltaan turhankin ripeä kertomus ikiaikoja unohduksissa olleen demonin aikeista aiheuttaa sekaannusta maan päällä. Arkonada on kieltämättä kiinnostava lisäys jo entisestäänkin laajaan demonien ryhmään, mutta kirjoittaja olisi voinut käyttää häntä hieman paremmin hyväkseen – nyt Arkonadan läsnäolo on pitkälti pelkkää patsastelua, joka ei johda sen enempää kauhuun kuin jännitykseenkään. Eeppinen lopputaistelu kaikkine juonenkäänteineen on tylsä ja innoton.
Lehdessä järjestettiin kevään ja kesän aikana myös uusi Yöjuttu-klubin pääsykoe ja onnekkaiden nimet julkaistiin tässä numerossa. Lukijain piirroksiakin on mukana runsaasti ja tällä kertaa myös yksi humoristinen sellainen, jossa Sukon syliin hyppäävä John myöntää pelkäävänsä ympärille asettuneita pimeyden voimia.
Lainaus: Jos Kara olisi kyennyt puhumaan, hän olisi huutanut pikku velhon nimeä riemusta kiljuen. Koska hän kuitenkin oli edelleenkin liikuntakyvytön, hän saattoi vain tuijottaa Greggin ohi nähdäkseen edes vilahduksen niin hartaasti odottamastaan ystävästä.
Myxiniä ei ollut tuhottu. Hän ei ollut kuollut, vaan elävä, ja oli tullut pelastamaan Karan. Mutta riittivätkö hänen voimansa menestykselliseen taisteluun Arkonadaa vastaan?
Kara pelkäsi, ettei riittänyt.
Lukijan novelli: Moonshine
Nimimerkki Hedun kirjoittama ihmissusinovelli mukailee kaikkia lajityypin peruskliseitä aina syrjäisestä mökistä oudosti käyttäytyvään vaariin, täysikuusta helppohintaiseen loppuratkaisuun. Murteen käyttö vuoropuhelussa on teennäistä, eivätkä henkilöt muutenkaan ole kaikkein parhaalla mahdollisella tavalla hahmoteltuja. Kolme sivua on sitä paitsi aivan liian lyhyt mitta tällaisellekin kauhutarinalle.
Lainaus: - Voi luoja, ukko supisi kuuta katsoen. – Armahda, älä anna sen tapahtua…
Mutta hän tiesi sen. Hän oli muuttuva, ja hän tulisi raatelemaan heidät…
Rikkumaton hiljaisuus loi elottoman kuvan tähän syrjäiseen metsään. Kasvit ja eläimet näyttivät väistyvän jonkin pahan tieltä…
Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, GermanySaksankielinen teos: Des Satans Tätowierer (GJS Nr. 265)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.9.1989
Hinta: 12,50 mk
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti