Muinaisessa Perussa aikoinaan vaikuttanut mahtava velho oli toiminut päätelmänsä mukaisesti ja jähmettänyt itsensä kuoleman kaltaiseen maagiseen horrokseen luottaen siihen, että jonakin päivänä tulevaisuudessa joku olisi herättävä hänet takaisin elämään.
Se päivä koitti runsaan 2000 vuoden kuluttua, kun muuan tiedemies oivalsi löytäneensä täsmälleen oikean kohteen käytettäväksi hämäräperäisissä kokeissaan.
Muumioiden kostoretki alkoi…
Arvio: Yöjuttu-lehti oli kokenut melkoisen muutoksen vuoden 1992 alussa, joka ainakin näin jälkikäteen tuntui jo lopun alulta. Lukijapalsta oli lakkautettu, eikä lukijoiden novellejakaan enää julkaistu. Vuoden ensimmäistä numeroa lukuun ottamatta kaikki muut vuoden lehdet olivat vanhojen tarinoiden kierrättämistä, joten Johnin, Sukon ja Mandra Korabin Yöjutussa 10/1991 aloittama seitsemän maagisen tikarin etsintäretki jäi hämmentävästi kesken, mutta kaikkien Yöjuttu-fanien onneksi siihen palattiin vielä vuoden 1993 julkaisujen puitteissa.
Sitä ennen oli kuitenkin toisenlaisten seikkailuiden vuoro. Yöjutun viimeisen vuosikerran ensimmäisen tarinan tapahtumat sijoittuvat Lontoon liepeille, erääseen toisen maailmansodan aikaiseen bunkkeriin, jonka maaperässä uinuu suurempi pahuus kuin kukaan osaa odottaa. Ensimmäisenä siihen tutustuu nuori brittipoika, joka kertoo nähneensä bunkkerissa kultaisia kyyneleitä itkevän hirviön. Vanhempien epäusko muuttuu kauhuksi, kun kyseinen hirviö saapuu heidän luokseen vieraisille. Onneksi konstaapelina toimiva perheenisä tietää Scotland Yardissa työskentelevästä aaveidenmetsästäjäkaksikosta, eikä aikaakaan, kun John ja Suko saapuvat selvittämään mysteeriä.
Lennokkaasti nimetty tarina ei ole aivan sitä mitä se antaa odottaa, sillä kelpo mysteeristä ei ole tällä kertaa tietoakaan. Toiminnan rajaaminen lähes täysin yhteen ainoaan bunkkeriin on ratkaisuna epäonnistunut, sillä siten ikuiseen elämään kirottujen muumioiden synnyttämä uhka jää minimaaliseksi. Jane Collinsin mukanaolo tuntuu irralliselta ja kun loppujen lopuksi takakannessa luvattua tiedemiestäkään ei näy eikä kuulu, jää Muumiot tulevat täydelliseksi väliinputoajaksi, jossa ainoastaan kansikuva edustaa jotain onnistunutta – kolme lukijain piirrostakin unohtuvat nopeasti mielestä.
Lainaus: Muumiot kuoriutuivat esiin mullan alta verkalleen ja kiirettä pitämättä. Ne nauttivat tilanteesta omalla tavallaan. Uhri ei enää pääsisi pakoon, ja ne itse saattoivat toteuttaa mielihalujaan täysin siemauksin, koska selustatukena ja suojelijana oli olento, joka oli suunnitellut kaiken valmiiksi.
Kauhun lamauttama mies seurasi silmiensä edessä esitettävää kaameaa näytelmää kykenemättä kääntämään katsettaan pois. Muumiot seisoivat enää vyötäröään myöten maassa löystyneet ja likaantuneet käärinliinat ainoana verhonaan.
Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Die Mumien kommen (GJS Nr. 313)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.1.1993
Hinta: 16 mk
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti