Yöjuttu 11/1988: Paholaissaaren vanki

Takakansi: Suko makasi arkussa. Hänellä ei ollut mitään käsitystä siitä, kuinka oli joutunut kellarissa olevaan mustaan arkkuun. Hän ei ollut herännyt edes arkunkannen kovaan kolahdukseen, sillä takaraivoon osunut isku oli saattanut hänet tehokkaasti unten maille.
Mutta tajuttomuustilakaan ei kestä ikuisesti, ellei ole kuolemaksi. Niinpä Sukokin alkoi heräillä, ja se oli karmea herääminen. Ympärillä oli pilkkosen pimeää, ja ilma tuntui olevan loppumaisillaan. Tähänastinen tajuttomuus oli ollut hänen pelastuksensa, sillä se oli laskenut hapenkulutuksen minimiin, eikä hän ollut tukehtunut hapenpuutteeseen. Mutta nyt hän oli tajuissaan – ja saattoi vain maata selällään, tuijottaen lamautuneena pimeyteen…

Arvio: Lady X:n tapettua viimeisenkin Ambiastro-vampyyritrion jäsenen, vaikeutui Johnin ja kumppaneiden tehtävä kuolemansumun arvoituksen ratkaisemiseksi entisestään. Onneksi vanhalla romaninaisella, Azucenalla, oli vielä muistissaan paikka, josta he vampyyriveljekset löysivät. Ongelmiksi muodostuivat vain paikan syrjäinen sijainti, sen hetkellinen olemassaolo sekä se, että saarta vartioi verenhimoinen lohikäärme. Onko tehtävä siis tuomittu epäonnistumaan vai voivatko edes Myxin ja Kara auttaa ystäviämme tässä kiperässä tilanteessa?

Yksinkertaisen oloisena seikkailuna alkava, mutta tarinan edetessä yhä eeppisempiä mittasuhteita saava kertomus tuo vahvasti mieleen vuoden 1984 trion Helvetin portilla - Kauhun keskipisteessä - Tuo minulle Asmodinan pää. Vaikka tällä kertaa ei liikutakaan eri ulottuvuuksissa, ulottaa tarina lonkeronsa aina Atlantiksen historiasta Murhaliigaan ja sen tulevaisuuteen. Jos avausosa oli heikko ja tasapaksu, on jälkimmäinen kaikessa suuruudessaan mitä mainioin. Ainoastaan loppuhuipentuma on hätäisesti kyhätyn oloinen. Kotimaisen lehden kansikuva on Tom Hollandin ohjaamasta vampyyrielokuvasta Kauhun yö (Fright Night, 1985).

Lainaus: Jouduin jälleen kerran kuolemansumun kanssa vastatusten. Pitelin kädessäni ristiä, ainoaa asetta, jonka tiesin varmasti pystyvän pysäyttämään sumun etenemisen.
Sumun sisältä kuului ääniä, ikään kuin se olisi elänyt. Häipyvät kiljahdukset, hiljainen vikinä, korvia repivä ulina ja parahdukset sekoittuivat kaukaiseksi taustahälyksi, joka tuntui kuitenkin olevan niin lähellä.
Henget, joista sumu koostui, olivat voitostaan varmoja. Ne tahtoivat muuttaa minut ja ystäväni luurangoiksi.

Lukijan novelli: Yö nummella
Tällä kertaa novellin kirjoittajana on ollut Marko. Hänen kynästään on lähtenyt loppuratkaisultaan varsin onnistunut, mutta muilta osin hyvin tavanomainen vampyyritarina. Syrjäisellä nummella kuljeskeleva yön paholainen on ottanut tähtäimeensä erään perheen pienen tyttären, joka onnistuu kuitenkin kukistamaan vampyyrin vielä haudan takaakin. Pituudeltaan normaalin Yöjuttu-novellin mittainen teksti olisi kaivannut selkeämpää jäsentelyä, sillä tällaisenaan se on turhan raskas lukea. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon vampyyrin hampaidenteroitusmenetelmä.

Lainaus: Hän näytti kaikinpuolin komealta seisoessaan myrskyn keskellä. Ainut piirre, mikä oli hänessä silmiinpistävää, oli hänen kasvojensa kalpeahko väri. Se näytti miltei sairaalloiselta. Niin myös hänen sormensa, sillä niiden kynnet olivat pitkät ja ilkeästi käyristyneet. Myös suu oli veren tahrima edellisyön ateriasta. Hänen kurkkunsa oli taas kuiva. Hän ei saanut irtoamaan edes yhtään sylkeä, vaikka hänen nälkänsä oli mahtava. Hän kumartui maahan päin. Otti sieltä pienen kiven ja pani sen suuhunsa. Hän pyöritteli sitä niin kauan, kunnes se kalahti vasten hänen pitkiä kulmahampaitaan kuin irtonainen kiila. Nyt kulmahampaat olivat ”täydessä terässä”.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Die Gefangene der Teufelsinsel (GJS Nr. 255)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.11.1988
Hinta: 11,50 mk