Yöjuttu 8/1986: Stellan rottakellari

Takakansi: Jouduimme mukaan pelkästään typerän sattuman vuoksi, mutta pirullahan on sormensa monessa mukana. En ehtinyt toimia riittävän nopeasti nähdessäni tumman hahmon ilmestyvän yllättäen hopeanharmaan maantiekiitäjäni valoihin ja rojahtavan konepellille, josta se paiskautui saman tien kadun sivuun.
Vieressäni istuva Suko kysyi vain tyynesti, mikä auton nokalla rysähti.
Jarrutin kiivaasti ja Bentley pysähtyi nytkähtäen.
Jäimme istumaan autoon ja yritimme kurkistella takapeiliin nähdäksemme, mikä meihin oli törmännyt. Turhaan. Takanamme oleva katuosuus näytti pimeältä ja tyhjältä, kuten sen vieressä kulkeva hautausmaa-alueen muurikin…

Arvio: Johnin Bentleyn konepellille heitetty suurikokoinen kuollut rotta johdattaa ystävämme omituiseen seikkailuun, jonka keskipisteenä on lontoolaisessa mielisairaalassa hoidettavana oleva potilas. Piruparka on valmistautunut rottien maailmanvalloitukseen, mutta koska on itse estynyt sitä toteuttamaan, hän on värvännyt itselleen apulaisen. Hamelnin pillipiiparin legenda on valmis heräämään eloon keskellä nykyaikaista Lontoota.

Stellan rottakellari oli varmasti vuoden 1986 odotetuin Yöjuttu. Se ei ollut sitä tarinansa vuoksi, vaan koska sen sivuilla ilmoitettiin kaikki Yöjuttu-klubiin hyväksytyt jäsenet. Minäkin odotin lehteä innoissani ja muistan vieläkin sen ilon, joka hyväksymisestä seurasi. Todisteeksi kerhokelpoisuudesta sain jäsennumerolla varustetun kerhokortin, jonka olen ajat sitten jo kadottanut.

Itse tarina ei ole häävi, vaan turhankin paljon aiemmin samana vuonna ilmestyneen Tappajahyönteisten kaltainen. Jos rotat ovatkin tosielämässä todellisia iljetyksiä, niiden herättämä vastenmielisyys ei ulotu tekstiin ja koko tarinan oleellisin pointti menee kaukaa ohi. Loppuhuipentuma on kaikessa ennalta-arvattavuudessaan melkoinen antikliimaksi.

Lainaus: Nainen ei sanonut sanaakaan. Hän ei myöskään soittanut kummallista huiluaan. Riitasoinnut olivat vaienneet ja kellariin oli laskeutunut painostava hiljaisuus.
Stella sinänsä ei ollut mikään kauhunäky, mutta hänen ympäristönsä sen sijaan oli.
Kymmenet rotat juoksentelivat hänen ympärillään ja hyppivät lattialla lojuvan ihmisen luurangon päällä. Luurangon toinen jalka oli vielä koukussa ja luinen polvi sojotti kattoa kohti.
Lihava rotta kyyhötti kellertävän pääkallon sileällä pinnalla ja nuoleskeli turkkiaan.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Stellas Rattenkeller (GJS Nr. 227)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.7.1986
Hinta: 9,50 mk

Yöjuttu 7/1986: Tappaja tuonelasta

Takakansi: Viola Wayne heittäytyi vuoteelle. Hiki helmeili hänen otsallaan. Hän tunsi tukehtuvansa ja raastoi hysteerisenä pukunsa kaulusta kuin se olisi aikonut kuristaa hänet.
Hän vilkuili hätääntyneenä ympärilleen. Sattumalta hänen katseensa osui vuoteen vierellä olevaan peiliin. Ei, ei voinut olla totta! Eivät nuo olleet hänen kasvonsa! Ne olivat muuttuneet täydellisesti; tulleet harmaiksi ja ryppyisiksi. Ja hänen vartalonsa... se oli painunut kumaraan ja kuin kutistunut joka puolelta!
Ja yhtäkkiä hän näki sen. Kylmän sinisen tulen! Se ilmestyi huoneeseen ilmassa leijuen ja näytti haluavan tarttua häneen hotkaistakseen hänet!
Silloin hän kuuli jylisevän äänen: ”Sinun pitää vannoa paholaiselle! Sinun pitää totella minua, ja minä käsken sinua: Tapa, Tapa!”

Arvio: Turistijoukko matkustaa Meksikoon tarkoituksenaan tutustua maya-kulttuurin perinteisiin. Heidät houkutellaan kuitenkin ansaan ja alistetaan kuolleitten herran palvelijoiksi. Pian tämän jälkeen alkaa tapahtua outoja murhia eri puolilla maailmaa, joten John Sinclairilla on taas töitä tehtävänään. Avukseen hän saa toimittajaystävänsä Bill Conollyn ja kaksikko suuntaa matkansa pimeyden ytimeen, Jukatanin niemimaalla sijaitsevalla henkien vuorelle.

Yöjutun kesän 1986 erikoisnumero vie lukijansa Johnin seikkailuiden toiseen tarinaan, vuoteen 1973, jolloin Suko ei ollut aaveidenmetsästäjän apuna ja Bill Conolly oli naimaton, maailmaa ristiin rastiin kiertävä toimittaja. John ajeli kuuluisan Bentleyn sijaan Morrisilla, eikä hänellä ollut ristiä rinnallaan. Hän kävi pimeyden voimien kimppuun nyrkein ja tavallisin luodein varustetun pistoolin avulla.

Tappaja tuonelasta on kömpelö kokonaisuus. Lähtökohdat ovat kyllä kekseliäät ja juoni rullaa vauhdilla eteenpäin, mutta muilta osin on helppo huomata, kuinka alkupäässä ollaan. Teksti on töksähtelevää, eikä kotimaisella kirjoittajallakaan ole ollut paras päivänsä, sen verran runsaasti kirjoitusvirheitä on päätynyt lopulliseen tekstiin. Tämän lehden parasta antia onkin sen alkuperäispainoksen kansikuva, vaikka sillä ei mitään tekemistä sisällön kanssa olekaan. Tarina julkaistiin uudelleen numerona 12/1992.

Lainaus: John tuijotti kiveä kykenemättä kääntämään katsettaan pois ja tuliset pallot kieppuivat hurjasti hänen silmissään. Polvet tutisivat ja pistooli putosi kädestä.
Hän lyyhistyi lattialle. Viimeinen näköhavainto oli kuolleitten herran ivallinen naama ja intiaanien vihan vääristämät ilmeet.
Sitten sekin häipyi. John oli tajuton. Hän oli puolustuskyvyttömänä kuolleitten herran armoilla…


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Mörder aus dem Totenreich (Gespenster-Krimi Nro 2)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 1.7.1986
Hinta: 9,50 mk

Yöjuttu 6/1986: Tokatan perintö

Takakansi: Japanilainen meren jumala Susanoo oli karkotettu valosta ja asusti nyt pimeissä syvyyksissä, jonne hän oli rakentanut hirvittävän valtakuntansa. Hän iloitsi siitä, että Emma-Hoo oli valinnut tähän tehtävään juuri hänet.
- Kyllä, Susanoo sanoi, – etsin miekan ja lähden sen jälkeen taistelemaan Kultaista samuraita vastaan. Tokatan perintö ei saa joutua hukkaan. Hän teki liikaa virheitä. Pahin erehdys oli se, että hän liittyi heihin, jotka olivat hakeneet hänet maan uumenista esiin. Meihin hänen olisi pitänyt liittyä, sillä me olemme voimakkaampia ja mahtavampia!

Arvio: Japanilaisten demonien keskinäiset välienselvittelyt tempaisevat mukaansa myös Johnin, joka saa apua yllättävältä taholta, kun Kultainen samurai saapuu Lontooseen varoittamaan ystäväämme uhkaavasta vaarasta. Ei aikaakaan, kun mahtava Susanoo-demoni seisoo Johnin edessä Tokatan miekka kädessään valmiina leikkaamaan tämän pään irti! Toisaalla Shao joutuu äärimmäiseen hengenvaaraan, josta hänet voi pelastaa vain täysin ulkopuolinen henkilö.

Hienolla japanilaisen mytologian johdattelulla alkava Tokatan perintö kuuluu niihin Yöjuttuihin, joista minulla ei ollut lainkaan mielikuvia. Vaatimaton ja täysin aiheesta poikkeava kansikuva ei niitä varsinaisesti nostanut, mutta lopputulos on silti aivan mukiinmenevä, ovathan japanilaisten demonien kanssa käydyt mittelöt piristävä poikkeus perinteisiin taisteluihin vampyyrien ja ghoulien kanssa. Lopullinen yhteenotto Susanoon kanssa on hyvin toteutettu. Kirjoitusvirheitä on lipsahtanut mukaan yllättävän paljon.

Lainaus: Kultaisen samurain suu vetäytyi hymyyn. – Tapanani ei ole tehdä mitään ilmaisia palveluksia, sillä kaikella on hintansa. Vaadin sen sinultakin. Sitä paitsi kysymyksessä on omakin etusi, koska Susanoo tahtoo tappaa sinutkin. Olithan sinäkin aikoinasi Tokatan vihollinen.
- Mitä minun pitää tehdä? minä kysyin paksulla äänellä. Olin jo ehtinyt luulla Kultaista samuraita ystäväkseni tai ainakin liittolaisekseni, mutta totesin erehtyneeni pahan kerran. Samurai ajatteli vain omaa etuaan ja teki sen tylysti selväksi.
- En halua Tokatan miekan jäävän vääriin käsiin. Ota hänen perintönsä pois Susanoolta!


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Tokatas Erbe (GJS Nr. 226)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.6.1986
Hinta: 9,50 mk