torstai 31. lokakuuta 2019

Yöjuttu 6/1988: Pandoran lipas

Takakansi: Myös Suko joutui tekemisiin Pandoran kanssa. Hän oli jo jonkin aikaa tarkastellut kummallista pilvimuodostelmaa, kun taivaalta yhtäkkiä ojentui kaksi kättä, jotka pitelivät kummallista esinettä, Pandoran lipasta, josta alkoi äänettömästi, sumuhaituvien seassa leijailla kaameita olentoja maan päälle. Zeus-jumalan ikivanha kirous oli toteutumassa meidän aikanamme…

Arvio: Kreikkalaisen mytologian mukaan Pandora oli sanoinkuvaamattoman kaunis nainen, jonka hallussa olevassa lippaassa olivat kaikki maailman vitsaukset, jotka Pandora myös päästi ihmisten keskuuteen. Mytologia muuttuu todeksi Skotlannissa, jossa selittämätön kulkutauti alkaa niittää ihmisiä ja eläimiä samaan aikaan kun isä Ignatius kokee pelottavan näyn. John ja Suko saapuvat paikalle juuri oikealla hetkellä, ennen kuin helvetti pääsee valloilleen.

Kolmea eri juonikuviota rinnakkain kuljettava Pandoran lipas on mytologiataustansa vuoksi kiinnostava lisä Yöjuttusarjaan. Koska kyseessä on vasta jatkosarjan ensimmäinen osa, on meno vielä melko taustoittavaa - sen verran ainakin selviää, että Pandora ja Xorron ovat vanhoja liittolaisia, mutta toistaiseksi heidän yhteistyönsä vaikutus Murhaliigaan jää avoimeksi. Toimintaa on kuitenkin riittämiin, sillä vitsausten lisäksi Johnin ja Sukon hopealuodeista huolehtiva isä Ignatius joutuu kuolemanvaaraan ja Johnin kimppuun hyökkää valtava lintu, pikimusta kuolemankotka. Toimitustyö on ollut huolimattomampaa kuin normaalisti, siitä kielivät lukuisat kirjoitusvirheet.

Lainaus: Kuulin avaruusäänien kaltaisia äännähdyksiä. Ne tuntuivat tulevan äärettömän kaukaa, vaikka tiesin niiden lähteen olevan vain kädenojennuksen päässä itsestäni. En kuitenkaan uskaltanut koskettaa näkyä. Minä epäröin.
- Xorron! ääni sanoi. – Olen löytänyt Xorronin. Hän auttaa minua. Avaan lippaani ja levitän maan päälle ruton ja muut sairaudet, jotta ihmiset näkevät Pandoran koston alkaneen…
Xorron ja Pandora olivat siis liittyneet yhteen! Tieto herätti minussa kiusallisia ja ahdistavia tuntemuksia. Mitä tekemistä Xorronilla voi olla tuon kummallisen naisen kanssa, joka väitti löytäneensä hänet? Naisen on täytynyt etsiä Xorronia. Mistähän syystä hän oli sen tehnyt?

Lukijan novelli: Yli kaikkien mielikuvituksen rajojen
Lukijan kirjoittama kauhunovelli on hyvin erikoinen, eikä sitä lukiessa osaa todellakaan sanoa, onko anonyymiksi jäänyt kirjoittaja ollut vakavissaan vai ei. Sen päähenkilö on supisuomalainen Pessi, jonka hurjaakin hurjempi kotiinpaluutarina on päättyä onnettomasti, sillä hänet tempaistaan kauhujen valtakuntaan. Töksähtelevästi ja alkeellisesti kirjoitettu tarina on sekava, minkä lisäksi se myös lainailee häpeilemättömästi Yöjutun hahmogalleriaa.

Lainaus: - Kuka täällä puhuu? Pessi kysyi.
- Minä, kuului jostain – Olen pimeyden maailmojen valtias.
Pessi katsoi taakseen, sillä ääni oli tullut sieltä. Mutta hän ei nähnyt vieläkään mitään, sitten hän näki jotain omituista. Kirjahyllyllä oleva paholaisen kannuksi nimetty astia alkoi liikkua. Kannu oli tarujen mukaan peräisin pimeiden maailmojen valtiaalta, Kummitukselta. Se tuli hyllyn reunalle ja loikkasi lattialle Pessin eteen. Sitten se jatkoi puhettaan: - Sinä, Pessi, tulet kohtaamaan pimeiden maailmojen valtiaan Kummituksen, pimeissä maailmoissa kauhun ulottuvuuksissa. Tulet kokemaan pimeiden maailmojen kauhut.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Pandoras Botschaft (GJS Nr. 250)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.6.1988
Hinta: 11,50 mk

keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Yöjuttu 5/1988: Hauta pirunrotkossa

Takakansi: Vanha tuttavani Jane Collins oli soittanut minulle Lontooseen. Olin noudattanut hänen kutsuaan ja lähtenyt Sveitsiin.
Totesin nopeasti, että retkestäni oli hauskuus kaukana, sillä jouduin jylisevän vesiputouksen partaalle, jonka jyrkkäreunaisesta uomasta piti tuleman minun viimeinen leposijani.

Arvio: Sveitsissä sijaitseva Viamalan rotko on toiminut ammoisina aikoina vuoridemonien ja maahenkien asuinpaikkana. Pitkää unta nukkuneet demonit ovat taas heränneet, kun suurnoita Wikka on apulaisensa Jane Collinsin kanssa valjastanut ne tuhoamaan arkkivihollisensa John Sinclairin. Onneksi aaveidenmetsästäjän ei tarvitse käydä yksin vihollistensa kimppuun, sillä Suko ja Bill Conolly ovat hänen apunaan.

Heti ensimmäisiltä sivuilta täyteen vauhtiin kiihdyttävä tarina on täynnä toimintaa ja siksi Hauta pirunrotkossa on oikeastaan enemmänkin seikkailutarina kuin perinteinen kauhistelu. Telepaattisilla kyvyillä varustetut vuoridemonit ovat mukava lisä hirviögalleriaan, vaikka eivät pystykään tarjoamaan ystävillemme juuri minkäänlaista vastusta. Jane Collins ja suurnoita Wikka eivät saa tälläkään kertaa mitään aikaiseksi, mikä tuskin yllättää kaksikon tuntevia lukijoita.

Lainaus: Vuoridemoneilla oli telepaattisia kykyjä. Ne pystyivät siirtämään ajatuksia pitkienkin etäisyyksien päässä oleviin kohteisiin aivan samoin kuin voimalinjat siirtävät sähkövirtaa maiden ja merten yli kaukaisimpiinkin vuoristokyliin.
Vuoridemonien tehtävänä oli löytää keino, jonka avulla John Sinclair voitaisiin houkutella toiseen maahan.

Lukijan novelli: Todellinen painajainen
Lehdessä alkoi tämän numeron myötä ilmestyä myös lukijoiden omia kauhunovelleja, joista ensimmäisen nimi jo paljastaa mistä on kyse. Todellinen painajainen kertoo kaverista, joka viettää myrsky-yön veljensä isossa omakotitalossa, eikä tiedä, ovatko hänen yöllä kokemansa kauhut totta vai kuvittelua. Nimettömäksi jääneen kirjoittajan tarina on erittäin kliseinen ja paikoin itsensä hieman turhankin vakavasti ottava, mutta yrityksen puutteesta sitä ei voi ainakaan syyttää. Aloitus on tälle sarjalle siis aivan kelvollinen ja samaa mieltä oli muutamaa numeroa myöhemmin myös nimimerkki Cats: ”Mä luin sun juttus ja se oli tosi hyvä. Helskutti kun meinas iha pelottaa. Mä oon kans kirjotellu karmivia juttuja ja välillä pelottaa itelläki…”

Lainaus: Siinä se oli. Valtava, aivan luonnottoman isokokoinen koira, joka tuijotti minua aivan liikkumattomana vain noin viiden metrin päässä raolleen avaamastani ulko-ovesta. Eikä eläimen valtava koko ollut ainoa seikka joka herätti minussa suunnatonta pelkoa, koiran ilkeästi kiiluvat silmät saivat minut melkeinpä vapisemaan pelosta. Silmät melkeinpä salamoivat, ne olivat aivan kuin kaksi kuumaa hiilikekälettä ja nuo leimuavat valopilkut tuijottivat koko ajan armottomasti suoraan omiin, kauhuntäyteisiin silmiini.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Mein Grab in der Teufelsschlucht (GJS Nr. 249)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.5.1988
Hinta: 11,50 mk

keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Yöjuttupokkari 4: Vampyyrien hautausmaa

Takakansi: Suon keskellä olevassa vanhassa majatalossa alkaa tapahtua kummia. Ihmiset menettävät järkensä ja heidät houkutellaan salakavalia silmäkkeitä täynnä olevalle suolle. Mutta siellä vaanivat suonsilmäkkeitäkin kohtalokkaammat vaarat. Harhailijat joutuvat vampyyrien kynsiin ja muuttuvat itsekin sellaisiksi.
John Sinclair joutuu tapahtumien pyörteisiin, kuultuaan erään poliisinkin joutuneen vampyyrien uhriksi. Hänetkin houkutellaan surmanloukkuun, ja pian John huomaa joutuneensa vampyyrien hautausmaalle…

Arvio: Deadwood Corner on Bradburyn pikkukaupungin lähellä sijaitsevalla majatalo, jonka pihalla paikalliset uskovat nähneensä vampyyrejä. Kun majataloon työmatkalla päätynyt Scotland Yardin etsivä joutuu jonkun salaperäisen voiman uhriksi, John Sinclair saa tehtäväkseen mennä selvittämään mitä kaikkea majatalossa tapahtuu. Tehtävä vie hänet suoraan vampyyreiden pesäpaikkaan, jossa kauniin harpun heleä sointi siivittää vieraat tuonpuoleiseen.

Yöjuttu-sarjan neljäs pokkari jatkaa Sinclairin uran alkupään kartoittamista. Tulos on kaksijakoinen: vaikka juoni ei kaikkein omaperäisin olekaan, on toimintaa ja tunnelmaa aivan riittämiin. Sinclair tosin peittoaa vampyyrilauman aivan liian helposti, eikä majataloa ympäröivän suon tarjoamaa uhkaa hyödynnetä kuin nimeksi. Pokkarin kieliasu on töksähtelevä ja se tekee lukunautinnolle hallaa. Lehtiversiona Vampyyrien hautausmaa olisi vain yksi keskinkertaisuus muiden joukossa, mutta pokkarina se jää plussan puolelle ollen selkeä parannus aiempiin tarinoihin.

Lainaus: John yritti pysyä rauhallisena. Hän oli kohdannut vampyyrejä ennenkin ja tiesi maltin menettämisen vain pahentavan asiaa.
Grace Winlow hihitteli pahansuopaa hihitystään. – Kohtalosi on sinetöity, tarkastaja. Kohta muutut vampyyriksi ja saat oman arkun, jossa voit viettää vuorokauden valoisan ajan ja odottaa yön pimenemistä. Yön tultua pääset muiden vampyyrien mukana metsästämään ihmisverta. Kai muistat vielä, mitä ennustin sinulle kristallipallosta?


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Friedhof der Vampire (Gespenster-Krimi nr. 34)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 1.5.1988
Hinta: 18,50 mk