lauantai 17. lokakuuta 2020

Yöjuttu 3/1990: Demoniloiset

Takakansi: Ne käyttivät ravinnokseen haudoissa maatuvia ruumiita ja asustivat lähinnä hautausmailla, joissa niille riitti ruokaa yllin kyllin. Suko ei ollut pitkään aikaan joutunut tekemisiin tuon inhottavan demonilajin kanssa, mutta nyt hän totesi kohdanneensa ghoulin. Kaamean näköinen otus raahautui ajoradan poikki ihonriekaleet repsottaen ja limaiset posket lommollaan, ikään kuin näkymättömät sormet olisivat puristaneet niitä kokoon. Ghouli pyrki kadun reunaa kohti. Ehkä se aikoi puikahtaa viemärikaivon kautta kaltaistensa seuraan. Suko seurasi valppaana sen etenemistä…

Arvio: Ei ole mitenkään yllättävää, että pitkälti yli vuosikymmenen Geisterjäger John Sinclair -kioskilehteä kirjoittaneen Jason Darkin ideariihi alkoi jossain vaiheessa ehtyä pahemman kerran, eikä uusistakaan tarinoista tullut enää niin vetäviä kuin aiemmin. Maaliskuussa 1990 ilmestynyt Demoniloiset on tästä hyvä esimerkki, sillä kekseliäistä lähtökohdistaan huolimatta siitä syntyi lähes tavanomainen rymistely, jossa ei ollut sen enempää toimintaa kuin jännitystäkään.

Demoniloiset alkaa kiinnostavasti. Lontooseen on jostain saapunut salaperäinen Mister X, joka on päättänyt ottaa limaa ampuvalla ja kudokset syövyttävällä pistoolillaan hengiltä itsensä John Sinclairin. Tähänpä toimivuus sitten loppuukin, sillä sen sijaan että kirjoittaja olisi tehnyt miesten yhteenotosta edes jollain tapaa onnistuvan, hän hätäilee kuten Mister X:kin. Tämän ja John Sinclairin kohtaaminen ei pääty edes kunnon laukaustenvaihtoon, vaan Sinclair tempautuu toiseen ulottuvuuteen, jossa hän saapuu ghoulien salaperäiselle kotijärvelle ja kohtaa siellä lymyilevän Xorronin. En tiedä olenko lukenut näitä juttuja silmät kiinni, mutta jossain vaiheessa huomasin ruumiinsyöjien valtiaan työskentelevän tällä kertaa yksin ja yllätyksekseni sain lukea Lady X:n kuolleen.

Kahdessa eri ulottuvuudessa kulkeva tarina ei ole onnistunut, mutta eipä sitä ole mikään muukaan tässä lehdessä. Vanha kunnon sarvipää hallitsee lukijapiirroksia, joita on tällä kertaa mukana viiden kappaleen eli kokonaisen aukeaman verran.

Lainaus: Vaara kasvoi hetki hetkeltä. Lentävät limamöykyt lipuivat meitä kohti hitaasti, mutta vääjäämättömän varmasti. Lisäksi kaikki tapahtui kammottavan äänettömästi. En kuullut edes minkäänlaista viuhinaa, vaikka otusten antennijalat liikahtelivat kiivaasti puolelta toiselle. Nyt tarvittiin nopeita päätöksiä. Minun täytyi valita, vapauttaisinko professorin kokonaan, vai puolustautuisinko hyökkääjiä vastaan.

Lukijan novelli: Sokkelo
Marjut Järvimiehen kaksisivuinen Sokkelo kertoo nimettömäksi jäävästä henkilöstä, joka astelee kesken matematiikan tunnin käytävään, vain huomatakseen sen osoittautuvan todelliseksi verkostoksi. Käytävällä olevat ovet eivät johda minnekään, mutta varsin pian tarinan päähenkilö päätyy ruumishuoneelle ja omiin hautajaisiinsa. Omaperäisessä novellissa on latteutensa, mutta lukeutuu silti Yöjuttu-suosikkeihini.

Lainaus: Ympärilläni vallitsi surutunnelma. Paikalla oli pappikin. Hitaasti minulle valkeni, että olin omissa hautajaisissani… Ikuisena pilailijana olisin tietysti pompannut ylös arkusta ja huutanut jotain vitsikästä, mutta vainajat ovat elottomia, eivätkä näin ollen myöskään liiku. Minäkään en valitettavasti ollut mikään poikkeustapaus. Olin vainaja. Kuollut kuin kivi. Vainajat eivät pompi arkuissaan tai naura. Paitsi yöllä…

Lukijan novelli: Jumalten peli
Nimimerkki Anan kirjoittamassa novellissa seikkaillaan unen ja todellisuuden rajamaastossa. Kyseessä on ihan tavallinen kaveri, joka on joutunut tietämättään pahojen voimien pelinappulaksi ja jonka kohtalo sinetöidään unessa. Jumalten peli toimii idean tasolla jotenkuten, mutta Anan kirjoitustyyli on kömpelöä ja vuoropuhelu teennäistä. Loppuhuipentumakin on moneen kertaan koettu.

Lainaus: - Tule, niin koet saman kohtalon kuin tämä narttu tässä, huusi yksi hirviöistä ja heilutteli tytön päätä edes takaisin, kunnes päästi irti, niin että pää lensi minua kohti. Se tipahti aivan jalkojeni juureen, ja säpsähdin niin, että tipautin ristini maahan. Samalla hetkellä kun risti kosketti maata, alkoi tapahtua! Häikäisevä valo leimahti rististä ja samassa se muuttui miekaksi. Nostin miekan maasta, sillä taisteltavahan minun oli, muuten en heräisi enää koskaan.

Lukijan runo: Kauhuruno I
Pimeys.
Se verhoaa utuisen maiseman mustaan vaippaansa.
Usva väistyy pimeyden tieltä.
Taivas.
Kuolemanvalkoinen täysikuu valaisee vielä tähtikirkkaalla taivaalla.
Kunnes – pimeyden varjot
vähitellen peittävät koko taivaan.
Nostan katseeni taivaalle
nähdäkseni vielä kuun kirkkauden.
Voin erottaa siitä kasvot.
Ne nauravat pirullista naurua.
Ne ovat kuoleman kasvot.
Pimeys peittää taivaan.
(Minna Anttila)

Lukijan runo: Kauhuruno II
Kaikkoa, paha henki!
Häivy, pimeyden renki!
Mene Manan majoille,
pimeyden asuinsijoille!
Siellä pysy, älä karkaa!
Älä kiusaa ihmisparkaa!
(Marjut Järvimies)


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Ghoul-Parasiten (GJS Nr. 271)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.3.1990
Hinta: 13,50 mk