keskiviikko 28. elokuuta 2019

Yöjuttupokkari 3: Pyramidin paholainen


Takakansi: Tunnetun arkeologin ja tiedemiehen Earl Brandonin poika Kenneth istui siunauskappelin eturivissä. Surumarssin alkaessa soida hänen isänsä arkku alkoi hitaasti lipua kohti verhojen takana olevia teräsovia, jotka johtivat krematorion polttouuniin. Äkkiä arkusta kuuluva huuto rikkoi hartaan hiljaisuuden ja järkytti pahanpäiväisesti koko saattoväkeä.
Kenneth ryntäsi arkun luo ja yritti estää sen kulun, mutta turhaan. Juuri ennen polttokammion ovien sulkeutumista hän kuitenkin näki jotain, mikä järkytti häntä arkusta kuulunutta huutoakin pahemmin…

Arvio: Vuoden 1988 ensimmäinen Yöjuttu-pokkari vie lukijansa vuonna 1974 ilmestyneen Egypti-kauhistelun tunnelmiin. Joukko englantilaisia tiedemiehiä on tunkeutunut luvatta pyhään hautakammioon ja joutunut Sakuro-demonin kirouksen kohteeksi. Sakuron kirous ei tyypillisesti tapa uhriaan, vaan tekee tästä eräänlaisen elävän ruumiin, jonka tarkoituksena on kylvää tuhoa lähipiiriinsä. Mahtavan demonin epäonneksi John Sinclair saa vihiä tapahtumista ja ennen pitkää edessä on välienselvittely, jossa voi olla vain yksi voittaja.

Kuten aiemmatkin John Sinclairin uran alkuaikoja käsitelleet Yöjuttu-pokkarit, myös Pyramidin paholainen on tarinaltaan varsin vaatimaton. Moneen kertaan useissa eri yhteyksissä varioitu versio faaraon haudan kirouksesta ei toimi kuin ajoittain. Omaperäistä tässä on se, ettei haudan häpäisijöitä rankaise kuolleista herätetty muumio, vaan ihka oikea demoni, jonka tuhoaminen on kuitenkin hyvin keinotekoisen ja halvan oloisesti ratkaistu.  Seuranaan seikkailussa Johnilla on toimittajaystävänsä Bill Conolly, joka pelastaa Sakuron uhriksi joutuneen Sheila Hopkinsin varmalta kuolemalta – tästä alkaa Billin ja Sheilan suhde, joka tulee kestämään läpi Suomessa julkaistujen Yöjuttujen. Pokkarin kansikuva on Mel Brooksin ohjaamasta elokuvasta Avaruusboltsit (Spaceballs, 1987).

Lainaus: Sheila puisteli kauhuissaan päätään, kun luurangon lihattomat ja jänteettömät sormet koskettivat hänen olkapäätään. Toinen luukoura tarrasi kiinni tukasta ja kiskaisi pään takakenoon.
Sheila joutui tuijottamaan suoraan pääkallon mustiin silmäkuoppiin.
Irvistelevä kallo painautui lähemmäksi Sheilan kasvoja ja toinen käsi kohosi iskuun.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Sakuro, der Dämon (Gespenster-Krimi nr. 31)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 1.2.1988
Hinta: 18,50 mk


perjantai 23. elokuuta 2019

Yöjuttu 1/1988: Kirottuna haudattu

Takakansi: Kapteeni Romanescu horjahti raskaan arkunkannen osuessa hänen lonkkaansa. Viiltävä tuska sumensi hetkeksi hänen silmänsä, mutta siitä huolimatta hän yritti nähdä, mikä tämän äkillisen yllätyksen oli aiheuttanut.
Auenneesta arkusta nousi nuori nainen, oikeastaan vielä tyttö, ilkosen alastomana. Tämän vaaleat hiukset roikkuivat takkuisina kasvojen molemmin puolin ja tytön iho näytti luonnottoman kalpealta.
Pahimman järkytyksen kapteenille tuotti kuitenkin tytön suu, jonka auetessa paljastuivat yläleuasta törröttävät pitkät kulmahampaat. Vampyyrin tunnusmerkki…

Arvio: Johnin ja Sukon matka vie sielunsyöjävampyyri Tarrascon tuhoamisen jälkeen Romaniaan, pieneen Petrilan kylään, jonne heidän verivihollisensa Lady X ja Vampiro-del-mar ovat myös suunnanneet. Vampyyrikaksikon tarkoituksena on tappaa maankuulu mustaveristen vastustaja Frantisek Marek, jonka taidot ja rohkeus olivat koituneet lukuisten vampyyrien kohtaloksi. John ja Suko saapuvat paikalle juuri oikeaan aikaan ja kamppailu pimeyden voimia vastaan voi taas alkaa.

Kirottuna haudattu on dynaaminen vampyyriseikkailu, joka kestää jäntevänä koossa aina toiminnantäyteiseen loppuun asti. Lady X ja supervampyyri Vampiro-del-mar pysyttelevät pitkään taustalla Seivästäjä-Marekin käydessä omia taistojaan maaseutua terrorisoivia verenimijöitä vastaan, mikä on vain hyvä asia näin ylivertaisten vihollisten ollessa kyseessä. Kirottuna haudattu innostanee kaikkia Hammer-yhtiön vampyyritarinoiden ystäviä, sen verran läheltä tämänkertainen tarina niitä liippaa. Kansikuva on Joel Schumacherin ohjaamasta elokuvasta The Lost Boys (1987).

Lainaus: Kukaan ei nykyisin käynyt hautausmaalla. Paikkakunnan asukkaat karttoivat ja kammoksuivat sitä. Tuohon mitättömään maatilkkuun liittyi monenlaisia kauhujuttuja, joista ei verta puuttunut. von Leppen suku oli hallinnut seutua kovalla kädellä. He olivat alistaneet vuoriston talonpojat ylläpitämään linnan loistoa ja maksattivat näillä raskaat verot palkkasoturijoukkionsa tarpeisiin. Ylimystön nautintaoikeuksia vastaan niskuroivat ja kapinoivat saivat pikaisen kuolemantuomion tai heidät heitettiin virumaan linnan synkkään vankityrmään, jossa kidutus ja mielivalta rehottivat.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Verdammt und begraben (GJS Nr. 245)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.1.1988
Hinta: 11,50 mk


perjantai 9. elokuuta 2019

Yöjuttu 12/1987: Sielunsyöjä

Takakansi: Hän oli elänyt jo kauan ja liikkunut ihmisten keskuudessa levittämässä pelkoa ja kauhua.
Jotkut sanoivat häntä vampyyriksi, toiset sielunsyöjäksi. Meidän kannaltamme katsoen hän oli molempia.
Kukaan ei kuitenkaan aavistanut häneen liittyvää salaisuutta. Hän imi uhrinsa tyhjiksi pimeissä käytävissä ja onkaloissa ja vei heidän sielunsa. Hänet kohdatessaan jouduimme toteamaan, että juuri selvitetyksi luulemamme juttu alkoikin toden teolla vasta tästä…

Arvio: Cornwallin tuulenpieksämällä rannikolla asustelee ikiaikainen paha, romanialainen sielunsyöjävampyyri Tarrasco. Hän loihtii taioillaan pienissä kylissä asuvia ihmisiä sairaiksi ja odottaa sen jälkeen heidän kuolemaansa. Toisin kuin vampyyrit yleensä, Tarrasco ei juo verta vaan imee uhriensa sielut saaden niistä elinvoimaa itselleen. Nyt Tarrasco on saanut lisää pahuutta rinnalleen, sillä Lady X on tullut Vampiro-del-marin kanssa tekemään kauppoja hänen kanssaan.

Kaksiosaisen vampyyritarinan avauksena toimiva Sielunsyöjä on rutiinityö, joka antaa alun sähköisten juonenkäänteiden ansiosta odottaa itsestään paljon, mutta joka taantuu nopeasti varsin tavanomaiseksi Yökkäriksi. Tarrascokin hiipuu pelottavasta yön kulkijasta haavoittuvaksi, lopussa lähes säälittäväksi vampyyrinkuvatukseksi. Viimeiset hetket rahtilaivalla arkussa makaavine vampyyrineitosineen ovat tällaisten tarinoiden peruskauraa ja mikäli koko juttu olisi jäänyt tähän, olisi lukija joutunut pettymään ties monennenko kerran.

Lainaus: Tarrasco seisoi kammiossaan kuin suuri voittaja. Ja voittaja hän itse asiassa olikin. Olihan hän voittanut kuoleman. Sielu ei enää päässyt livahtamaan pakoon, sillä se oli joutunut hänen maagisten voimiensa vangiksi.
Hänen kätensä olivat yhä ojossa ja sormet puristivat tiukasti kuolleen tytön vartaloa. Tarrasco tuijotti tytön ammottavaa suuta ja siitä nousevaa valkoista pilveä.
Siinä oli tytön sielu. Vaikka se oli tavallisesti silmälle näkymätön, sielunsyöjän loitsu oli tehnyt sen näkyväksi. Pilvi ei jäänyt leijailemaan samaan muotoon kuin mitä se oli ollut suusta ylös noustessaan. Se paisui yhä suuremmaksi ja muotoutui ihmishahmoksi kuin näkymättömien käsien muovaamana.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Der Seelen-Vampir (GJS Nr. 244)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.12.1987