torstai 13. toukokuuta 2021

Yöjuttu 11/1990: Suurnoidan paluu

Takakansi: Häikäisevän kauniit kasvot oli turmeltu. Ne olivat palaneet mustiksi, rumiksi ja inhottaviksi.
Otsasta kurkistelevat kaksi vihreää käärmettä olivat suurnoita Wikkan tavaramerkki. Hän halusi saada kauneutensa takaisin ja murtaa vihdoinkin noidankiven taian.
Pitkään mietittyään hän keksi keinon ja lähti Irlantiin, druidien ikivanhaan valtakuntaan, jonka magia ei ollut vielä nykypäivinäkään sammunut. Päinvastoin se oli vain voimistunut ja tiivistynyt salaperäisen taian muotoon.
Tämä taika oli nimeltään Aibon…

Arvio: Noidantappaja Mason Cortlandin kanssa käymässään yhteenotossa (ks. Yöjuttu 11-12/1989) kasvonsa turmellut Wikka on tullut takaisin ja tekee kaikkensa, että saisi taistelun jättämät palojäljet peitettyä. Suunnitelmat lähtevät rullaamaan, kun hän yhyttää vanhoista druiditieteistä perillä olevan museon omistajan apulaisen, joka saa maksaa kiinnostuksensa kohteesta hengellään. Sitä ennen Wikka on saanut kuitenkin selville, että salaisuuden varsinainen ratkaisu piilee pienen irlantilaisen metsän siimeksessä, jonne hän suuntaa yhdessä uskollisen apulaisensa Jane Collinsin kanssa. Heidän epäonnekseen myös John Sinclair ja Suko ovat kiinnostuneet tapauksesta.

Druidiuskomuksiin nojaavat Yöjuttu-tarinat ovat poikkeuksetta olleet varsin tunnelmallisia kauhisteluja ja etenkin Tappajan koura (1/1984) on tällä saralla täysin ylivertainen. Suurnoidan paluu kurkottelee samoihin korkeuksiin, mutta siinä missä edellä mainittu oli varsin nautittava lukupaketti aina alun kuolinkohtauksesta lopun välienselvittelyyn, hyytyy jälkimmäinen viimeistään maalisuoralla jättäen lukijansa ihmettelemään, kuinka hölmösti kaikki taas kerran oikein päättyikään. Wikkan noitakeinoista tai Janen ja Johnin jälleennäkemisestä ei kummastakaan saada mitään irti, eikä takakannessa mainittua Aiboniakaan käsitellä kuin parin rivin verran. Tappajan kouran tavoin myös tässä tarinassa on Sir Alfred Hitchcockin Linnut (1963) -elokuvaa muistuttava kohtaus, mikä ei liene sattumaa.

Lukijapostissa mainostetaan ”Roskaelokuvat” -kirjan ensimmäistä painosta, 216 sivun mittaista opasta splatter-, gore-, turkey-, trash- ja lättäyselokuvien maailmaan. Lukijan piirroksia on tällä kertaa kaikkiaan kuusi kappaletta, joskaan yksikään ei nouse kuvallisten tuotosten kärkipäähän.

Lainaus: Hän ryhtyi toimeen ja kumartui suutelemaan kaavun reunaa. Näin hän tahtoi osoittaa druidille nöyryyttään.
Suoristauduttuaan hän tarttui kaapuun toisella kädellään ja keskittyi. Hän tiesi päässeensä manauksessaan tärkeään vaiheeseen, jossa mikään ei saanut epäonnistua. Pienikin virhe, väärä sana, äänensävy ja väärä ele saattoi pilata kaiken.
– Druiditaika, noitamahti, ottakaa nyt sama tahti!

Lukijan novelli: Rapistelijat
Lehden ainoan novellin virkaa toimittaa Kimmo Tiaisen kirjoittama kaksisivuinen Rapistelijat, jossa perjantai-iltapäivän viimeiset työntekoon tarkoitetut hetket muuttuvat kamppailuksi elämästä ja kuolemasta. Tiiviiksi kirjoitettu tarina on kaikin puolin amatöörimäinen, eikä herätä lukijassa minkäänlaista innostusta – tällaisia juttuja on kirjoitettu jo aivan tarpeeksi.

Lainaus: Olento katseli pimeässä toimiston nurkassa ympärilleen, muttei kyennyt näkemään mitään. Sen voimat olivat jo heikentyneet. Se kuuli vaimeita ääniä ympäriltään, mutta ei voinut ymmärtää niiden merkitystä. Vain yksi asia merkitsi sille jotakin, veri. Sen täytyisi saada pian tuoretta, vielä lämmintä verta, voidakseen jatkaa kirottua olemassaoloaan.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Hexenkraft und Druidenzauber (GJS Nr. 279)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.11.1990
Hinta: 13,50 mk