keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Yöjuttu 3/1986: Punaisten vampyyrien kynsissä

Takakansi: Ei takakansiesittelyä, teksti poimittu edellisestä lehdestä.

Kallioluolan suuaukko ammotti synkkänä ja salamyhkäisenä. Sen yllä kasvava tiheä pensaikko näytti yrittävän estää kuunsirpin valjua valoa pääsemästä syvän onkalon pohjalle.
Puoliyö oli pian käsillä. Luonto lepäsi pimeyden hiljaisessa vaipassa. Lämmin kesäpäivä oli vaihtunut pimeäksi yöksi, ja vuoristoseudun kylien asukkaat olivat painuneet yöpuulle jo ajat sitten, mutta yksinäiset vaeltajat liikkuivat vielä patikkaretkillään.
Kaksi omituista hahmoa liikkui pimeydessä. Vaikka he olivat ulkomuodoltaan täysin erilaisia, heitä yhdisti eräs asia: Verenhimo!
Vampyyrit olivat lähteneet yölliselle saalistusretkelleen.

Arvio: Saksan Alpeilla tapahtuu kummia. Muuan professori on löytänyt syrjäisestä luolasta vuosituhansia horroksessa olleita suuria vampyyrilepakoita. Tämä houkuttelee paikalle kaksi pimeyden palvelijaa, Lady X:n ja Vampiro-del-marin, ovathan lepakot olleet aikoinaan jälkimmäisen uskollisia liittolaisia. Seudulla tapahtunut outo murha herättää puolestaan saksalaisten poliisien mielenkiinnon ja kun yhtenä tutkijoista on yliluonnollisiin tapauksiin erikoistunut Will Mallmann, ei aikaakaan, kun myös John Sinclair ja Suko saapuvat paikalle.

Ensimmäisenä A4-kokoisena Yöjuttuna muistettu Punaisten vampyyrien kynsissä on laiska ja väsynyt luolaseikkailu, jossa ei ole toimintaa eikä jännitystä edes nimeksi. Lähtökohdatkaan eivät ole otollisimmat, mutta kehuttavaa ei ole sisällössäkään: molemmat supervampyyrit hukataan lähes täysin, eikä poikkeuksellisen suurista verenimijälepakoistakaan ole ystäviemme piinaajiksi. Yhteen suureen luolaan sijoittuva valon ja pimeyden kamppailu on kaikin tavoin rutiinityö, joka on helppo siirtää takaisin lehtipinoon heti lukemisen jälkeen. Kansikuvassa on sentään yritystä. Viimeinen numero, jossa lukijan oli poimittava vastaus Yöjuttu-klubin pääsykokeisiin.

Lainaus: Painajaismaisen hirveä näky aikaan sai nuoressa naisessa rajuja puistatuksia. Hän oli kauhuissaan.
- Oletko… oletko sinä…? hän sopersi, kuullessaan miehensä kolkon naurun.
- Kyllä, olen todellakin vampyyri ja saan tästälähin ravintoni yksinomaan verestä. Lepakot ovat tehneet minusta tällaisen ja siksi olen iloinen, että tulit luokseni…
- Mitä… mitä sinä tahdot? Beate kuiskasi, vaikka tiesi vastauksen kysymättäkin.
- Sinut!


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: In den Krallen der roten Vampire (GJS Nr. 223)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.3.1986
Hinta: 9,50 mk

tiistai 11. syyskuuta 2018

Yöjuttu 2/1986: Mykkien jumalten rotko

Takakansi: Ei takakansiesittelyä, teksti poimittu edellisestä lehdestä.

He olivat huutaneet häntä, ja hän saapui!
Hän lensi salaperäiseen laaksoon, joka levittäytyi kapeana mutta pitkänä hänen silmiensä eteen. Maanpäälliset mitat eivät riittäneet ilmaisemaan sen laajuutta. Se jatkui vielä kaukana horisontin takanakin, eikä sille näyttänyt olevan loppua.
Tämä laakso ei ollut sillä maapallolla, jonka me tunnemme, vaan aivan toisessa maailmassa, toisessa ulottuvuudessa ja toisena aikana.
Tuota salamyhkäistä, arvoituksellista ja käsittämätöntä laaksoa nimitettiin myös Mykkien jumalten rotkoksi…

Arvio: John ja Suko ovat vapauttaneet pienen Darkwaterin kylän sitä terrorisoineesta hirviöstä ja valmistautuvat kotimatkalle, kun taivaanrantaan ilmestyy uusi uhka: julmaakin julmempi muinainen Kalifato-demoni. Se lumoaa kylän asukkaat yksi toisensa jälkeen ja syöksee nämä kuolemaan. Myös Suko joutuu Kalifaton taian vaikutuspiiriin ja käy Johnin kimppuun. Apuun saapuu Rautaenkeli, jonka kanssa John yrittää tuhota Kalifaton ja pelastaa paitsi ystävänsä, myös Darkwaterin asukkaat.

Mykkien jumalten rotko on jäänyt mieleeni rauhallisesti etenevänä, osin tylsänäkin tarinana. Edellisessä numerossa keskeisessä osassa ollut Ruumiskaupungin vartijana toiminut sinistä valoa hohtava luuranko on tälläkin kertaa toiminnan keskipisteessä ja aiheuttaa Johnille ongelmia kerta toisensa jälkeen. Johnin ja Rautaenkelin väliset muutamat vuoropuhelut koettavat valaista näiden kahden valon puolella taistelevan ystävyksen taustoja, mutta vaatimattomalla menestyksellä. Tälläkin kertaa lopetus jää tarinan heikoimmaksi osa-alueeksi ja etenkin Sukon erikoinen kohtalo ratkeaa ilman sen kummempia selittelyjä.

Lainaus: Venevaja muuttui yhdeksi hullunmyllyksi. Ihmiset parahtelivat ja mölähtelivät, luuranko karjui käskyjään, eteeni kohosi yhä uusia ihmisiä irvistelevine naamoineen ja vieraan magian säteily tuntui aivoissani kuin pieninä neulanpistoina, yrittäessään saada minut taipumaan tahtoonsa.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Schlucht der stummen Götter (GJS Nr. 222)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.2.1986
Hinta: 9,50 mk