Yöjuttu 9/1988: Hämähäkkien kirous

Takakansi: Demoneja pidetään julmina ja raakoina, mutta samanlaisia ovat myös monet ihmiset. Heihin verrattuina demoneilla on kuitenkin muuan etu puolellaan, nimittäin aika.
Demoneilla on aikaa odottaa. Usein ne odottavat jopa satoja vuosia päästäkseen niittämään, mitä ovat joskus kylväneet.
Muuan ammoin alkuun pantu kirous alkoi yllättäen kantaa hedelmää. Nuori tyttö joutui kammottavien tapahtumien pyörteisiin ja vei mukanaan kuusi muuta ihmistä…

Arvio: Metsän keskeltä auton eteen äkkiarvaamatta säntäävän ja sekavia varoituksia horisevan nuoren tytön luulisi saavan itse kunkin hälytyskellot soimaan, mutta näin ei suinkaan käy viikonloppua viettämään aikovalle kuusikolle. He toimittavat tytön sairaalaan ja päättävät jatkaa matkaansa hylättyyn hotelliin, vaikka tyttö nimenomaan on maininnut siellä vaanivasta vaarasta. Tyhmyydestä sakotetaan ja niinpä kuusikon viikonlopusta tulee hieman toisella tapaa ikimuistoinen, kuin he ovat suunnitelleet.

Pitkään alamaissa olleen Yöjuttu-sarjan taso nousi kesän ja syksyn 1988 aikana kohisten. Elokuussa ilmestyneen Haudankaivajan tyttären jälkeen lehtihyllyille päätynyt Hämähäkkien kirous jatkaa Kolmannen helvetin hotellin (9/83) tunnelmallisissa maailmoissa ja oikeastaan ainoa asia mikä Hämähäkkien kirouksessa harmittaa, on sen joillekin inhoa aiheuttavien ryömijöiden läsnäolo – hämähäkit kun eivät ainakaan luettuina edusta kauhun korkeinta tasoa. Muilta osin tarinassa ei ole moittimista ja siksipä Dark voikin onnitella itseään hyvästä työstä. Kioskikauhun tunnetuimman kynäilijän ideat eivät ainakaan vielä olleet täysin lopussa.

Lainaus: Kaikki mitä hän näki, oli karmeaa totta. Täällä kellarissa oli herännyt henkiin jokin sellainen elementti, jonka olisi pitänyt olla kuolleena jo aikoja sitten. Otus näytti himoitsevan saaliikseen ihmisiä ja ennen kaikkea Jerry Riggiä, joka oli paikalla.
Jerry läähätti suu auki ja vilkuili hermostuneesti nivelikkäitä jalkoja, jotka kurottautuivat esiin veden alta. Seuraavassa hetkessä hän näki otuksen pään.
Häneltä pääsi tahaton hätähuuto. Oli karmeaa nähdä, että hämähäkin etujalkojen välissä olikin ihmisen, ei hyönteisen pää.

Lukijan novelli: Ääni
Arto Laatikaisen kirjoittaman novellin keskiössä on ulkoavaruudesta saapunut lentävä olio, jonka uhreiksi joutuu neljä telttailemaan matkannutta nuorukaista. Idea on ihan onnistunut, mutta muilta osin novelli noudattelee teinikauhun kliseitä telttalemmiskelyineen ja yöllisine teurastuksineen. Loppu jättää tarinan auki, mikä ei tosin tällaisessa tuotoksessa ole se kaikkein toimivin ratkaisu. Kaikesta huolimatta Ääni osoittaa, etteivät kaikki Yöjuttuun lähetetyt novellit olleet ala-arvoista roskaa.

Lainaus: Jarmo seisoi polviaan myöten vedessä. Hän oli tarttunut kaksin käsin niskassaan killuvaan otukseen yrittäessään riuhtoa sitä irti. Hänen voimansa näyttivät kuitenkin hupenevan.
Kuriseva ääni kuului Marjukan korvissa luonnottoman voimakkaana. Hänen polvensa olivat pettämäisillään. Hänen suunsa avautui refleksinomaisesti, mutta hän ei saanut aikaan muuta kuin käheän vinkaisun.
Sitten Jarmon kädet irtosivat otuksesta: hän huojahti ja lyyhistyi hitaasti kasaan.

Lukijapostiin oli lähetetty runo, tälläkin kertaa kirjoittajana toimi PIKE. Hänen tekstiään saimme ihailla myös Hengenpelastaja Xorronin numerossa.
KASVOT
Keskellä pimeyttä…
Niistä hehkuu sinertävää loistetta,
joka kätkee pahan sisäänsä.
Kallo on hyvin epämääräinen,
sen reunat värähtelevät alati…
silmät hehkuvat helvetin tulta
ja ne tuntuvat äänettömiltä…
Suu; pelkkä musta viiva
avautuu äkisti ja kasvaa
kasvaa, peittäen kasvot kokonaan…
Suun sisästä purkautuu sinistä usvaa
ja verenkarvaiset salamat värähtelevät
…muodostaen jähmettyneitä verilammikoita,
joista kömpii hitaasti esiin demoneita:
vampyyrimaisia olioita…
Pahan palvelijoiden synty on tapahtunut.
Nyt on aika…
näyttää toteen keskiyön kauhun hetket.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Judys Spinnenfluch (GJS Nr. 253)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.9.1988
Hinta: 11,50 mk

Yöjuttu 8/1988: Haudankaivajan tytär

Takakansi: Haudankaivajan Marion-tytär hiipii joka yö salaa hautausmaalle. Viimein tytön yölliset poistumiset huomataan kotona, ja isä päättää lähteä varjostamaan tytärtään. Hän luulee näkevänsä unta, kun huomaa Marionin pysähtyvän tuomari Jeffries-vainajan haudalle. Mutta vielä pahempaa on tulossa: Marion keskustelee vainajan kanssa! Tyttö pyytää, että tuomari nousisi haudastaan ja lähtisi hänen kanssaan kotiin – tuomarin entiseen asuntoon. Marionin isä ei enää pysty hillitsemään itseään, vaan puuttuu tapahtumien kulkuun…

Arvio: John Sinclairin toimittajaystävä Bill Conolly saa vihjeen eräästä vähäpätöisestä asiasta, jota hän lähtee Johnin kanssa selvittämään. Tilanne muuttuu dramaattisesti heidän löytäessään ghoulin uhriksi joutuneen miehen ruumiin. Pian Bill joutuu itsekin limanimijän ruokalistalle ja edessä on tapahtumarikas seikkailu, joka päättyy haudasta nousseen, murhanhimoisen tuomarin kotiinpaluujuhliin.

Mielikuvituksellinen ja tunnelmallinen Haudankaivajan tytär edustaa niitä vanhan koulukunnan Yöjuttu-tarinoita, joita kynäilijä Jason Dark ei ole pystynyt luomaan enää aikoihin. Nuoren tytön psyyken horjuminen on varsin hyvin esitetty ja meno olisi varmasti vieläkin parempaa, ellei kirjoittaja olisi sortunut muutamiin kieli poskessa tehtyihin ratkaisuihin. Tarina jää hieman oudosti auki, eikä kaikkiin kysymyksiin saada vastausta. Siitä huolimatta ilmestymisvuotensa kärkitarinoita.

Lainaus: Kurkkua kuristava kauhu mykisti Thelman aivan sanattomaksi. Hän ei enää voinut katsoa tulijoita nähtyään, että Marionin seuralainen oli todellakin luuranko. Jason ei ollut sittenkään valehdellut. Tyttö toi mukanaan elävän luurangon, zombien, kuten aviomies oli sanonut.
Sydän pamppaili halkeamaisillaan. Kauhu ahdisti rintaa ja Thelma vapisi kauttaaltaan. Hän oli aina pitänyt itseään kokeneena ja karaistuneena naisihmisenä, joka ei pienistä hätkähtynyt. Olihan hän auttanut miestään monen monta kertaa ruumiiden pesemisessä ja vainajien arkkuun laitossa. Varsinkaan räjähdysonnettomuuksissa kuolleet ja kauan vedessä maanneet vainajat eivät olleet koskaan olleet mitään mieltä ylentävää nähtävää. Nyt näytti siltä, että tytär oli tuomassa kotiin yhtä mätänemistilassa olevaa vainajaa. Kaiken lisäksi tuo vainaja pystyi liikkumaan omin jaloin.

Lukijan novelli: Hiljaa virtaa veri
Jos päätarina olikin lähes parasta a-luokkaa, samaa ei voi sanoa tämän kertaisesta lukijan novellista, jonka on kirjoittanut muutama kuukausi takaperin lukijan palstalla eräälle aiemmalle novellille kehuja jakanut ”Cats”. Hänen hienosti nimeämänsä Hiljaa virtaa veri on lähtökohdiltaan mielenkiintoinen yritys luoda kauhua vanhojen luontoon liittyvien uskomusten ympärille, mutta kirjoittaja sortuu lopulta turhan helppoihin ratkaisuihin tehdessään pahan ilmenemismuodoista konkreettisia. Novelli olisi tarvinnut myös runsaasti enemmän lihaa luidensa ympärille, tällaisenaan se on hyvin läpijuostu tuotos.

Lainaus: Katselin hieman tarkemmin edessäni leijuvia kasvoja ja silmäni laajenivat hämmästyksestä ja kauhusta... Kasvot näyttivät olevan eri vuosikymmeniltä ja ne olivat eriasteisesti mädäntyneitä... sitä paitsi niillä ei ollut alaruumista ollenkaan, vaan ne oli irrotettu voimakkaalla viillolla.

Lukijapostia -palstalle oli lähetetty myös muutama aiemmasta kisasta myöhästynyt vampyyrivitsi:
Hyttynen vampyyrille: - Meillä on samat harrastukset.

- Miksi Lady X on tullut niin saidaksi juomarahojen suhteen?
- Etkö tiedä, että hän on viime aikoina imenyt skotlantilaisia.

- Salakkaverkko, sanoi ghouli kun Lady X:n konepistoolilla ampuman uhrin näki.

- Eikös muut nyt nousekaan kuin minä yksin vaan, kysyi vampyyri, kun hautausmaalta yölliselle saalistusretkelleen lähti.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Die Tochter des Totengräbers (GJS Nr. 252)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.8.1988
Hinta: 11,50 mk

Yöjuttupokkari 5: Helvetin tytär

Takakansi: Kaksi nuorta toimittajaa lähtee tekemään juttua hylätystä luostarista ja vanhasta linnasta. He löytävät ammoin sitten kuolleen kreivitär Barthonyn kivisen sarkofagin. Onnettomien sattumien seurauksena kreivitär herää kuolleista ja alkaa kummitella öisin linnassa. Samalla saa pöyristyttävä murhasarja alkunsa…

Arvio: Kesän 1988 Yöjuttu-pokkari oli ilmestymisvuotensa kolmas kurkistus John Sinclairin uran varhaisvaiheisiin. Englantilaisen pikkukylän pitkään vaietun salaisuuden paljastuminen johtaa Johnin saapumiseen paikalle. Tällä kertaa hänen on tultava toimeen yksin, sillä Johnin toimittajaystävä Bill Conolly jää Lontooseen pitämään seuraa tuoreelle vaimolleen Sheilalle. Billiä kyllä tarvittaisiin toisaallakin, sillä perillä Johnia odottaa hiuksia nostattava yllätys.

Länsi-Saksassa vuonna 1974 alkujaan julkaistu Helvetin tytär jatkaa sitä edeltäneiden pokkareiden ideaköyhää ja kieleltään kömpelöä linjaa – on vaikea kuvitella kenenkään kiinnostuvan Yöjutuista tällaisten tarinoiden perusteella. Elizabeth Bathoryn perintöä kaikkiin mahdollisiin kliseisiin häpeilemättömästi sekoittava Helvetin tytär on etenkin kummitusjuttuna vaatimaton, kun taas perinteisenä murhamysteerinä sillä olisi voinut olla enemmänkin annettavaa. Valitettavaa onkin todeta, että Helvetin tytär saattaa hyvinkin olla tähän mennessä julkaistuiden Yöjuttujen kaikkein pahin pohjanoteeraus.

Lainaus: Gilda Moore luuli menettäneensä viimeisenkin järjenkipinän.
Vankityrmään astunut hahmo oli iljettävän näköinen hirviö, jonka pään toinen puolisko oli pelkkä pääkallo tyhjine silmäkuoppineen ja irvistelevine suineen. Toinen puolisko kuului kauniille naiselle. Sama kaksijakoisuus koski hahmon koko ruumista. Se oli puoliksi luuranko, puoliksi nainen.
Vasemmassa kädessään, joka oli luurangon käsi, hirviö piteli kaksiteräistä miekkaa.
Gildan huulet vapisivat mykästä järkytyksestä. Hän tuijotti hirviötä kuin lumottuna, eikä kyennyt kääntämään katsettaan siitä poispäin. Sitä paitsi se lähestyi häntä verkkaisin askelin.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Die Töchter der Hölle (Gespenster-Krimi nr. 38)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 1.8.1988
Hinta: 18,50 mk

Yöjuttu 7/1988: Hengenpelastaja Xorron

Takakansi: Olin tosi hankalassa tilanteessa. Vaikka onnistuin livahtamaan luostarista kenenkään estämättä, en päässyt laina-autollani kovinkaan pitkälle. Vihollinen oli lähettänyt tielleni vaarallisen tarkkailijan, kuolemankotkan! Minun täytyi päästä siitä eroon, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty.
Polkaisin jarrut pohjaan keskellä serpentiinitietä ja nousin ajoneuvostani. Valmistauduin raivoisaan taisteluun, jossa oli vain kaksi vaihtoehtoa: voitto – tai kuolema.

Arvio: Pandoran lippaan jatko-osa heittää Johnin kamppailuun kuolemankotkan kanssa, Sukon nähdessä samaan aikaan Pandoran kaatavan vitsauksensa pienen skotlantilaiskylän päälle. Pandoran lähettämät demonit järjestävät kylässä infernaalisen tulishown, joten Sukon ja paikalle saapuneen Lady X:n ei auta kuin ryhtyä yhteistyöhön päästäkseen murhanhimoisia mustaverisiä pakoon.

Vauhdikkailla ja paikoin yllättävilläkin juonenkäänteillä varustettu Hengenpelastaja Xorron on vuoden 1988 helmiä. Pandora tuo vitsauksineen raikkaan tuulahduksen ummehtuneeseen kauhugalleriaan ollen juuri niin ilkeä, säälimätön ja vallanhimoinen kuin vanhan mytologian edustajan pitääkin olla ja kirjoittaja tuntuu ottaneen demonin suomista mahdollisuuksista kaiken irti. Juuri ennen loppua koetaan kaikkein jännittävimmät hetket ja silloin myös selviää lehden erikoisen nimen taustalla olevat tapahtumatkin.

Lainaus: Kuutio oli nyt minulla. Vihdoinkin!
Olisin halunnut nauttia tuosta upeasta tunteesta vaikka loppuelämäni, mutta nyt sellaiseen ei jäänyt aikaa. Mieleeni tulivat väistämättä kuution aikaisemmat vaiheet. Tohtori Kuolema oli saanut sen haltuunsa ja hänen kuolemansa jälkeen se oli siirtynyt Lady X:lle, joka oli käyttänyt sitä omiin pahoihin tarkoituksiinsa. Vampyyrinainen oli puolestaan menettänyt kuution Pandoralle, ja nyt se oli minun hallussani.
Kuutiota voitiin ohjailla käyttäjän tahdon mukaan. Siinä sen voima juuri olikin. Se kykeni sekä hyvään että pahaan – aina käyttäjänsä tahdon mukaan.
Aioin valjastaa sen Hyvän palvelukseen!

Lukijan novelli: Tappajavirus
Järjestyksessä kolmas lukijan kirjoittama kauhutarina on erittäin vaatimaton, ellei jopa surkea. Tiedemiehen laboratoriossaan kehittämän limahirviön tarinassa ei ole mitään omaperäistä, lisäksi se on heikosti kirjoitettu ja todella lyhyt. Aiempien tekstien tavoin myös tämän kynäilijä on jäänyt anonyymiksi.

Lainaus: Yöllä eräässä kadunkulmassa oleva viemärin kansi liikahti. Sitten se lensi syrjään ja esiin tuli iso limainen pää, jonka terävät hampaat välkehtivät katuvaloissa. Se oli nälkäinen ja himoitsi ihmislihaa.
Auto ajoi hiljalleen katua alas. Kuski jarrutti äkisti havaitessaan katuvalojen loisteessa tielle ilmestyneen läiskän, joka kiilsi kuin se olisi öljyä. Jarrutus kuitenkin myöhästyi, auto osui limaiseen kohtaan ja lähti sivuluisuun, joka päättyi rysähdykseen päin lyhtypylvästä. Kuljettaja nousi autosta katsoakseen, miten sille kävi. Samassa omituinen löyhkä tunkeutui hänen nenäänsä. Hän liukastui, kaatui selälleen ja liukui kohti viemäriaukkoa, josta nousi esiin limainen pää.

Lukijapostiin oli lähetetty myös Yöjuttu-faneille sopiva runo:
Kauhujen portti avautui:
metsä täyttyi jatkuvista äänistä;
salaperäistä kuisketta, kimeätä kirkunaa
hitaasti esiin nousevaa usvaa
ailahtelevia varjoja, kalman tuoksua
pahat henget nousevat vaivihkaa
ja levittävät ympärilleen mädänneen lemun,
maa muuttuu hiljalleen vetiseksi suoksi,
jossa vihertävä kaasu pulppuilee
jähmeä valitusten kuoro täyttää ilman
ja muuttuu sakeaksi pyörteeksi
vangiten viattomien ihmisten mielen,
johdattaen heidät suolla odottavaan
kuoleman iäiseen syleilyyn…
(kirj. PIKE)


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Xorron – mein Lebensretter (GJS Nr. 251)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.7.1988
Hinta: 11,50 mk