Yöjuttu 8/1983: Fenris, jumalten vahtisusi

Takakansi: Hänen valtakuntansa ei ollut helvetin alamaailmassa eikä myöskään maan päällä, vaan eräänlaisessa välitilassa, vanhojen jumalien ulottuvuuksissa.
Se ei kuitenkaan riittänyt hänelle. Hän oli tyytymätön elämäänsä ja halusi ulos omasta valtakunnastaan voidakseen valloittaa itselleen tukikohdan maan päältä. Pimeyden ruhtinaan avulla se onnistui.
Näin saapui Fenris, germaanisten jumalien vahtisusi maan päälle. Mutta paholainen ei anna mitään ilmaiseksi. Fenris totesi sen hyvin pian…

Arvio: John Sinclairin ystäviin lukeutuneen, murhahirviön raa’asti tappaman Nadine Bergerin (ks. Elämäni musta päivä, 7/1983) hautajaiset vietettiin Avoca-nimisessä irlantilaisessa pikkukylässä, jossa oli jo vuosikymmenten ajan kiertänyt huhu susien ikiaikaisesta kirouksesta. Ne konkretisoituivat Bergerin hautajaisissa, kun tähden arkusta hyppäsi esiin suurikokoinen susi, joka yritti riistää Johnin ja Sukon hengen. Pian koko kylää ympäröi susilauma, jonka jäljet johtivat St. Joannan nunnaluostariin.

Erittäin tunnelmallisesta alusta ja mielenkiintoisista lähtökohdista huolimatta Fenris, jumalten vahtisusi on valitettavan vaatimaton susitarina, jota ei pelasta edes lopussa tapahtumien kulkuun puuttuva Thor. Loppuhuipentuma on sarjan heikoimpia, sillä jumalten vahtisusi tuhotaan muutaman rivin mittaisessa kurinpalautuksessa. Yöllinen jakso luostarissa on sen sijaan oivaa kauhumateriaalia ja kohtaus, jossa John ja sudeksi muuttunut Nadine Berger kohtaavat viimeisen kerran, silkkaa melodraamaa. Kansikuva olisi voinut olla huomattavasti onnistuneempi.

Lainaus: Mustatukkainen nainen heittelehti rajusti vuoteessaan. Hän ei enää muistanut vuoteen reunaa, vaan vierähti sen yli lattialle, jonne hän jäi lojumaan kuumaa otsaansa kylmiin kivilaattoihin painaen. Hengitys kulki katkonaisesti ja läähättäen, ruumis vapisi kuin horkassa, kurkusta purkautui käheitä huutoja, ja veri tuntui kiehuvan suonistossa. Kuoleman hetki oli lyönyt.
Hän tiesi sen, kuten oli tiennyt sen aina. Kirous kävi toteen kammottavalla ja julmalla tavalla. Hänen täytyi antaa uhrinsa, muuta mahdollisuutta ei ollut.

Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Fenris, der Götterwolf (GJS Nr. 191)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.8.1983
Hinta: 7,10 mk

Yöjuttu 7/1983: Elämäni musta päivä

Takakansi: Violetta Valeri, Corinna Camacho ja vaarallinen myrkynvihreä hirviö. Kolme käsitettä, kolme nimeä – hengenvaarallinen kolmiyhteys. Kolmikko liittoutui keskenään. Välittäjänä toimi Logan Costello, joka niin ikään vihasi kolmikon vihollisia.
He eivät nousseet avoimesti John Sinclairia vastaan, vaan käyttivät kiertotietä. Eräs henkilö sotkettiin mukaan tapahtumien pyörteeseen. Hän oli John Sinclairin hyvä tuttu, nimeltään Nadine Berger! Hän joutui pirullisen tapahtumasarjan keskipisteeseen, josta ei ollut ulospääsyä.

Arvio: Avaruuden paholaiset oli yhden lehden mittainen syrjähyppy pois kuoleman mannekiinien tarinasta, joka huipentuu tämän lehden myötä. Kauhuretki kauneusfarmille oli päättynyt tulipaloon, jossa jokainen pahuuden kanssa tekemisissä ollut syyllinen sai surmansa – vai saiko sittenkään? Jollain ihmeen kaupalla sekä Valeri että Camacho selviävät ja suuntaavat kohti Lontoota, tarkoituksenaan tappaa Sinclair ja hänen ystävänsä. Vaikka Nadine Bergeristä päästäänkin suhteellisen helposti eroon, osoittautuu John taas kerran kovaksi pähkinäksi, jolle edes murhahirviö ei voi mitään.

Elämäni musta päivä on tasapaksu tarina, jonka toimintakohtaukset on sijoitettu alkuun ja loppuun. Nadine Bergerin kohtalon lisäksi se ei sisällä juuri mitään muuta muistettavaa, sillä filmauspaikalla tapahtuneen yhteenoton jälkeen John joutuu makailemaan sairaalan sängyssä hieman sivussa tapahtumista. Lopulta hän saa kuin saakin mannekiinit kimppuunsa, mutta siitäkin yhteenotosta tulee valitettavan lyhyt. Kaikkein heppoisin vastustajista on kuitenkin kaamea murhahirviö, josta jää ainoastaan märkä lammikko, kun Sukon paholaisruoska läjähtää sen suomuiseen ihoon.

Lainaus: Normaalisti hirviö eli kauhun maailmassa, jota ihmissilmä ei ollut milloinkaan nähnyt. Se oli vihreä, suomuinen epäsikiö, ihmisen ja matelijan välimuoto. Sillä oli samanlaiset kädet kuin ihmisellä, pitkä litteä yläruumis ja vastenmielisen näköinen pää.
Se oli verrattain kookas, ja litteä nenä teki sen kasvonpiirteet gorillamaisiksi. Otuksen silmät näyttivät suhteettoman suurilta. Niissä ei kuitenkaan ollut pupilleja, vaan lukuisia valkoisia pisteitä, jotka kimmelsivät tummissa silmäkuopissa kuin lumihiutaleet, jotka eivät ikinä sulaneet. Päässä ei ollut yhtään hiusta, mutta niiden sijasta siitä törrötti pitkiä harjaksia, jotka sojottivat suoraan ylöspäin kuin kammanpiikit.
Iho oli kova ja suomuinen, ja epäsikiöltä puuttuivat alaraajat täysin. Alaruumis oli pitkänomainen kuin krokotiilillä. Hirviö tappoi hampaillaan.

Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Ein schwarzer Tag in meinem Leben (GJS Nr. 190)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.7.1983
Hinta: 7,10 mk

Yöjuttu 6/1983: Avaruuden paholaiset

Takakansi: Avaruuden paholaiset seuraavat kenenkään huomaamatta kahden astronautin mukana avaruuteen. Kokeneet avaruuslentäjät Bernie ja Jake huolestuvat, kun laite toisensa jälkeen lakkaa toimimasta. – Tämä on pahojen henkien työtä, Jake sanoo puoliksi leikillään. Ja leikki osoittautuu todeksi. Katastrofi pääsee valloilleen…

Arvio: Julkaistuja Yöjuttuja varhaisemmasta ajasta alkava tarina esittelee Kultaisen samurain ja Emma-Hoon, jigokun eli Helvetin valtiaan. Esinäytöksen jälkeen siirrytään nykyhetkeen, jossa amerikkalaisen avaruusaseman turvallisuusmiesten vuosikymmeniä aiemmin tekemät ajattelemattomuudet saattavat koko ihmiskunnan vaaraan.

Muistikuvani Avaruuden paholaisista olivat erittäin hatarat, lähes olemattomat. Siksi yllätyinkin ensi alkuun positiivisesti, koska Cape Canaveralin, Evergladesin, avaruuslentojen ja muinaisen mytologian maailmoihin sijoittuva juoni on idealtaan mainio ja kerronnaltaan vauhdikas. Valitettavasti se ei ole kuitenkaan kovin jännittävä. Kultaisen samurain kirous ei pääse missään vaiheessa oikein oikeuksiinsa ja vaikka hopealuodein varustetusta Beretasta ei olekaan ystävillemme apua, selviävät he vihollisistaan liiankin helposti. Lopputuloksena on keskinkertainen kauhistelu.

Lainaus: Helvetin valtias Emma-Hoo raivosi. Hän tahtoi saada puolelleen kaksi palvelijaa, Tokatan ja Kultaisen samurain. Mutta vain toinen tahtoi ryhtyä hänen palvelijakseen. Emma-Hoo haastoi Kultaisen samurain taisteluun. Hän sylki kidastaan tulisia kiviä ja sinkosi ne päin vastustajaansa. Kultainen samurai vain nauroi ja iski miekallaan kivet kappaleiksi, ennen kuin ne ehtivät vahingoittaa häntä.
- Toinen meistä on liikaa! hän huusi. – Tuhoan Tokatan vielä jonakin päivänä, Emma Hoo!
Sen sanottuaan hän katosi. Tämä kaikki tapahtui jo kauan ennen ajanlaskumme alkua kauhun ulottuvuuksissa…

Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Dämonen im Raketencamp (GJS Nr. 189)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.6.1983
Hinta: 6,70 mk