Yöjuttu 4/1985: Punaisen helvetin herra

Takakansi: Suko oli menettänyt paholaisruoskansa. Sitä piti nyt hallussaan mahtava demoni, Punaisen helvetin herra.
Suko ei tiennyt, missä ja missä ulottuvuudessa se eli, mutta asia ei tällä hetkellä jaksanut häntä ihmeemmin kiinnostaakaan. Hänen ajatuksensa keskittyvät menetettyyn aseeseen, ja siksi hän havaitsi vaaran liian myöhään. Hän kuuli Will Mallmannin ja CIA-agentti Don Frazerin huudot, joita seurasi konepistoolin rätinä, näki kahden kirkkaan valonheittäjän häilähtävän silmiensä edessä ja totesi äkkiä tulipatsaan syöksähtävän kaatuneesta kuormurista, ennen kuin räjähdys hajoitti ajoneuvon tuhansiksi pirstaleiksi…

Arvio: Tärkeän aseen menettäminen on demoneja vastaan taisteltaessa äärimmäinen takaisku, joka pitää koettaa korjata niin pian kuin mahdollista. Niinpä epätoivoiset ystävämme turvautuvat kaikkiin keksimiinsä konsteihin saadakseen Sukon paholaisruoskan takaisin. Itä-Saksan jälkeen heidän tiensä vie Islantiin, jossa Nyrana, Punaisen helvetin herrana tunnettu demoni odottaa malttamattomana pääsyä takaisin maan päälle.

Henkien haudasta alkanut huima seikkailu päättyy lumen, jään ja verigeysirien keskelle, jossa Johnia ja Sukoa odottaa mahtava demoni aikojen takaa. Paikalle saapuvat myös Kara ja Myxin, jolla on kana kynittävänä Punaisen helvetin herran kanssa. Tuloksena on huikea spektaakkeli, jonka loppunäytös vertautuu Veriurkujen (3/1983) finaaliin. Erinomaisen tyylikäs ja mukaansa tempaava jännäri.

Lainaus: Ellen olisi tiennyt olinpaikkaamme, olisin ilman muuta voinut luulla kokevani tämän seikkailun jossakin muussa ulottuvuudessa. Hehku, savu, kuumuus; kaikki ne olivat tunnusmerkillisiä kauhun ulottuvuudelle, jossa mustaveriset viihtyivät parhaiten. Yskin vesissä silmin ja valmistauduin henkisesti perääntymisretkelle.
Mutta olin arvioinut Sukon tarmon ja tahdonvoiman väärin. – Tahdon ruoskan takaisin! hän kirahti hammasta purren.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Herr der roten Hölle (GJS Nr. 212)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.4.1985
Hinta: 8,60 mk

Yöjuttu 3/1985: Henkien hauta

Takakansi: SCOTLAND YARD ja CIA toimivat tiiviissä yhteistyössä.
Yardia edusti ylitarkastaja John Sinclair ja CIA:ta salainen asiamies Frazer virkaveljineen.
Kiperä tehtävä vie pelottomat taistelijamme sosialistiseen leiriin, mutta kuinka kilpajuoksu uudesta elektronisesta ohjausjärjestelmästä viimein päättyy, selviää kaksiosaisesta tarinasta, jonka ensimmäisen osan nimi on HENKIEN HAUTA.

Arvio: Johnin ja Sukon matka vie tällä kertaa Itä-Saksan rajavyöhykkeellä sijaitsevalle hautausmaalle, jonne muuan CIA-agentti on kadonnut suorittaessaan erittäin salaista tehtävää. Will Mallmannilla täydennetty kolmikko pääsee perille ja selvittävät tapauksen, johon liittyy merkittävästi myös Ruumiskaupunki ja sitä vartioivat kolme luurankoa. Demonien kanssa kamppailevat ystävämme saavuttavat komean voiton, mutta joutuvat maksamaan siitä kovan hinnan: Suko menettää paholaisruoskansa Punaisen helvetin herralle, demonille, jonka nahasta se on valmistettu.

Muistikuvani Henkien haudasta olivat kaksijakoiset. Toisaalta muistin pitäneeni sen jännityselementeistä, mutta tuskastelleeni hidasta kerrontaa ja vähäisiä tapahtumia. Muistini teki tälläkin kertaa tepposet, sillä Henkien hauta osoittautui ripeävauhtiseksi toimintatarinaksi, joka peittoaa mennen tullen sitä edeltäneen puolen vuoden numerot. Nostalgiapisteitä tarina saa Itä-Saksaan sijoittumisesta, myös uuden demonin astuminen kuvioihin on aina iloinen asia.

Lainaus: Punaisen helvetin herra!
Jälleen uusi demoni. Vai olisiko paremminkin pitänyt sanoa vanha demoni?
Se oli kertonut kuuluvansa Suurten Vanhusten joukkoon, demonisukupolveen, joka oli vaikuttanut maan päällä jo ennen ihmisen syntymää. Laskin samaan joukkoon myös Izzin, jättiläismadon, joka oli Suurten Vanhusten käskyläinen. Oliko Punaisen helvetin herra samanlainen? Ja missä moinen paikka mahtoi sijaita, jos se ylipäätään oli olemassa?


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Das Geistergrab (GJS Nr. 211)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.3.1985
Hinta: 8,60 mk

Yöjuttu 2/1985: Kolme ruumista puutarhassa

Takakansi: Kun kellarin seinä purettiin, turmion voimat ryöstäytyivät kolmen ihmisen kimppuun.
Kaamea ulvonta ja vinkuna täyttivät kellarin. Syntyi myrsky, ja murretusta seinästä tunkeutui esiin kaksi ahnasta murhamiehen koiraa.
Ne tarttuivat ensiksi naiseen. Hänen miehensä ehti kuulla vain kuolonkorahdukset, kun tämä itse oli jo vuorossa.
Tehdessään seinään aukon, hän oli herättänyt jo kauan sitten unhoon painuneet voimat ja joutunut maksamaan siitä hengellään…

Arvio: Johnin ja Sukon hyvin pitkäksi ja toiminnantäyteiseksi venähtänyt Skotlannin matka (ks. Yöjutut 12/1984 ja 1/1985) on päättymässä ja kaksikko palaamassa Lontooseen, kun heitä kuljettava matkustajajuna joutuu tekemään äkkipysähdyksen suurkaupungin rajalla. Pysähdyksen aikana John näkee läheisellä pellolla käyskentelevän luurangon ja säntää sen perään. Luuranko katoaa, mutta ystävämme tempaistaan mukaan seikkailuun, johon ottaa osaa myös Sarah ”kauhumummo” Goldwyn.

Tästä se alkoi helmikuussa 1985. Lauritsalan E-marketista ostettu lehti tempaisi kymmenvuotiaan kauhusta kiinnostuneen pojannulikan matkaansa peruuttamattomasti. Valitettavasti en enää muista silloisia reaktioitani tästä tarinasta, mutta näin vuosikymmeniä myöhemmin tarkasteltuna Kolme ruumista puutarhassa on käsittämättömän höperö tarina, jonka juonenkäänteet pikemminkin ällistyttävät kuin jännittävät. Viimeiseen yhteenottoon on tällä kertaa panostettu tavanomaista enemmän ja kansikuva on yksinkertaisen tyylikäs – lähestulkoon samaa kuvaa käytettiin Sinclairin ensimmäisen tarinan uusintapainoksessa (Noidan yö, 11/1992).

Lainaus: Lady Sarahin kasvot vääristyivät. Hän avasi suunsa ammolleen ja hänen silmänsä tuntuivat pyrkivän ulos kuopistaan. Poskille nousivat punaiset läiskät ja sydän alkoi takoa kaksi kertaa nopeammin kuin normaalisti.
Luurankokäsi oli hänelle aivan liian hirveä näky, sillä se eli! Lady Sarah näki aivan selvästi, kuinka sen sormet liikkuivat, aivan kuin ne olisivat hypähdelleet pianon koskettimilla. Hirveä kauhu puistatti lady Sarahia.
Kuka tuo kaamea salamatkustaja mahtoi olla?


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Drei Leichen im Garten (GJS Nr. 210)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.2.1985
Hinta: 8,60 mk

Yöjuttu 1/1985: Pahan silmän hautaholvi

Takakansi: Jokainen ihminen näkee unia. Toisinaan hyviä, toisinaan pahoja. Hyvät unet vaikuttavat häneen myönteisesti, mutta pahat suututtavat häntä ja kasvattavat hänen pelkoaan.
Ihmiset ovat jo vuosisatoja panneet painajaisensa erään olennon syyksi. Tämä olento on nimeltään MARA.
Onko se todella olemassa, minä kysyin itseltäni, sillä en ollut vielä koskaan nähnyt sitä. Kohta en enää epäillyt, sillä sain sen olemassaolosta kouriintuntuvan muistutuksen. Kaiken jähmettävä kauhu valtasi minut kuullessani, että Mara kantoi minun omaa nimeäni.
John Sinclairin järkyttävä uniseikkailu: PAHAN SILMÄN HAUTAHOLVI.

Arvio: Johnin ja Sukon kotimatka Skotlannista Lontooseen saa yllättävän käänteen, kun ensin mainitun isä sotkeutuu outoon tapahtumasarjaan Maghelin pikkukylän hautausmaalla. Myrskyssä kalmistoon laskeutuneen pienkoneen lentäjä on nimittäin uponnut osittain hautakiveen, joka kuuluu vuosisatoja aiemmin eläneelle Sinclairin suvun hylkiölle, John Sinclairille. Aaveidenmetsästäjä-Johnin isä on vaarassa joutua hautaholvissa elävän demonin kynsiin, mutta hänen poikansa saapuu viime hetkellä paikalle. Maraksi esittäytyvän mustaverisen onnistuu paeta, mutta se jää odottamaan mahdollisuutta tuhota nimikaimansa.

Pahan silmän hautaholvi on niitä Yöjuttuja, joiden lukemista olen odottanut tässä projektissa kuin kuuta nousevaa. Mielikuvat ihmisiä tukehduttavasta Marasta ovat jääneet unohtumattomasti mieleen ja muistini mukaan tarina oli yksi pelottavimmista Yöjutuista. Reilu 30 vuotta on kuitenkin tehnyt tehtävänsä, eikä jutun teho ole kantanut meidän päiviimme, enkä ihmettele miksi. Alkuosa on niin paljon loppua pidempi, ettei Maralle jää aikaa kuin lyhyeen rellestysretkeen, vaikka tarina olisi vaatinut toimiakseen paljon enemmän – demonin lyhyet vierailut kun ovat koko jutun parasta antia. Loppuratkaisukin on kuin hatusta vedetty, eikä tällä oikeasti ole juuri mitään tekemistä uniseikkailun kanssa. Kansikuva on sentään yksinkertaisen tyylikäs, mutta pettymyksen maku on siitä huolimatta karvas.

Lainaus: Olin ymmärtänyt Maran tappouhkauksen, ja uskoin sen alkavan toteuttaa sitä. Se tahtoi todellakin tuhota minut, siitä ei päässyt yli eikä ympäri.
John Sinclair tappaa John Sinclairin.
Mikä mieletön ajatus!


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Die Gruft mit dem Höllenange (GJS Nr. 209)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.1.1985
Hinta: 8,60 mk

Yöjuttu 12/1984: Tappajakalat

Takakansi: Aika ei merkitse demoneille mitään. Siinä suhteessa ne ovat erilaisia kuin ihmiset. Ne pystyvät odottamaan kauan, hyvinkin kauan, mutta sopivan hetken koittaessa ne iskevät siekailematta.
Niin tapahtui myös Skotlannissa. Siellä vaani muuan ammoin unhoon painunut hirviö meren pohjalla, kostonsa hetkeä odottaen. Odotettu päivä koitti ja Frankensteinhirviö heräsi sen myötä…

Arvio: Pian sen jälkeen kun John, Suko ja armeijan väki toimittavat radioaktiivisen säteilyn vuoksi lähes kuolemattomaksi muuttuneen Fjodor Rankinin lyijyarkussa valtameren pohjaan, skotlantilaisen kalastajakylän vesille uiskentelee oudonnäköisiä ja verenhimoisia tappajakaloja. Eikä siinä kaikki, meren syövereistä nousee myös Johnin vanha vihollinen, Frankensteinhirviö, joka päättää tehdä tilit selviksi ystävämme kanssa. Kuinka ystävämme pärjäävät kahden uhkaavan vihollisen kanssa, selviää Tappajakalojen sivuilta.

Miellyttävän vinksahtaneella kansikuvalla varustettu Tappajakalat on kauttaaltaan vaatimaton seikkailu, jossa ei ole jännitystä juuri nimeksikään. Radioaktiivisen säteilyn saastuttamat kalat on ideana kyllä toimiva, mutta olisi tarvinnut tarinaansa kokonaisen murhanhimoisen parven, eikä vain muutamaa monsteria, joiden tuhoaminen käy ystäviltämme hieman liian helposti. Kirjoittaja tuntuu yrittäneen kompensoida muuten latteaa tarinaa ylimääräisellä hirviöllä, joka tuntuu kuitenkin vain päälleliimatulta. Kansikuva on Robert Fuestin ohjaamasta elokuvasta The Devil’s Rain (1975).

Lainaus: Frankensteinhirviöllä oli aikaa. Sen ei tarvinnut kiirehtiä, ja ennen kaikkea se halusi odottaa pimeän tuloa. Pimeyden suojassa se pystyi hiipimään aaveidenmetsästäjän lähelle. Tosin se ei tiennyt hänen olinpaikkaansa, mutta sen selville ottaminen oli pikkujuttu.
Sitten alkoi hämärtää ja hämärä toi mukanaan hienoisen lumisateen. Frankensteinhirviö katsoi, että nyt oli sopiva hetki lähteä liikkeelle.
Sinclair houkutteli.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Die Killerfische (GJS Nr. 208)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.12.1984
Hinta: 7,90 mk