torstai 10. kesäkuuta 2021

Yöjuttu 12/1990: Valkoisten vampyyrien torni

Takakansi: Kun hauta oli luotu umpeen ja viimeinenkin lapiollinen multaa heitetty kummulle, murheenmurtamat ihmiset katsoivat toisiinsa. Suojelija oli poistunut heidän keskuudestaan. Isä Robanus oli onnistunut pitämään kirouksen loitolla, mutta nyt hänkin oli kuollut.
- Meidän täytyy poistua tältä saarelta, joku ehdotti. Muut asukkaat olivat samaa mieltä. Poistuminen muistutti ennemminkin pakoa kuin järjestäytynyttä muuttoa. Heidän taakseen jäi lähes autio saari, josta tuli ihanteellinen tyyssija kauhujen tornin seitsemälle vampyyrille…

Arvio: Kielikurssimatka Itävaltaan kesällä 1988 poiki monien muiden muistojen lisäksi myös nipullisen Geisterjäger John Sinclair -lehtiä, joiden kansikuvat olivat poikkeuksetta kiinnostavammat ja hienommat kuin suomalaisen virkaveljensä. Ostamieni lehtien joukossa oli myös valkoisten vampyyrien tarina, jota en kuitenkaan surkean kielitaitoni vuoksi pystynyt lukemaan. Jos mielenkiintoni Yöjuttua kohtaa olisi kestänyt pari vuotta kauemmin, olisin saanut uteliaisuuteni tyydytettyä. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan tämän mahdollisuuden koin vasta yli 30 vuotta myöhemmin.

Synkän ja myrskyävän meren ympäröimälle saarelle sijoittuva Valkoisten vampyyrien torni alkaa tunnelmallisesti, mutta hyytyy pian alkumetrien jälkeen, kun John ja Suko saapuvat vampyyrien asuttamalle saarelle. Vaikka kyseessä ei olekaan sattuma, kaikki tapahtuu taas liian helposti – vampyyrejä vankilaansa kahlittuina pitänyt isä Robanus sattui olemaan Johnille hopealuoteja valavan isä Ignatiuksen ystävä, jonka on tietenkin matkustettava paikalle katsomaan, että kaikki on edelleen kunnossa. Näin ei tietenkään ole, mutta koska asukkaista tyhjentyneellä saarella ei ole juuri mahdollisia uhreja, eivät vampyyrit pysty aiheuttamaan kauhua saati paniikkia, Johnin ja Sukon napsiessa niitä yksitellen kuin marjoja konsanaan.

Lukijat ovat ilahduttaneet toisiaan muutamalla kauhukuvalla, sulkakynäänsä aiemminkin käyttäneen Marjut Järvimiehen runoillessa synkkiä säkeitään. Lukijapalstalle on kirjoitettu myös muutama varsin vahva mielipide Tony Ballardia ja hänen mukanaoloaan vastaan, sekä listattu kauhuelokuvasuosikkeja.

Lainaus: Vaikka olimme valmistautuneet kohtaamaan vampyyrin, säikähdimme kumpikin, kun näimme sen liidunvalkoiset kasvot ja verestävät silmät. Portaikon yläpäässä vaaniva verenimijä oli jo kyllin vaarallinen, mutta vielä vaarallisempi oli käsivarrenmittaisin piikein varustettu puinen kidutuspyörä, jonka suojasta se kurkisteli meitä.
Mutta ei kurkistellut kauan.
Yhtäkkiä se rähähti kaameaan nauruun ja tönäisi hirmuisen piikkipyörän portaikkoon suoraan meitä kohti…

Lukijan novelli: Kauhujen yö
Suoraviivainen ja toimintaa täyteen ahdettu puolitoistasivuinen novelli kertoo neljästä hautausmaalla vierailevasta kaverista, jotka joutuvat haudasta nousevien ruumiiden terrorisoimaksi. Nimimerkki Miskan kirjoittama tarina on älytön, eikä edes hauska.

Lainaus: Suurin osa ruumiista oli luurankoja, mutta joukossa oli eriasteisia mädäntyneitä ruumiita; silmä roikkui ulkona kuopastaan, käsivarsista paistoivat luut ja mädäntyneet kuolinvaatteet roikkuivat riekaleina vainajien yllä. Yhdellä vainajalla ei ollut päätä ollenkaan, ja joukon johtajana oli pieni tyttö, jolla oli rinnassa puukoniskun aiheuttama haava…

Lukijan runo:
Kulje, vaella loputtomasti
kohti aurinkoa,
joka ei koskaan nouse…
Saven harmaus ihollasi,
vuokon sini huulillasi…
Tämä on uni, syvä horros,
josta et koskaan herää…
Voit vain kaatua maahan ja nukkua…
Nousta uudelleen ja vaeltaa…
vaeltaa… vaeltaa…
…Mutta mikään ei silti saa
aurinkoa nousemaan…
(Marjut Järvimies)


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Turm der weißen Vampire (GJS Nr. 280)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.12.1990
Hinta: 13,50 mk