Yöjuttu 11/1983: Tappavat kädet

Takakansi: John Sinclair teki kauhistuttavan löydön. Hän löysi eräästä arkusta kuusi kättä. Hän ei ollut vielä toipunut järkytyksestään, kun häneen tarttui kolme aavemaista olentoa. Kolme olentoa, joilla ei ollut käsiä! Aaveidenmetsästäjä ei halunnut riskeerata, vaan päätti tehdä paholaismaisesta tilanteesta lopun niin nopeasti kuin mahdollista. Hänen oikea kätensä ojentui kohti Berettaa, mutta samassa maaginen tuulenpuuska tempaisi sen sivuun. John Sinclair paiskautui puuta vasten. Sitten häneen tarttui kuusi noidankättä…

Arvio: John lähtee selvittämään Windsorin linnan kappelissa itsekseen soivien kirkonkellojen tapausta ja hänet tempaistaan keskelle vuosisatoja kestänyttä vihanpitoa. De Haivillandin aaveperhe on palaamassa kostamaan kärsimänsä vääryydet heitä vastaan rikkoneen Gormanin perheen jäsenille. Ilmassa leijuvat luurankokädet ovat valmiit murhaamaan jokaisen niiden tielle poikkiteloin asettuvan henkilön.

Tappavat kädet on napakka tarina, jonka omaperäisyys on ihailtavaa. Noitana teloitettu Madeleine de Haivilland on aaveista kaikkein kiinnostavimmin luonnosteltu, muiden perheenjäsenten jäädessä lähestulkoon statisteiksi. Toimintajaksot kappelissa ovat hyvin kirjoitettuja ja aavekäsien yhtäkkinen ilmaantuminen jännittävästi rakennettu. Omat muistikuvani tarinan suhteen olivat olemattomat, joten jo pelkästään siksi tämä Yöjuttu toimi monia muita aiempia paremmin. Loppuhuipentuma olisi tosin voinut olla pidempi. Kansikuva on tällä kertaa parempi kuin alkuperäinen ja aihetta ajatellen kohtalainen.

Lainaus: Hyytävä kauhu oli jo matkalla.
Maureen näki äkkiä käden.
Mustan, palaneen ja luisevan kouran, joka tarttui oven reunaan, epäröi hetken ja työnsi sen sitten hitaasti auki.
Jos kammo pystyy ylipäätään ryömimään peiton alle, Maureen tunsi näiden silmänräpäysten aikana, kuinka se hitaasti tarttui häneen ja hiipi yhä ylemmäksi. Hän ei kyennyt enää ajattelemaan muuta kuin pelkoaan. Kauhu lähestyi ja menneisyyden hirveydet heräsivät eloon. Tappava kosto oli alkamassa.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Wenn Hexenhände töten (GJS Nr. 194)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.11.1983
Hinta: 7,10 mk

Yöjuttu 10/1983: Keskiyön vampyyri

Takakansi: Kun vanha linna tuhottiin, se yksinkertaisesti unohdettiin. Mutta se ei unohtanut ihmisiä. Vuosien kuluttua se oli yhä elossa. Suljettuna luolan onkaloon mielipuolisena ihmisveren janosta. Se tiesi, että koittaisi aika, jolloin se jälleen voisi iskeä.
Se päivä koitti! Raskaat raivauskoneet aukaisivat sille ulospääsyn.
KESKIYÖN VAMPYYRI saattoi lähteä vankilastaan. Kuten vuosia sitten se lähti saalistamaan. Eikä se ollut unohtanut mitään oppimaansa…

Arvio: Vampyyrit ovat omasta mielestäni olleet aina kauhutarinoiden kakkosketjua, mutta siitä huolimatta Keskiyön vampyyri lukeutuu Yöjuttujen osalta suosikkitarinoihini ja toimii edelleen. Tunnelmallista, lähes harrasta alkua seuraa lyhyt, mutta intensiivinen väliosa, joka valmistelee lukijaa vampyyrin luolassa käytävään loppuhuipentumaan. Se ei tosin ole aivan muun tekstin veroinen, mutta siitä huolimatta tarinaa voi pitää kokonaisvaltaisesti onnistuneena.

Älkää kysykö miksi, mutta jostain syystä Keskiyön vampyyri on piirtynyt mieleeni erityisen saksalaisena tarinana. Kirjoittaja on saanut siirrettyä pienen kylän arkisen elämän onnistuneesti sanoiksi ja siksi tämän tarinan ensimmäiset 20 sivua lukeutuvatkin Yöjuttujen A-sarjaan ollen siten vahvaa jatkoa Kolmannen helvetin hotellista suoraan jatkuviin tapahtumiin. Kansikuva on jotenkin halvan oloinen, mutta samalla koruttomuudessaan tyylikäs.

Lainaus: Pamela Scottin oli ollut vaikea kestää muuttumistaan verenimijäksi. Hän oli vetäytynyt Murhaliigan salaiseen piilopaikkaan ja soimannut niin kauan, kunnes tohtori Kuolema oli sanonut mahtisanansa. Lady X totteli. Hän kuului nyt Vampiro-del-marin, verenimijöiden keisarin alaisuuteen. Sekin oli liikkeellä Xorronin tapaan kerätäkseen itselleen uusia alamaisia ja palvelijoita. Vanhat ajat palaisivat takaisin. Koska elävät ruumiit, ghoulit ja zombiet tottelivat Xorronia, Vampiro-del-mar halusi hallita verenimijöitä.
Se oli lähettänyt Lady X:n matkaan, jotta tämä voittaisi maailman muut vampyyrit omalle puolelleen. Näin Pamela Scott oli saapunut Saksaan ja saanut selville Morron olinpaikan.


Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Der Mitternachts-Vampir (GJS Nr. 193)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.10.1983
Hinta: 7,10 mk

Yöjuttu 9/1983: Kolmannen helvetin hotelli

Takakansi: Kauhufilmi oli jo viikkojen ajan aiheuttanut levotonta liikehdintää Lontoossa. Elokuvateatterit eivät enää pystyneet hillitsemään yleisöryntäystä. Kaikki näytännöt olivat loppuunmyytyjä. Jokainen katsoja tunsi, että nämä kauhuelämykset olivat jotain ainutlaatuista, mutta kukaan ei tiennyt, miksi juuri tämä filmi vaikutti voimakkaammin kuin mitkään aikaisemmat.
Vaikutuksen salaisuus oli siinä, etteivät filmin tapahtumat olleet mitään näyttelemistä. Kaikki, mitä tapahtui, oli julmaa todellisuutta. Murhien tapahtumapaikat olivat aitoja. Ja aitoja olivat myöskin hirviöt, jotka kiduttivat, purivat ja tappoivat…
John Sinclair katsoi tämän filmin KOLMANNEN HELVETIN HOTELLI. Onneksi, sillä muuten ei elämää ehkä enää olisi…

Arvio: Kaikkien aikojen parhaan Yöjuttu-nimen omaava Kolmannen helvetin hotelli tapahtuu pääasiassa Länsi-Saksan syrjäseuduilla, kauhun tyyssijassa, jossa kuvatun elokuvan jälkitunnelmat ravistelevat Eurooppaa. John ja Suko tempaistaan mukaan tapahtumien kierteeseen ja he matkustavat elokuvan kuvauspaikoille katsomaan, ovatko kaikki viihdenautinnon ympärillä pyörivät huhut totta. Samalle hotellille on saapunut myös komisario Will Mallmann, jolle kauheudet uhkaavat jäädä uran viimeisiksi.

Kolmannen helvetin hotelli kuuluu Yöjuttujen raskaaseen sarjaan. Se varioi onnistuneesti Stephen Kingin Hohtoa (ilm. 1977, suom. 1985) ja ottaa vaikutteita myös snuff-elokuvien ympärillä pyörineistä huhuista. Sankarimme seikkailevat eri ulottuvuuksissa, mutta juoni ei mene missään vaiheessa sekamelskaksi. Hotellia asuttavien kummajaisten kuvailu ei sen sijaan ole oikein toimivaa ja selitys hotellin tapahtumien taustoille on yöjuttumaisen älytön. Kansikuvassa on Aaveratsastajien (2/1982) tapaan jotain kiehtovaa, toivottavasti joku ohjaisi tästä vielä elokuvan.

Lainaus: Ne viruivat kellarin syvimmässä loukossa. Kammottavia hahmoja kaikki tyynni. Kuolleita, puoliksi lahonneita ruumiita, eläviä ruumiita…
Naisiakin.
Heidän ihonsa ei ollut vielä harmaa, mädäntynyt tai muumioitunut. Sen sijaan siinä oli kellertävä sävy ja joissakin kohdin näkyi homelaikkuja. Nämä oliot olivat vainajia, mutta niiden elämä jatkui siitä huolimatta. Kammottava murhanhimoinen olento oli puhaltanut ruumiisiin elonkipinän, jotta ne saattoivat jatkaa rauhatonta ja hirveää olemassaoloaan.
Ja kuitenkin ne olivat vielä aivan hiljattain olleet ihmisiä. Nyt ne kuuluivat kauhun valtakuntaan.

Copyright © Bastei-Verlag, Gustav Lübbe, Bergisch Gladbach, Germany
Saksankielinen teos: Hotel zur dritten Hölle (GJS Nr. 192)
Suomentanut: Heikki Haveri
Kustantaja: Kolmiokirja Oy, Oulu
Vastaava toimittaja: Kirsi Hintsanen
Ulkoasu: Jouko Similä
Ilmestymispvm: 15.9.1983
Hinta: 7,10 mk